Haluaisin teidän arvostelevan tämän, mutta pyydän ottamaan huomioon, että olen 15v..
Ja sanokaa, kannattaako tätä jatkaa? Ja ihan rehellinen mielipide olisi kiva :D
Menetin kaiken
-Jos me nähtäs siin Malmin mäkin edessä joskus seittemän aikaan ja lähettäs siit sit stadiin päin, Satu sanoi kysyvästi ja puhdisti silmälasejansa pehmoiseen nenäliinaan.
Seisoskelimme koulumme vaaleanpunaiseksi maalatussa tyttöjen vessassa ja suunnittelimme viikonloppua, ei mitä tahansa viikonloppua, vaan vappua.
-Mitä meil on seuraavaks? kysyin ja aukaisin raskaan vessan oven mennäkseni ulos vessasta jossa tuoksui vienosti hajuvedelle.
-Heikkistä, Satu sanoi irvistäen.
Mikko Heikkinen oli meidän koulun ylä-asteen historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja meidän, 9c:n luokanvalvoja. Heikkinen oli varmaankin ainoa opettaja joka sai joka ikisen luokan hiljentymään täydellisesti oppituntien ajaksi vaikka hän olikin samalla myös lyhyin, hoikin ja kaikenpuolen pienin opettaja koulussa. En itse erityisemmin pidä Heikkisestä, eikä pahemmin pidä Satukaan.
-Toivotaan ettei se oo ollu eilen juomassa. En jaksais kuunnella sitä ku sil on krapula, Satu sanoi tulessaan perässäni ulos vessasta käytävälle jolla juoksenteli ala-asteen oppilaita kirkuen ja huitoen käsillään joka suuntaan.
-Aivan, sanoin ja mietin taas vaihteeksi miten Heikkinen jaksoi tulla joka aamu töihin ja istua joka ilta baarissa. Emmehän me olisi tienneet tätä puolta hänestä, ellei hän olisi asunut Vuosaaressa niin kuin minäkin asun. Olen nähnyt hänet todella monta kertaa istumassa Rossossa tai Fregatissa kalja edessään. Niin no, joka tapauksessa pakkohan hänen on tulla töihin, mistä muualta hän saisi rahaa. Ja olen kyllä pannut merkille, että välillä hän purkaa pahaa oloaan viattomiin oppilaisiin. Tai no, mistäs sitä tietää kuinka pulmunen joku on pelkästään ulkonäön perusteella.
Kävelimme kakkos-paviljongin ovista sisään ja istuuduimme kapeiden penkkirivien keskelle.
-Sielt se tulee. Just ku pääs istuun, Satu voihkaisi ja nousi ylös Heikkisen kävellessä luokan 8p2 ovelle ja kaivellessaan samalla avaimia taskustaan.
Vielä ei pystynyt sanomaan millä tuulella hän oli. Naama oli peruslukemilla eikä hän sanonut sanaakaan.
Luokkamme käveli puheliaana sisään ja istuutui kukin omalle paikalleen.
Istuimme Satun kanssa luokan ensimmäisissä pulpeteissa ikkunan vieressä. Todella usein katse kääntyi ikkunaan mistä avautui näköala koulun pyöräilytelineille ja autotielle, varsinkin silloin kun opetus oli erittäin kuivaa ja väritöntä. Niin tapahtui suunnilleen joka kolmas yhteiskuntaopin tunti.
Onneksi meillä ei ole nykyään enää historiaa, ajattelin kun muistelin kuinka joka tunti meinasi nukahtaa pulpetille tai meinasi kuolla tylsyyteen Heikkisen jauhaessa ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta ja muistuttaen koko ajan luokalle, että niistä tulisi paljon kokeeseen.
-Tuliks meille mitään läksyy viime kerralla? Satu kuiskasi ja kaivoi repustaan yhteiskyntaopin kirjaa ja vihkoa.
-Ei mun mielestä. Elvi, tuliks meille läksyy viime tunnil? kysyin kääntyen Satun takana istuvan tytön puoleen.
-Ei kai, en mä ole ainakaan tehnyt mitään, Elvi sanoi ja pamautti kirjan pulpetilleen.
Satu nyökkäsi ja avasi vihkonsa.
