Silminnäkijä: Kotini on hautani
TV2 klo: 22.05
Koteihinsa syrjäytyneet nuoret ovat uusi hälyttävästi kasvava joukko. Illan Silminnäkijä pureutuu ilmiöön kahden riipaisevan esimerkkitarinan avulla.
– Hautauduin yksiööni lähes neljäksi vuodeksi. Sisäinen ahdistukseni oli valtava. Pakenin elämääni, koska pelkäsin sitä. Elin sängyssä, mutta sängystä tuli hautani, parikymppinen Saara kuvailee tilannettaan.
Saaralla on tuhansia kohtalontovereita. Lohduton yksinäisyys, epätoivo ja lukuisat paniikkikohtaukset eristivät myös dokumentin toisen esimerkkitapauksen, Päivin. Juha Portaankorvan ohjaama dokumentti pyrkii selvittämään, miten tämä on mahdollista nykypäivän Suomessa. Miksi nuori katoaa mustaan aukkoon, jossa elämä pelkistyy neljään seinään, tietokoneeseen, sänkyyn ja ikkunaan?
Valtiovalta on luvannut, ettei yhtään nuorta jätetä yksin. Kaikki poliittiset ryhmät ovat myös kannanotoissaan yhä enemmän huolissaan syrjäytyneistä. Heistä puhutaan paljon ja erityistoimia toisensa perään luvataan. Oikeassa arjessa lupaukset eivät tosin juuri näy. Usein käytännöt ruohonjuuritasolla vievät paikoin jopa nykyistä huonompaan suuntaan.
– Näille nuorille ei ole tärkeää koulutus tai työ, vaan turvallinen aikuinen. Olemme menettämässä kokonaisen sukupolven, toteaa Vamos-projektin projektipäällikkö Ulla Nord.
TV2 klo: 22.05
Koteihinsa syrjäytyneet nuoret ovat uusi hälyttävästi kasvava joukko. Illan Silminnäkijä pureutuu ilmiöön kahden riipaisevan esimerkkitarinan avulla.
– Hautauduin yksiööni lähes neljäksi vuodeksi. Sisäinen ahdistukseni oli valtava. Pakenin elämääni, koska pelkäsin sitä. Elin sängyssä, mutta sängystä tuli hautani, parikymppinen Saara kuvailee tilannettaan.
Saaralla on tuhansia kohtalontovereita. Lohduton yksinäisyys, epätoivo ja lukuisat paniikkikohtaukset eristivät myös dokumentin toisen esimerkkitapauksen, Päivin. Juha Portaankorvan ohjaama dokumentti pyrkii selvittämään, miten tämä on mahdollista nykypäivän Suomessa. Miksi nuori katoaa mustaan aukkoon, jossa elämä pelkistyy neljään seinään, tietokoneeseen, sänkyyn ja ikkunaan?
Valtiovalta on luvannut, ettei yhtään nuorta jätetä yksin. Kaikki poliittiset ryhmät ovat myös kannanotoissaan yhä enemmän huolissaan syrjäytyneistä. Heistä puhutaan paljon ja erityistoimia toisensa perään luvataan. Oikeassa arjessa lupaukset eivät tosin juuri näy. Usein käytännöt ruohonjuuritasolla vievät paikoin jopa nykyistä huonompaan suuntaan.
– Näille nuorille ei ole tärkeää koulutus tai työ, vaan turvallinen aikuinen. Olemme menettämässä kokonaisen sukupolven, toteaa Vamos-projektin projektipäällikkö Ulla Nord.
Vastaukset 17
Vanhimmat
voiko tätä katsoa netissä muuta kuin tuon lyhyen videoklipin??
Tulisko Yle Areenaan sen jälkeen, kun tullut tv:stä?
Nuo nuoret ovat onneksi saaneet apua.
Minulla hautarauha edelleen, parikymppisestä kolmikymppiseksi.
Jos voisin illalla valita, heräänkö enää seuraavana aamuna, valitsisin etten heräis. Itsemurhan tekemistä pohdin tietenkin. Ehkä odotan, että vanhempani ovat kuolleet. Vaikka en ole nähnyt heitä kymmeneen vuoteen, en halua heille sitä kaikkea hommaa,joka itsemurhastani heille koituisi. Toisaalta voisi vaan "kadota", ilmoittaa esim vanhemmille, että lähden ulkomaille reissaamaan. Tuskinpa nuo perään kyselisivät...
