Jostakin ehdin jo lukea, että kaupunginhallitus vaatii seuraavalta Kotkan kaupunginjohtajalta parempaa pätevyyttä ja ylemmän korkekoulun tutkintoa ja sain käsityksen tuosta kirjoituksesta, että jopa kaupunginhallitus haluaa eroon Lindelöfistä ja hänen tavastaan johtaa tätä kaupunkia. Miksi Kymen Sanomat ei uutisoinnut tästä aiheesta mitään, vaikka muiden potkut tai tai vastaavat asiat kyllä tuodaan näyttävästi esille ?
Onko potkut saannut ruokapalvelun johtaja ihan yksin syyllinen johtamansa yhtiön talousvaikeuksiin kun taustalla häärii niinkin iso vaikuttaja kuin Kotkan kaupunki johtavine virkamiehineen ? Eikö tätä asiaa muka voitu ennakoida mitenkään jo paljon paljon aikaismmin ?
Onko potkut saannut ruokapalvelun johtaja ihan yksin syyllinen johtamansa yhtiön talousvaikeuksiin kun taustalla häärii niinkin iso vaikuttaja kuin Kotkan kaupunki johtavine virkamiehineen ? Eikö tätä asiaa muka voitu ennakoida mitenkään jo paljon paljon aikaismmin ?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ei kertonut siksi, koska nykyinen kaupunginjohtaja on pätevin, osaavin, virheettömin ja nuhteettomin vailla rikkeitä oleva virkamies. Sksi lehti ei uutisoinnut paperilehdessä asiasta, koska Kotkan kaupunginjohtajalla ei ole samanlaisia syytöksiä takanaan kuten esimerkiksi Vaasan tai Vantaan pois potkituilla kaupunginjohtajilla.
Hu Hu
Olen lukenut juttujasi ja niissä on niin paljon harhaan johtavaa ja olettamuksia, että voisitko lopettaa. En kiellä sinua kirjoittamasta kun kirjoittaisit asiallisesti.
Suomi24 / Paikkakunnat / Kymenlaakso / Kotka / onko linden lähtölaskenta
2 Vastausta 35 Lukukertaa
onko linden lähtölaskenta
Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Poista kirosanafiltteri käytöstä
alkanut ??
14.11.2011 16:17
0
lähde: http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/11/14/Kotkan valtuusto kiristi kaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksia/2011312409961/4
Kotkan valtuusto kiristi kaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksia
14.11.2011 10:27 | Päivitetty: 14.11.2011 11:08
Kotkan valtuusto kiristi kaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksia käsitellessään organisaatiouudistusta. Seuraavalta kaupunginjohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon. Kaupunginhallituksen esitykseen oli kirjattu pätevyysvaatimukseksi yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettua tehtävään soveltuvaa tutkinto, mikä olisi avannut kaupunginjohtajan viran myös alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille.
Kokoomuksen esityksen kaupunginjohdon virkamatkojen ennakkokäsittelystä kaupunginhallituksessa valtuusto torjui vasemmiston ja keskustan äänin.
Valtuusto keskustelee parhaillaan ensi vuoden budjetista. Kovin suuria muutoksia kaupunginhallituksen esitykseen ei ole luvassa. Eniten puhuttavat koulujen määrärahat, joiden tason säilyttämisen puolesta parinkymmenhenkinen lasten ja vanhempien lähestystö kävi aamulla vetoamassa.
Kaupunginhallitus torjui kaupunginjohtajan esityksen kolmen pienen koulun lakkauttamisesta. Valtuusto todennäköisesti kasvattaa koulujen opetusmäärärahoja.
