Hei,
olen totaalisen uusi tässä aihepiirissä ja tällä palstalla keskustellaan paljon jo syvemmälti aiheesta kun taas itse olen vasta äskettäin alkanut pohtimaan sitä mahdollisuutta, että voisiko minulla olla paniikkihäiriön oireita.
Sen verran vilkuilin muita juttuja, että silmiin tarttui sana luulotauti. Se nimittäin osuu minun kohdallani aivan nappiin. Olen melko pienestä saakka pelännyt joko vanhempieni kuolevan johonkin tautiin ja siitä se pelko siirtyi sitten minuun. Minä pelkään erityisesti syöpää, jota olen olettanut olevan itselläni ties missä. Parin jutun osalta kävin lääkärissä ja kaikki oli ok ja tuolloin päätin etten voi antaa touhulle pikkusormea. Myöhemmin pelko on laajentunut omiin lapsiin ja puolisoon. Elämä on muutenkin jatkuvaa huolta jostain. Jos tunnen hetken tyytyväisyyttä, niin sitten pitää melkein keksiä jotain huolta. Huomaan myöskin vatvovani monia asioita aivan turhaan ja taidampa olla jonkin sortin kontrollifriikki.
Jossain vaiheessa minulla alkoi rytmihäiriöt yleistymään. Niitä on ollut aika nuoresta saakka ja ainakin kolmesti olen niiden tiimoilta käynyt lääkärissä, jossa ne on todettu tai päätelty harmittomiksi lisälyönneiksi. Rytmihäiriöitä tuntuu olevan suvussa. Näiden osalta ei kuitenkaan aina ole ollut sitä kohtausta jota nyt paniikkikohtaukseksi luulen. Aluksi on ollut vain rytmihäiriöitä.
Noin 1 1/2 vuotta sitten alkoi kohtaukset, jossa sydän saattoi yhtäkkiä hypähdellä voimakkaan oloisesti, jonka seurauksena iski aina sellainen pieni kauhu, että nytkö se pumppu kyykkäsi. Meinasi mennä oikeasti paniikkiin.
Nyt viime aikoina kohtaukset ovat jalostuneet sellaisiksi, että sydämmen hypähdyksiä ei välttämättä ole, voi olla, mutta tuntuu että pyörryn tai että olen vähän kuin "poissa". Toisessa ulottuvuudessa tms. Ihan kuin happea ei riittäisi aivoille. Korva on saattanut mennä lukkoon tai alkaa soimaan. (jonka pohjalta olen varma, että minulla on aivoverenkiertohäiriö tms.) Tilanteet eivät katso aikaa ja paikkaa, mutta esim. joissakin työpalavereissa, vaikka porukka on tuttua, olen huomannut näitä kohtauksia tulevan. Kaupoissa minulle saattaa tulla sellaisia olotiloja, että näkökenttä ei oikein pysy liikkeen mukana ja jotenkin "leijailen" jälleen toisessa ulottuvuudessa vaikka en mielestäni koe tilannetta mitenkään vaarallisena. Kertaakaan en ole pyörtynyt tms, mutta muutaman kerran olen siirtynyt pois vallitsevasta tilanteesta olon takia. Nyt pohdittuani kaikkiin näihin kohtauksiin liittyy kuitenkin, ainakin pieni ahdistus.
Jotenkin nämä ovat korostuneet ja vahvistuneet kolmen viime syksyn aikana. Kevät ja kesä ovat olleet yleensä hieman helpompia. En koe itseäni mitenkään masentuneeksi, mutta välillä kaikki tuntuu pelkältä huolelta ja välillä tuntuu kuin aivoihin ammuttaisiin joku endorfiiniryöppy.
Miltä teistä kuullostaa? Onko paniikkihäiriöltä kuullostavaa?
olen totaalisen uusi tässä aihepiirissä ja tällä palstalla keskustellaan paljon jo syvemmälti aiheesta kun taas itse olen vasta äskettäin alkanut pohtimaan sitä mahdollisuutta, että voisiko minulla olla paniikkihäiriön oireita.
Sen verran vilkuilin muita juttuja, että silmiin tarttui sana luulotauti. Se nimittäin osuu minun kohdallani aivan nappiin. Olen melko pienestä saakka pelännyt joko vanhempieni kuolevan johonkin tautiin ja siitä se pelko siirtyi sitten minuun. Minä pelkään erityisesti syöpää, jota olen olettanut olevan itselläni ties missä. Parin jutun osalta kävin lääkärissä ja kaikki oli ok ja tuolloin päätin etten voi antaa touhulle pikkusormea. Myöhemmin pelko on laajentunut omiin lapsiin ja puolisoon. Elämä on muutenkin jatkuvaa huolta jostain. Jos tunnen hetken tyytyväisyyttä, niin sitten pitää melkein keksiä jotain huolta. Huomaan myöskin vatvovani monia asioita aivan turhaan ja taidampa olla jonkin sortin kontrollifriikki.