Heikkinen otti taulutussin käteensä ja siinä samassa iloinen puheensorina lakkasi ja luokassa oli hiiren hiljaista. Tunnilla ei tapahtunut mitään kummallista, me käsittelimme poliisin oikeuksia ja Heikkinen oli kerrankin todella hyvällä tuulella.
Kuiskasin Satulle jossakin vaiheessa tuntia, että Heikkinen on hyvällä tuulella sen takia, että on juuri käynyt nurkan takana ottamassa huikkaa taskumatistaan ja Satu sai naurukohtauksen jonka aikana Heikkinen katsoi meitä murhaavasti ja minä ehdin jo hetken pelätä, että hän oli kuullut mitä sanoin, mutta tunti jatkui normaalisti Satun hihitellessä aina vähän väliä.
Kun kello soi, Heikkinen kirjoitti läksyn taululle ja kuului penkkien kolinaa kun oppilaat nousivat ylös ja kiskoivat takkeja ylleen. Olimme huhtikuun lopussa ja ulkona oli vieläkin todella kylmä ilma.
-Mennääks me röökille? Satu kysyi työntäen samalla kirjaa harmaaseen EastPack-merkkiseen reppuunsa.
-Ihan sama, vastasin hajamielisesti ja ajattelin tupakkalakkoani.
Olin jo kuukauden verran koittanut vähentää tupakointia ja olin onnistunut hyvin, muuten paitsi koulussa. Jostain syystä en osannut koulussa kieltäytyä jos joku tarjosi minulle tupakkaa tai kysyi tulenko tupakalle.
-Mennää puskalle, Satu sanoi ja käveli luokan ovelle päin missä Heikkinen jo odotteli että viimeiset oppilaat lähtisivät välitunnille ja hän pääsisi tauolle opettajanhuoneeseen.
Kävelin Satun perässä ja katselin paviljongissa istuvia ihmisiä. Kaikki juttelivat innostuneina ja jotkut ala-asteen pojat pelasivat korttia pitkän ruskean pöydän ääressä.
-Moi! Jenny hihkaisi kun tuli yläkerrasta ja liittyi minun ja Satun vierelle.
-Ai, moi, sanoin hymyillen ja nostin laukkuni olkapäälle.
-Tuutko sä röökille? Satu kysyi vilkaisten Jennyyn.
-Joo. Mitäs teil on tänään suunnitelmis? Jenny kysyi ja kaiveli taskujaan.
Vilkaisin Satuun ja vastasin sitten;
-Me nähään tossa Malmilla illalla ja lähetään siitä sitte varmaanki stadiin päin kattomaan mikä meininki siel on. Mites sä? kysyin ja seurasin Satua joka astui paviljongista ulos ja suuntaisi kulkunsa koulun nurkalle.
-Ei viel oikee oo mitään suunnitelmii. Kyl me jotain keksitään. Siis Reino ja mä, Jenny sanoi ja otti taskustaan tupakka-askin käteensä.
-Meinaatteko vetää lärvit vai ottaa ihan iisisti koko illan? Satu kysyi naureskellen.
-No, se jää nähtäväks. Me ollaan kyl ostettu kaks litran viinapulloa, mutta mä pahoin pelkään, että Reino on töissä koko viikonlopun, Jenny sanoi vivahdus katkeruutta äänessään.
-Eikä.. No voi vittu, sanoin hiljaa ja pysähdyin kun pääsimme puskalle.
-Aivan. Ottaa vähän päähän, Jenny sanoi ja sytytti tupakan.
-No mut jos Reino kerta on töissä ja sulla ei oo mitää sen kummempii suunnitelmii, nii miks et tulis meijän mukaan? Satu kysyi ja sytytti hänkin tupakkansa.
-Niin no.. Miks ei? Jenny sanoi hymyillen.
-No ni! Hyvä juttu, sanoin ja katsoin Satuun.
-Me nähään siis mäkin eessä tänään seiskalta. Jos tuut kans seittemäks siihen ni lähetää kaikki samaa matkaa stadiin? Satu kysyi Jennyltä.
-Joo. Tehään näin, Jenny sanoi ajatuksissaan.
-Pitäsköhän mun vaa ihan pokkana ottaa ne molemmat pullot mukaan? Ku Reino menee suoraan koulusta duuniin ja tulee himaan vast joskus puol kymmenen aikaan ja sil on taas lauantaina ja sunnuntaina töitä ni eihän se kerkee juoda sitä omaa pulloonsa oikeen missään välissä, Jenny selitti edelleen ajatuksissaan.
