kotikonstein selväksi?

Hei. olen 21 vuotias naisen alku. Minulla on ongelmia alkoholin kanssa.
Ekat kännit join ystäväni kanssa 12 vuotiaana. Painostin hänet kanssani ryyppämään ja varastamaan hänen vanhempien kotiviiniä. Menin silloin koulun discoon kännissä, oksentelin vessassa ja selvänä olleet ystäväni raahasivat minut kotiin. Perheelle valheeni upposi. Kerroin että oli vahinko.. jeps.

13-14 vuotiaana menin "kaverini" kanssa bileisiin. Join sen verran, että kun poliisit tulivat paikalle, muut juoksivat karkuun ja minä makasin ojassa. Sisareni haki minut sairaalasta. Juominen jatkui läpi teinivuosien.

Suvussamme on alkoholismia. Lapsuuteni kului äitini kännisekoiluja katsellessa.

Syömishäiriöni aikoihin, eli 16-19 vuotiaana, join paljon. Käytin myös huumeita. LSD, amfetamiini, subutex, kannabis (ensisijainen), ekstaasi, kaikki mitä käsiini sain. En ollut narkomaani vaan ns. viihdekäyttäjä. Amfetamiiniin meinasin jäädä koukkuun, mutta onneksi ajoissa yhteydet sen saamiseen loppuivat.

Nykyään olen oikeastaan alkoholistin alku. Juon lähes päivittäin. On vaikeaa olla edes paria päivää juomatta. Pisin kauteni selvänä sitten 15 vuotiaan, on ollut 12pv. Nykyään olen alkoholin vaikutuksen alaisena noin 5 päivää viikossa. Välillä putket ovat pidempiä. Krapula päivänä juon heti aamusta muutaman helpoittavan ja yritän nukkua, seuraavana pävänä nautin särkylääkkeitä ja vitamiineja. Sitä seuraa päivä, jolloin jo kovasti kalja hammasta kolottaa, ja suorin reitti lähempään markettiin.Yleensä iltaisin, koska rahaa ei ole tissutella koko päivää. Kännihakuinen juominen on siis minulle ykkönen.

Olen myös tyrinyt ihmissuhteitani ja työasioita jupottelun takia.

joka tapauksessa voisin tarinoida tänne vaikka kuinka monta sivua, mutta apua kaipaan. Haluan kotikonstein raittiiksi.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hae kirjastosta, jos et raaski ostaa, kirjat Raimo O.Kojo: Irti viinasta
Nimettömät alkoholistit ja Loirin Selviämistarinoita.

Äänestä

Vaikeaa tulee olemaan. TODELLA VAIKEAA. Niin veikkaisin. Itseäni auttaa se että olen aina harrastanut liikuntaa niin nykyisin sitäkin harrastan enemmän. Kun pääsee sellaiseen terveen elämän putkeen niin siitä on sitä vaikeampi alkaa taas juomaan mitä kauemmin sitä tervettä putkea on kestänyt. Ryypiskelyni on ollut suht satunnaista, mutta viime aikoina alkoi tulla sellainen olo että voishan ottaa useamminkin, ja näin itseni menevän huonompaan suuntaan. Alkoholi myös aiheutti masennuksentapaista. Joten tein päätöksen että nyt loppuu. Eka 10pv oli vaikeinta mutta oluen himo on nyt vähentynyt satunnaisiin haaveiluihin josta pääsee kun muistan että eihän se ollut edes hauskaa olla kännissä lopulta. 15. kokonainen päivä menossa ilman. Joten alussa olen itsekin. Kasvatan vain terveysputkeni pituutta kunnes se on niin pitkä ettei sitä suorastaan voi enää katkaista hölmöilemällä :)

ITSEKURIA sinullekin.

Äänestä

Itsellä kanssa on tullut masennuksen tapaista. En kokenut omaavani alkoholiongelmaa, joten marssin lääkäriin. Ja mielialalääkkeethän sieltä napsahti. Niitä otin yliannostuksen muutaman kaljan jälkeen.

Nyt vaan pitäis heittää lopullisesti alkoholille ja saada taouttuu päähän että nyt loppu.

Kiitos neuvoista ja onnea sullekkin raitistumiseen!! Olet jo hyvällä mallilla! :)

Huomenna kirjastoon ja lenkille. ^^

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkkiksenalku kirjoitti:

Hei. olen 21 vuotias naisen alku. Minulla on ongelmia alkoholin kanssa.
Ekat kännit join ystäväni kanssa 12 vuotiaana. Painostin hänet kanssani ryyppämään ja varastamaan hänen vanhempien kotiviiniä. Menin silloin koulun discoon kännissä, oksentelin vessassa ja selvänä olleet ystäväni raahasivat minut kotiin. Perheelle valheeni upposi. Kerroin että oli vahinko.. jeps.

13-14 vuotiaana menin "kaverini" kanssa bileisiin. Join sen verran, että kun poliisit tulivat paikalle, muut juoksivat karkuun ja minä makasin ojassa. Sisareni haki minut sairaalasta. Juominen jatkui läpi teinivuosien.

Suvussamme on alkoholismia. Lapsuuteni kului äitini kännisekoiluja katsellessa.

Syömishäiriöni aikoihin, eli 16-19 vuotiaana, join paljon. Käytin myös huumeita. LSD, amfetamiini, subutex, kannabis (ensisijainen), ekstaasi, kaikki mitä käsiini sain. En ollut narkomaani vaan ns. viihdekäyttäjä. Amfetamiiniin meinasin jäädä koukkuun, mutta onneksi ajoissa yhteydet sen saamiseen loppuivat.

Nykyään olen oikeastaan alkoholistin alku. Juon lähes päivittäin. On vaikeaa olla edes paria päivää juomatta. Pisin kauteni selvänä sitten 15 vuotiaan, on ollut 12pv. Nykyään olen alkoholin vaikutuksen alaisena noin 5 päivää viikossa. Välillä putket ovat pidempiä. Krapula päivänä juon heti aamusta muutaman helpoittavan ja yritän nukkua, seuraavana pävänä nautin särkylääkkeitä ja vitamiineja. Sitä seuraa päivä, jolloin jo kovasti kalja hammasta kolottaa, ja suorin reitti lähempään markettiin.Yleensä iltaisin, koska rahaa ei ole tissutella koko päivää. Kännihakuinen juominen on siis minulle ykkönen.

Olen myös tyrinyt ihmissuhteitani ja työasioita jupottelun takia.

joka tapauksessa voisin tarinoida tänne vaikka kuinka monta sivua, mutta apua kaipaan. Haluan kotikonstein raittiiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu