Ongelmana on pakko-oireinen häiriö ja siihen liittyvät tosi ahdistavat
pelot, joiden kanssa on tosi vaikeaa. Asiaan on taas kerran aloitettu uudenlaista lääkitystä, koska tilanne pahentunut ja entiset eivät sopineet ja autttaneet, mutta uudet eivät tietenkään auta vähään aikaan. On myös ssri-lääkkeiden lisäksi nyt rauhoittava lääke. Myös terapiaan pääsen vasta parin kuukauden päästä.
Kysymykseni on nyt, että yksityiseltä puolella näyttäis myös löytyvän aikoja pikaisestikin ainakin psykologeille, mahd. jollekin psykoterapeutille ja ehkä jollekin uudelle psykiatrille. Tilanne on niin hankalan tuntuinen ja raskas ja ahdistava , että haluaisin, mennä puhumaan ongelmastani, vaikka on lääkkeet aloituksessa ja terapia sovittu, koska tuntuu ettei jaksa olla tämän asian kanssa ja odottaa vaan milloin lääkkeet alkaa auttaa... ja että juttelusta olisi apua tähän hätään, koska täytyisi vielä jaksaa odottaa vajaa 2 kk:tta.
ELI kenen puoleen kannattaisi kääntyä, kukahan olisi näistä vaihtoehdoista järkevin keskusteluapu(jolla aikaa kuunnella)?? Lääkkeet on toisiaan aluillaan taas, vaihdettu koska entiset ei sopineet, eivätkä vielä auta varmaan ainakaan muutamaan viikkoon paljoa. Tarvitsen vaan järkevää ja rauhoittavaa keskustelua, että jaksaisin odottaa... Päivät on vaikeita pyörittää raskaita pelkoja yksikseen ja puolisokaan ei ole mikään "keskustelijatyyppi" ja paljon pois kotoa ja väsynyt jo kuuntelemaan ainaisia outoja juttujani. Psykiatrin käynnit ovat lähinnä menneet nytkin vaan etupäässä lääkkeiden miettimiseen, eikä ole paljoa ehtinyt kertomaan tarkemmin pelkoja laidasta laitaan. Välillä asia oli jo melko hyvässä mallissa ja vain nukuttava lääke apuna, mut syksy papahensi tilanteen....KUKA OLISI PARAS KESKUSTELUAPU näistä vaihtoehdoista? ja tosiaan lääkkeitä on jo..ja verkkoajanvarauksessa ainakin näyttäis olevan aikoja parin viikonkin sisällä joillekin..
Kiitos neuvoista.....

Vastaukset 1
Vanhimmat
minä kyllä soittaisin ihan normaalille lääkärille ja sanoisin, että nyt on hätä. Sinut varmaan ohjattaisiin sitten johonkin kriisiapuun/osastolle keskustelemaan. Tai sitten ihan vain lääkärille.. Minä olenkin sen verta pihi, että siitä johtuen toimisin näin.
Toki jos haluaa maksaa niin yksityinen psykologi on ihan hyvä valinta!:) Eli sinne vaan soittoa! Maksaa kerta jotaki 70-90 euroa ainakin täällä meidän kaupungissamme.