Pikku pikku mussukat

Voi minua pikkupikku mussukkaa, joka sain 19vuotiaana lapsen, tai saimme mieheni kanssa. Voi minua, kun kerkesin ammatinkin saamaan ennen sitä. Voi minua, kun jatkoin opiskeluja myös sen jälkeen, kun meillä oli lapsi. Voi minua korkeakoulutettua työssäkäyvää äitiä, jolla on oma koti, 2 ihanaa lasta ja ihana hyvin tienaava mies(lasten isä). Kyllä minun elämäni on ollut vallan surkeaa :(

En ole teiniäiti, mutta koen tämän kaikkien teiniäitien mollaamisen niin turhaksi, että pakko näihin vastailla. Naurettavaa teiltä olevinaan sitten niin aikuisilta ihmisiltä tulla tuollaista kirjoittamaan.

Jos saa lapsen nuorena se ei tarkoita sitä että on harrastanut seksiä jokaisen vastaantulevan kanssa. Jos saa lapsen nuorena se ei tarkoita sitä, että oma lapsuus olisi ollut onneton. Ja ennen kaikkea jos saa lapsen nuorena se ei tarkoita sitä, että olisit automaattisesti pilannut loppuelämäsi.

miten aikuiset kypsät ihmiset voivat käyttäytya aloittajan tavoin? Kerronpa sinulle tarinani:

Olen 22-vuotias. Minulla on 1,5v poika ja toinen tulossa syyskuussa. meillä on koira ja asumme rivitalossa rauhallisella pienellä kunnalla. Olemme molemmat töissä, mieheni autonkuljettaja, minä ravintolassa. Haaveeni on päästä kouluun ensi vuoden toukokuussa ja kouluttautua TOISEEN ammattiin. Elämme hyvin ja meillä on kaksi uudehkoa autoa ja turvallista. Emme juo.

Olen kuitenkin 20vuotta sitten huostaanotettu, asunut sijaisperheessä ja lastenkodissa, asunut "kotona" ja huidellut ties missä, kokeillut alkoholia ja tupakkaa ja ihan rehellisesti jopa pitänyt siitä. Ja silti, kun 16vuotiaana muutin omaan asuntoon alkoivat asiat mennä parempaan suuntaan, minulla oli koti, koulu ja ystävät. Kävin kouluni kunnialla loppuun ja sain ammattin. Sittemmin saimme tietää että odotan esikoistamme. Kyllä vahinko, iloinen sellainen. Ja toinenkin oli vahinko, pillereitäkin olen molemmista syönyt, mutta silti, kaikella on tarkoitus.

En tarkoita että kaikki nuoret onnistuisivat, ja minähän olin "jo" 19vuotias saadessani lapsen, mutta ihan lapsi olin vielä itsekin. Vasta esikoiseni jälkeen ymmärsin millaisen harppauksen aikuisuuteen olin ottanut ja minun oli nyt oltava vastuussa jonkun muun elämästä, rakastettava ja rajoilla, huolenpidolla, minun oli oltava äiti.

Vaikeaa meillä on välillä mieheni kanssa, mutta kun yhteen hiileen puhaltaa ja tietää mitä haluaa, mikä vain on mahdollista ! Tsemppiä, aina ei tarvitse olla niin täydellistä ! :)

Kuka oikeasti on noin umpimielinen kuin aloittaja? onko se pois sinun elämästäsi, jos nuoret hankkivat lapsia? haittaako se tosiaan sinua niin paljon? vai oletko vain kateellinen? perustele mielipiteesi kunnolla, jos kerta olet niitä valmis esittämään. Naurettavaa käytöstä, olit sitten aikuinen tai itsekkin vielä teini. Kyllä tuossa iässä pitäisi tajuta, että omapa on elämänsä, turhaan sä valitat sulle tuiki tuntemattomien asioista, joista et edes mitään tiedä.

Itse en ole äiti, mutta olen 17vuotias, ja henkilökohtaisesti voin sanoa, että minusta olisi äidiksi. Ollaan poikaystävän kanssa seurusteltu kauan, olen käynyt töissä, olen jo kokenut juomisen ja oikein olan takaa, sellainen ei enää minua kiinnosta, kouluni kyllä on kesken, mutta en koe mitään kiirettä suorittaa sitä, minulla on vakaa perhe ja ystäväpiiri, tuki on siis lähellä. Tiedän että lapseni ei jäisi isättömäksi, koska olemme poikaystäväni kanssa asiasta puhuneet, hän on kasvanut ilman isää, eikä sitä muille halua.

Ole hyvä, nyt voit haukkua minut täydeksi paskaksi.