Hämeenlinnalainen yksityinen vanhustenhoitolaitos Keinukamari on keinutellut itsensä näyttävästi TV-uutisiin.
Super on tuonut julki, että Keinukamarissa potilaat joutuvat olemaan liian pitkiä aikoja märissä vaipoissa, heitä ei ulkoiluteta ja potilasvahinkoja, kuten kaatumisia on sattunut liian vähäisen hoitohenkilökunnan vuoksi.
Lääkäreitä pyydetään lääkitsemään potilaita yöksi enemmän, lukitaan ovia ja pidetään suljettuna laitoksena, vaikka laitos ei kuitenkaan ole suljettu.
(Potilasvahinkoja, kuten kaatumisia sattuu sitä ennemmän, mitä hurjemmassa lääketokkurassa potilaat pidetään, tämänhän me kaikki tiedämme.)
Super on valittanut näistä, ym. epäkohdista Valviraan, mutta turhaan. Sen aika kuluu varmaan kokonaan valelääkäreiden suojeluun.
Keinukamarin yksityinen omista sanoo, että vastuu hoidon määrästä ja laadusta on kaupungilla.
Ja mitä sanoo kaupunki?
Kaupungin tilaajajohtaja Jukka Lindberg toteaa ivallisen ovelasti suutaan mutristellen näin:
"Mä en itte oo siellä öisin ollu, että mä en tohon kyllä voi ottaa kantaa enkä kommentoida."
Kotvan kuluttua saamme perussyyn selville. Näin Lindberg:
"Jos haluttais tehdä hyvää tai erinomaista hoivaa, niin sellaiseen tasoon meillä ei tällä hetkellä oo varaa Hämeenlinnassa."
Super on tuonut julki, että Keinukamarissa potilaat joutuvat olemaan liian pitkiä aikoja märissä vaipoissa, heitä ei ulkoiluteta ja potilasvahinkoja, kuten kaatumisia on sattunut liian vähäisen hoitohenkilökunnan vuoksi.
Lääkäreitä pyydetään lääkitsemään potilaita yöksi enemmän, lukitaan ovia ja pidetään suljettuna laitoksena, vaikka laitos ei kuitenkaan ole suljettu.
(Potilasvahinkoja, kuten kaatumisia sattuu sitä ennemmän, mitä hurjemmassa lääketokkurassa potilaat pidetään, tämänhän me kaikki tiedämme.)
Super on valittanut näistä, ym. epäkohdista Valviraan, mutta turhaan. Sen aika kuluu varmaan kokonaan valelääkäreiden suojeluun.
Keinukamarin yksityinen omista sanoo, että vastuu hoidon määrästä ja laadusta on kaupungilla.
Ja mitä sanoo kaupunki?
Kaupungin tilaajajohtaja Jukka Lindberg toteaa ivallisen ovelasti suutaan mutristellen näin:
"Mä en itte oo siellä öisin ollu, että mä en tohon kyllä voi ottaa kantaa enkä kommentoida."
Kotvan kuluttua saamme perussyyn selville. Näin Lindberg:
"Jos haluttais tehdä hyvää tai erinomaista hoivaa, niin sellaiseen tasoon meillä ei tällä hetkellä oo varaa Hämeenlinnassa."
Vastaukset 182
Vanhimmat
En omista telkkaria, mutta ainakin klo 18.50-uutisissa netissä oli Hämeenlinnan päässyt oikein komeasti esille.
Millä kriteereillä asukkaat sinne Keinukamariin joutuvat? Vaan samanlaista tuntuu meo olevan kunnan omissakin laitoksissa. Ja ilmeisesti syykin on sama: ei oo rahhaa hoitaa kunnolla vanhuksia kun on tärkeämpiäkin kohtaita, kuten tunneleita ym. suurmieshankkeita.
Onpa jännä nähdä, tuleeko Hämeen Sanomat kirjoittamaan asiasta ja millä tavalla.
Ja tietysti myös se, miten valtuusto tulee asiaa käsittelemään.
Tilaajajohtaja Linbergin TV-esiintyminen oli rimanalitus. Koko asenne oli, ettei vanhusten hyvinvointi vois vähempää kiinnostaa. Hyvät valtuutetut, näidenkö virkamiesten arvomaailmaa te kerta toisensa jälkeen kannatatte, kaikki esitykset menevät läpihuutona läpi. Herätkää, ihmisille pitää palauttaa ihmisarvo.
Kun katselin telkussa pilaajajohtajan pärstäkerrointa, tuli just sama mieleen:
siitä suorastaan säteili EVVK.
Kannattaisi ennen vaaleja ottaa tarkasti selvää, olisiko ehdokkaiden joukossa joku sellainenkin erikoisuus, jolla oli aikaa, halua ja taitoa ottaa asioista itsekin selvää eikä vain käydä kuittaamassa kulloistenkin virkamiesten aivotuksia.
Uskotteko te jotain surkeita tavoitehakuisia toimittajia? J.L:n puheesta oli pätkitty toimittajan juttuun sopivia lauseita. Lukekaa miehen kirjoitus HäSa:n yleisönosastosta 19.11. - jos osaatte lukea.
Nyt **sakki turpa kii.
Ei minkäänlaista juttua aiheesta Hämeen Sanomissa tänään Keinukamarin surkeasta tilantees´ta! Ja vielä jotkut kehtaavat väittää, että saman henkilön asema kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Hämärin toimittajan ei vaikuta mihinkään. Vai onko tässä kysymys siitä kuuluisasta hyvä veli-systeemistä. Vai peräti Kokoomushenkisen sanomalehden tavasta lakaista maton alle kaikki yhteiskunnan peruspalveluiden yksityistämistä haittaavat asiat.
Syyllinen tässäkin tapauksessa on armas kotikaupungimme, jolla ei muka ole varaa ostaa yksityiseltä palveluntuottajalta sitä 0,6 työntekijän mitoitusta hoidettavaa vanhusta kohti. Palveluntuottaja tuottaa palvelua sillä resurssilla, minkä kaupunki ostaa.
Turha tähän on investointeja vetää, ne ja käyttötalous ovat tosiaan periaatteessa eri asia kaupungin budjetissa. Mutta investoinnit aiheuttavat lainan ottamista ja se taas korko-, yms. menoja, jotka ovatkin sitten pois ainakain välillisesti käyttötaloudesta. Samoin älyttömät kaupungin käsiin kaatuvat suurudenhullujen kaupunkikonsernin kuprut , esim. Innopark, jne.
Kyllä se alkuviikon valtuuston budjettishow osoitti, että ettei näillä meidän valitsemillamme luottamushenkilöillä ole mitään tiedollisia tai taidollisia resursseja hoitaa kauoungimme taloutta. Vaatimattomilla avuilla varustettujen luottamushenkilöiden tehtävänä on luottaa ja paremmilla, joskaan ei hekään kaikki kovinkään ihmeellisillä valmiuksilla varustettujen virkamiesten tehtävänä sitten päättää.
No superilainen, tänään 23.11. sait äänes kuuluville HäSa:ssa. Ootko nyt tyytyväinen? Suu korvissa varmaan, kun pääsit oikein kuvaankin. Pistä raameihin seinälle.
Kaikki parannukset ja uudistukset ja asioiden korjaukset tapahtuvat tässä yhteiskunnassa skandaalien ja havaittujen laiminlyöntien kautta, ei oma-aloitteisesti niitä hoitamaan ja valvomaan asetettujen tahojen toimesta.
Jos meillä ei olisi valpasta mediaa, niin päättäjät ja heidän asettamansa valvojat voisivat edelleen jatkaa luokatonta touhuaan.
Esimerkkejä: Kouluampumiset ja aselain uudistus, vanhusten alarvoinen kohtelu päättäjien taholta esim. Koukkuniemessä Tampereellaja nyt meillä Hämeenlinnassa, valelääkärit ja Valviira, vaalirahoitus ja muu korruptio politiikassa, pimeä ulkomainen työvoima ja muu vilunkipeli rakennuksilla, kosteusvauriot ja homeiset koulut sekä työpaikat, ravintola-alan harmaa talous, poliisin kyvyttömyys taata kansalaisten turvallisuus ja tutkia rikoksia nykyisillä resursseilla, hätäkeskusten keskittäminen ja epäasiallisesti käyttäytyvät ja kansalaisille vaaratilanteita aiheuttavat hätäkeskustyöntekijät, terveyskeskusten melko kehno tapa hoitaa alueensa asiakkaita edes välittömän tutkimisen ja hoidon edellyttävissä tapauksissa, kaupunkien kyky valvoa edes omia yhtiöitään ja mitä näitä muita nyt onkaan.
Varmaan teidän purnaajien mielestä tarvittaisiin 5 hoitajaa / vanhus ennen kuin olisitte tyytyväisiä. Hävetkää, kun vanhukset itse ovat tutkimuksen mukaan tyytyväisiä hoitoonsa.
Tuo Nais-iisakin juttu oli tieten tarkoitettu satiiriksi ja sellaisena oikein osuva.
Ja ei siis ollut Häsärissä juttua (ei tule minulle), eli juuri kuten minäkin ounastelin.
