Hienoa ylläpito!

mannut. Oli se vielä paikallaan.

...täällä ei saa keskustella asioista jotka ovat vaikeita ja joista ei ainakaan kukaan mene seurakunnan eteen avautumaan esim. seurakuntapäivillä? Miksi täällä saisi esim. puhua vaikka kiusauksesta alkoholiin? Kun puhutaan masturboinnista, ollaan heti kauhean vihaisia. Voi teitä!

Ylläpidon toiminta on perseestä, paljon pahempi kuin Moppi. Kunpa Moppi tulisi takaisin, sillä kyllä hän ymmärsi lestadiolaisuutta paljon parempi kuin joku hiton ylläpito, jonka väki ei varmasti ymmärrä lestadiolaisuudesta pätkääkään.

Tietenkin SRK.n väki poistattaa viestejä. Miksei se samalla vaadi koko keskustelupalstaa lestadiolaisuudesta lopetettavaksi, sillä olisihan se paljon parempi, ei senkään porukan tarvis kytätä koko aikaa, mitä täällä kirjoitellaan.
Sananvapaudesta ei ole enää hajuakaan. Meno samanlaista, kuin nykyisessä venäjässä ja entisessä neuvostoliitossa sananvapauden suhteen.
Puuttuu enää vaan, että täälläkin alettaisiin murhauttamaan toimittajia sen toimesta, kenen intresseistä on kysymys.
Mutta miten ylläpito voi olla näin tyhmä.
Miten suomi24 intresseihin voi kuulua näin jyrkkä sananvapauden riisto.
Nyt olisi sama siirtyä yksityiselle palstalle, vaikkapa Hakomajaan, koska sinne ylläpidon kynnet ei ulottuisi.
Vaan kukapa tietää, vaikka yksityisilläkin palstoillakin tekstien kimppuun käytäisiin, jos ne käsittelevät SRK.n toimintaa.
Onhan se nähty, miten Tzetseenien sivutkin otettiin pois, kun siellä arvosteltiin ja tuotiin julki venäjän armeijan mielettömiä julmuuksia.

Suoraan sanoen ottaa raskaasti pannuun tämän palstan poistelut. Johan kukaan ei jaksa kohta kirjoitella, kun arvokkaat dokumentit häipyy.

Tästä olisi nyt tultava loppu ja kehottaisin teitä siirtymään admatan palstalle. En ole Admatan akitaattori, vaan motiivi on puhtaasti kirjoittamisrauhassa, josta tällä palstalla ei ole tietoakaan.
Tietysti SRK. olisi hyvillään, jos palstalla lakattaisiin kirjoittamsta SRK.n vääryyksistä, mutta mainostamalla Admatan palstaa se tulisi yhtä tunnetuksi pian kuin tämäkin.
Jo vääryys vallan saapi, sanoo vanha virsikin, mutta tietysti sekin on poistettu virsikirjauudistuksen yhteydessä, koska se selvästi tuo esiin yhteiskunnallisia epäkohtia.

Miksikö avaukset jatkuvasti poistuu. No selvähän se, totuutta ei SRK kestä kuulla, sillä niin huono omatunto siellä on.
Mutta SRK.lla on niin suuri valta, sen lonkerot ulottuu samalla tavalla kuin mafian italiassa ja venäjällä joka taholle, ja kaikki sen edessä kumartuu. Näin on näreet, että ei sitä kannata ihmetellä, miksi tämmöistä tapahtuu,

SRK: alkakaa tositoimiin
Kirjoittanut: tupakoinnin kitkemiseksi

   Lähetän tässä terveisiä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykselle koskien tupakointia.
Nyt alkaisi olla aika siirtyä puheista ja sanoista tekoihin, elikkä tupakoinnin vastaiseen kampanjointiin.
Vaikka se ei ole uskon asia, se on niin käytännön läheinen, että sitä vastaan taistelu ei ole hyödytöntä, eikä sopimatonta.
Teidän ei tarvitse edelleenkään alkaa lukemaan tupakointia synniksi, vaan torjumaan tätä pahaa tapaa varsinkin nuorison keskuudesta.

Ensi kesän Valkealan suviseurajärjestäjät ovat luvanneet, ettei tupakan myyntiä seurakentällä ole, mutta voitte tehdä asian hyväksi paljon enemmän.
Tiedottakaa ensinnäkin, ettei tupakanmyyntiä ole, jotta tupakan orjat eivät ala liikennöimään lähiseudun kaupoissa ja täten häiritsemään liikennettä. Tupakit voi tuoda tullessaan, ne ei paljoa paina. Edellisvuosien tapaan tupakkikojun ympärille pesiytyi se rötkyporukka, joka ei ole kaunista katseltavaa kenenkään silmille.

Sen tupakkikojun ympärillä meno on kuin viinakaupan edessä. Siellä alaikäiset rehvastelee ja hakee itsetuntoa ja siellä isommat välittää nuoremmilleen. On hämmästyttävää, miten tällaista asiaa ei koeta synniksi, eikä sopimattomaksi.