-Emmä tiiä. Reino ei kyl tykkää hyvää jos otat senkin pullon, sanoin ja katselin maahan.
-Tee miten tykkäät, Satu sanoi ja potkaisi pienen kiven ruohikkoon.
-No perkele, mähän vien sen viinat, Jenny sanoi naureskellen.
Koulupäivä kului hitaasti kun odotti niin paljon iltaa. Tunneilla en pystynyt paljoakaan keskittymään opetukseen miettiessäni mitä pukisin päälleni ja kaikkea muuta mikä oli kiinnostavampaa kuin oppituntien puheenaiheet.
Satukin näytti odottavan iltaa innoissaan. Hän jutteli minulle kaikilla tunneilla, piittaamatta opettajien vihaisista katseista.
Viimeisen tunnin päättyessä, fysiikan tunnin, kävelimme iloisesti jutellen ulos luokasta ja suuntasimme kulkumme bussipysäkille. Satu lähti toiseen suuntaan kuin minä, joten huikkasimme hyvästit ennen kuin kävelin suojatien yli.
Bussipysäkki oli taas täynnä ihmisiä. Tuntui kuin puolet koulumme oppilaista änkesi sinne samaan aikaan kuin minäkin ja kaikki halusivat mennä juuri samalla bussilla kuin minä. Se oli todella ärsyttävää, jos jäi ilman istumapaikkaa kun on muutenkin ollut pitkä koulupäivä ja bussimatka kestää parhaillaan 45minuuttia. Mutta tällä kertaa pysäytettyäni bussin, astuin ensimmäisenä ovista sisälle, näytin matkakorttini lukijalle ja suuntasin perimmäisille penkeille istumaan. Siellä ei istunut kukaan vielä, mutta kun olin päässyt istumaan, ja olin laittanut kuulokkeet korviini, taakse hyökkäsi varmaankin viidesluokkalaisia tyttöjä ja poikia kiljuen ja huutaen kurkku suorana. Vastustin kiusausta laittaa soittimeni täysille, mutta viiden minuutin jälkeen kiroillen käänsin jo volyme nappia niin kovalle kuin sen sai. Ja niinpä en enää kuullut sanaakaan muista ihmisistä. Vaikka kai se on pakko sanoa, että kesti melkein kaksi tuntia, että sain kuuloni täydellisesti takaisin kun olin päässyt kotiin ja cd-soitin lepäsi pöydälläni.
Pesin naamani ja katselin itseäni vessan peilistä. Tässä menisi jonkin aikaa..
Ja niinpä melkein tunnin päästä olin valmis.
Olin taiteillut itselleni meikkiä naamaan, aika paljon itseasiassa. Olin myös laittanut hiukseni saparoille ja lisännyt sekä dödöä että hajuvettä.
Kävelin huoneeseeni ja katsahdin keittiön sienällä roikkuvaa punaista kelloa, viisi. Tunnin päästä minun pitäisi lähteä metrolla Malmille.
Otin kaapistani pienen peigen laukun ja laitoin sinne tavaroitani (meikkejä, kamman, hajuveden, dödön, hammasharjan, cd-soittimen, nenäliinapaketin, pinnejä, buranaa.. jne.. ) ja laitoin sen sängylleni odottamaan lähtöä.
Olin periaatteessa nyt jo valmis, mutta aikaa oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon.
Katsahdin päälläni olevia vaatteita. Voisin laittaa jotain muuta päälleni..
Ja siihen menikin puolisen tuntia, valita vaatteet. Vaikka päädyinkin siihen mitä kokeilin ensimmäisenä, kolusin silti kaappini kokonaan läpi. Nyt siis seisoin peilin edessä ja hymyilin itselleni. Täydellinen! Mustat housut, peige pitkähihainen paita jossa oli suuri v-aukko, sen alta pilkisti leopardin pilkkuinen toppi.
Ja niinpä vetäisin Adidaksen valkoiset lenkkarit jalkaani, nappasin laukkuni sängyltä, kirjoitin pienen viestin isälleni; en tulisi kotiin yöksi, ja astuin ulos rappukäytävään.
Soitin veljelleni, hän oli juuri täyttänyt 20vuotta ja ostaisi aivan varmasti minulle juotavaa, eikä myöskään vasikoisi minua vanhemmilleni.
-No moi! huusin iloisesti puhelimeen kun Jere vastasi.
