>>FAKTA
Näin sanoo laki kunnianloukkauksesta:
- Kunnianloukkauksesta tuomitaan, jos esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen tavalla, joka aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Myös muunlaisesta halventamisesta voi seurata tuomio. Rangaistusasteikko on sakoista puoleen vuoteen vankeutta.
- Esimerkiksi politiikassa, elinkeinoelämässä ja julkisissa viroissa toimivien täytyy sietää kovempaa arvostelua kuin tavallisten ihmisten.
- Kuolleenkin kunniaa voi loukata esittämällä valheellinen tieto tai vihjaus niin, että se aiheuttaa kärsimystä vainajan läheiselle.
Näin sanoo laki kunnianloukkauksesta:
- Kunnianloukkauksesta tuomitaan, jos esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen tavalla, joka aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Myös muunlaisesta halventamisesta voi seurata tuomio. Rangaistusasteikko on sakoista puoleen vuoteen vankeutta.
- Esimerkiksi politiikassa, elinkeinoelämässä ja julkisissa viroissa toimivien täytyy sietää kovempaa arvostelua kuin tavallisten ihmisten.
- Kuolleenkin kunniaa voi loukata esittämällä valheellinen tieto tai vihjaus niin, että se aiheuttaa kärsimystä vainajan läheiselle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli / meitä syytömiä vl-iä ei saa syyttää niiden rikollisten rikoksista!
Miksi sitten kaikkia syytetään?
Miksi väitetään että me salaamme? Kun emme edes ole tietäneet?
Miksi kirjoitetaan että niistä pitäisi kanssakäymisissä keskustella - yheisesti?
Eikö se loukkaa lisää uhreja-uhrien kunniaa?
Eikö kukaan ota asiakseen tehdä kaikista "vihaviesteistä" rikosilmoitusta?
Mun mielestäni se on niin, että vaikka kukaan ei lukisi niitä viestejä ja kunnianloukkauksia joita tänne kirjoitetaan, niin silti sellainen kuuluisi lopettaa. Ei lukijamäärä ole ratkaiseva! Eli olisiko se sittenkin Suomi24.n tehtävä, laittaa selvitykseen poliisin välityksellä kunnianloukkaukset? Perusteluina että Suomi24 antaa mahdollisuuden tällaisten viestien kirjoitteluun! Tosin Suomi24 antaa mahdollisuuden myös rakentavaan keskusteluun.
Syyttömiä ei saa syyttää.
Eilisen kirjoituksesi johdosta esitän seuraavaa:
Kunnianloukkaus:
”Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.”
Sivu 6 / 9
Törkeä kunnianloukkaus
”Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Tämäntyyppiset ko. kirjoittelut täyttävät Törkeän kunnianloukkauksen kriteerit.
Osasit todella taitavasti kopioida tänne lakitekstiä.
Jos sinusta vielä vuosienkin jauhamisesi jälkeen tuntuu, että pitää tehdä rikosilmoitus, tee ihmeessä!
Niinpä,
>>> esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen > toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville >muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista
Tehkää nyt hyvänen aika se rikosilmoitus, jolla olette vuosikausia uhkailleet!
Tyhjää uhkailua.