Neuvot hukassa..

Koira siis luonteeltaan hyvin huomionkipeä, haluaisi koko ajan olla rapsuteltavana ja huomion keskipisteenä, rakastaa lapsia yli kaiken.... Unelma koira, mutta arkuus ja tottelemattomuus alkaa pikkuhiljaa käydä rankemmaksi kuin osasin kuvitellakkaan vaikka aijemminkin olen ongelmakoirien kanssa ollut tekemisissä.

Ei liikaa huomiota, se ei ole hyväksi ongelmakoiralle. Kotona käyttöön perushuomioimattomuus. Miten olette kouluttaneet koiraa? Ongelmakoiran kanssa ei selviä pelkällä rakkaudella ja hellyydellä. Se tarvitsee turvallisen johtajan, johon voi luottaa. Huomionkipeys=dominointia.

Koiralle ei olla annettu niin paljoa huomiota, kun on vaatinut, vaan jos on syliinkin yrittänyt puskea on sitä käsketty lähtemään pois.

Oletko oikeasti tehnyt kaikkesi kuntouttaaksesi Oton? Oletko ollut yhteydessä ongelmakoirakouluttajaan? Oletko kenties ottanut vastuullesi jotain mitä et kykenen hallitsemaan?

Itselläni on koira joka tuli minulle reilu 4 vuotiaana. Sen sanottiin olevan käytösongelmainen. Tässä muutama sen ongelma ärhentelee niin että on pakko laittaa väkisin maahan, vetää hihnassa ja rähjää kaikille, pissii sisälle, tuhoaa paikkoja olleessaan pitkään yksin, ei meinaa oppia mitään, sählää vaan koko aika ja karkailee jos irti päästää.

Koiran naama oli kuitenkin niin suloinen, että päätin ottaa haasteen vastaan. Onhan minulla kokemusta koirista ja jo lapsena olin mukana kouluttamassa normaalia agressiivisempaa koiraa ns. nuppivikaista, josta tuli oikein hyvä koira meidän perheelle.

Eka viikko juostiin koko ajan pissalla, kun ei raukka ollut tottunut siihen että vettä on tarjolla koko aika. Kädet oli pari kuukauta kipeät kun veti hihnassa aivan tautisesti, mutta siitä se pikku hiljaa rauhoittui. Kertaakaan ei ole koetellut johtajuutta, päin vastoin. Heti alussa huomasin että kouluttaminen menee oikeastaan perille hyvin, nyt tottelee peruskäskyjä ja osaa temppujakin. Luoksetulon se oppi ensimmäisen viikon aikana ja on siitä lähtien ollut omalla pihalla irti, myös vieraalla pihalla pysyy nätisti sille määritellyllä alueella. Metsässäkin voi irtipäästä ihan hyvin. Vetäminen on jäänyt lähes kokonaan pois, välillä käytetään kuonopantaa vieläkin. Remmirähjääminen tosin on varmaan koko loppuelämän kestävä riesa, välillä paremmin menee ohitukset ja välillä hyvinkin huonosti.

Meillä myös huomattiin että on poikaa lyöty kun pelkää käsiä, nyt tutut kädet ei pelota, vieraat vähäsen. Kaikki oli uutta, kuin olisi koira pullossa kasvanut. Vesiletku oli kauhistus, roska-auto vähintäänkin hirviö, pölykapseli ojassa oli sydänkohtauksen paikka. Nyt uudet asiat ei enää niin paljon jännitä, kun omistajat on turvana vierellä ja on huomannut ettei ne oudot jutut ole edes pelottavia. Aiemmin kovat äänet ja etenkin ilotulitteet sai pojan sekoamaan, ei enää. Tuota käytöstä ei pidä tukea, eli ei huomioida ollenkaan jos koira säikähtää, mutta jos on hetkenkin rauhallinen niin kehuja ja nami naamaan. Meillä roska-auto voitettiin kun kauempaa katsottiin sitä rauhassa ja sai namin, mentiin lähemmäs ja sai taas namin. Lopulta peläten ja kauhistellen ohitettiin läheltä ja sitten taas nami. Sen jälkeen ei ollut enää niin pelottava. Samalla tavalla tottui ilotulitteisiin, ensin verhot kiinni ja rauhotettiin pelkkiin ääniin, sitten ikkunan läpi myös valoihin ja sen jälkeen ulkona välkehdintään ja ääniin. Nyt on vajaa 3 vuotta poika mulla ollut ja vielä on varmasti oppimista edessä. Välillä tuntuu tosi oudolta muistella alkuaikoja kun nyt on niin rauhallinen koira.

Kuntoutus on aina vaikeampaa kuin koulutus. Otto on vielä niin nuori, että toivoa on. Kuntouttaessa koiraa pitää osata lukea ja reagoida oikealla tavalla ja oikealla hetkellä. Teidän pitää opettaa Otolle, että se voi reagoida tilanteisiin toisella tavalla kuin on tottunut ja rakentaa siihen koko ajan luottamusta. Arka koira tarvitsee tukea ja vahvaa johtajaa, ei kuitenkaan sääliä eikä pelkkää torjuntaa.

Se kannatta muistaa että koira peilaa sen käytöstä kuka on hihnan päässä. Itse luulin että pelkää korkeita paikkoja, esim. siltoja, mutta huomasin pian että minä se niitä pelkään :) Koira vain vaistosi pelkoni, joskin vähäisen, ja pelkäsi itse automaattisesti. Nykyään olen petrannut olemustani ja eleitäni, eikä koirani pelkää vaikka itseäni vähän hirvittääkin. Eli jos itse hermostuu, niin hermostuu koirakin jne.

Kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen

Ollaan oltu myös yhteydessä ammattilaisiin.