Ilmoita asiaton viesti
VASTAA
Kerro kaverille
Ilmoita asiaton viestiGoogle-mainokset
Helppo kattoremontti
Luotettava tehtaan oma asennus. Lähetä kuvat ja saat hinta-arvion!
www.a-tiilikate.fi
Kutista kaikki kommentit
samaten
14.11.2011 16:32
0
Sulje
löytyy täältä myös.
http://www.merikotka.fi/yhteystiedot.php
Ilmoita asiaton viesti
VASTAA
Kerro kaverille
Ilmoita asiaton viesti
Koulutusta lisää
14.11.2011 16:38
0
Sulje
No ei ole edes näköpiirissä. Kyllä Linde on ns. "eläkevirassa", siis virassa josta voi jäädä aikanaan hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle, niin halutessaan. Kyllä kaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksiin on laajasti kuulunut ylempi korkeakoulututkinto, Lindellä hallintotieteen maisteri. Alemmantasoisilla vaatimuksilla on aikanaan koetettu tasoitella tietä poliittisesti ansioituneille, mutta vähemmän koulutetuille tovereille. Kotkassahan korkeasti koulutettuja on suhteellisesti niukasti esim. pääkaupunkiseutuun verrattuna.Nyt siis palataan normaalikäytäntöön.
Ilmoita asiaton viesti
VASTAA
Kerro kaverille
Ilmoita asiaton viesti
Tekstin maksimimäärä 5000 merkkiä
Viesti
Maisterin tutkinto eli ylempi korkeakoulututkinto.
Voiko sen saada kotkan korkeakoulussa eli kymenlaakson ammattikorkeakoulussa.
Kyllä pitää ihan oikeassa yliopistossa opiskella maisteriksi. Hallintotieteenmaistereita valmistuu mm. Tampereen yliopistosta.
Koulutus ei siinä paina, jos valinta on poliittinen? Koska silloin valittu on sitoutunut liiaksi puolueeseen ja tekee niin kuin puolue haluaa?
Eikös se niin mene? ( Näin kerrotaan)!
No ei se näin mene, siksi juuri kelpoisuusvaatimuksiin laitettiin ylempi korkeakoulututkinto. Eli jos ei ole maisteri, ei edes puolueveli pääse virkaan.
No kyllähän se vaan niin menee, että Kotkassa valitaan ensisijaisesti puolueveli tai -sisko virkaan kuin virkaan. Pätevyysvaatimukset rukataan aina sen mukaiseksi että puoluetoveri tulee valituksi. On aivan turhaa väittää mitään muuta. Haapanen on tässä poikkeus, mutta oli silläkin valinnalla hintansa todennnäköisesti muissa valinnoissa. Demarit ovat aikanaan virkojen pätevyysvaatimuksia alentaneet, että puolueväki saadaan vaikuttaville paikoille. Tämä on silkkaa faktaa.
"Silkkaa faktaa" voisi nyt ihan oikeasti todistaa, missä kohdassa/kohdissa on virkavaatimuksia rikottu!
Kannattaa muistaa, että valintapäätökset ovat AINA enemmistöpäätöksiä. Kuka (tai ketkä) on väärin valittu?
Jos luit tekstini niin kerroin että vaatimukset on aikanaan moniin tehtäviin muokattu sellaisiksi, että vaatimattoman koulutuksen omaava puoluetoveri voidaan valita enemmistöpäätöksellä tehtävään. AINA. Mitään ei ole tehty sillä tavoin väärin että olisi varsinaisesti lakia rikottu. Tiedät kotkalaisena tämän varsin hyvin. Jos alhaisemman koulutuksen omaava puoluetoveri täyttää alhaiset vaatimukset, niin kaikki on näennäisesti oikein. Se, onko moraalisesti oikein on toinen asia.
Tiesitkö muuten että Kotkan virkamiehistä suurin osa on jotain muuta kuin demareita?
Mutta tärkeimmät ja näyttävimmät virat on demareilla, joita on useita :
Kaupunginjohtaja
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Kaupungin työsuojelupäälikkö
Edeltävä palvelujohtaja
Kymijoen Ravintolapalveluiden hallituksen puhenjohtaja
Voi luetella lisää ja kertoa samalla, missä tärkeissä viroissa kokkarit puuhaa
Eikö enemmistö päätöksijä voida sopia etukäteen?
