Olimme eronneet omilla tahoillamme samaan aikaan keväällä 2010 kummallakin rankka ero ja prosessi vielä kesken. Kuitenkin työn vuoksi olimme paljon yhdessä ja ihastuimme vuoden vaihteessa ja ajauduimme toisetemme kainaloon. Olimme jakaneet kipeitä asioita toisillemme joka tietenkin lähensi meitä. Jo reilun kahden kuukauden kuluttua mies vetäytyi. Ei ollutkaan ilmeisesti varma onko hän valmis päästämään vanhasta suhteesta eroon. Suhdetta piti yllä teini-ikäinen tytär.
Kuukaudesta toiseen mentiin onn/off linjalla ja kaikkien ongelmien solmujen syyllinen tuntui olevan minä (nainen) monen monta kertaa vaadin asioista keskustelua tein suoria kysymyksiä, mutta en saanut vastauksia. Turhauduin ja käytin minäkin aika kovaa kieltä joskus. Muutaman irtioton jälkeen päädyin sanomaan että kun ollaan nyt ns "hyvissä väleissä" niin tehdäänkö niin että menemme eri teille kun minä olisin valmis etenemään suhteessa mutta hän ei. Asia sopi hänelle. Sain jäähyväismeilin jossa ei ollut yhden ainoaa anteeksi pyyntöä siitä miten hän oli asioita käsitellyt (minä olin pyytänyt omaa käytöstäni anteeksi monet kerrat) ja minua syyllistänyt. Viesti sisälsi vaan syitä miksi hän ei voi vakiintua, omia kiireita, omia harrastuksia jne jne ja syitä miksi ei voi edetä suhteessa ja kuinka tärkeä teini-ikäinen tytär hänelle olikaan. Sovittiin että pysymme ystävinä. No tuo taitaa olla hölyn pölyä. Tarkoittanee sitä että emme ammu toisiamme kun tulemme kadulla vastaan. Se mikä minua ketuttaa, miksi minua syyllistettiin ja mollattiin kaikista kipuiluista vaikka ihan yhtä syyllisiä ovat kumpikin. Yrittikö mies saada minut tajuamaan vihan avulla ettei meistä tule mitään. Miksi ei vain sitä sanonut suoraan. Nyt tunne on lähinnä epäkunnioitettava ja mielessä on että koko juttu on ollut kusetusta. onneksi emme ole enää samassa työpaikassa!
Kuukaudesta toiseen mentiin onn/off linjalla ja kaikkien ongelmien solmujen syyllinen tuntui olevan minä (nainen) monen monta kertaa vaadin asioista keskustelua tein suoria kysymyksiä, mutta en saanut vastauksia. Turhauduin ja käytin minäkin aika kovaa kieltä joskus. Muutaman irtioton jälkeen päädyin sanomaan että kun ollaan nyt ns "hyvissä väleissä" niin tehdäänkö niin että menemme eri teille kun minä olisin valmis etenemään suhteessa mutta hän ei. Asia sopi hänelle. Sain jäähyväismeilin jossa ei ollut yhden ainoaa anteeksi pyyntöä siitä miten hän oli asioita käsitellyt (minä olin pyytänyt omaa käytöstäni anteeksi monet kerrat) ja minua syyllistänyt. Viesti sisälsi vaan syitä miksi hän ei voi vakiintua, omia kiireita, omia harrastuksia jne jne ja syitä miksi ei voi edetä suhteessa ja kuinka tärkeä teini-ikäinen tytär hänelle olikaan. Sovittiin että pysymme ystävinä. No tuo taitaa olla hölyn pölyä. Tarkoittanee sitä että emme ammu toisiamme kun tulemme kadulla vastaan. Se mikä minua ketuttaa, miksi minua syyllistettiin ja mollattiin kaikista kipuiluista vaikka ihan yhtä syyllisiä ovat kumpikin. Yrittikö mies saada minut tajuamaan vihan avulla ettei meistä tule mitään. Miksi ei vain sitä sanonut suoraan. Nyt tunne on lähinnä epäkunnioitettava ja mielessä on että koko juttu on ollut kusetusta. onneksi emme ole enää samassa työpaikassa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Just tollaisia miehet on! Ne pistää ampuu toisen alas ja sitten saavat syyllistettyä sillä.Ole fiksumpi ja kaiva nenääs kun ajattelet ko. tyyppiä hän ei todellakaan osaa käsitellä asioita kuten sinä.
On varmaan olevinaan jonkun järjen kaivanut päästään ja logiikka hyvä kymmenen, pistänyt kylmästi välit poikki koska niin kuuluu tehdä..( miehet voi tehdä niin hyvällä omalla tunnolla). Mutta on niitä naisissakin ehkä tuollaista ei älyä ennenkuin omalle kohdalle osuu jos sittenkään