Tässä valossa nimimerkin "myös kaupunkilainen" lause: "Jos meille ei olisi valpasta mediaa..." on myös nasevaa satiiria. Juuri MEILLÄHÄN se onkin maan valppain media....No, onhan siinä sentään noin kerran viikossa sen v erran vaikea sudoku, että saa pähkäillä jopa 15 minuuttia. Olen vain todennut kahvilassa tätä maan valppainta rakkikoiraa joskus silitellessäni
Hyppääs kuule vanhusten housuihin. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat ajattelee velä tämän päivän vanhus. Mutta sitten on joukko jolta kysyt, eivät tiedä mihin kysymykseen vastaa. Voi ola että sieltäkin kuuluu " Ihan kivaa" Sehän on muotiheitto, jopa on tarttunut vanhuksiinkin. Ne vanhukset joista täällä puhutaan yleensä ovat sitä joukkoa, jotka eivät pysty itseään puolustamaan, makaavat märissä vaipoissa voimatta asialle mitään. Ja ne joiden pitäsi auttaa eivä ehdi tarpeekis, tai aina jaksa. (Ja vielä ne vaippojen laskiat tähän lisäksi.) Jos on vedetty minimillä, niin maksimilla voimat ehtyy. Tule hyvä ihminen todellisuuteen.
Propagandaa ja pahimmasta päästä tuo Mämmihousut-vuodatus.
Propagandaa pahimmasta päästä myös tuo Huutomerkin huomautus.
Valpas media löytyy (valitettavsti) muuten roskalehtiluokkaan luettavista iltapäivälehdistä, muutamasta Ylen ohjelmasta, kuten MOT, A-ohjelmat, Silminnäkijä mainitakseni. MTV:n 45-minuuttia ohjelma on myös kunnostaunut ja aika hyvin on onnistunut myös Hesari.
Mutta tämä meidän oma Hämpton-Pravda ei yllä erilaisten kytkentöjensä vuoksi edes 100 parhaan joukkoon. Eli ei ollut tarkoitettu satiiriksi.
voi, voi, olen ajatellut kuolla nopeasti, en virumalla ja kitumalla.
Muutaman kerran kuullut tän "pilaajajohtajan" haastattelut radiosta ja kyllä sanon, että aivan onnettomia vastauksia antaa. Ymmärtääkö edes niiden eurojen päälle, muista en ainakaan ole vakuuttunut.
Viimeinen mieleen jäänyt vastaus " En osaa tuota sanoa, kun en ole siellä ollut yöllä." Siis hoitopaikalla. Eikö hän ymmärrä muuten alasta, kuin rautalankamallit. Henkilökuntamitoitukset lyttää jne. Osaisko Valvirakaan selittää selkokielellä, siitäkään en enää ole vakuuttunut, kun kuunnellut senkin johtajan vastauksia.Kyllä taso on arvosanaa heikko, sanon minä mielipiteeni.Kauanko on varaa maksaa ja katsella, mitä pitää tapahtua, että tapahtuu parannuksia.
Uskotko todella toimittajien kikkoihin? Puheita leikkaamalla saa vaikka minkälaisen kohu-uutisen. Valitan, jos olet noin herkkäuskoinen. Medialukutaito ja kriittinen suhtautuminen kuulemaansa on tosiaan pahasti hukassa muutamilta tänne kirjoittavilta.
**sakki suu suppuun.
Vastaus nimimerkille "Nim.":
Niin näyttää olevan.
Miten tälläiset "evvk" tyypit pääsee tälläisiin virkoihin?Missä mättää?
Naurettavaa sähläämistä ja idiotismia kiusata vanhoja ihmisiä viimeisinä elinpäivinään.Ei oikein muuta voi kuin haistattaa veetä tyypeille jotka vinkuu rahapulaa tälläisissä tilanteissa.No toivotaan karman lain toimivan.
Sitä niitätte mitä kylvätte ja voitte olla varmoja, ettei se ole mitään hyvää.
Toivon oikein kusisia oloja kaikille tälläisille tyypeille, etenkin vanhuudenpäiviksi.
Kaupungilla näitä "johtajia" piisaa, katsokaapas, kun pitää hyvävelijärjestelmää ylläpitää ja "tehdä" virkoja kavereille. Ei siinä kysellä tietoja ja taitoja, pitää vaan olla sopiva :(
Katsokaapa kaupungin organisaatiota, siellä on enemmän johtajia ja päälliköitä kuin varsinaista suorittavaa porrasta! Ei ihme, että homma ei pelaa.
Näinhän se menee kaupungin työmailla,kaksi katselee kun yksi ei tee mitään.
Maauimalan kunnostukseen kyllä löytyy rahaa mutta ei vanhustenhoidon parantamiseen.
Voisitko jo lopettaa tuon ainaisen vikisemisen vanhustenhoidosta. Se pitää näköjään vetää joka aiheeseen mukaan. Puuttuu taas vaan p....t vaipat, kyllä ne olisi ehdottomasti mainittava. Joka hankkeen te muutamat narisijat haluatte torpata vanhuksiin vetoamalla.
Tämä ketjuhan on avattu juurikin siksi, että kirjoittajat voivat kertoa mielipiteitään juurikin vanhuste hoidosta ja sen tasosta Hämeenlinnassa. Päätä pensaaseen laittamalla ei asiat parane. Vai onko Vaipattoman mielestä kaikki kunnossa vanhustenhoidossa Hämeenlinnassa?
Parantamisen varaa on varmaan vanhusten asioissakin, mutta kyllä näillä
palstoilla liioitellaankin. Ihmiset, joiden on oltava 7/24 valvonnassa ovat laitoksissa tai kotonaan varustettuna erilaisin hälyttimin. Käykää itse tekemässä avustustyötä, mikäli verovaroin tarjottava taso ei riitä. Hoitohenkilöstön edesottamuksia ja kehitystä eri vuosikymmenillä seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että moni nykyinen uusavuton hoitoalalla työskentelevä kokee itsensä kiireelliseksi, kun itselle tulee pissahätä kesken kahvinjuonnin.
http://epaper.hmlviikkouutiset.fi/products/VUT-2011-11-18/index.htm
Totta pakiset D484.
Tietääkseni vain kotona asuvilla vanhuksilla on hälyttimiä. Laitoksessa oletetaan olevan edes sen verran hoitajia, että ehtivät poiketa jos joku soittaa soittokelloa. Mutta kas, kas, nehän otetaan seinästä irti. Niin tehtiin äitini soittokellolle. Joten milläs hälytät. Sen sijaan kotona olena hälytin on aina toiminnassa.
"Paljon kokeneen" linkkiä Viikkouutisten sivulle 2 on tainnut olla miinustamassa
limpun (ehkä palkattu) sanansaattaja eli nimimerkki "Huutomerkki!", alias "Vaipaton", alias "Läpinäkyvää", alias "Onko vaikeeta", alias "Vanhuksen omainen" jne. Hänet tyylistä ja sanoman sisällöstä kyllä tunnistaa.
Viikkouutiset oli ensimmäinen hämeenlinnalaismedia, joka puuttui asiaan 18.11.
Jutussaan "Huonolaatuista hoivaa" kirjoittaa lehden päätoimittaja Kari Karppinen mm. näin:
"Hämeenlinnassa kunnallispoliitikkojen on nyt syytä kantaa se kuuluisa poliittinen vastuu. Vai onko niin, että Lindbergin sanojen perusteella vedetään johtopäätös, että Hämeenlinnassa on varaa vain huonolaatuiseen vanhustenhoitoon?
Huh,huh!"
Pääkirjoituksensa loppupuolella Karppinen kirjoittaa:
"Nyt ei riitä enää vastukseksi, että "tästä otetaan opiksi, rakenteita tarkastellaan". Vanhusväestö on oikeutettu hyvätasoiseen hoivaan nyt ja tulevaisuudessa."
Kiitos Karppiselle tästä kannanotosta ja Viikkouutisten toimitusotteesta muutenkin. On valppain ja asiallisin tällä sedulla ilmestyvä sanomalahti, eli ainoa, joka yleensä viitsin lukea.
Hei "Vaipaton":
Mä alan sitten merkata sulle miinuksia kun saat plussattua itses tuhenteen (Siis 1000).
Tämän päiväisessä Hämeen kokoomus sanomissa juttu on nostettu otsikoihin. Ei todellakaan voi kuin ihmetellä tuota Lindbergin juttua ylessä. Kaveri oli tosi ylimielisesti lähtenyt ruutuun. Nyt puolustelee sanomisiaan lehdessä mutta kyllä sanoma suorastaan hyppää katsojan silmille - so faging what - tyyli ei todellakaan kuulu näiden asioiden yhteyteen. Kertoo karua kieltään virkamiesjohdon viestistä asukkaille. Kantaisi edes vastuunsa sanomisistaan.
Miksi päättäjät eivät vaivaudu selvittämään suomalaisille mitkä ovat tulevaisuudessa suuret linjat vanhusten hoidolle.
Hämeenlinnassakin on pakko kehittää kaupunkia ja saada sillä tavoin uusia veronmaksajia. Ei täällä voida panostaa vain vanhuksiin, ikävä kyllä.
Uudet linjat ovat sellaiset, että hyvää hoitoa saa, jos on pätäkkää. Perushoito ei paljon maksa, mutta ei se paljon annakaan. Yhteiskunta ei enää hoida vanhuksia kuten ennen. Siihen ei ole enää varaa. Suomessa on hankala tilanne, kun suuri osa kansasta ei ole varautunut vakuutuksin tai säästöin vanhuuteen. Veroja on maksettu rankimman kautta ja oletettu, että sillä saa hyvän hoidon. Petoksen makua.
Päättäjien ylimielinen suhtautuminen asiaan osoittaa suurta typeryyttä, mutta sehän ei ole täällä mitään uutta. Tunneäly puuttuu ja sen myötä paljon.
Kaikki kohu on Superin kampanjaa. Ja ihmiset uskoo kuin jumalansanaa.
Usko nyt **sakki, ole hiljaa.
Olisikohan J.Lindbergin syytä mennä pariksi yöksi Keinukamariin tutustumaan miten siellä asiat hoituu.Mielestäni OLISI kun hymyssä suin haastattelussa teteaa ettei hän voi tietää kun ei ole yöllä siellä ollut.