-Moi! Mitä pikkusisko? Jere kysyi pirteästi.
-Ei tässä mitään kummempia. Ajateltiin lähteä tänään parin kaverin kanssa vähän juhlistamaan viikonloppua ja mä ajattelin jos sä vaikka voisit käydä mulle alkossa, selitin ja Jere naurahti.
-No kyl mä voin käydä jos saan hakista, Jere vastasi.
-No hyvä. Tuutko vaikka siihen Novan eteen vähän vaille seittemän? kysyin iloisesti.
-Joo, no nähään siinä, Jere sanoi.
-Joo, kiitti Jere. Moido, sanoin ja lopetin puhelun.
Nyt sekin asia oli hoidettu. Nyt piti vain päästä Malmille. Niinpä hyppäsin pirteän oranssin metron kyytiin ostettuani lipun automaatista. Ja niin pääsin itäkeskukseen. Sieltä piti jatkaa bussilla.
Seisoin bussipysäkillä mikä oli täynnä ihmisiä, bussin pitäisi tulla pian.
Vieressäni seisoi nuori poika joka kuunteli musiikkia niin kovalla, että kaikki kuulivat sen ainakin viiden metrin päähän. Teknoa.
En ole koskaan pitänyt siitä. Minä kuuntelen itse rappia.
Kaivoin laukustani cd-soittimen ja työnsin napit korviini, teknoa en suostu kuuntelemaan.
Puolen tunnin kuluttua suljin soittimen ja laitoin kuulokkeet takaisin laukkuuni, olin perillä.
Kävelin eteenpäin ihmisvirrassa etsien katseellani Jereä.
-Heidi!
Käännyin ympäri ja näin Jeren kävelevän rivakoin askelin minua kohti tyttöystävänsä Kristiinan kanssa.
-Moi! En huomannut teitä, sanoin hymyillen ja kaivelin laukustani lompakkoa.
Kristiina oli lihonnut, sen näki heti.
-Tässä. Tuo ihan mitä vaan saat kahellakympillä ja annan sulle viel femman hakista, sanoin ojentaen Jerelle kaksikymmentäviisi euroa.
-Joo. Tuun kohta, Jere huikkasi ja katosi ihmisvirtaan.
-Mitä kuuluu? Kristiina kysyi sädehtien.
-Ei tässä mitään ihmeellistä. Nään pari kaveria ja me mennään varmaankin stadiin kattelemaan mikä meininki siellä on, vastasin hymyillen.
-Niin just, poikia kattelemaan, Kristiina sanoi naurahtaen samalla.
-Niin no, niitäkin, vastasin virnistäen.
Kaivoin tupakan taskustani ja sytytin sen. Lakko olisi ohi, ainakin tämän illan osalta.
-Pitäkää sitten hauskaa munkin puolesta. Mä meen huomen aamulla kaheksalta töihin, Kristiina sanoi hiljaa.
-Voi sua! No, älä huoli, me biletetään sunkin puolesta ihan täysillä, sanoin hymyillen ja Kristiina nauroi ääneen.
-Sen mä haluisin nähdä, hän sanoi nauraen edelleen.
Juttelimme siinä niitä näitä ja viimein Jere tuli takaisin ja ojensi minulle alkon muovipussin.
-Kiitti ihan sikana, sanoin ja otin pussin käteeni.
-Joo ei mitään. Nähdään taas! Jere sanoi ja kääntyi Kristiinan kanssa toiseen suuntaan.
-Äläkä juo liikaa! Kristiina huusi perääni hymyillen.
-Yritetään olla ihmisiks! Huusin hänelle ja lähdin hymyillen eteenpäin.
Satu ja Jenny olsivat varmaankin jo mäkin edessä odottamassa minua, olin taas kerran myöhässä, olin melkein joka kerta jokaisesta paikasta myöhässä, se oli kuin kirous.
Ja sanokaa, kannattaako tätä jatkaa? Ja ihan rehellinen mielipide olisi kiva :D
Menetin kaiken
-Jos me nähtäs siin Malmin mäkin edessä joskus seittemän aikaan ja lähettäs siit sit stadiin päin, Satu sanoi kysyvästi ja puhdisti silmälasejansa pehmoiseen nenäliinaan.
Seisoskelimme koulumme vaaleanpunaiseksi maalatussa tyttöjen vessassa ja suunnittelimme viikonloppua, ei mitä tahansa viikonloppua, vaan vappua.