Älä vaan ole sokea?
Ja ei kun faktaa esiin. Luettele vaikka kolme parhaiten mieleesi jäänyttä pätevyysvaatimuksen alentamista halutun valinnan varmistamiseksi!
* Nimi, mihin tehtävään valittiin?
* Mikä oli alkuperäinen pätevyysvaatimus?
* Mihin tasoon se muutettiin?
* Koska valinta tehtiin?
* Mitkä ryhmät puolsivat ja mitkä vastustivat?
Viran pätevyysvaatimuksena voi olla vaikka "soveltuva" koulutus. Kaikki kotka tämän täyttävät, ovat silloin päteviä vaikka pätevämpiä olisi ollut valittavissa. Siinä on helppo tehdä enemmistöpäätös ja valita virkaan sopiva. Esimerkiksi demari, jota oli virkaan jo ajateltu. Näin helppoa se on. Ei siis varmaan ole erikseen vaatimuksia alennettu. Ne ovat olleet jo käytäntöön varsin soveltuvat. Eikä Kotka liene ainut kaupunki jossa näin on. Mitään luetteloa ei tähän tarvita. Tutkimalla asioita tämä selviää sinullekin "Vexi_x". tosin tiesitkin tämän jo.
Miksi valehtelet? Noista kaupjoht on demari, muut eivät. Noi pari muuta ovat VAALEILLA valittuja luottamushenkilöitä, eivät virkamiehiä. Mutta ilmeisesti et ymmärrä eroa, mikä asettaa "faktasi" oikeaan valoon.
Ihan lyhyt kysymys vexi_x.lle, että kun Lindelöfin aikana velat on nousseet vuodesta 2003 ( 1800e/as. ) vuoteen 2011 ( yli 4200e/as. ), niin mitä tämä kertoo tämän henkilön tavasta johtaa kaupunkia ja miksi hän on ollut näinkin kauan Kotkan kaupunginjohtaja ?
Kyllähän ne korkeimmat paikat jaetaan puolueiden kesken, tai sovitaan, jo etukäteen! Sehän on maan tapa! Eräskin virkamies oli erään puolueen jäsen, niin kauan kun oli työelämässä, mutta kun jäi eläkkeelle hänestä tuli julkisesti toisen puolueen kannattaja! Ja eräs toinen liittyi toiseen puolueeseen, niin hänestä tuli päälikkötason viranhaltija.
Miksi näitä kirjoitan? En kateudesta, vaan nämä ovat totuuksia. Sillä olen ollut eläkkeellä jo pitkään, enkä tarvitse olla kateellinen.
Niin, miksi sitä hyvää tapaa muuttaisimme?
Taivahan tosi on noin. Kotkassa kuitenkin kaikki tärkeimmät virat ovat betonoitu kommunisteille ja demareille. Sitä tosiasiaa ei mikään muuksi muuta. Sillä asialla, että joku työsuojelupäällikkö on demari, ei ole mitään merkitystä. On aivan yhdentekevää mitä puoluetta pikkuvirkamiehet edustavat. Kuten esimerkiksi työsuojelupäällikkö ei taida päättää edes omista tekemisistään. Joten on melko turhaa luetella kuinka monta virkamiestä on jotain muuta kuin demari. Haapanen on virkistävä poikkeus. Tervetuloa Kotkaan.
Perätöntä pulinaa ja persujen mutu-väitteitä! Työsuojelupäällikkö EI OLE DEMARI!
Onko vaikka Virtanen vähemmän virkistävä poikkeus?
Ja sitten: Kun kerran "kaikki tärkeimmät virat ovat betonoitu kommunisteille ja demareille" on syytä tietää, kuka "kommunisti" tällaisessa tärkeässä virassa vaikuttaa? (Tarkoittaako tuo kommunisti vasemmistoliittolaista, niin arvelisin.)