Jos Limppu sinne menisi, niin taatusti saisi erinomaista palvelua. Jopa päättäjien sukulaiset saavat hyvää kohtelua.
...ja vaipatkin vaihdetais vähintäänkin kerran kahdessa tunnissa.
Siinä vois nuorilla tytöillä päästä nauru, että olipa pieni...
olen kuullut kerrottavan, että limpun tärkein ansio nykyiseen virkaan hakiessaan oli se, että se on uskollinen demari. Ja siltä sen puhe telkkarissa kyllä sekä näytti että kuulostikin.
Uskokaa nyt, kyllä Lindbergit ja kumppanit tietävät että hoito on ala-arvoista. Sehän ajetaan tarkoituksella alas. Yhteiskunta ei enää hoida vanhuksia. Mitä enemmän huonosta hoidosta puhutaan, sitä enemmän ihmiset alkavat itse järjestelemään vanhuuttaan.
Näinhän on käynyt terveyskeskuksissakin, hoito ajettiin alas ja asiakkaat oppivat avaamaan lompakon nyörejä (yksityiset lääkäriasemat) niissä palveluissa, jotka ennen kuuluivat Suomessa (korkean verotuksen maassa) perusturvaan.
Opetus on myös säästökohteena. Saa nähdä miten peruskoulun käy. Yksityiskoulut lisääntyvät vuosi vuodelta.
Jatkossa vain rahalla saa kunnon hoivaa ja opetusta.
Mielestäni keskittäminen olisi toimiva ratkaisu, eli on ja oli virhe rakentaa joka puolelle kaupunkia pieniä tehottomia yksiköitä, joiden kaikista kuluista vastaa muutenkin nykyaikana liikaa verotettu yrittäjä. Jonkinlainen vanhusten suur yksikkö, josta kaikki halukkaat toimiat saisivat vuokrata tarvitsemiaan tiloja. Näin yhdistettäisiin taidokkaasti kaupungin, joka rakentaisi keksuksen ja yritysten, jotka vuokraisivat sieltä tiloja yhteiskunta vastuu. Esim. Moreniin mahtuisi rakentaa tilat vaikka noin 10000:lle vanhukselle. Tulevaisuudessa tilaa tarvitaan. Hoitaja määrä olisi helppo laskea ja päivittää yritysten kesken. Jos jossain on vajetta, toinen yritys voisi paikata. suuressa yksikössä myös pijorisointi olisi helppoa. Kuka tarvitsee hoitaa ensin. Rakentamiseen kannattaa kaupungin käyttää hyviä suhteitaan rakennus liikkeisiin, jotta saamme jatkaa heidän kanssaan hyvin alkanutta ja jatkunutta yhteis työtä.
Laitospaikat, varsinkin tk-pa-paikat lopetetaan, eihän vuodeosasto kenekään koto voi olla?!Se sitten jatkossa vaatii sinne kotiin kunnon avut ja mahdollisuudet, että apu voidaan sinne tarjota.Halvempaako?Resurssit?
Kohta Suomessakin yksityisissä vanhusten hoivapaikoissa aletaan punnita vaipat, että onko niissä tarpeeksi tavaraa ennenkuin vaihdetaan. Näinhän Ruotsissa jo tehdään.
Superilaisten masinoima juttu, olette kyllä oman pesän likaajia pahimmasta päästä. Luuletteko julkisuustempuilla saavanne arvostusta lisää. Hävetkää, olette ottaneet vanhukset keppihevosiksi ja Keinukamarin silmätikuksenne omassa edunvalvonnassanne.
Limpun tukiryhmä, eli kaupungin virkamiehet ovat masinoineet tänne oman puolustuspuhujasa.
Yrittäisitte nyt edes vähän peitellä jälkiänne. Hölmöt!
Heti kun joku on eri mieltä superilaisten valittajien kanssa, se on kaupungin virkamiesten puuhia. Meissä tavallisissa kaupunkilaisissa on suuri enemmistö (onneksi) muita kuin teitä säälittäviä turhasta narisijoita ja työhönsä kyllästyneitä. Miten te voitte olla työpaikassa, jossa kaikki on mielestänne pielessä?
"Vanhuksen omaiselle":
Olisit keksinyt jonkun toisen nimimerkin, niin olisit edes hiukan uskottavampi.
No mitä mieltä olet itse asiasta vai oletko vain nimimerkkien arvostelija?
Kaiken tuon nyt Keinukamarista kerrotun olin kokenut todeksi äitini ollessa hoidossa.
Toivon, että se kauan vitkuteltu laki vanhusten hoidosta saadaan edes tällä hallituskaudella aikaan.
Eihän kellään ole oikeasti epäselvää, että vanhustenhoito on huonolla mallilla. Siihen ei riitä yhteiskunnalla rahaa nyt, eikä varsinkaan tulevaisuudessa. Poikkeuksia tietysti vielä onneksi löytyy.
Hauskastikin voi asian tiimoilta kirjoittaa, jos on sana ja ajatus hallussa. Tässä poiminta Kärpäsen HäSAn blogista:
" Elämänlankalautakuntien päällikkö Lindberg on tarttunut siirtoviivemaksuihin kovin ottein. Hän masinoi kampanjan ,tiedoksi koko kansalle Ylen uutisissa, ettei Hämeenlinnaan kannata tulla eläkepäiviä viettämään. Nurkkiin saat kusta ja hoitovastikkeesta vastaavat siivoojat ja talkkarit. Yön ainoa valopilkku on, ettei hän tule sentään yöllä häiritsemään ja haistelemaan. Eiköhän eläkeläisten muuttohalut Hämeenlinnaan ole vähäksi aikaa ohi. Lindbergiltä jäi kuitenkin huomioimatta dementikot. Niitä on tulossa kasapäin, ellei uutista saada toistoon säännöllisesti."
Tästäkin voi päätellä, että sekä uutisointi että vanhainkotien alasajot menevät ihan suunnitelmien mukaan.
Kärpänen kirjoittaa tapansa mukaa törkeitä - sivistymätöntä purkausta, kaikkea muuta kuin hauskaa. Ei ole kai lukenut Lindbergin vastinetta HäSa:sta. H.K. on itse päättäjä, joten omaa jakkaraansa heiluttaa noilla typerillä kirjoituksillaan. Varmaan harmittaa, kun kepu ei olekaan kaapin päällä HML:n valtuustossa eikä itse saa olla nuijaa heiluttamassa. Kyllä se vallan menetys kirvelee.
No mä olen ihan sivusta seurannut tätä.
Satuin tv:sta näkemään tämän "herran" vastailutyylin.Aivan ala-arvoisen tökerö luimisteleva suhtautuminen asiallisiin kysymyksiin.
Suullinen ulosanti alta riman.
Halveksuva suhtauminen koko asiaan.
Miks tollanen tyyppi saa yleensä vastata julkisella foorumilla.
Oli kyseessä oleva asia sitten niin tai näin, mikä jäi siis epäselväksi, ton jätkän poistaisin välittömästi virasta jos olis minun vallassa.
Suomi sivistysvaltio! Hurraa!
Katoppa tosta koko haastattelu eikä vaan kahta irralleen leikattua lausetta, ookko vielä samaa mieltä http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1321621047368&language=fi
Tosi on.Satuin varmaan uutisista katsomaan otannat "en tiedä kun en ole siellä öisin" ja jotain muuta.
Linkin katsottuani jäin edelleen ihmettelemään mikä instanssi ottaa tosissaan vastaan huomautuksia vanhusten sitomisista, nurkkaan pissailusta, liika unilääkityksestä etc.
Pienellä aivokapasiteetilläni ajattelen, että ainakin jonkun puolueettoman hoitoalaa tuntevan yksikön olisi välttämättä tutkittava asia.Ja.Tilastot uusiks jotta homma hoituu.
Tämähän on ihmiseltä ihmiselle työtä.Ei ole kysymys liukuhihnasta, jossa epäkurantti tavara heitetään sivuun.
Tilastoilla ja tutkimuksilla selitteleminen tuntuu kyseisessä asiassa älyttömältä.Joo.On kouluja käyty ja paperit luettu mutta missä on inhimillisyys!!!!
Arvioni henkilön käytöksestä karrikoitui lauseeseen:
"En tiedä kun en ole siellä öisin vaippoja vaihtamassa"
Pyydän anteeksi ensimmäisen kommenttini yliampuvaa tekstiä.Tilastot tulivat esiintyvältä henkilöltä oikein sujuvasti ulos.
ei ole keinukamari ainoa paikka jossa on kova kiire, hoito on liukuhihnatyötä, ja henkilöstö on alimitoittunut ja sijaisia ei saada. työntekijöillä pinna on kireä ja muutoksia ei saada vaikka kuinka asiaa perustellaan, jopa ravat tehtiin uudelleen ja esimiehen esimies on myöntänyt meidän talon olevan rankin hämeenlinnan yksiköistä!
mutta emmepä ole otsikkoihin päässeet.....
Kaikkea muuta kun hyvää hoivaa ja huolenpitoa! kiirreessä sinnepäin tekemistä pikemminkin.
esim. sängyt pitäisi tulla talon puolesta ja patjat niiden mukana, eikä niin että medone ostaa 1 uuden sängyn, mutta asukas/ omainen joutuu ostamaan patjan siihen....
nyt otsikoissa oleva asia on 2 teräinen miekka. vikaa on sekä kaupungin päättäjissä ja myös medonessa joka taas säästää asioissa, joka auttaisi asukkaita ja henkilölkuntaa sekä nopeuttaisi ja helpoittaisi työskentelyä.
mutta näillä mennään ennen kuin parempaa saadaan. Muutoksia olisi silti ihana saada. vanhukset ovat maksaneet veronsa ja ansaitsevat paljon parempaa kuin mitä tällä hetkellä yksityisiltä ostavat.