-Mitä meil on seuraavaks? kysyin ja aukaisin raskaan vessan oven mennäkseni ulos vessasta jossa tuoksui vienosti hajuvedelle.
-Heikkistä, Satu sanoi irvistäen.
Mikko Heikkinen oli meidän koulun ylä-asteen historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja meidän, 9c:n luokanvalvoja. Heikkinen oli varmaankin ainoa opettaja joka sai joka ikisen luokan hiljentymään täydellisesti oppituntien ajaksi vaikka hän olikin samalla myös lyhyin, hoikin ja kaikenpuolen pienin opettaja koulussa. En itse erityisemmin pidä Heikkisestä, eikä pahemmin pidä Satukaan.
-Toivotaan ettei se oo ollu eilen juomassa. En jaksais kuunnella sitä ku sil on krapula, Satu sanoi tulessaan perässäni ulos vessasta käytävälle jolla juoksenteli ala-asteen oppilaita kirkuen ja huitoen käsillään joka suuntaan.
-Aivan, sanoin ja mietin taas vaihteeksi miten Heikkinen jaksoi tulla joka aamu töihin ja istua joka ilta baarissa. Emmehän me olisi tienneet tätä puolta hänestä, ellei hän olisi asunut Vuosaaressa niin kuin minäkin asun. Olen nähnyt hänet todella monta kertaa istumassa Rossossa tai Fregatissa kalja edessään. Niin no, joka tapauksessa pakkohan hänen on tulla töihin, mistä muualta hän saisi rahaa. Ja olen kyllä pannut merkille, että välillä hän purkaa pahaa oloaan viattomiin oppilaisiin. Tai no, mistäs sitä tietää kuinka pulmunen joku on pelkästään ulkonäön perusteella.
Kävelimme kakkos-paviljongin ovista sisään ja istuuduimme kapeiden penkkirivien keskelle.
-Sielt se tulee. Just ku pääs istuun, Satu voihkaisi ja nousi ylös Heikkisen kävellessä luokan 8p2 ovelle ja kaivellessaan samalla avaimia taskustaan.
Vielä ei pystynyt sanomaan millä tuulella hän oli. Naama oli peruslukemilla eikä hän sanonut sanaakaan.
Luokkamme käveli puheliaana sisään ja istuutui kukin omalle paikalleen.
Istuimme Satun kanssa luokan ensimmäisissä pulpeteissa ikkunan vieressä. Todella usein katse kääntyi ikkunaan mistä avautui näköala koulun pyöräilytelineille ja autotielle, varsinkin silloin kun opetus oli erittäin kuivaa ja väritöntä. Niin tapahtui suunnilleen joka kolmas yhteiskuntaopin tunti.
Onneksi meillä ei ole nykyään enää historiaa, ajattelin kun muistelin kuinka joka tunti meinasi nukahtaa pulpetille tai meinasi kuolla tylsyyteen Heikkisen jauhaessa ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta ja muistuttaen koko ajan luokalle, että niistä tulisi paljon kokeeseen.
-Tuliks meille mitään läksyy viime kerralla? Satu kuiskasi ja kaivoi repustaan yhteiskyntaopin kirjaa ja vihkoa.
-Ei mun mielestä. Elvi, tuliks meille läksyy viime tunnil? kysyin kääntyen Satun takana istuvan tytön puoleen.
-Ei kai, en mä ole ainakaan tehnyt mitään, Elvi sanoi ja pamautti kirjan pulpetilleen.
Satu nyökkäsi ja avasi vihkonsa.
Heikkinen otti taulutussin käteensä ja siinä samassa iloinen puheensorina lakkasi ja luokassa oli hiiren hiljaista. Tunnilla ei tapahtunut mitään kummallista, me käsittelimme poliisin oikeuksia ja Heikkinen oli kerrankin todella hyvällä tuulella.
Kuiskasin Satulle jossakin vaiheessa tuntia, että Heikkinen on hyvällä tuulella sen takia, että on juuri käynyt nurkan takana ottamassa huikkaa taskumatistaan ja Satu sai naurukohtauksen jonka aikana Heikkinen katsoi meitä murhaavasti ja minä ehdin jo hetken pelätä, että hän oli kuullut mitä sanoin, mutta tunti jatkui normaalisti Satun hihitellessä aina vähän väliä.