Koskapa "Vexi_x " ei joko tunne, tai ei tunnusta Kotkan poliittista historiaa, ei keskustelua kannata jatkaa tämän enempää. Pientä muutosta on jo poliittisessa ilmastossa havaittavissa mutta vain pientä. Katso hieman pidemmälle taaksepäin niin ymmärrät mistä oli kysymys. Vai istutko itse niin syvällä järjestelmässä ettet näe metsää puilta? Minulle on aivan sama.
Ylempi korkeakoulututkinto , harva kotkassa lukion suorittaneista sitä saavuttaa.
Iso osa valitsee metsolassa sijaitsevan ammattikorkeakoulun , sillä se
mahdollistaa kotona-asumisen.
Kaupunginjohtaja valitaan aika usein toiselta paikkakunnalta ja toivottavasti seuraava velkakammoinen johtaja löytyy vaikkapa Kauniaisista.
Vantaan tai Vaasan pois potkittua kaupunginjohtajaa on turha kierrättää Kotkan kautta, vaikka sopisivat hyvin kotkalaiseen " sinä olla minu hyva ystava " kulttuuriin.
Hei haloo pahvit! Kotkaan EI OLLA VALITSEMASSA ketään uudeksi kaupunginjohtajaksi. Nykyinen on vakituisessa virassa, pätevä ja muodollisesti kelpoinen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut maisteri, joka nauttii viranhaltijan suojaa ja kaupunginvaltuuston suuren enemmistön luottamusta. Ei ole myöskään itse ilmaissut halua irtisanoutua. Pois ei voida potkia ennen kuin valtuuston enemmistö esittää epäluottamusta!
Mikä valtuustoa sitten pidättelee?
Valitut valtuutetut!
Matti Piipari on tainnut käydä lukemassa tämän aloituksen, koska kirjoitti niin samantyyppisen kirjoituksen liittyen Kymijoen ravintolapalvelun konserniohjaukseen. " Miksi konsernijohto ( kaupunginhallitus, konsernijaosto, konsernin rahoitusjohto ) puuttuu asiaan vasta nyt ? "
" Ottamatta kantaa yhtiön sisäisiin asioihin on vain todettava, että mikä on omistajatahon ja tilintarkastuksen vastuu rahoitusongelmissa ? Nyt on helppoa antaa potkut toimitusjohtajalle ja vaihtaa hallitus. "
" Lehtitietojen perusteella konserniohjaus on pettänyt siinä vaiheessa, kun uuden keskuskeittiön rakentamis- ja rahoituspäätös on tehty. Ei kai sitä ole tehty kaupunginjohdon tietämättä ? "
Oli niin tai näin, mutta tässä Piipari on kyllä ihan oikeassa; kaupunginjohto ottaa nyt kyseenalaisen kunnian itselleen kääntämällä talousvaikeusongelmat ravintolapalvelujohtajan niskaan. Kaikki talousvaikeudet, mitä Kotkassa tapahtuu ei näköjään koskaan ole kaupunginjohdon vika, aina syy löytyy muissa henkilöissä ja törkeällä tavalla kaupunginjohto vetää pisteet itselleen, vaikka ovat itse alunperin sotkeneet asioita.
Muistaen, jo pitkältä ajalta on aina kaupungin johto keksinyt jonkun syyn miksi tilipäätös on miinuksella ja se kasvaa joka vuosi aina suuremmaksi! Eräänä vuonna syy oli hoitotakuu! Se vei kuapungin tilinpäätöksen miinukselle. Miten se voi viedä, kun se jo oli miinuksella! Mikä ei voinut olla totta, kun siitä oli jo vuosia tiedetty, puhuttu, koska se tulee voimaan. No, vakio syy on tienkin palkat. Nousseet yllättäen enemmän, kuin luulttiin. Ja niin edelleet.
Nämä syyt eivät voi pitää paikkaansa, vaan se holtiton ja suunnitelmaton rahan käyttö on suurin syy !!
Näin on!! Pitäisikö meidän uskoa, että hyvin menee??