Vain yksi vastaus (3. osa)

Mulla ja Petralla alkoi mennä aika huonosti: alkuhuuman jälkeen ei se enää tuntunu niin mielenkiintoiselta tytsyltä. Ehkä se oli loppujen lopuks liian vahva persoona ollakseen suhteessa mun kanssa. Me päätettiin hyvässä yhteisymmärryksessä jäähdytellä vähän aikaa. Jos jompikumpi löytäis jonkun toisen, niin se olis ''that's it''. Koska mä en enää käytännössä seurustellut Petran kanssa, mä aloin jo ettimään uutta rakasta.

Jussi olikin just tullu tosi hyvään väliin. Me juteltiin tosi paljon koulupäivien aikana ja sitten vielä Mesessä koulun päättymisen jälkeen. Mä huomasin, että Jussi oli oikeesti tosi mielenkiintoinen persoona. Joka kerta, kun se jotain sanoi - joko koulussa tai kirjoittaessaan Meseen - sillä oli jotain tosi tähdellistä asiaa. Siinä oli tosi iso ero tyttöihin.

---

Me oltiin oltu muutaman viikon kavereita Jussin kanssa, kunnes alko taas tapahtua. Nyt oli kuitenkin kyseessä ihan vaan mä ja mun ajatukset. Vaikka mä kuinka yritin sitä kieltää, niin en mä voinut sivuuttaa sitä. Mä aloin tykätä Jussista. Mikä pahinta, se ei ollu missään kaverimielessä. Mä saatoin katsella Jussia vaikka kymmenen minuuttia, jos se ei huomannut. Yleensä huomas, jolloin mä käänsin pään muualle.

Koko tilanteessa ei ollu mitään järkeä. Mä olin koko ikäni pitäny tytöistä ja ehtiny seurustella kahdeksan eri tytön kanssa. Mut Jussi vaan näytti niin... En mä vaan tiedä. Musta tuntui, että mä olisin halunnu halata Jussia tai ottaa sitä kädestä kiinni tai jotain... Mutta enhän mä tietenkään uskaltanut. Jussi ei ollu osoittanu mitään sen kummallisempia tunteita mua kohtaan. Se piti mua sen parhaana kaverina, mutta se olikin siinä.

Mä päätin tarkkailla tilannetta, ikään kuin mä olisin ollu joku ulkopuolinen. Näyttö oli aivan kiistaton. Mä en pystyny olemaan ajattelematta Jussia päivän aikana vähempää kuin kymmenen kertaa. Joka kerta, kun mä näin sen, mä en voinu olla katsomatta sitä. Jussin vallattoman näköiset hiukset teki muhun suuren vaikutuksen.

Pahin oli kuitenkin vielä edessä. Yhtenä iltana mä istahdin alas ja mietin, että mitä mä oikeasti ajattelin Jussista. Mä päädyin useamman kerran jälkeen aina samaan tulokseen. Siitä ei päässy yli eikä ympäri. Mä olisin halunnu tietää, miks se oli niin, mutta ei mulla ollu aavistustakaan... Ja se tunne oli voimakas. Jos se jotain oli, niin käsittämätön - sanan kaikissa merkityksissä - ja voimakas. Niin voimakas, etten mä voinu enää kieltää sitä itteltäni.

Ja kun lumipallo on lähtenyt pyörimään, sitä ei enää pysäytetyksi saa... Mulle tuli sellainen tunne, että Jussikin oli muuttunut. Se ei enää ihan yhtä paljon puhunu mulle eikä myöskään yhtä avoimesti. Se tuntui koko ajan yhä vaivautuneemmalta, mutta se väitti, että kaikki on hyvin. Mä en voinu olla samaa mieltä, mutta en mä tiedä, miks se valehtelisikaan mulle. Mä kun olin edelleenkin - kuulemma - sen paras kaveri.

---

Syksy alkoi jo olemaan aika pitkällä, kun tuli mun ja Jussin vuoro jäädä siivoamaan kotiluokka päivän päätyttyä. Vuorot kiersi, ja tuli eka kerta, kun mä tein sen Jussin kanssa. Petra oli käyny pyytämässä opelta, että se sais vaihtaa vuoron Minnan kanssa. Mulla ei ollu mitään sitä vastaan.

Jussi siivos aika ahkerasti, ja mä tosi laiskasti. Mä olin pyyhkimässä yhtä älyttömän tahraista pöytää, kun Jussi, joka oli muutaman metrin päässä mun takana tekemässä samaa, aloitti keskustelun: ''Kauanko sulla menee sitä yhtä pöytää pyyhkiessä?'' Mä punastuin. Mulla oli todellakin mennyt aika pitkään. ''Eiköhän tää kohta puhdistu.'' ''Mun pitää muuten tehdä yks asia selväks... Liittyy suhun.'' Mä mietin, että mikä se sellainen vois olla. Mä jatkoin pöydän pyyhkimistä, ja kysyin: ''No, mikäs se olis?''