Miksei valittu naista ja miestä ohjelmaan, vai eikö miehillä ole ahdistusta?
eikös siinä sanottu, että tyypillinen nuori, joka hautautuu kotiin on mies? Mut ehkä ne ei halunnu vaan mukaan tohon...
Eikös nuo ole sitä lamanlapset-sukupolvee? Syntyivät siihen 90-luvun lamaan ja kaikkiin mahdollisiin leikkauksiin sosiaali- ja terveydenhuollossa? Tais samainen sailas, jooka vieläkin istuu kansakunnan säästöpossun päällä, olla syypää niihin säästöihin, ja edelleen ollaan valmiita tekemään samat virheet sailas-hurmoksessa :-/.
Eikö tuo ole jo selväksi tullut, että aika v*tun kalliiksi se tulee säästää sosiaali-ja terveysmenoissa? Miljoonan euron kustannukset yks syrjäytyny, sano tossa Silminnäkijässä. Jos nyt on 50 000 nuorta siellä mustassa aukossa, kuinka moni niistä jää lopullisesti sinne? Ja kahdenkymmenen vuoden päästä tämä sama ilmiö deja vu:na?
oli mielestäni hyvää etenkin esimerkki nuoresta, joka oli pärjännyt elämässään ulkoisesti mitattavilla asioilla (koulutus) erittäin hyvin, kunnes sitten syrjäytyi totaalisesti. Vie pohjaa siltä väittämältä, mitä monet "paremmat ihmiset" ehkä ajattelevat, että ne nuoret, joka jää kotiin on nyt vaan perilaiskoja typeryksiä jo syntyessään. Syrjäytyminen voi koskettaa ketä tai millaista ihmistä tahansa, sellaistakin joka on ikänsä tehnyt töitä selviytymisensä eteen.
Sai kuunnella melkein omaa elämän tarinaansa telkkarista mutta pienillä erilaisuuksilla mutta pääasiassa sitä samaa, tuli taas nii masentava olo.
m 22v
Ohjelmaa en oo nähnyt (vielä) mut oon ollut nyt semmoset seitsemän vuotta yksin kämpässäni kokoajan.
Poistun kerran pari kuukaudessa asunnosta viemässä roskat ja sossun laput ruokaa kaupasta.
Ei ketään tunnu kiinnostavan auttaa tai yrittää edes ymmärtää, joskus harvoin kun on joillekin ihmisille yrittänyt kertoa omasta tilanteesta niin on vain naureskeltu ja luultu et heitän läppää.
Noh mä ainakin yritän ratkaista ongelmiani etsimällä seuraa täältä yksinäiset palstalta, ja töitä tuolta työkkärin puolelta. Töitä ei työkkäristä löydy ja seuraa ei löydy täältä yksinäiset palstalta, ehkä naiset ei oo niin yksinäisiä että mun seura niille kelpais. Noh enpäs tiedä vaikka nyt oonkin syrjäytynyt ja kuten tuossa jutussakin kuvaillaan, niin en kuitenkaan ajattele olevani huono ihminen, aatteleen vaan että mulla ei oo sitä maallista mammonaa... No eniwei ois kiva jos joskus löytys seuraa, niin ei tarttis samaistua tällasee dokumenttiin.
Ohjelma katsottavissa täällä:
http://areena.yle.fi/ohjelma/7483
Ohjelmaa katsomatta voisi todeta että yksinäisyys johtuu pohjimmiltaan elämässä kilpailemisesta ja siitä että jos siinä leikissä ei pärjää kuten muut ihmiset, niin silloin sinua ei myöskään hyväksytä samanarvoisena ihmisenä muiden mukaan.
Paljolti on tietysti itsestäkin kiinni miten saa ängettyä itseään ihmisten ilmoille ja miten siinä leikissä pärjää. Toiset pärjäävät paremmin kuin toiset.
Ei siinä mikään "turvallinen aikuinen" auta yhtään sen enempää vaan tarvittaisiin myös niitä "oman ikäisiä" jotka haluaisivat olla tälläisten ihmisten kanssa.
Mielestäni olet oikeilla jäljillä tuon kilpailun suhteen. Jokin aika sitten Tiede-lehdessä (ehkä, en muista varmasti) oli asiaa sivuava pienehkö juttu. Se vahvisti käsitystäni siitä, että mitä kovempi kilpailutilanne, sitä enemmän huonoja puolia kaivautuu esiin ihmisistä - aggressiota, ilkeyttä, säälimättömyyttä, itsekkyyttä ym. Nopeasti siinä tallautuu jalkoihin, jos on "heikompi" yksilö. Lainausmerkit siksi, koska uskon näiden ihmisten vahvuuksien olevan jossain muualla, kuin fokusoituneessa suorittamisessa.