Tämä Atendo Medone on muuallakin saanut huomautuksia toiminnastaan.
Kuka on hyväksynyt mitoitukset- miksi niiden antamaa tulosta ei usko kaupunkimme päättäjät? Se minua hämmästyttää.
Ja jos mennään alle M I N I M I N, voiko päättävä yhteisö olla päätöksiinsä tyytyväinen. Samalla voisivat sitten tyytyä minimipalkaan omalla kohdallaan.
Sanon, että sellaisessa kiireessä jaksaa päivän tai kaksi, mutta kun se on jatkuvaa, se syö " miestä". Ne vain ovat useimmiten naisia vielä.Sanoisin vielä, että mies ei tähän tahtiin edes alistuisi. Mersukaan ei kulje yhtään enempää, kuin moottorissa on tehoja, vaikka kaksin jalon kaasua painaisi.
Tänään hämmästelin myös S Laakson vahvaa tietämystä ??(HÄSA) että asiat ei ole niin kuin on tutkittu-ja verrattu Avinkin hyväksymiin mitoituksiin.
On ne niin viisaita tuolla ulkopuolella-käydään katsomassa vain ne siloitetut tilanteet. Voisko tässä toivoa vaikka ihan omaa kokemusta. Märkä vaippa pöksyihin paikalla silmäilijöille ja useaksi tunniksi Pamperssi painaa kivasti siellä housuissa ja omatoimisuus ja mukavuus hankaloituu entisestään. Onkohan viisastelijat hoitaneet lapsensakin tuolla tavalla-yötä päivää märät persuksissa.
Pistänpä minäkin taas lusikkani tähän soppaan, jos en muutoin niin ärsyttääkseni niitä, joiden mielestä en tiedä minäkään mitään, kun satun olemaan samaa mieltä näiden valittajien kanssa ja kehtaan olla eri mieltä muiden päättäjien kanssa. Olen samaa mieltä ongelmien esiin tuoneiden kanssa siksi, että olen käynyt näissä paikoissa ilmoittamatta tulostani.
On paikkoja joissa käyntini ei häirinnyt ketään ja minut toivotettiin tervetulleeksi, sitten oli paikkoja, joissa katsottiin minun häiritsevän työtekoa. En yleensä tehnyt muuta kuin juttelin omaisten ja henkilöstön kanssa. Kyselin kuulumisia ja kuinka homma näiden ryhmien mielestä pelasi. EN siis kysellyt pomojen mielipiteitä, koska ne eivät aina vastaa todellisuutta.
Keinukamarista, kuten muutamasta muustakin paikasta sain negatiivista palutetta ja vein tiedon myös eteenpäin.Minua siis pidetään häirikkönä, motiivejani epäillään oman edun tavoitteluksi, koska käsitykseni eroaa päättäjien yleisestä mielipiteestä. Ainoa motiivini on ollut saada vanhuksillemme heidän ansaitsemansa HYVÄ hoito. Jos hyvään hoitoon riittää 1,5 miljoonaa, on se mielestäni lisättävä lautakunnan budjettiin. On paljon tarpeettomampia kulueriä, joihin kaupunki pistää rahaa menemään.
Hyvä esimerkki kulusta joka on pienempi, mutta täysin älytön, 200 000 ekeä Ahveniston rapistuneen, uimarannan vieressä olevan uima-altaan suunnitteluun. Lupaan tehdä sen parilla tonnilla tai sitäkin halvemmalla jos se summa lisätään suoraan vanhusten hyväksi.
Prioriteetit kuntoon Hämeenlinna! Ottakaa oppia Forssan vanhustenhuollosta, joka on varmasti taloudellisesti vaikeammassa asemassa kuin Hämeenlinna!
Kiitos, Marianne Koivisto.
Menettelet juuri niin kuin jokaisen luottamusmiehen tulisi menetellä: otat asioista itse selvää, etkä usko silmät ummessa, mitä virkamiehet kertovat.
Jatka samaan malliin. Menestystä työllesi.
Joko se ääntenkalastelu on alkanut? Ei tulisi mieleenkään äänestää M.K:n kaltaista yhden asian ihmistä valtuustoon. Kyllä pitää olla laajempaa näkemystä asioiden hoidosta. Noita yhden asia henkilöitä on valtuustossa jo ihan tarpeeksi ja jankkaavat jankkaamasta päästyäänkin omia päähänpinttymiään.
Kelasimpa Limbegein haastattelua: mitoituksessa otettu huomioon myös fysioterapeutti. Hieman asiaa tuntevana voisin esittää kysymyksen, onko Keinussa oma fysioterapeutti, onko päivittäin paikalla( vapaapäivät hänelläkin tietysti) mikä on hänen tuntiosuutensa päivässä/viikossa??? Voidaanko laskea hoitajamitoitukseen. Esimerkkinä tämä.
Fysioterapeuttia ei lasketa hoitajamititukseen.
Mistä niitä varoja ylettyisi vanhustenhoitoon, kun ei HPK:lle
pystytä kunnon senttereitä ja laitureita ostamaan paremmilta jääkiekkoseuroilta,
järjestys pitää olla näissäkin hommissa..
Lukekaa uutisia, älkääkä uskoko muutamia superilaisia kohun nostattajia, työhönsä kyllästyneitä perushoitajia. Tutkittu on ja kaikki on kunnossa!!!!
Kumpkohan paremmin asiat tuntee; uutisia rustavat toimittajat vai ammattiliiton jäsenet?
Ei ole kumma, jos Kauhukamarinkin joko nykyiset tai ex-hoitajat ovat vedonneet liittoon menon kauhistuttamina.
Sensijaan paikalliseen lehteen omalla nimella ja kenties jopa kuvalla laverrellaan juuri sitä, mitä laitoksen omistajat (ja tässä tapauksessa myös lehden edustajat) haluavat.
Rauha rauha, kaikki hyvin sanotaan isossa kirjassakin
ja hämeenlinnalaisessa jalkapallossa myös
Tutkittu on ja kaikki on kunnossa!!?????????? Varmaan tutkittu samoilla metodeilla kuin Innopark - jäähalliyhtiöiden lainat - HPKn tuet yms. epäselvyydet.
Hämeenlinnalaisittain hutkittu = yhtä tyhjän kanssa, sananhelinää.
Niiskuneidin!!! olisi ehkä syytä tutkia kuka se tämän puolueettoman tahon hallitukseen on nimetty 2010 ja varmaan on siinä tänäkin päivänä. Ettei olisi johdossa MEDONE'in toimitusjohtaja Pertti Karjalainen. Se siitä puolueettomuudesta.
On se sitten kumma , aina kun Hämeenlinnasta löytyy jotain ongelmia(Innopark,Vanhustenhoito yms.) ei vikaa koskaan ole muissa kuin niissä, jotka asian tuovat julki! Miksi asioita sitten käsitellään lehdistössä? SIKSI, että kaikki muut kanavat on jo käyty läpi. Tuloksettomasti!
Siksi me, Marianne Koivisto käymme seuraavissa kunnallisvaaleissa vaaliuurnilla hymyssä suin. Me tiedämme, että suomalainen kuntapolitiikka on muutoksen edessä.
Attendo Medone on ulkomaalaisten koijareiden omistama rahanimemislaitos, jonka ainoa tavoite on mahdollisimman suuri voitto.
Ja veronmaksukin kierretään ovelasti.
Kun ulkomaan koijari haluaa puristaa suomalaisen kuntapäättäjän kättä, herää minulla epäilys? Sama pätee kotimaisiin koijareihin.
Ai niin, "pahamedian" voimat ovat taas liikkeellä. Miinuksia jaellaan ihmisille kun he ovat oikeasti huolissaan omaisistaan ja kanssaihmisistään ja plussia tulee niille jotka puolustavat kuntalaisia vahingoittavia toimia. Mitä kaikkea teistäkin paljastuukaan kun ensi vuoden kunnallisvaalien voittajat alkavat selvittelemään kytkykauppojanne. Syytettyjen penkeillä tulee olemaan vakavia naamoja. Siellä on hipit hiljaa. Myös kauniimman sukupuolen edustajat saattavat saada kutsun. ;)
HAHAHAHAHAHAHAAH MAHTAVAA! Pertti karjalainen siis joka omistaa keinukamarin on myös tämän puolueettoman lääketarkastusfirman hallituksessa? Voi juman kekka, uskomatonta. Ettei olisi jo veronkiertotarkistusten aika, ja koko medone yhtiö kaatumaan päin!
MARIANNE SULLA ON MIELETTÖMÄN LÄMMIN SYDÄN!!!!!!!
kIITOS ETTÄ OLET OLEMASSA
mutta kuinka tästä eteenpäin?
Eikö olisi jo aika väläyttää iltalehdille!!!!!!
Jo silloin, kun Hämeenlinnan vanhuksia ruvettiin jakelemaan yksityisille, silloin vasta hankevaiheessa oleville vanhusten "huolto"laitoksille, kyselin eräässä ketjussa, paljonko tästä kaupasta on herunut kaupunin virkamiestan taskuihin eli mikä oli sen kultaisen kädenpuristuksen hinta, millä lukuisten vanhusten loppuelämä murskattiin helvetiksi (omissa ulosteissa makaamiseksi).
Olisi kullanarvoista saada sellaiset ylimmät virkamiehet jotka ovat immuuneita kultaisille kädenpuristuksille.