Kun kello soi, Heikkinen kirjoitti läksyn taululle ja kuului penkkien kolinaa kun oppilaat nousivat ylös ja kiskoivat takkeja ylleen. Olimme huhtikuun lopussa ja ulkona oli vieläkin todella kylmä ilma.
-Mennääks me röökille? Satu kysyi työntäen samalla kirjaa harmaaseen EastPack-merkkiseen reppuunsa.
-Ihan sama, vastasin hajamielisesti ja ajattelin tupakkalakkoani.
Olin jo kuukauden verran koittanut vähentää tupakointia ja olin onnistunut hyvin, muuten paitsi koulussa. Jostain syystä en osannut koulussa kieltäytyä jos joku tarjosi minulle tupakkaa tai kysyi tulenko tupakalle.
-Mennää puskalle, Satu sanoi ja käveli luokan ovelle päin missä Heikkinen jo odotteli että viimeiset oppilaat lähtisivät välitunnille ja hän pääsisi tauolle opettajanhuoneeseen.
Kävelin Satun perässä ja katselin paviljongissa istuvia ihmisiä. Kaikki juttelivat innostuneina ja jotkut ala-asteen pojat pelasivat korttia pitkän ruskean pöydän ääressä.
-Moi! Jenny hihkaisi kun tuli yläkerrasta ja liittyi minun ja Satun vierelle.
-Ai, moi, sanoin hymyillen ja nostin laukkuni olkapäälle.
-Tuutko sä röökille? Satu kysyi vilkaisten Jennyyn.
-Joo. Mitäs teil on tänään suunnitelmis? Jenny kysyi ja kaiveli taskujaan.
Vilkaisin Satuun ja vastasin sitten;
-Me nähään tossa Malmilla illalla ja lähetään siitä sitte varmaanki stadiin päin kattomaan mikä meininki siel on. Mites sä? kysyin ja seurasin Satua joka astui paviljongista ulos ja suuntaisi kulkunsa koulun nurkalle.
-Ei viel oikee oo mitään suunnitelmii. Kyl me jotain keksitään. Siis Reino ja mä, Jenny sanoi ja otti taskustaan tupakka-askin käteensä.
-Meinaatteko vetää lärvit vai ottaa ihan iisisti koko illan? Satu kysyi naureskellen.
-No, se jää nähtäväks. Me ollaan kyl ostettu kaks litran viinapulloa, mutta mä pahoin pelkään, että Reino on töissä koko viikonlopun, Jenny sanoi vivahdus katkeruutta äänessään.
-Eikä.. No voi vittu, sanoin hiljaa ja pysähdyin kun pääsimme puskalle.
-Aivan. Ottaa vähän päähän, Jenny sanoi ja sytytti tupakan.
-No mut jos Reino kerta on töissä ja sulla ei oo mitää sen kummempii suunnitelmii, nii miks et tulis meijän mukaan? Satu kysyi ja sytytti hänkin tupakkansa.
-Niin no.. Miks ei? Jenny sanoi hymyillen.
-No ni! Hyvä juttu, sanoin ja katsoin Satuun.
-Me nähään siis mäkin eessä tänään seiskalta. Jos tuut kans seittemäks siihen ni lähetää kaikki samaa matkaa stadiin? Satu kysyi Jennyltä.
-Joo. Tehään näin, Jenny sanoi ajatuksissaan.
-Pitäsköhän mun vaa ihan pokkana ottaa ne molemmat pullot mukaan? Ku Reino menee suoraan koulusta duuniin ja tulee himaan vast joskus puol kymmenen aikaan ja sil on taas lauantaina ja sunnuntaina töitä ni eihän se kerkee juoda sitä omaa pulloonsa oikeen missään välissä, Jenny selitti edelleen ajatuksissaan.
-Emmä tiiä. Reino ei kyl tykkää hyvää jos otat senkin pullon, sanoin ja katselin maahan.
-Tee miten tykkäät, Satu sanoi ja potkaisi pienen kiven ruohikkoon.
-No perkele, mähän vien sen viinat, Jenny sanoi naureskellen.
Koulupäivä kului hitaasti kun odotti niin paljon iltaa. Tunneilla en pystynyt paljoakaan keskittymään opetukseen miettiessäni mitä pukisin päälleni ja kaikkea muuta mikä oli kiinnostavampaa kuin oppituntien puheenaiheet.
Satukin näytti odottavan iltaa innoissaan. Hän jutteli minulle kaikilla tunneilla, piittaamatta opettajien vihaisista katseista.
Viimeisen tunnin päättyessä, fysiikan tunnin, kävelimme iloisesti jutellen ulos luokasta ja suuntasimme kulkumme bussipysäkille. Satu lähti toiseen suuntaan kuin minä, joten huikkasimme hyvästit ennen kuin kävelin suojatien yli.
Bussipysäkki oli taas täynnä ihmisiä. Tuntui kuin puolet koulumme oppilaista änkesi sinne samaan aikaan kuin minäkin ja kaikki halusivat mennä juuri samalla bussilla kuin minä. Se oli todella ärsyttävää, jos jäi ilman istumapaikkaa kun on muutenkin ollut pitkä koulupäivä ja bussimatka kestää parhaillaan 45minuuttia. Mutta tällä kertaa pysäytettyäni bussin, astuin ensimmäisenä ovista sisälle, näytin matkakorttini lukijalle ja suuntasin perimmäisille penkeille istumaan. Siellä ei istunut kukaan vielä, mutta kun olin päässyt istumaan, ja olin laittanut kuulokkeet korviini, taakse hyökkäsi varmaankin viidesluokkalaisia tyttöjä ja poikia kiljuen ja huutaen kurkku suorana. Vastustin kiusausta laittaa soittimeni täysille, mutta viiden minuutin jälkeen kiroillen käänsin jo volyme nappia niin kovalle kuin sen sai. Ja niinpä en enää kuullut sanaakaan muista ihmisistä. Vaikka kai se on pakko sanoa, että kesti melkein kaksi tuntia, että sain kuuloni täydellisesti takaisin kun olin päässyt kotiin ja cd-soitin lepäsi pöydälläni.
Pesin naamani ja katselin itseäni vessan peilistä. Tässä menisi jonkin aikaa..
Ja niinpä melkein tunnin päästä olin valmis.
Olin taiteillut itselleni meikkiä naamaan, aika paljon itseasiassa. Olin myös laittanut hiukseni saparoille ja lisännyt sekä dödöä että hajuvettä.
Kävelin huoneeseeni ja katsahdin keittiön sienällä roikkuvaa punaista kelloa, viisi. Tunnin päästä minun pitäisi lähteä metrolla Malmille.
Otin kaapistani pienen peigen laukun ja laitoin sinne tavaroitani (meikkejä, kamman, hajuveden, dödön, hammasharjan, cd-soittimen, nenäliinapaketin, pinnejä, buranaa.. jne.. ) ja laitoin sen sängylleni odottamaan lähtöä.
Olin periaatteessa nyt jo valmis, mutta aikaa oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon.
Katsahdin päälläni olevia vaatteita. Voisin laittaa jotain muuta päälleni..
Ja siihen menikin puolisen tuntia, valita vaatteet. Vaikka päädyinkin siihen mitä kokeilin ensimmäisenä, kolusin silti kaappini kokonaan läpi. Nyt siis seisoin peilin edessä ja hymyilin itselleni. Täydellinen! Mustat housut, peige pitkähihainen paita jossa oli suuri v-aukko, sen alta pilkisti leopardin pilkkuinen toppi.
Ja niinpä vetäisin Adidaksen valkoiset lenkkarit jalkaani, nappasin laukkuni sängyltä, kirjoitin pienen viestin isälleni; en tulisi kotiin yöksi, ja astuin ulos rappukäytävään.
Soitin veljelleni, hän oli juuri täyttänyt 20vuotta ja ostaisi aivan varmasti minulle juotavaa, eikä myöskään vasikoisi minua vanhemmilleni.
-No moi! huusin iloisesti puhelimeen kun Jere vastasi.
-Moi! Mitä pikkusisko? Jere kysyi pirteästi.
-Ei tässä mitään kummempia. Ajateltiin lähteä tänään parin kaverin kanssa vähän juhlistamaan viikonloppua ja mä ajattelin jos sä vaikka voisit käydä mulle alkossa, selitin ja Jere naurahti.
-No kyl mä voin käydä jos saan hakista, Jere vastasi.
-No hyvä. Tuutko vaikka siihen Novan eteen vähän vaille seittemän? kysyin iloisesti.
-Joo, no nähään siinä, Jere sanoi.