Jossain vaiheessa minulla alkoi rytmihäiriöt yleistymään. Niitä on ollut aika nuoresta saakka ja ainakin kolmesti olen niiden tiimoilta käynyt lääkärissä, jossa ne on todettu tai päätelty harmittomiksi lisälyönneiksi. Rytmihäiriöitä tuntuu olevan suvussa. Näiden osalta ei kuitenkaan aina ole ollut sitä kohtausta jota nyt paniikkikohtaukseksi luulen. Aluksi on ollut vain rytmihäiriöitä.
Noin 1 1/2 vuotta sitten alkoi kohtaukset, jossa sydän saattoi yhtäkkiä hypähdellä voimakkaan oloisesti, jonka seurauksena iski aina sellainen pieni kauhu, että nytkö se pumppu kyykkäsi. Meinasi mennä oikeasti paniikkiin.
Nyt viime aikoina kohtaukset ovat jalostuneet sellaisiksi, että sydämmen hypähdyksiä ei välttämättä ole, voi olla, mutta tuntuu että pyörryn tai että olen vähän kuin "poissa". Toisessa ulottuvuudessa tms. Ihan kuin happea ei riittäisi aivoille. Korva on saattanut mennä lukkoon tai alkaa soimaan. (jonka pohjalta olen varma, että minulla on aivoverenkiertohäiriö tms.) Tilanteet eivät katso aikaa ja paikkaa, mutta esim. joissakin työpalavereissa, vaikka porukka on tuttua, olen huomannut näitä kohtauksia tulevan. Kaupoissa minulle saattaa tulla sellaisia olotiloja, että näkökenttä ei oikein pysy liikkeen mukana ja jotenkin "leijailen" jälleen toisessa ulottuvuudessa vaikka en mielestäni koe tilannetta mitenkään vaarallisena. Kertaakaan en ole pyörtynyt tms, mutta muutaman kerran olen siirtynyt pois vallitsevasta tilanteesta olon takia. Nyt pohdittuani kaikkiin näihin kohtauksiin liittyy kuitenkin, ainakin pieni ahdistus.
Jotenkin nämä ovat korostuneet ja vahvistuneet kolmen viime syksyn aikana. Kevät ja kesä ovat olleet yleensä hieman helpompia. En koe itseäni mitenkään masentuneeksi, mutta välillä kaikki tuntuu pelkältä huolelta ja välillä tuntuu kuin aivoihin ammuttaisiin joku endorfiiniryöppy.
Miltä teistä kuullostaa? Onko paniikkihäiriöltä kuullostavaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi!
Vaikka en alan ammattilainen olekkaan, niin melkeinpä tekisi silti mieli tehdä kirjoituksesi perusteella sama diagnoosi, jonka itse psykiatrilta sain. - Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö paniikkihäiriö. Tässä pari linkkiä: http://www.introspekt.fi/artikkelit/yleistynyt-ahdistuneisuushairio/ ja http://www.introspekt.fi/artikkelit/paniikkihairio/
Pelko omasta ja läheisten terveydestä on tuttua minullekkin. Etenkin joskus öisin tulee kaikenmaailman ahdistavia kauhukuvia mieleen.
Nuo kuvailemasi fyysiset oireet, huimaus ja poissa olon tunteet sopivat myös hyvin paniikkihäiriöön. Suosittelen käymään psykiatrin vastaanotolla. Itse kärsin paniikkihäiriöstä 4 vuotta ihan turhaan, kun en vaan saanut aikaiseksi mentyä aiemmin lääkäriin. Nyt olen syönyt tasan 2 viikkoa Escitalopram Actavista (Cipralex), ja olo on huomattavasti parempi, normaali.
Todennäköisesti lääkäri haluaa myös kilpirauhastestin. Mikäli kuitenkin olet muuten perusterve mies, niin todennäköisesti kyse on ahdistuksesta, stressistä, paniikkihäiriöstä tms. Älä huoli! :)
ihan kyllä kuulostaa paniikkihäiriöltä. itsellä on myös puhtaita pakko ajatuksia kuulostaa siltä että mietit ihan liikaa myös asioita. kannattaa lainata sellanen kirja kun :perhosia vatsassa siitä oon saanut todella paljon apua :) oon lainannu sen jo 4 kirjastosta aina pakko uusii laina ihan vaan sen takia et se on laukussa sit ku iskee paniikki niin voin avata kirjan ja sillä tavalla rauhotella itteeni kun luen mustaa valkosella :) sit on kans sellanen kirja kun kerrasta poikki mikä kertoo miten pääsee eroon pakko oireista ja pakkoajatuksista,mutta itellä se ei oo oikeen kunnolla toiminut. tsemppiä!