Tulevaisuuden menestyjät ovat näitä! Läpimätä meno on nähty ja huonoksi todettu.
hirvittää näiden yksityisten hoitolaitosten "saattohoito", jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi olla kuolevan lähellä. Kostuttaa suuta ja antaa kipulääkettä. Joissain paikoissa ei lääkäri edes käy vanhusta tutkimassa vaan sairas on ambulanssilla vietävä terveyskeskukseen.
Lainsäädännöllä pitää saada kuriin epäinhimillinen toiminta. Ei voi olla eroja julkisen ja yksityisen puolen hoidon lainsäädännöllä. Omaisten pitää viedä oikeuteen vanhusten huono hoito. Vaatia suuria korvauksia ja osoittaa että suomalaisetkin osaavat vaatia. Bisnes heikkenee ja jäljelle jää vastuuntuntoiset.
Omaisten on ennen kaikkea tehtävä kirjallinen sopimus potilaan kanssa Siinä vanhus vaatii, että kaikki häntä koskeva tieto sairaudesta, lääkkeistä, hoidoista ym. annettuna kaikissa mahdollissa hoitolaitoksissa on annettava sen ja sen omaisen nähtäväksi. Eli omaisella on oikeus tutustua kaikkiin potilasta koskeviin asiakirjoihin, kuviin jne. Ja Potilaan nimi alle kaksi todistajaa.
Vain ja ainoastaan tällä tavoin voi nykypäivänä saada luotettavaa tietoa hoidosta.
Niinpä laitokset voivat tehdä mitä lystäävät potilaalle. Ne eivät joudu siitä mihinkään vastuuseen jos tällaista kirjallista sitoumusta ei ole. Sellaista on se nykypäivän potilas"turvallisuus", jota nämä valevirastot muka valvovat.
Olen liittynyt Sirkka-Liisa Kivelän perustamaan Suomen senioriliikkeeseen mm. siksi, että saisimme vihdoinkin sen kauan mutta turhaan odotetun vanhuspalvelulain.
Kukahan tämä vanhuspalvelulain sitkeä vastustaja on, joka jaksaa miinustaa tuota edellistä puheenvuoroa. Ja miksi hän sitä vastustaa?
Ainakin sen muistan, miten Kiemunki on näillä palstoilla kerran haukkunut Sirkka-Liisa Kivelän alimpaan h.....tiin.
Lehtiä lukiessa selviää, miten tilaajajohtajan matematiikka heittää hoitohenkilöstömääriä laskiessa - se kun ei ole suora sovellutus peruskoulumatematiikasta. Villa Tavastian kohdalla kaupunki vetoaa joustavuuteen peittääkseen sen henkilömitoituksen vajauksen, joka syntyy kun hoitohenkilökuntaa siirretään osastolle, jossa ei pärjätä keskiarvolla. Silloin toisella osastolla on 0,65 ja toisella 0,55. Tarja Makkonen johtaa sekä Keinukamaria että Villa Tavastiaa ja puhuu tietenkin Medonen suulla. Kyseessä ei ole talonsisäinen asia.
Tiedoksi molemmille johtajille : ohjeistuksen henki on että osastoilla on AINA VÄHINTÄÄN MINIMI 0,6. Jos se ei riitä, otetaan lisätyövoimaa - eikä viedä sitä talon sisällä muilta hoiva-asukkailta pois. Niin sanottu jousto voi tulla kysymykseen vain lyhytaikaisesti äkillisten sairaustapausten takia. Ja niidenkin varalle pitäisi kehittää reservi.
Jos olisin 99 -prosenttinen kaupunkilainen, joka tietää tämän kaupungin asioista tasan niin paljon ja vain sellaista, mitä Hämeen Sanomat kertoo, en tuntisia tätä kaupunkia läheskään niin syvältä (ja syvältä se näköjään on) kuin lukiessani esim. tätä ja monia muita ketjuja täältä sekä joitain kolumnistejä.
Johtaapa hän vielä Hauhollakin hoivakotia..........ja vähentää henkilökuntaa taloistansa tälläkin hetkellä.
Niin no Hereillä tai ei, tieto ei ole tahdon asia vaikka kuinka tahtoisi. On olemassa olemassa tarkistettu tietoa (sanomalehdet, radio ja tv-uutiset) ja "tietoa" (keskustelupalstojen salaliittoteoreetikot). Tästä kuten keskustelupalstojen ketjuisa yleensäkin on asiantuntijuus kaukana.
Häsa ja radio häme on molemmat kertoneet tästä keinuparkin vanhuskeissistä mielestäni oikein tasapuolisesti. juupaseipäs-vuoro on ollut täkäläisessä mediassa viimeisen parin viikon aikana ainakin lindbergillä, superilla, vanhuslautakunnalla (vaimikäsenyon), laitoksen exhoitajalla ja vanhusten omaisilla. Vanhuksia ei ole julkisuuteen kaivettu mutta ei ne taida pystyä mitään järkevää analyysia omasta hoidostaan antamaankaan?
Kaikkien lehtien, jopa Hesarin jakama tieto voi hyvinkin olla tarkistettua, mutta aina ja joka lehdessä on vain ja ainoastaan lehden linjan mukaista tietoa. Linjan taas sanelee lehden omistajan rahapussi ja sen paksuuteen vaikutavat eniten tai oikeastaan vain mainostajat. Aivan omaa luokkaansa tiedon objektiivisuudessa ovat sitten puolueisiin sitoutuneet lehdet.
Että siinä se "tarkistettu" lehdistö.
Koska Ylellä ei ole vastaavanalaisia mainostajapaineita, uskallan luottaa niiden antamaan tietoon. Myös sen objektiivisuuteen.
Vielä hoitajmitoituksesta. Jos joka hoitopaikassa noudatetaan samaa mitoitusta 0, 6 hoitajaa per, hoidettava. Ollaan jossain tyytyväisiä ja jossain ihan pielessä.. Katsokaas, kun se hoidettvien aines on merkitsevä. 0,6 ei ehdi siellä yhtä hyvään tasoon, missä jokainen on vuoteen oma, ruokailussa autettava, pesuissa, kaikenkaikkisessa puhtaudessa, siis vaippaantuotokset ja parhaassa tapauksessa vielä ne virikkeetkin siihen päälle, nosta istumaan 1-2 hoitajan avulla, joskus kolmenkin. Hoitajan terveyden turvaaminen ja valitettavasti nykyisten isokokoistenkin vanhusten siirtely ei kummankaan turvllisuus huomioiden onnistu yhden hoitajan suorittamana. Siis 0,6 on viitearvo vain. Päivän jaksa, mutta jos tämän teet kiirellä päivästä toiseen ja edelleen, moottori joutuu remonttiin.
Senpä takia kaikilla hyvinvarustetuilla vuodeosastoilla (kamala käsite, muuten) on nykyisin jo nostolaite, joka näppärästi nostaa vanhuksen pyörätuoliin ja takaisin. Ei kulu hoitajan selkä, eikä kenenkään tarvitse sen takia maata loppuelämäänsä sängyssä.
MIelestäni pitäisi olla lakisääteistä, että ainakin pari tuollaista laitetta olisi joka osastolla, missä on vaikeasti liikuteltavia vanhuksia.
Jep, ja millä ajalla niitä käytetään. Se on ajasta pois jos joutuu nostolaitteela laittelemaan. Selkä paskaksi jos aikoo ehtiä.
Totta puhut. hoitajia on joka paikassa liian vähän. Lisää, lisää!
Kuitenkin kun vuoden ajan seurasin, miten sukulaistani siirrettiin nostolaitteella päivittäin pyörätuoliin ja takaisin, niin huomasin, että aluksi se vei kauemmin aikaa, mutta kun henkilökunta oli tottunut sen käyttöön, nosto kävi kätevästi. Pidempi aika taisi kulua laitteen siirtämiseen huoneesta toiseen,sillä isohan se on.
Nostolaite on hyvä, mutta siihenkään potilas ei omin avuin siirry. Huonoimmassa tapauksessa siirtymiseen tarvitaan taas ainakin kaksi hoitajaa suorittamaan siirtymistä - Käännä autettava kyljelle, aseta nostoliina autettavan alle -käännä potilas toiselle kyljelle ja suorista liina alle. Ja tämä siis, jos autettava on kykenemätön yhtään yhteistoimintaan ( velttous, jäykkyys, ajatuksenjuoksu, pelko, takertuminen). En väitä, ettei onnistuisi yhden avustamanakin, mutta taas tulemme siihen jaksamiseen ja turvallisuuteen molempien terveyttäkin huomioiden. Ja kun näitä useamman hoitajan avuntarvitsijoita on enempi, kuin malli-maija, niin revi siitä minimi-mitoituksella.
Paitsi, että kun kuvailemaasi potilasta nostetaan selkävoimin pyörätuoliin, niin kaksi selkää siinäkin on aina oltava.
Lisäksi en ole koskaan nähnyt, että kierrolla olisi mukana vain yksi hoitaja. Kyllä petihommat tehdään aina kahdestaan, esim. kääntämiset sun muut petaamiset, oli potilas sitten kevyt tai painava, tolkuissaan tai regoimaton.
Ja hauskempaahan on tehdä khdestaan, voi jutella koko keirron ajan omia asioitaa toisen hoitajan kanssa.
Yksin kiertäen saattaisi joutua esim. vastaamaan johonkin vanhuspotilaan kysymykseen.
Joo, ylehän on viimeaikoina kunnostautunut objektiivisuuden tiedon suhteen: otetaan ny vaikka lautakasakeissi ja nää väkisinhiihtäjät, joiden kukatekimitäeipäsjuupas oikeusjuttu jatkuu jotain miljoonatta vuotta.
tottakai jutuissa on lehdissä, vaikak ny häsa tai hs, aina joku linja. sitä sanotaan näkökulmaksi.