Olisko liian radikaalia puhua savuttomista suviseuroista, mikä tarkoittaa, että keskuskenttä olisi tupakointivapaata aluetta, jossa ei saa savustaa. Jokainenhan tietää kokemuksestaan, että kun illalla on tyyni ja kaikki pakkautuu juuri pienelle alueelle keskustaan, siellä on sietämätön tupakin käry.
Tietenkään nämä röökääjät eivät noudattaisi kieltoa, mutta onhan siellä vartijoita tyhjän panttina. Heillä on kova tekemisen puute, joten tupakoitsijoiden karkoittaminen olisi täystyöllistä hommaa.
Edelleen, järjestysmiehet koulutetaan alaikäisten tupakkapoliiseiksi. Nythän käytäntö on se, etteivät he puutu millään tavalla kymmenvuotiaitten tupakointiin. Ainoa, mihin järkkärit puuttuu, on, jos he näkevät jollakin kaljakasseja.
Lapsilta voidaan aivan hyvällä omalla tunnolla takavarikoida savukkeet vaikka suoraan suusta.

Mites on, meniskö Jumalan valtakunnan pasmat aivan sekaisin, jos alettaisiin tupakointia rajoittamaan ja keräämään tupakat alaikäisten suista ja viemään välittäjät puhutteluun, jotka ostelee lapsille tupakkia.
Tupakoinnista puhutaan ja tiedotetaan hyvin aralla mielellä ja hienovaraisesti.
Pelätään, että loukataan tupakoivia ja tehdään heistä syntipukkeja.
Aikuisille, jotka ovat jo kauan olleet himotupakoijia, ei tietenkään voi enää mitään, eikä sovi motkottaa, mutta näille alaikäisille pitää kyllä panna stoppi, muuten he ei usko.

Minä olisin erittäin halukas suviseuroissa sellaiseen tehtävään, jossa valvotaan alaikäisten tupakointia ja takavarikoidaan kielletyt aineet, sekä komentelisin kielletyissä paikoissa tupakoivia.
Nyt sellainen tuntuu kovin syyllistävältä hommalta, mutta kun siitä tehtäisiin yksi tärkeä työmuoto suviseurakentällä, sitä tekisi oikein suurella halulla.
Miksi suviseuratoimikunta ei uskalla tupakoinnista tiedottaa.    


   

Istuessani tapani mukaan seurapenkissä ajattelen monia asioita. Joskus vain nukun ajattelematta yhtään mitään, siis olen tullut lepäämään, mutta useimmiten ajattelen uskonasioita.
Harvoin seurapuhe on niin kiinnostavaa, että vain sitä kuuntelisin.
Nyt ajattelen kuoleman jälkeisiä asioita.
Saarnaaja antaa ymmärtää, että kuoltuaan ollaan päästy taivaan ikihäihin. Monissa Päivämiehen muistokirjoituksissa lukee myös, kuinka äkisti kuollut nuori pääsi laulamaan karitsan virttä.

Paneudun syvällisesti taivaan iloihin. Olenko minä taivaassa ruumis vai henki tai sielu ja millaisilla elintoiminnoilla se on varustettu.
Jos olen vain pelkkä henki, minulla ei ole ruummista. Voinko silloin laulaa, syödä, käydä vessassa, nukkua, tehdä askareita.
Onko minulla taivaassa sänkyä, mihin panen maata, vai missä siellä nukutaan, vai ainako valvotaan.

Jos ei ole vuorokausirytmiä, olen aina valveilla.
Tarviiko siellä peseyä tai käydä suihkussa.
Onko siellä jokaisella oma huone tai asunto.

Näitä mietteitä voisi jatkaa loputtomiin.

Kun minä kuolen ja ruumiini hajoaa atomeiksi, niin miten sitten taivaassa. Vienkö sinne aivoni, joilla pystyn tajuamaan, kuka olen ja miksi olen täällä. Voiko minua kukaan siellä tuntea, ellen ole sama hapannaama, tupakkaa suussa käryyttävä.

Seurapuhuja ei osaa kuvata taivasta sen kummemmin kuin että siellä on mahdottoman hyvä olla.
Minua se ei kuitenkaan tyydytä, itse asiassa en haluaisi koko taivaaseen ollenkaan, vaan ikiuneen, josta en ikäpäivänä heräisi.

Jehovalaisilla on sentään paremmat tulevaisuuden skenaariot kuoleman jälkeen kuin lestadiolaisella.

Jehovalainen uusi elämä on maan päällä, ei missään olemattomassa taivaan ilmakehässä.

Uudessa maassa viljellään maata ja rakennetaan, aivan samalla tavalla kuin nytkin, erotuksena vain, ettei siellä kuolla tai ei ole syntiä.

Mietin vaan sitä, että miten saastuminen estetään, jos ihmiset rakentaa taas tehtaita ja jäteveden puhdistamoja.