Kiitoksia vinkeistä ja mielipiteistä. Aion todellakin perehtyä noihin kirjoihin, koska vaikka olen alkanut uskomaan etten yksin tästä selviä, niin en ihan ensimmäisenä viitsisi nappia olla viskelemässä huuleen. Toisaalta aikasempi jyrkän kielteinen asenne lääkkeisiinkin on muuttunut tämän myötä. Ajatus, että jokin edes hieman tasottaisi tätä olotilaa on aika lohdullinen vaikka en uskokkaan, että sillä varsinaista syytä hoidetaan.
Tämä iltapäivä on ollut pahin ja omituisin. Varsinaista kohtausta minulla ei mielestäni ole ollut, mutta tavallisen aamun jälkeen olo muuttui todella väsyneeksi ja pahoinvoivaksi. Kuljin kuin usvassa ja koko ajan tuntui siltä, että sekoan minä hetkenä hyvänsä. Vaikka mietin kuinka, että eihän tässä ole mitään syytä "olla sekaisin" eikä elämässä ole mitään kauhean akuutteja stressitiloja huolena, niin se ei auttanut yhtään. Eli järkeilemällä, jolla luulen ratkaisevan muutenkin kaikki ongelmani, ei ollut apua. Koko ajan oli sellainen jännitystila päällä, joka onneksi tuntuu nyt vähän lauenneen ja olo on normaalimpi.
Näitä "pakko-oireta" (jatkuva huoli) on ollut jo enemmän tai vähemmän vuosia, mutta nämä fyysiset piirteet ovat olleet mukana kuvioissa eritoten kolmena viime syksynä. Eli liekkö tällä syksyn pimeydelläkin jotain osatekemistä asian kanssa? Ensimmäisen syksynä oireina oli vain hengitysvaikeudet ja palan tunne kurkussa. Sitten rytmihäiriöt alkoivat yleistymään ja nyt ovat nämä pyörtymisen tunteet. Rytmihäiriöitä minulla on tosin muutenkin, mutta olen huomannut niitä tulevan esim. poikkeuksellisissa sosiaalisissa tilanteissa jne.,
Laittakaa vaan ihmeessä kokemuksianne tänne.
Ettet sinäkin oireile kaamosta?
Nopeasti tekstisi luettuani tällainen asia putkahti mieleeni. Kokeilepa kirkasvaloa tai lue omaa vuodatustani tuolta masennus -osastolta.
Kyl paniikilta vaikuttaa. Mulla samat asiat mielessä ollut lapsuudessa ja vanhemmalla iällä tuli eka kohtaus ja sen myötä huoli kaikesta. Ehkä se kaikki heijastuu lapsuudesta. En oo lääkkeitä käyttänyt. Välillä hyvii ja välillä huonoja aikoja. Töis normaalisti käynyt oon. Mut kaamos myös vaikuttaa mielialaan. Ja sit sitä ajattelee mitä ihmeellisimpiä asioita. Mut kannattaa perehtyä asioihin. Kaippa tää on yleistä ja et ole poikkeava. Oon saman ikäinen kun sinä ja mies. Ja kuitenki elämässä selvitty. :). Tsemppiä vaan etiä päin.
olen myös verenkierron kannalla aivoissa tai keuhkoissa
lääkäriin menisin
en minä ainakaan söisi kaikenlaisia nappeja
Kaamokseen tässä itsekkin kallistun kun tämä on nyt kolmas syksy kun moisia oireita on esiintynyt. Panin tuossa myös merkille, että oireet selkeästi tehostuvat iltapäivällä hämärän tullessa. Lisäksi ne eivät tunnut iskevän esim. autolla ajaessa tai työtilanteissa puuhatessa vaan silloin kun on tavallaan aikaa ajatella tai esim. istuu paikallaan kokouksissa jne. Niissä mielialoissa ei tavallaan tunnista depressiota, mutta kaikki on jotenkin tyhjää, ankeaa ja päämäärätöntä. Sitten on lisäksi näitä mitä ilmeisemmin panikkikohtauksen oireita. Kyllä tämä niin psyykkiseltä itsellekkin jo vaikuttaa.
Eipä kai olisi haitaksi käydä tarkistuttamassa koko koneisto. Edellisestä terveystarkastuksesta on jo kuitenkin 2. vuotta. Ei sitä ensimmäisenä lääkkeisiin tartuta.
Nyt on taas pari päivää ollut ihan normaali ja fiilis hyvä. Ehkäpä se taas tästä.