Siinäpä se: näkökulmassa. Ainakaan minua ei kovin kapea-alainen kulmatiirailu tyydytä, mutta sitä vartenhan voin lukea montaa eri lehteä ja seurata muitakin medioita.
Häh, kuis viimaeaikainen se lautakasa on? On tainnut lahota aikaa sitten. Ja kun olen täysin epäurheilullinen, en ole ikänäs lukenut mitään siihen liittyvää. Taitoluistelukilpailuja kyllä katson areenasta, niiden kauneuden tähden.
Timo Harakan loistava 3 minutin kolumni on Ylen Areenassa katsottavissa vielä lähes kuukauden, ajankohtaisohjelmissa.
Siinä hän kertoo mm. kuinka monta kymmentä terveysasemaa, työterveysasemaa ja vanhustenhoitolaitosta tuo firma omistaa Suomessa. Huh, huh.
Ja kertoo myös, mihin veroparatiisiin firma kiikuttaa voittonsa. Että silleen.
Tämä yksityinen ja kansainvälinen terveysryöstö alkoi kukoistaa viimeisten halitusten aikana, myös jo silloin kun demarit siellä huseerasivat. Ja senkun pahenee. Ainoa hyvä puoli on se, että olen jo niin vanha, etten joudu pahinta vaihetta kokemaan.
Tuolla toisessa ketjussa kerrotaan, miten Ruotsissa joku vanhus on kuollut nälkään yksityisessä hoitolaitoksessa.
Sitä nyt on tapahtunut Suomessa iät ja ajat, myös kunnallisissa laitoksissa. Lautanen jätetään pöydälle, vaikka tiedetään, ettei vanhus pysty itse syömään. Jos ei omaiset käy syöttämässä, niin vanhus laihtuu ja laihtuu ja kuihtuu lopulta pois.
HäSan näkökulma on liian rajoittunut. Lainsäädännöllä pitäisi estää se, että samat ihmiset istuvat monella pallilla. On vaikea tehdä objetiivista journalismia, kun kädet on siduttu ja mielipiteet myyty.
Näin isoksi kaupungiksi täällä on valta liian harvoissa käsissä. Toivottavasti asia korjaantuu pikapuolin tavalla tai toisella.
Ei korjaannu, ennenkuin väestö vaihtuu ja nuoret ikäluokat pääsevät äänestämään, mutta Hämeenlinnahan on tunnetusti urheiluvajakkien kotiseutua, joten tuskin nuoriso on sen viisaampaa kuin vanhempansa.
Aion muuttaa Janakkalaan.
Pikkuisen politik. Samaa mieltä, samat pamput on vallassa liian monessa hallituksessa/johtokunnassa tms päättävässä elimessä. muttaj onkun niissäkin pitää olla, vaikak sitten näiden tyyppien jos ei muita löydy. jokaisellahan on mahdollisuus asettua ehdolle esim seuraavissa kunnallisvaaleissa.
Hämeenlinnan johto ikäihmisten lautakuntansa kanssa on jalalla astunut paskaan Keinukamari asiassa, kun on mainostanut puolueetonta lääketarkastusta. Siellähän se Attendo MedOnen toimitusjohtaja istuu Farentan hallituksessa mukamas tietämättömänä mistään tarkistuksista! Voi kuulkaa, kun esille tulee kymmenet muut epäkohdat tästä Keinukamarista ja Attendosta, niin eiköhän muissa vanhustenhoitopaikoissa ala pintojen kiillotus...TÄMÄ ASIA KATSOTAAN TODELLAKIN LOPPUUN!
Voi mitä vikinää koko palsta, menkää rollaattoreittenne kanssa hevon k......n. Ei paljon kiinnosta lukea valitustanne, superilaiset ym. perushoitajat vai mitä hienoa nimeä nykyään apuhotajat itsestään käyttävät.
Kylläpä on asiantuntevaa porukkaa. Olen keinukamarissa työskentelevän puoliso ja voin sanoa, että tämä kyllä katsotaan loppuun. Kaikkea paskaa voi johtajat julkaista lehdissä, mikseivät kysy työntekijöiltään. Onko kaupungin mielestä asiat hyvin hoitolaitoksessa, jossa työntekijät omilla nimillään kirjoittavat lehteen vastineen, jossa kumoavat johtaja Tarja Makkosen näkemykset johtamastaan laitoksesta. Pitääkö tehdä siviilikanne, että meno ko. laitoksessa paranee. PS. ei noin tyhmiä johtajia voi olla tällä vuosituhannella olemassakaan, että ihan lehtien palstoilla keskustellaan työpaikan asioista, huh huh.
Eikö ole parempi,että keskustellaan edes lehtien palstoilla kuin ettei m issään?
Ole ystävällinen ja kerro, minkä päivän lehdessä tuo työntekijöiden vastine oli. Sen minäkin haluaisin lukea, joten voin käydä kirjastossa katsomassa. Joka tapauksessa, nostan heille hattua kirjoituksen johdosta.
Kannattaa muistaa, että tuonovuosina saatiin työntekijöiden lehtikirjoituksen perusteella 8 uutta hoitajavirkaa Janakkalan vanhainkotiin. Pankaapa Hämeenlinnassakin nimilista kiertämään.
Viime lauantain HäSa.
Ei auta vaikka 90% talon henkilökunnasta laittaisivat nimen lehteen kun talossa on yksi "toimiva osasto" ainakin heidän ja pomojen mielestä. J kiitosena hyvästä palutteeesta saavat pienen lisän palkkaan ja kultaisen sädekehän päänsä päälle....
toi on niin totta....
Ulostetaan mummot Mehiläiselle, niin pääsee mummoille tarkoitetut fyrkat paratiisiin!
Ku mummoist ei voi olla ihan varma!
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1323114919765&language=fi
Ei voi mitenkään sekä hoitaa mummoja että pelata jääkiekkoo.
Näissä lamaoloissa on pakko priodisoida. Eli pelata kiekkoo. Valitettavasti.
A-Studio kertoi karua totuutta tänään Attendosta ja kaupungin laskutavoista. On se kumma jos sos-ja terveysministeriö on sitä mieltä ettei johtoa lasketa avustavaan henkilöstöön, niin "herroilla" on pokkaa väittää toisin!!! Kuvottavaa!
oli eilen näytillä Keinukamarissa, missä Jukka Lindberg ja firman pomo olivat seuraamassa yöhoitajien työtä. (A-sudio)
Näin sanoi J. Lindberg aamulla:
"En nähnyt sun ketaakaan olevan kahdessa paikassa yhtaikaa, enkä myöskään toisen hoitajan...joten minä en ole huolissani hämeenlinalaisten palveluista."
Saat arvata kaksi ketaa, onko Lindberg nero vai juoppo. Nehän yleensä näkevät kaiken kahtena. Ehkä tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaa kun Lindberg oli selvin päin.
Mitään noin typerää ei täystollokaan voi telkkarissa sanoa. Siinä Lindberg kertoi meille avoimesti, miten hän pitää vanhuksia räävittömästi pilkkaaan.
Ja tuon tason jätkät ovat vastuussa meidän vanhustenhoidostamme!
Lindberg:hän näkyi olevan täys tollo ,paljon olen kuullut miehestä juttuja mutta en tienyt että on noin yksinkertainen
Vahva esitys "johdolta", ei ole huonoja vitsejä tai huonoja päätöksiä, vain liian vähän viinaa..
ajankohtainen kakkonen tänään 21.00 jälkeen jatkaa aiheesta.
ja tänään näkee tämän jakson uusintana tv1 klo 14.30
Ja ylen areenassa, ajankohtaisohjelmissa, täällä netissä, tuon selväjärkisen päättäjän aivottomuuksiin voi tutustua vielä 30 päivää.
Mitä enemmän jää viivan alle plussaa, sitä suurenpi on johdon bonus. Näin se vaan menee, huolimatta hoidon tasosta. Hoito henkilöstö ei voi kun kirota ja yrittää tehdä asiat pinillä resursseilla mahd. hyvin. Heille siitä kiitos ja päättäjät haistakoon pitkät p...Kumartakaa voiton maksimointia, juuri tätä se on konkreettisesti, ahneuden tulos on työväki ulos...
Uskaltaakohan tuo hämeenlinnan ylpeys"Lindberg"mennä enään kameroiden eteen? hauskan vähän oli Karjalaista, Attendon suomen johtajaa näytetty 11h aikana kuvatusta nauhasta todella vähän, mistäköhän johtuu??? Aika ihmeelliseltä tuntuu, että ostaja-tuottaja johtajat ovat niinkin lähellä toisiaan....(mm. Lindberg Attendon omassa lehdessä) no, tulevaisuus näyttää totuuden. Oikeutta hoitajille ja yöhön työntekijöitä!!!!!
Opin käyttämään internettiä n.vuosi sitten. Katsoin A-studion 16.1 lähetyksen. Nyt haluan lopettaa vanhenemisen. Sympatiat yöhoitajille.
Viestisi oli erittäin mielenkiintoinen. Liittyikö päätöksesi lopettaa vanheneminen tuohon katsomaasi ohjelmaan?
Erinomainen päätös muuten. Vielä jos kertoisit, millä konsteilla aiot sen toteuttaa.
Itse olen 73-vuotias ja yritän pysyä omilla tolpillani niin pitkään kuin suinkin. Kuuden kuukauden ahkerointi kasvimaalla on tähän saakka joka vuosi palauttanut talven istumisesta rapistuneen kunnon. Mitään en niin toivo kuin, että saisi kuolla saappaat jalassa.
