Ruoka ja atopia

Olen lukenut monen viestistä, että ruokavaliolla voi olla tekemistä atooppisen ihottuman kanssa. Itse olen hyvin epäileväinen niiden suhteen, mutta eipä eri ruokavalioiden kokeilemisesta haittaakaan voi olla.

Minulla on ollut vaikeaa atooppista ihottumaa koko elämäni ajan, nyt olen 20-vuotias. Minulla ei ole todettu ruoka-aineallergioita (testit on tehty moneen kertaan). Olen allerginen ihon hiivasienelle, mikä aiheuttaa ihottumaa kasvoille ja kaulalle, mutta muuta, "tavallista", ihottumaa on raajoissa. En syö lihaa, mutta kananmunaa ja maitotuotteita kyllä.

Jos siis jollekin on ollut ruokavaliosta apua, niin kertokaa mahdollisimman tarkasti mitä söitte ja mitä jätitte pois! Kiitos!
3583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen itsekin kärsinyt ajoittain oireilevasta atooppisesta ihottumasta.Kävin verkkoklinikka.fi:ssä ja luin että ruokavaliollakin voi olla osuutta oireisiin, maito olisi mahdollisesti yksi vaikuttava. Myös stressi on merkittävä tekijä iho oireissa.

Äänestä
  • Itselläni ruualla on suuri merkitys, sillä välillä kun en syö niitä mitä epäilen , iho on pehmeä ja paranee selvästi, kutina vähenee ja ruvet poistuu. Sit kun menee esim matkalle ja ei voi katsoa mitä syö, on iho taas kuin tulessa. Nyt taas olen koittanut elvyttää ihoa olemalla mm. ilman maitotuotteita, ja iho alkaa olla jälleen pehmeämpi, ei hilseile yhtä pahasti ja vahvempi. Se alkaa selvästi parantua. En tiedä onko maito ainoa syyllinen, eli riittäisikö jos jättäisin sen kokonaan pois kaikissa muodoissa, mutta nyt olen jättänyt muitakin mitkä ovat kutittaneet. Ehkä joskus jos suolisto paranee niin kestän kaikkea muuta kuin maitoa..Onkohan tässä kyseessä ihan maitoallergia, kun maitotaudista puhutaan. Siitä että homogenointi aiheuttaa oireita, ja aluksi edes luomumaito ei kelpaa, mulle sekään ei sovi, rupee naamaa kutittaa jne..siitä olen varma että ainkin omalla kohdallani maito kuivattaa ihon korpuksi ja se on vaan ihan karstanenn ja menee helpostri rikki. Ehkä monen ihon kuivuuteen auttaisi maidoton ruokavalio?

    Äänestä

Pesuaineissa olevat kemikaalit (väri-, haju- ja säilöntäaineet)aiheuttivat minulle atooppista ihottumaa. Ihottuma parani siirtyessäni käyttämään vain sellasia tuotteita, joissa ei käytetä em. aineita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mansikka kirjoitti:

Olen lukenut monen viestistä, että ruokavaliolla voi olla tekemistä atooppisen ihottuman kanssa. Itse olen hyvin epäileväinen niiden suhteen, mutta eipä eri ruokavalioiden kokeilemisesta haittaakaan voi olla.

Minulla on ollut vaikeaa atooppista ihottumaa koko elämäni ajan, nyt olen 20-vuotias. Minulla ei ole todettu ruoka-aineallergioita (testit on tehty moneen kertaan). Olen allerginen ihon hiivasienelle, mikä aiheuttaa ihottumaa kasvoille ja kaulalle, mutta muuta, "tavallista", ihottumaa on raajoissa. En syö lihaa, mutta kananmunaa ja maitotuotteita kyllä.

Jos siis jollekin on ollut ruokavaliosta apua, niin kertokaa mahdollisimman tarkasti mitä söitte ja mitä jätitte pois! Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu