Olikohan viimeviikolla kun tv.uutisissa vai missä ,mutta kuitenkin tv:ssä käsiteltiin länsiautojen moottoreita kun ne on rustattu semmosiksi ettei niihin pysty asentaan tuiki tärkeitä kunnon lokilämmittimiä. On se kumma että sellaisia möhliä sattuu näihin "hyviin" autoihin. Sen tunnusti eräs työnjohtaja eräässä autokorjaamolla, että jos autot olisi kehitelty jossain muualla kuin missä nämä nykyajan tekeleet on tehty niin ne olisivat totta tosiaan toisen laisia. Lada on tehty sellaisiin olosuhteisiin että lokilämmitys laitteen pystyy siihen asentaan. Eihän sitä oikeastaan tarvitse kuin muutamana kovana pakkas aamuna kaiken varalta. Vielä te ns.länsiauton omistajat voitte saada jostain hyvän käytetyn Ladan tälle talvea kun oikein kiirettä pidätte. Pitemmäksikin aikaa uskallan sanoa.
Tylyä uutista länsiräppänöille.
31
114
Vastaukset
- Runko.
Nykymoottoreissa käytetään öljypohjan lämmittimiä. Käyntiinlähtöhän ei ole ongelmana oikeissa nykyautoissa.
Ladassa tarvitaan kaikki mahdollinen saatavissa oleva lämpö, jotta olisi edes pieni mahdollisuus saada se talvella käyntiin. Venäjällä yleinen tapa onkin laittaa nuotio Ladan moottorin alle tuntia ennen käynnistysyritystä.
Mikäli ajetaan ääriolosuhteissa Siperiassa, kaikkiin autoihin saa letkulämmittimen, joka vastaa vanhanaikaista "lokilämmitintä".- Kanto.
Kovimpa oot nyky ajan länsiautojen lisälämmittimiin positiivisella mielellä, ei ne ainakaan siinä tv ohjelmassa olleet. He kertoivat että nämä autot on kehitelty lämpöisiin maihin eikä niitä ole suuniteltu pohjolan kylmiin olosuhteisiin. Nyky länsiautojen suunittelijat antavat piut paut Suomalaisille auton ostajille ne eivät ala muuttamaan autonmoottoreita Suomen olosuhteisiin sopiviksi. Kunnon lohkolämmitin on paras, öljypohjan ja letkulämmitimet ovat niitä nykyajan hiluvitkuttimia joista moni auton omistaja on saanut tarpeekseen. Olen samaa mieltä sen työnjohtajan kanssa että jos autot kehiteltäs täällä Suomessa ne olisivat parempia. Ainakin askeleen lähempänä Ladan tasoa.
- Runko.
Kanto. kirjoitti:

Minä voin vain korjata viirheellisiä tietojasi faktoilla. Nuotiokäynnistettäviin Ladoihin saat paremmin talviohjeita Venäjältä.
- Ladafever

Olen täysin samaa mieltä Kanto. Länsikopperoita ei ole tehty Suomen talveen vaan korkeintaan leutoihin ilmanaloihin. Pakkasta ei saisi olla lainkaan tai räppänä hyytyy yön mustaan pimeään. Toisaalta jos ajatellaan että tarvitseeko räppänöiden ylipäätään lähteä talvella mihinkään niin ihan hyvä että pysyvät talvella kinoksissaan kun me miehet ajamme oikeilla autoilla ... sillä yhdellä ja oikealla ... LADALLA !
- Kanto.
Runko. kirjoitti:

Jos kirjoituksen oli valetta niin silloin oli myös kyseisessä tv:een ohjelmassa esiintyneet henkilöt lörpöttelijöitä joka sorkka.
- jokumuu.
Ladafever kirjoitti:

On teillä jutut. Itsellä on mikä tahansa auto käynnistynyt kunhan akku on ollut kunnossa, oli sitten ollut roikan nokassa tai ei. Yleensä ihmiset kai aamulla kääntävät avaimesta ja ajavat töihin eivätkä mieti tällaisia.
Siitä puhe mistä puute? - Ladafever
jokumuu. kirjoitti:
On teillä jutut. Itsellä on mikä tahansa auto käynnistynyt kunhan akku on ollut kunnossa, oli sitten ollut roikan nokassa tai ei. Yleensä ihmiset kai aamulla kääntävät avaimesta ja ajavat töihin eivätkä mieti tällaisia.
Siitä puhe mistä puute?Luulempa että moni räppänisti joutui ihan vaan pakosta miettimään viime talvena millä sitä taas töihin/sossuun/alkoon pääsee kun se kosla ei hangessa elon merkkejä antanut. Avaimesta varmaankin kääntelivät ja tuskissaan parkaisivat mutta kun ei niin ei. Monet räppänistit kertoivat että joukkoliikenteen varjopuolet tulivat erittäin tutuiksi ja epäselviä aikatauluja piti tavailla miltei joka aamu. Nyky räppänä ei varmuudella lähde aina käyntiin vaikka akku olisikin kunnossa ... kas kun virta-avaimen ja käynnistyneen koneen välillä on ties kuinka monta mutkaa ja käynnistyksenestoa/helposti vikaantuvaa elektronista härpäkettä välissä. Loppukommentti : Vain persutekniikalla oleva Lada on luotettava ja turvallinen järkevän autoilijan valinta.
- Ladan räppänisti
Ladafever kirjoitti:
Luulempa että moni räppänisti joutui ihan vaan pakosta miettimään viime talvena millä sitä taas töihin/sossuun/alkoon pääsee kun se kosla ei hangessa elon merkkejä antanut. Avaimesta varmaankin kääntelivät ja tuskissaan parkaisivat mutta kun ei niin ei. Monet räppänistit kertoivat että joukkoliikenteen varjopuolet tulivat erittäin tutuiksi ja epäselviä aikatauluja piti tavailla miltei joka aamu. Nyky räppänä ei varmuudella lähde aina käyntiin vaikka akku olisikin kunnossa ... kas kun virta-avaimen ja käynnistyneen koneen välillä on ties kuinka monta mutkaa ja käynnistyksenestoa/helposti vikaantuvaa elektronista härpäkettä välissä. Loppukommentti : Vain persutekniikalla oleva Lada on luotettava ja turvallinen järkevän autoilijan valinta.
Kyllä meille Ladan räppänöiden omistajille talvi on paha paikka toisin kuin oikeilla autoilla ajaville.
- Ladan räppänisti
Kanto. kirjoitti:
Jos kirjoituksen oli valetta niin silloin oli myös kyseisessä tv:een ohjelmassa esiintyneet henkilöt lörpöttelijöitä joka sorkka.
Ohjelmassa tuskin valehdeltiin. Se jätettiin sinulle kun sinut tunnetaan Suomen suurimpana valehtelijana.
- jokumuu.
Ladafever kirjoitti:
Luulempa että moni räppänisti joutui ihan vaan pakosta miettimään viime talvena millä sitä taas töihin/sossuun/alkoon pääsee kun se kosla ei hangessa elon merkkejä antanut. Avaimesta varmaankin kääntelivät ja tuskissaan parkaisivat mutta kun ei niin ei. Monet räppänistit kertoivat että joukkoliikenteen varjopuolet tulivat erittäin tutuiksi ja epäselviä aikatauluja piti tavailla miltei joka aamu. Nyky räppänä ei varmuudella lähde aina käyntiin vaikka akku olisikin kunnossa ... kas kun virta-avaimen ja käynnistyneen koneen välillä on ties kuinka monta mutkaa ja käynnistyksenestoa/helposti vikaantuvaa elektronista härpäkettä välissä. Loppukommentti : Vain persutekniikalla oleva Lada on luotettava ja turvallinen järkevän autoilijan valinta.
Käsittääkseni räppänä on savusaunan seinässä oleva tuuletusluukku. Miten se liittyy auton käynnistymiseen?
Veden kulku vesihanalle asti on myös melko monimutkainen tapahtuma. Väliin mahtuu käsittelylaitosta, pumppaamoa, vesitornia sun muuta aparaattia, puhumattakaan kaikista niistä reitille osuvista venttiileistä ja putkimutkista. Silti hanaa kääntäessään voi kohtuullisella varmuudella olettaa että kyllä sieltä kohta vettä tulee. Jännä juttu vai mitä? - Ladafever
jokumuu. kirjoitti:
Käsittääkseni räppänä on savusaunan seinässä oleva tuuletusluukku. Miten se liittyy auton käynnistymiseen?
Veden kulku vesihanalle asti on myös melko monimutkainen tapahtuma. Väliin mahtuu käsittelylaitosta, pumppaamoa, vesitornia sun muuta aparaattia, puhumattakaan kaikista niistä reitille osuvista venttiileistä ja putkimutkista. Silti hanaa kääntäessään voi kohtuullisella varmuudella olettaa että kyllä sieltä kohta vettä tulee. Jännä juttu vai mitä?No jos sitä vettä kerran aina varmuudella tulee niin sitten koko se tuotantoketju on rakennettu AvtoVazin tehtailla ... muuta järkisyytä ei yksinkertaisesti ole ja turha edes yrittää väittää mitään muuta ... ainakaan täällä.
- Ladanever
Ladafever kirjoitti:
No jos sitä vettä kerran aina varmuudella tulee niin sitten koko se tuotantoketju on rakennettu AvtoVazin tehtailla ... muuta järkisyytä ei yksinkertaisesti ole ja turha edes yrittää väittää mitään muuta ... ainakaan täällä.
Varmuudella kuuma vesi kiertää Ladan lämmityslaitteessa aina kesäsin. Silloin paksut, punakat eläkeläisladistit hikoavat litran tunnissa ja näyttävät aivan keitetyiltä ravuilta.
- 21011
"Mikäli ajetaan ääriolosuhteissa Siperiassa, kaikkiin autoihin saa letkulämmittimen, joka vastaa vanhanaikaista "lokilämmitintä". "
Kuukauden parhaat naurut juntti Rungolle:D :D :D :D - autoins.
21011 kirjoitti:
"Mikäli ajetaan ääriolosuhteissa Siperiassa, kaikkiin autoihin saa letkulämmittimen, joka vastaa vanhanaikaista "lokilämmitintä". "
Kuukauden parhaat naurut juntti Rungolle:D :D :D :DMikä siinä sinua erityisesti huvitti? Molemmat ovat samanlaisia vesitilan lämmittimiä.
- Samara-mies
Näinhän se on, hyvä veli. Mulla tosin on Webasto.
- Ladan omistaja
Minä käytän nuotiota Ladan alla. Muten ei käyntiin pakkasella lähde. Eikä aina nuotionkaan avulla.
- Kanto.
Ladan omistaja kirjoitti:
Minä käytän nuotiota Ladan alla. Muten ei käyntiin pakkasella lähde. Eikä aina nuotionkaan avulla.
Eikö olekkin hyvä ja halpa keino, tämähän keino ei tietenkään käy näihin "hyviin" länsiautoihin. Kai sitä voi kokeilla länsiautoonkin kun ne ovat niiiiin hyviä ja lujia, että varmaan kestävät sen.
- Ladanever
Kanto. kirjoitti:
Eikö olekkin hyvä ja halpa keino, tämähän keino ei tietenkään käy näihin "hyviin" länsiautoihin. Kai sitä voi kokeilla länsiautoonkin kun ne ovat niiiiin hyviä ja lujia, että varmaan kestävät sen.
On hyvä keino. Jos oikein onnistaa, palaa koko Lada saman tien.
- olos
Kyllähän se nähtiin viimme talven kylmimpinä päivinä,minkä merkkisiä autoja tiellä liikkui,ja minkä merkkiset autot odottivat konepelti auki tien sivussa hinausapua.
Muutaman saksalaisen räppänän kohdalle pysähdyin,ihmettelivät,ja ihastelivat Ladaa,olisivat halunnut vaihtaa räppänänsä Ladaan,mutta mitä minä p;skoilla teen kun ei ole peltoakaan.- K28
Moni ns.länsiautoilija odottaa pelonsekaisin tuntein ensitalvea, siitä ei päästä mihinkään. Ei niistä ole pelloille autoksi eikä lannaksi.
- Ladanever
Teillemme levinneiden Ladojen määrä on onneksi laskussa. Kiitos Kuusakosken.
- omistaja 02
K28 kirjoitti:
Moni ns.länsiautoilija odottaa pelonsekaisin tuntein ensitalvea, siitä ei päästä mihinkään. Ei niistä ole pelloille autoksi eikä lannaksi.
Länsiautoilijat eivät talvesta välitä. Autot kun toimivat kuin sveitsiläiset kellot. Mutta Ladojen mukana olo liikenteessä, etenkin talvisin, pelottaa kaikkia liikenteessä liikkujia. Ladat ovat vaarallisia ja niiden kuljettajat vielä vaarallisempia.
- Kanto.
Ladanever kirjoitti:
Teillemme levinneiden Ladojen määrä on onneksi laskussa. Kiitos Kuusakosken.
Eiköhän se ole päivän selvä juttu että kun jotain automerkkiä ei tuoda maahan se häviää äkkiä maanteiltämme. Lada tekee poikkeuksen siihen. Ladoja on liikenteessä vielä, kiitos niiden omistajien, he ovat tunnollisia ja autostaan huolehtivaisia ihmisiä. Vaikkei minulla ole vielä läheskään vanhimmasta päästä oleva Lada niin siitä huolimatta viime katsastuksessa katsastus mies sanoi elä vaihda autoasi pois sillä se on pitemmän ajan mukaan sinulle halvin ja paras auto. Minä uskon siihen rahaa on säästynyt, huollot halpoja, taloudellinen pienen kulutuksen vuoksi. Oston jälkeen sain viedä ison tukun rahaa takaisin pankkiin kun oli halvempi ostaa kuin joku muu automerkki. Kuusakoski tekee arvokasta työtä se on paalannut monet länsiautot uusiokäyttöä varten että tsemppiä heille, mutta he saavat odottaa vielä monta monta vuotta ennenkuin pääsevät minun käytössä olevaa Ladaa paalaamaan.
- Lada poikkeus

Lada on kyllä poikkeus. Muita autoja ei Kuusakoskelle tuoda jo kolmen vuoden iässä loppuun ajettuina.
- laardimies
Lada poikkeus kirjoitti:

Laardit ovat käyneet jo niin vähiin ettei niitä Kuusakoskellakaan joka päivä näy.
- Kanto.
Lada poikkeus kirjoitti:
Lada on kyllä poikkeus. Muita autoja ei Kuusakoskelle tuoda jo kolmen vuoden iässä loppuun ajettuina.
Miksi autolikkeet ovat pullollaan 20-15000 km ajettuja länsiautoja? Ne ovat parivuotta olleet käytössä. Miksi niistä on luovuttu jo tässä vaiheessa, jos ne olisvat maineensa veroisia. Minulla on sellainen käsitys että on erehdytty ostaan länsiauto ja on petytty pahan kerran, siitä pitää päästä äkkiä eroon ei edes Kuusakoskelle viitsitä viiä. Jätetään autoliikkeiden vastukseksi nurkkiin lojumaan.

Koska rikkaat ihmiset vaihtavat autoja uusiin huvin vuoksi. Autoliikkeet maksavat niistä hyvin vaihdossa koska ne ovat käytännössä uusia ja niille riittää ostajia. Osa vähän ajetuista on myös autovuokraamoiden autoja.
Rikkaiden asiat ovat vaikeita rutiköyhän, Ladalla ajavan kommunistin käsitettäväksi. - laardimies
Runko. kirjoitti:
Koska rikkaat ihmiset vaihtavat autoja uusiin huvin vuoksi. Autoliikkeet maksavat niistä hyvin vaihdossa koska ne ovat käytännössä uusia ja niille riittää ostajia. Osa vähän ajetuista on myös autovuokraamoiden autoja.
Rikkaiden asiat ovat vaikeita rutiköyhän, Ladalla ajavan kommunistin käsitettäväksi.Ladaa korjataan koko suvun voimin niin kauan kun se jeesusteipillä, rautalangalla ja purukumilla nipussa pysyy. Ei siinä rikkaiden ihmisten touhuja voi kuin ihmetellä. Ja kadehtia.
- Kanto.
laardimies kirjoitti:
Ladaa korjataan koko suvun voimin niin kauan kun se jeesusteipillä, rautalangalla ja purukumilla nipussa pysyy. Ei siinä rikkaiden ihmisten touhuja voi kuin ihmetellä. Ja kadehtia.
Jos tuo on tosiaan totta niin valtonvarain ja veroista vastaavan ministereiden pitäisi vapauttaa rautalangat, jeesusteippi ja purukumi veroista kokonaan. Ladalla ajetaan 10 vuotta ilman korjaamista toiset 10 vuotta pikkasen korjaillen, se olisi kansantaloudellinen hyöty. Huvivero huvikkseen autojaan vaihteleville.

Kannatan. Ne ovat niin tarpeellisia Ladan ainaisessa korjaamisessa, että köyhille voisi tällaisen käden ojennuksen tehdä.
- Mutteri
Kanto. kirjoitti:
Miksi autolikkeet ovat pullollaan 20-15000 km ajettuja länsiautoja? Ne ovat parivuotta olleet käytössä. Miksi niistä on luovuttu jo tässä vaiheessa, jos ne olisvat maineensa veroisia. Minulla on sellainen käsitys että on erehdytty ostaan länsiauto ja on petytty pahan kerran, siitä pitää päästä äkkiä eroon ei edes Kuusakoskelle viitsitä viiä. Jätetään autoliikkeiden vastukseksi nurkkiin lojumaan.
Oon samaa mieltä. johtuu varmaan niiden laadusta. Viime talvena eniten peltipystyssä olleita autoja oli Mersut ja Bemarit. Miksiköhän? Ne on niitä kiinalaisia taidonnäytteitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241139Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72895
- 73869