Mutta noista ohjelmista vielä. Se toka ohjelma, missä haastateltiin niitä kahta etotettua hoitajaa takaa nyt ainakin sen, ettei noita Keinukamarin hoitajia ei uskalleta erottaa. Jospa tästä lähtisi vyörymään laajempikin hoitajien kaiken paljastava julkinen kritiikki. Uskoisin sen tehoavan parhaiten. Ainakin Ylen toimittajat ovat näköjään hyvin valmiita kertomaan totuuden. Siksipä ainoa lehti jonka tilaan on Tähdet ja avaruus. Kaiken muun tarpeellisen kertoo Yle.
Tämä strategia on tarkkaan valittu Hämeenlinnassa. Ja kaikki juontaa juurensa avain kymmenikön arvovalinnoista, joissa ihminen on ainosataan ja vain rahaa varten. Tuottamattomat ja vanhat ihmiset ovat vain riesana tämän suuntauksen edessä.
Katso minkälaisia keinottelijoita nämä hoivayritykset ovat:
http://areena.yle.fi/video/1327609333822
Omaiset herätkää puolustamaan vanhuksianne. Kuunnelkaa tuo linkki: " kamalaa" nimimerkin linkittämä. Bokottiin Mehiläinen
Hei! Lahdessa kaupunginsairaala tarjoaa virkityskuntoutusta, jonka jälkeen vanhus ei enää kävele eikä puhu. "Virkistysjakso" kestää n. 2 vkoa ja sairaala ottaa oikein yhteyttä ja tarjoaa tätä aututuutta. Asiasta kertoi ensin Etelä-Suomen Sanomat 10.1.2012. Nyt yksi tuttuni kuvasi vastaavan tapahtuman.
Lahti valmistautuu suurkuntaliitokseen -Hämeenlinnan tapaan - . Toivottavasti naapurikunnat älyää olla käyttämättä tämän Lahti-edun. Näin voivat pitää kunnon perusterveydenhuollon kunnossa, eikä päästä Lahtea sitä rämettämämään.
Kyllä on julmaa laittaa vanhukset sijoitusyhtiöiden hoidettavaksi.
Mutta näin menetellen kaupungin vastuulliset luottamus- ja virkahenkilöt pääsevät helpommalla kun siirtävät vastuunsa keinottelijoille sen sijaan että järjestäisivät hoidon omin voimin, mikä olisi parempaa ja halvempaa.
Seuraavaan valtuustoon on äänestettävä ihmisiä, joilla on inhimilliset arvot ja uskallusta pitää niistä kiinni. Kaupunginjohtajat tilaajajohtajineen ovat rakennusliikkeiden ja sijoittajien talutusnuorrassa, heille pitää löytyä moraalinen poliittinen vastavoima.
Kun katsoo kokonaisuutta : moottoritien kate, SCC,Innopark,Kantolan suurlava, niin kai tämä arvovinoutuma on pakko nähdä. Kaupungin omaisuudesta eli rakennuskannasta : kouluista, päiväkodeista ei pidetä huolta, vaan ne annetaan rapistua. Hämeenlinna muka pyrkii lapsiystävällliseksi Unicefin pilottina, mutta sulloo lapset suuriin ryhmiin päiväkodeissa ja koululuokissa. Vanhusten hoito ulkoistetaan yrityksille, jotka hinnoittelevat jokaisen vaipan ja tilaajajohtajan mukaan Hämeenlinnalla ei ole varaa hoitaa hyvin vanhuksiaan. Mikä ihmisen arjessa on tärkeää? Jatkuva taloudellinen kasvuko?
Miten ihmeessä valitsemamme valtuutetut ovat antaneet asioiden valua tällaisiksi, ovatko he sokeita ja kuuroja?Vai onko enemmistöllä sellaisia sidoksia, ettei uskalleta kyseenalaistaa nykyistä menoa?
Villa Tavastiakin on jo aikamoinen sylttytehdas..........erikoista johtamistaitoa vaiko taidottomuutta!!!!!!!!!!!????????
Niinpä, mutta miten meidän kirjoittajien tulisi toimia, jotta emme muutaman vuoden sisällä kohtaa kongreetisesti itse tuota kohtelua. Aika rientää, kohta emme kirjoittele, kädet kangistuu, mieli , muisti muuttuu. Miten hoitajat voisivat toimia työssään siten, etteivät hyväksy näitä bisnesten vaadittuja käytäntöjä. ( linkitetty malli/ areena). Miten kenenkin etiikka sallii käyttäytmismallin ?... vanhus ilman rihmankiertämää muovin päällä. Miten työpaikallasi tämä sallittaisiin, miten toimisit, jos työkaverisi näin hoitaa??
Emme ehdi nyt paneutua näihin. Parkkitaloja ja torinaluksia pitää rakentaa, moottoritien mokakantta, moottorirataa pitäs parantaa, Kerholle pitäs pumpata uittotililtä fyrkkaa, maailman suurin autokauppa pitäs rakentaa Kyyrölän ruukkusavelle, Katajisto ehkä ostaa kolmanteen kertaan, sähkö- ja kaukolämpölaitokset pitäs kiireesti alkaa maksamaan kolmatta rondia. Ensin kun ne on perustettu, sitten Vattenfall kuppasi minimiajassa kauppahinnat kuluttajilta ja nyt on alkamassa taas maksatus. Asuntomessualueen kämpät pitäsi saada myytyy, kun näillä hinnoilla niitten pitäminen tyhjinä lämpiminä maksaa ns. hunajata. Ja Etelärantaa pitäs ruveta rakentaan kiireesti, että saatas Niinistö harjakaisiin sitte.
Luitteks aamun lehden, kyllä oli kaikki tyhmän kansan narutuskonstit yritetty käyttää. Emeritustar päätoimittajatarkin oli kaivettu naftaliinista. Ja armeijan luhistumisella peloteltu etusivuln yläreunapaalupaikalla.
Ja sitten Erkko-media suoltaa ja riistokapitalismin miehittämä Yle.
Mutta vaipparahaa ei kertakaikkiaan ole. Pikku-Pena -pupulle on 7/24 töitä niin kauaksi kun silmä siintää. Ennenko ulkolaisten riistohoivayhtiöiden robotit alkaa jyllätä täydellä teholla. Että se on guut pai.
Pisnes is pisnes! Köyhältä manit veke, ja heti.
Tuohonpa ei ole mitään lisättävää.
Valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on myöntänyt vastoin ympäristöministeriön tuoreita ohjeita yli kolme miljoonaa euroa avustusta monikansalliselle terveyspalveluja tuottavalle Attendo Oy:lle. Rakennuslehden mukaan myös Mediverkko-konserniin kuuluva MVH-asunnot sai tukea.
http://www.hs.fi/kotimaa/Kiuru Valtio tukee hoivakotien rakennuttajaa vastoin ohjeita/a1305555811541
Tarkoitatko Iittalan "vanhuskampusta"? Uimahallit sun muut sinnekin luvattiin, mutta ne peruttiin vaivihkaa. Päinvastoin kirjasto ja terveysasema/labra lopetetaan.
Lisää vaan esille näitä Attendon koplauksia!!! Totuus tulee kyllä esille kun kaikki kytkökset ja hyväveli kaupat selvitetään juurtajaksain. Toivottavasti löytyy henkilö, joka jaksaa vyyhdin selvittää. Sehän on tosi asia, ettei suomessa rikastu rehellisin keinoin...JAKSAMISTA KAIKILLE ATTENDON UHREIKSI JOUTUNEILLE!
Kiitokset sinulle,kyllä tämä Attendolaisuus työntekijänä alkaa käymään mielenterveyden päälle.Talo on kuin huojuva korttipakka,Valheita päivästä toiseen,niele ne tai nosta kytkintä siinä vaihtoehdot.
Mitenkäs on laittomien irtisanomisten riitauttamisen kanssa? Joko on lähetetty?
Vielä tästä keinukamarista.Ilmanvaihto ei pelaa huoneissa.Minkä takia niissä huoneissa on huonekohtaiset termostaatit kun ne ei pelaa.ikkunoitten kiinnityssalvat ovat rikki että ei meinaa saada ikkunoita kiinni.Kesällä on huoneissa yli 26 astetta lämmintä kun ei voi säätää lämpötilaa( ilmastointi rikki ).Näissä tiloissa vanhukset joutuu olemaan 365/24/7 lukkojen takana.Niin ja hoitajat joutuvat kanssa olemaan samoissa tiloissa,joskin pääsevät välillä muualle tuulettumaan.Korjausta ei ole saatu vaikka vioista ilmoitettu omistajalle.
Kuka se omistaja on? Saadaan lukea varmaankin iltasanomista ensiviikolla?
Ei taida poliitikkoja paljon vanhukset kiinnostaa.Toiset tappelee kuka on mitäkin tehnyt autotalon kanssa.Sitten on kunnianloukkaukset vireillä.Kopiokoneita on myyty ja vuokrattu.Lahjuksia otettu(ei tuomiota kun sattui taas meneen vanhaksi).Kumminkin annettiin lopputili yhdelle jauhopäälle.Taitaapa olla vielä viinanmyyntikin tapetilla.Sitten tämä linnanniemen rakentaminen,jonka maan putsauksesta kuntalaisille tulee aika lasku ( onko oikein ).Kaikki ovat kumminkin oikeassa,eikä kukaan tehnyt rikosta.Valitetaan ja taas valitetaan.Melkein kaikissa näissä asioissa on samat henkilöt kyseessä.Tämä on Hämeenlinnaa.
Ei niitä ole kiinnostanut ennenkään. V. 1998,( noin,) Hämeenlinnan vanhustenhuolto arvioitiin Suomen huonoimmaksi.
