mulla epäillään pitkä qt aikaa. kertokaa mulle millä oireilla teillä on alettu epäileen ja paljonko qtc on ollu lepo ekg ssä. niin vähän aiheesta löytyy keskusteluja :)
pitkä qt aika
kaikkinimim varattu
3727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla oli lapsena tajuttomuuskohtauksia, olen pyörtynyt uidessa lapsena ja minut on pelastettu vedestä, aikuisenakin ollut tajunnanmenetyksiä, mutta ne eivät ole QT-ajan aiheuttamia vaan muita rytmihäiriöitä. Minulla QTc on vaihdellut 440-510 ms välillä, kaikkea mahdollista siis mahtuu, yleensä minulla QTc on kuitenkin 460-470 ms. Sukulaisia tutkittiin, ja lievästi pidentyneitä QT-aikoja löytyi perheenjäseniltä. Tehtiin geenitesti, eikä viallista geeniä löytynyt, joten varmaa diagnoosia ei koskaan annettu - lisäksi siitä oli erimielisyyksiä hoitavien lääkäreiden kesken. Annettiin diagnoosi "LQTS:n mahdollisuutta ei voida sulkea pois". Eli vähän epäselväksi jäi asia. QT-aikaa pidentävät lääkkeet on pannassa kuitenkin. Kerran minua hoidettiin yhdellä lääkkeellä, jonka pakkausselosteessa luki että LQTS-potilaita hoidettaessa noudatettava varotoimia. Lääkkeen ei pitänyt vaikuttaa kammioiden repolarisaatioon. Minulla kuitenkin piteni lääkkeen aikana QTc 510 ms:iin ja lisäksi ilmaantui kaksihuippuinen T-aalto, "ruma ekg", kommentoitiin meikussa silloin.
Tsemppiä! Olen ymmärtänyt että LQTS:n diagnosointi ei aina ole helppoa. Omalla kohdallani ei ainakaan ole ollut.
kiitos vastauksesta :) mielellään kuulisin lisää kokemuksia.
jos jollai vielä kokemusta niin ilomielin otan kertomuksia vastaan.