Pitääpä katsoa tuo ohjelma Areenasta, kunhan kotia pääsee...
korjatkaa mikäli olen väärässä, yritän muistella lukemaani... Vetäytyminen vaarallisissa/epäotollisissa oloissa on voinut olla jossain vaiheessa ihmisen lajina säästänyt piirre. Luin masennukseen liittyen,että jo luolanaiset todnäk masentuivat (ja vetäytyivät).
Meitä syrjäytyneitä pidetään ihan luusereina. Kun katsoo nykymaailmaa vaikka vaan uutisten ajan, kuka kumma haluaa olla tollasessa mukana ja jos on säilyy siellä sekoomatta??
Katoin joo. Hyvin kerto syrjäytyneisyydestä
Mistä tällaisia yksinäisiä syrjäytyneitä nuoria naisia löytäisi, voisin ottaa sellaisen kumppanikseni?
Nykymaailma on tehty täydellisille ihmisille; eteenpäin pyrkiville, hymyileville, varakkaille kaiken osaajille. Muut ovat luusereita.
Ohjelma käsitteli nuoria syrjäytyneitä, miten keski-ikäiset ja vanhukset? On niissäkin syrjäytyneitä. No niistä ei ole enää veronmaksajiksi eikä siten mitään hyötyä.
Kohta kaikki loppuu.
Oon syrjäytynyt tuolla tavalla kuten dokumentissa. Hienot koulut käynyt ja suorittanut ihan yliopistolla. Monet varmaan nauraisivat päin naamaa, että muka syrjäytynyt.
Kun ei niin ei. Ahdistus vei elämän hallinnan.
Älyttömän hyvä dokumentti..
Itse en nyt aivan noin syrjäytyneeksi koe vielä itseäni, mutta voin samaistua ja tunnistaa oireita sekä tuntemuksia.
Ennen en oikein ymmärtänyt, kuinka noin pahasti voi syrjäytyä, uskoin sen lähinnä olevan saamattomuutta ja suurimmaksi osaksi omaa vikaa.
Itse aloin suorittajaksi kun koin lapsuuden ja nuoruuden kynnyksellä vaikeita ja elämääni mullistaneita asioita. Käsittelin niitä parhaan kykyni mukaan, jatkoin eteenpäin, enkä enää ikinä halunnut olla muiden armoilla, halusin ottaa elämäni hallintaan, ajattelin että kaikki on itsestäni kiinni. Suoritin useamman koulun ja hyvin arvosanoin. Olen suvussa se joka kyllä pärjää, hoitaa asiat ja on empaattinen, hyvä tyyppi.
Oikeastaan kun sain traumani suht käsiteltyä tuntui että asiat olis suht hyvinkin, ja ei tarvisi ottaa enää niin paljon paineita. Sitten loppui opiskelut, voi sitä onnea kun onnistuin kaksoistutkinnossa. Se meni ohi äkkiä, kun huomasin ettei uutta koulupaikkaa tai mitään työpaikkaa ole irronnut kovasta yrittämisestä huolimatta.
Nyt ollut työttömänä noin puolivuotta, minkä tiedän kyllä olevan hyvin vähän, ja vasta kerranhan olen hakenut jatko-opiskelemaankin, mutta.. Nyt olen sen oppinut tajuamaan kuinka helposti ihmiset ja nuoret voivat syrjäytyä! Se että mulla ei yhtäkkiä olekaan mitään tekemistä päivisin ja sosiaalisia kontakteja, saa tuntemaan todella yksinäiseksi itsensä, alkaa tunnistamaan niitä syrjäytymisen merkkejä itsestään.
Ja minä joka olin jo melkoisen sotkun elämässäni selvittänyt en ikinä uskonut joutuvani tähän tilanteeseen, koska olinhan minä oppinut että asioiden eteen pitää tehdä työtä itse. Olemaan aktiivinen, olin hyvä siinä mitä tein. Mutkun suunnitelmiin tulee pieni aukko ( vaikka järjellä ajatellen ei vielä hätää ja uskoisin olevan väliaikaista) niin äkkiä huomaa suunnan oleva kohti juurikin tuota.