Minua haluttaisi lähteä seurapenkistä ulos raittiiseen ilmaan tuulettamaan aivojani. Saarnamiehen puhe on tällä kertaa taas sellaista samojen asioiden toistoa ääni väristen itkunpiukealla äänellä. Se on siis raskasta kuultavaa. Kun seurapuhe puhutaan iloisella äänellä ilman jatkuvia samojen asioiden toistoja, sitä on lysti kuunnella, mutta harvemmin sellaisia kuulee. Kun on oppinut tuntemaan kaikki puhujien lahjat, tietää jo etukäteen, onko puheesta tulossa kuiva ja tylsä, vai mukaansa tempaava.
Jotta en pitkästyisi menossa olevan kuivan ja tylsän saarnan aikana, uppoudun jälleen pohtimaan uskonasioita omassa mielikuvituksessani.

Kuvittelen itseni kerran taivaassa laulamasssa iäti karitsan voitonvirttä.
Onko taivaassa yksitoikkoista ja ikävää. Eikö siellä voi pitkästyä esim. jatkuvaan laulamiseen.
Eikö siellä välillä käydä esim. syömässä tai pelaamassa pesäpalloa.

Täällä ajassa elämä on yhä viihteellisempää. Miten siis taivaassa henkiolentoina viihdymme alati kuorolaulussa, jos täällä olemme tottuneet monipuoliseen viihteeseen.
No, kyllähän me lestadiolaisina olemmekin tottuneet aika karuun viihteeseen käymällä joka viikko istumassa seurapenkissä kuuntelemassa yksinkiertaista samaa opittua liturgiaa, joten se on kyllä hyvää harjaannusta tuleviin taivaan istuntoihin ja kuorolauluihin.

Toivottavasti tuleva uusi elämä ei ole henkiolentona leijumista, vaan pääsisin siellä myös kitkemään kukkapenkkiä ja pottua istuttamaan.

Irwin Goodman aikoinaan yhdessä laulussaan toivoi kuoltuaan ja perille päästyään Pyhää Pietaria varaamaan hänelle paikan taivaalliseen saluunaan.

Tuskin minä tällä mielentilalla edes pääsen taivaaseen, vaikka kuinka kuluttaisin seurapenkkiä
sen tiedän itsekkin, että mninun tulisi uskoa lapsen lailla, eikä päästää villiä ajatusmaailmaa valloilleen. Mitähän muiden seurapenkkiläisten mielissä liikkuu tällä hetkellä. Välillä uppoudun seuraamaan takapenkistä seurasalin ihmisiä.

Jahas, tuokin on alkanut näemmä seurustella. Tuokin näkyy taas olevan raskaana, vaikka ikää on jo liki viisikymmentä.
Mitenhän nuokin pärjää, kun on noin monta lasta. Moni vanhempi lähtee levottoman lapsensa kanssa eteiseen, kun lapsi kitisee.
Onneksi puhe lopulta loppuu. Saarnamies pyytää puheen lopussa omia syntejään anteeksi, vaikka hän teki sen jo seurapuheen alussa. Ei vissiin muistanut, tai ajatteliko hän tehneensä jo seurapuheensa aikana niin paljon syntiä, että halusi seurakunnan siunausta toistamiseen.
Kokeehohan puhuja saarnansa epäonnistuneeksi, kun ei yhtään julkista parannuksen tekijää ilmaannu.
Ennen siunausten pyytäjiä oli niin paljon, ettei puhuja tahtonut millään ehtiä kaikille henkilökohtaisesti synninpäästöä julistaa.

Nyt ollaan siirrytty käytäntöön ja uskotaan, jotta synnit saa anteeksi yleisestä saarnasta ilman henkilökohtaista kontaktia.

Mietin sitä, että miten se anteeksipyyntö vastaanotetaan yleisestä saarnasta, vai tuleeko se automaattisesti ilman ajatustyöskentelyä.
Kun saarna loppuu, en ole ollenkaan varma, onko minun synnit tällä kertaa annettu anteeksi vai pidätetty, kun ajattelin hulluja asioita seurapuheen aikana.
Paadutan sydämeni ja nousen penkistä ensimmäisten joukossa, jotta ehdin kahvijonoon. Osa jää istumaan penkkiin, osa kiiruhtaa ulos henkisavuille, jotkut suunnistaa kotimatkalle. Lapset taas asettuu omaan jonoonsa karkkimyyntipöydän eteen.
Kahviosta on suora näköyhteys tupakkipaikalle.
Ehkä parikymppinen nuorimies näkyy parhaiten, jonka ympärille kehkeytyy kolmen tytön porukka pummaamaan tupakkaa. Nuori mies ei raski tarjota kuin yhden savukkeen, jota tytöt vuorollaan vetävät suusta suuhun.
Minua näky ellottaa ja mietin, miksi tuota tupakkipaikkaa ei voi siirtää tuonne pihan perille metsänreunaan piiloon häiritsemästä.

Jos taivaassakin vedetään tupakkaa, en varmasti halua sinne päästä. Niinhän sen täytyy olla, että jos ihminen saa saman ajatusmaailman takaisin, hänellä täytyy olla myös muistot rakkaasta tupakastaan aivan samalla tapaa kuin muistamme taivaassa myös omat läheisemme ja seuroissa tutuiksi tulleet jumalan lapset, hekin, jotka vetivät henkisavuja