Vastuu, itsenäisyys, aikuisuus pelottavat. Haluaisi olla lapsi, etsii turvallisuutta. Itselläni oli alkoholismih*lvettiä ja kaikki meni palasiksi perhettä myöten, mutta etsin silti lapsuuden turvaa, jota en ehkä koskaan saanut. En haluaisi kasvaa, se lienee osa joidenkin anoreksiaa...
Täytän pian 18 ja pelkään yksinjäämistä. Oma elämä ja tulevaisuus ovat aivan täyttä sumua, en tiedä mistään mitään...
Seurustelu ei kiinnosta, miehet lähinnä pelottavat. Jumitan koulussa tietämättä haluanko olla siellä.
Äitini tokaisi, että haen vain huomiota. Pääsisin eteenpäin jos haluaisin. Mutta tuskin anoreksiadiagnoosia annetaan tyhkästä? Ja kukapa anorektikko haluaisi irti sairaudestaan ainakaan helpolla, mutta kyllä ne sanat särähtivät korvaan. Kun rehellisesti kysytään, voisinko lopettaa jos haluaisin? En. Se tuskin on pelkkää huomionhakuisuutta. Olin vailla rakkautta, sitä saatan epätietoisesti pyytää toiminnallani. Purin kaiken pahan oloni syömishäiriöön ja nyt en halua siitä irti..Kyse ei ole vain lapsuudesta, myös lihomisenpelosta ym. .Mutta koen, etten ole tarpeeksi sairas, että äitini huolehtisi. Kun kävisi 33kg painoista tytärtään katsomassa sairaalassa, kiinnostaisiko??
Muilla kokemuksia näistä ajatuksista/lapsuuteen liittyvistä? Kertokaa, kohtalotoverit.
Täytän pian 18 ja pelkään yksinjäämistä. Oma elämä ja tulevaisuus ovat aivan täyttä sumua, en tiedä mistään mitään...
Seurustelu ei kiinnosta, miehet lähinnä pelottavat. Jumitan koulussa tietämättä haluanko olla siellä.
Äitini tokaisi, että haen vain huomiota. Pääsisin eteenpäin jos haluaisin. Mutta tuskin anoreksiadiagnoosia annetaan tyhkästä? Ja kukapa anorektikko haluaisi irti sairaudestaan ainakaan helpolla, mutta kyllä ne sanat särähtivät korvaan. Kun rehellisesti kysytään, voisinko lopettaa jos haluaisin? En. Se tuskin on pelkkää huomionhakuisuutta. Olin vailla rakkautta, sitä saatan epätietoisesti pyytää toiminnallani. Purin kaiken pahan oloni syömishäiriöön ja nyt en halua siitä irti..Kyse ei ole vain lapsuudesta, myös lihomisenpelosta ym. .Mutta koen, etten ole tarpeeksi sairas, että äitini huolehtisi. Kun kävisi 33kg painoista tytärtään katsomassa sairaalassa, kiinnostaisiko??
Muilla kokemuksia näistä ajatuksista/lapsuuteen liittyvistä? Kertokaa, kohtalotoverit.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla sama homma silloin kun sairastin. Munkin lapsuus yhtä helvettiä väkivaltainen isä ym. jonka takia pelkäsin naiseksi kasvamista niin että kieltäydyin kunniasta. Minulle naiseus= vaara. Näin ajattelin.
Eli jouduin siis kasvamaan aikuiseksi turhan aikaisin...
Kyllä se kuintenkin niin on näin taaksepäin ajatellen että siitä sairaudesta pääsee eroon kunhan päättää päästä eroon siitä : ) Jos pääset peloistasi yli niin uskon että sairauskin hellittää !
Aloittaja, komppaan joka sanaasi!
Meillä ei tosin ollut kyse alkoholismista, mutta en nyt ala niitä traumoja tässä purkaa. Aivan liian raskasta ja siihen tulen saamaan traumaterapiaa kun/jos kroppa ensin saadaan jonkinlaiseen kuntoon. (Vakava anoreksia)
Lyhyesti vaan kommentoin, en jaksa nyt enempää paneutua tähän, liian kipeää..
Olen siis omalla kohdallani alkanut opetella itse rakastamaan ja huolehtimaan siitä pienestä avuttomasta tytöstä joka mun sisällä asuu. Se joka lapsuudessa jäi vaile suojaa ja turvaa, tuli hylätyksi ja hyväksikäytetyksi. Vaille rakkautta. Nyt mun on itse opittava rakastamaan häntä/itseäni, ennen en tästä p-stä pääse, niin olen ymmärtänyt. Se vaan on uskomattoaman vaikeaa!
Ja sinä joka sanot, että sairaudesta pääsee eroon kun vain niin päättää, se ei ole noin helppoa! Jos olet oikeasti sairas, paraneminen on todella raskasta kokopäiväistä työtä ja tuskaa. Se vaatii uskomattomia voimia, on koottava itsensä kerta toisen jälkeen, pidettävä uskoa ja sisua yllä verta hikoillen!
Aloittaja, taistellaan, koitetaan jaksaa! Tiedän ettei mitään auta, mutta ymmärrän sinua 100% ja lähetän täältä sinulle paljon paljon voima-ajatuksia että jaksaisit!
Kyllä. Itse olen 27 ja aikuiseksi en ole kasvanut enkä tahdo kasvaa. Oikeita töitäkään en ole tehnyt päivääkään. En edes ole ajokorttia hommannut, koska silloinhan pitää olla nimellisesti aikuinen, jotta sellaisen saa. Tällä hetkellä möhmötän kotona kaikki päivät tai siis tietty harrastan liikuntaa ja ajatukset pyörii kalorien ympärillä vaan... Tosi järkeväähän tämä elämäntapa on.
Mullakin on lapsuudessa sattunut kaikenlaisia juttuja, ja nyt kai niitä sitten vasta päässäni käsittelen.