Vaiettiin tehokkaasti kuoliaaksi.
Kai olette mediasta kuulleet/lukeneet, mitä Turussa kauhuosastolla on jo vuosia tapahtunut. _ettei vain olisi Hämeenlinnaasa samaa tyyliä? Onko parantunut vaikka entisen Voutila ajoista.
Tähän liityy myös psykiatrinen hoito. Annan yhden linkin:
http://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
Onko H:linnassa mitään muuta tärkeää kuin muutama Puolue ja poliittinen Persoona.
Jäi se tärkein linkki antamatta:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/848886/potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan turussa
jatkoa seuraa:
http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/849958/kaikki kupittaan suljetut osastot syyniin
HäSa voisi ottaa oppia Turun Sanomista.
Yritin aloittaa uuden ketjun.Ei mennyt läpi."Kirjoittaminen estetty". Kerroin törmänneeni Turussa ay-mafiaan.
Mitenkähän sen keinukamarin laita on.Kaupunkihan siitä vastaa vaikka onkin jonkin säätiön omistama.Kauhulla odotetaan kesää.Huoneissa on ainakin 25 astetta lämmintä kun ilmastointi/ilmanvaihto ei pelaa kun ikkunan kautta.Vesivahinkoja on ollut mitenkähän nekin on kuivattu.Täytyy varmaankin ottaa yhteys näihin iltapäivälehtiin niin saadaan taas kuulla totuuksia.HäSaan on turha ottaa yhteyttä,siellä ei kumminkaan ole ketään jota tämmöiset asiat kiinnostaisi.
Joo, vanhukset ei oo rock. paitsi AC/DC
nyt on meikäläisen aivoille haaste
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kotimaa/artikkeli/ennen-ja-jalkeen-kuvat-mieheni-laakittiin-liikkumattomaksi-kupittaan-sairaalassa/5812062
toistoa tullut
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ennen-ja-jalkeen-kuvat-mieheni-laakittiin-liikkumattomaksi-kupittaan-sairaalassa/5812062
Turun keskustelupalstalla em. jutun osalta odettiin, että yleistä Suomessa.
Voutilakeskuksessa hyvin yleistä lääkitä potilaat sänkyyn. Niitä ei tarvi sitten nostella ylös, kun omaisten käydessä ja useinhan ne ei kovin usein rauhaa siellä häiritse.
Mikä on vanhustenhoidon tilanne nyt? Keneltä kannattaa ostaa kotipalvelu? Mistä saa hyvää hoitoa palvelutalossa.
Näivelinnassa ei mistään
Tyhjiin rokkipuistoihin on kyllä varaa.
Älkää viekö omaisianne tuonne. Olen kauhistunut. Hoitohlökunta ala arvoista.
Olen samaa mieltä😰
Tyytyväisyyskyselyn mukaan kaikki ok. Hoitajat täyttää ne vanhusten puolesta eikä vanhus kehtaa valittaa.
Itse vastasin omaisen puolesta tyytyväiskyselyyn.. Sinä vuonna ei tuloksia julkaistukkaan
On tuo häpiä ettei ilmastointeja saada kuntoon palveluyksiköissä.. Nyt lakkoon hoitajat ja omaiset... Jäädytetään potilasmaksut kunnes kuumuuteen saadaan riittävästi ilmalämpöpumppuja
Älä viiti olla hankala. Perintöähän säkin vaan mietit.
Tiedän useampiakin tapauksia, että vanhus on ollut huonolla hoidolla laitoksessa, mutta silti perintöä on jaettu. omaisten kierous on aivan uskomatonta ja vielä kehdataan väittää ettei kunta hoida vanhuksia. Eikä se kavallus ole pelkästään omalta vanhukselta pois, vaan siitä kärsivät myös vähävaraiset, jotka lain mukaan ovat kunnalliseen hoitoon oikeutettuja.
Siellä on rokotetut hoitojat levittänyt tautia
https://www.hameenlinna.fi/tiedotteet/vanajaveden-sairaalan-koronatiedote/
No eipä kai kun noiden vanhusten hoitolaitosten "johtajat" tahkovat satoja tuhansia euroja vuosipalkkaa omaan pussiin vanhuksien hoidon kustannuksella. Käyttävät hyväksi tilannetta, jossa vanha ihminen ei pysty taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. Hoitolaitosten kirjanpito julkiseksi ja "toimitusjohtajien" palkat sosiaalihuollon yksikön johtajan TESin mukaan tiukasti, niin johan alkaa toiminnan laatu kohentua.
Hämeenlinnassa on ainakin 2 kovan luokan hoitopaikkaa mihin en missään nimessä suosittele vievän ketään vanhusta hoidettavaksi. Ahveniston mehiläisen yksikkö
Keinukammari
Jäätävä hoitohlökunta. Täysin silmitöntä pahuutta näissä yksiköissä tavannut
Vanhukset itse sanoivat ettei uskalla puhua kun saavat sitten kokea tuta nahoissaan. 😔aika hirveetä
Näin se on hoivapaikoissa, jos omainen valittaa, niin vanhusta kaltoinkohdellaan. Mitä ne hoitajat miettii päässään kun heidän aika on menne niihin samoihin hoivapaikkoihin, tai kenties paikat ovat jo pahempia. Pää taitaa lyödä nyt jo tyhjää, joten eivät pysty ajattelemaan niin kauas! Mutta. Olen sitä mieltä, että jokainen Omainen kaikki epäkohdat nyt auki, kaikki epäkohdat nyt esiin! Jokainen epäasiallisesti käyttäytyvä hoitaja on ansainnut Potkut! Pitäkää ääntä!
Säästöt pois ja sitten ruoka. Hidas eutanasia. Eläköön kapitalismi.
Siksipä se korona kehitettiin ja laitettiin leviämään jotta vanhukset ja heikot saadaan pelistä pois. Jätti säästöt kunnilla ja valtioille.
Harakkamäessä elävät ilmatteeks tienaavat hyvin firmoissa ilman veroja ajaavat autoilla ilman korttia suomiihminen tyyhmä ihmine
Monet vanhukset kuolivat jo koronapiikkiin - joko muutaman viikon sisällä äkilliseen sydämenpysähdykseen tai noin vuoden verran huimausta tunnettuaan aivohalvaukseen.
Ei ole varaa hoitaa vanhuksia kun mamut on niin kalliita. Mamut ensin jos jotain jää niin ehkä sitten vasta mamuille. Milloin olet nähnyt laihan mamum. No ei niitä ole. Aina vaan otetaan lisää mamuja voi viiiitttttttttuuuuuuuuuu
Mutta mamuja on varaa hoitaa. Afgaanimies sai heti8000 arvoisen sähkömopon kun mekko päällä on vaikea kulkea. Piikki on auki. Hunnutettu 6 lapsinen perhe uudet polkupyörät ja kalleimmat mutta miten ajavat kun helmat jää väliin. Omaan piikkiin möivät. Että mamuille on runsaasti rahaa jaossa ja lisää otetaan. Onhan mamuja valtuustossa pitämässä mamujen puolia voi viiiiiitttttttuuuuuuuuuuu
Ja ne vie meidän työt ja naiset, voi eiiiiiiiiiiiiii.
En ota kantaa vanhaan keskusteluun, mutta niin näyttää olevan että vanhukset ovat heitteillä Hämeenlinnassa. Ennen joulua eräs vanhempi leidi tarvitsi apua kun ei saanut glukoosi tabletteja enää laukusta. Sen jälkeen mummo tuli seniorirannekkeella, no ei päässyt sisään kun se ei toimi sunnuntaina. Viimeksi luurangonlaihaa vanhusta paimensin. Kyllä täytyy sanoa, että Hämeenlinnassa vanhukset ovat totaalista heitteillä ja ihan suomalaisia kaikki ovat olleet!
Siis kaikki Hämeenlinnan uimahallissa viimeisen 5 kk:n aikana. Sitä voi ihmetellä ken haluaa.
Uimahallissa on ärsyttävää kun vanhukset estää kaiken uimisen.
Mene uimaan klo. 18.00 jälkeen, niin kukaan ei estä uimistasi.
Eipä juuri aamullakaan.
Miksi kaupungin pitäisi hoitaa vanhuksia uimahallissa?
Sitä itsekin ihmettelen? Miksi kaupunki on jättänyt vanhustenhoidon Uimahallin vastuulle? Jotkut käyvät vain pesytymässä uimahallissa ja rollaattorin voimin. Retuperälle on vanhusten hoito Hämeenlinnassa.
No aina on kuitenkin asiat mennyt niin, että minkä taaksensa jättää sen edestään saa aikanaan. Ja jokainen sukupolvi.
Mitä järkeä niitä vanhuksia on hoitaa. Pelkkää rahan tuhlausta.
Jokainenhan hoitaa sekä lapsia että vanhuksia aikanaan. Myös sinä. Tavalla tai toisella.
No on niitä läpimätiä tyyppejä, jotka eivät edes kanna vastuuta itsestään. Yhteiskunta elättää! Jos vanhemmat ovat elättäneetkin aikuiseksi tai nuoreksi jäävät yhteiskunnan elätettäviksi.
Kaikenkarvaista sorttia riittää.
No ei välttämättä, jos ei ole lapsia ja jos vanhemmat ovat kuolleet ykskaks jo ennen kuin ovat tulleet vanhuksiksi.
No ratkaisu on helppo. Porttikielto vanhuksille uimahalliin jos eivät pärjää. Siellä on vaarallistakin jos ei tasapaino pidä. Turvallisuusasiakin. Tapsa Rautavaara voi todistaa.