-Joo, kiitti Jere. Moido, sanoin ja lopetin puhelun.
Nyt sekin asia oli hoidettu. Nyt piti vain päästä Malmille. Niinpä hyppäsin pirteän oranssin metron kyytiin ostettuani lipun automaatista. Ja niin pääsin itäkeskukseen. Sieltä piti jatkaa bussilla.
Seisoin bussipysäkillä mikä oli täynnä ihmisiä, bussin pitäisi tulla pian.
Vieressäni seisoi nuori poika joka kuunteli musiikkia niin kovalla, että kaikki kuulivat sen ainakin viiden metrin päähän. Teknoa.
En ole koskaan pitänyt siitä. Minä kuuntelen itse rappia.
Kaivoin laukustani cd-soittimen ja työnsin napit korviini, teknoa en suostu kuuntelemaan.
Puolen tunnin kuluttua suljin soittimen ja laitoin kuulokkeet takaisin laukkuuni, olin perillä.
Kävelin eteenpäin ihmisvirrassa etsien katseellani Jereä.
-Heidi!
Käännyin ympäri ja näin Jeren kävelevän rivakoin askelin minua kohti tyttöystävänsä Kristiinan kanssa.
-Moi! En huomannut teitä, sanoin hymyillen ja kaivelin laukustani lompakkoa.
Kristiina oli lihonnut, sen näki heti.
-Tässä. Tuo ihan mitä vaan saat kahellakympillä ja annan sulle viel femman hakista, sanoin ojentaen Jerelle kaksikymmentäviisi euroa.
-Joo. Tuun kohta, Jere huikkasi ja katosi ihmisvirtaan.
-Mitä kuuluu? Kristiina kysyi sädehtien.
-Ei tässä mitään ihmeellistä. Nään pari kaveria ja me mennään varmaankin stadiin kattelemaan mikä meininki siellä on, vastasin hymyillen.
-Niin just, poikia kattelemaan, Kristiina sanoi naurahtaen samalla.
-Niin no, niitäkin, vastasin virnistäen.
Kaivoin tupakan taskustani ja sytytin sen. Lakko olisi ohi, ainakin tämän illan osalta.
-Pitäkää sitten hauskaa munkin puolesta. Mä meen huomen aamulla kaheksalta töihin, Kristiina sanoi hiljaa.
-Voi sua! No, älä huoli, me biletetään sunkin puolesta ihan täysillä, sanoin hymyillen ja Kristiina nauroi ääneen.
-Sen mä haluisin nähdä, hän sanoi nauraen edelleen.
Juttelimme siinä niitä näitä ja viimein Jere tuli takaisin ja ojensi minulle alkon muovipussin.
-Kiitti ihan sikana, sanoin ja otin pussin käteeni.
-Joo ei mitään. Nähdään taas! Jere sanoi ja kääntyi Kristiinan kanssa toiseen suuntaan.
-Äläkä juo liikaa! Kristiina huusi perääni hymyillen.
-Yritetään olla ihmisiks! Huusin hänelle ja lähdin hymyillen eteenpäin.
Satu ja Jenny olsivat varmaankin jo mäkin edessä odottamassa minua, olin taas kerran myöhässä, olin melkein joka kerta jokaisesta paikasta myöhässä, se oli kuin kirous.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä toi mieleen omat kaverini, he ovat niin samanlaisia, meidän jutut on justiinsa tollasia! Ootko kirjoittanut tämän ihan niin kuin tavallaan "tosissasi"? Siis silleen, että nämä henkilöt on oikeasti olemassa?
Tämä oli ihan hyvä. Jatka ihmeessä kirjoittamista!
Tätä jaksoi todellakin lukea!! Jatka ihmeessä!! Haluan lukea lisää kun vain voin!
Ihmettelenpä, miten jotkut saavat näitä niin sanottuja kicksejä rekisteröityjen tuotemerkkien luettelemisesta (ja väärin kirjoittamisesta).
Rakas Mariia, jatka ihmeessä tarinaasi. Malmi sitten on jännittävä paikka, näin joskus yhden graffitin jopa. Mutta jatka, niin nähdään, mitä kaikkea tässä oikein vielä menetetään. Olen kiinnostunut.
Kielessähän ei ollut pahoja mokia, mutta elävyyttä kaipaisin, ja jotain oikeaa toimintaa. Draamaa!