apua akneen

apteekkari

Moi!
Olen tässä lukenut monia keskustelujanne ja päätin sitten kertoa teille muutaman asian. Olen apteekissa töissä, ja isekin kärsinyt aknesta monta vuotta. Nyt tiedän, että AKNESTA EI KANNATA KÄRSIÄ! Siihen löytyy yleensä apu varsin helposti.

Ensin tietysti monet kokeilevat kaupan ongelmaiholle tarkoitettuja tuotteita (esim. Clearasil). Nämä on tarkoittettu erityisesti nuorten helposti rasvaittuvalle iholle, ja auttavat pieniin iho-ongelmiin. Akne on sitten asia erikseen, se on OIKEAA hoitoa vaativa TAUTI.

Jos akne on lievää (mustapäitä ja muutamia finnejä kasvojen alueella), kannaattaa lähteä heti kokeilemaan apteekin tuotteita.
-Sebamed, josta myös kysyttiin, ei varsinaisesti ole aknen hoitoon, joskin erityisen hyvä ihon peruspuhtauteen aknehoidon yhteydessä.
-Widmeriltä löytyy myös hyviä tuotteita lievän akneihon perushoitoon.
-Brevoxyl on geelimäinen voide apteekeista, josta moni nuori on saanut apua lievään akneen. Basiron-geeliä saa myös apteekista, ja myös siinä on vaikuttavana aineena bentroyyli-peroksidi, mutta tuote on hieman Brevoxyliä vahvempaa. Hoito kannattaa aloittaa laimeammasta.
-Kun apteekin tuotteet on testattu, eikä niistä ole löytynyt huomattavaa apua, kannaattaa heti ja ehdottomasti kääntyä lääkärin puoleen. Lääkärit kirjoittavat lähes poikkeuksetta reseptin lieväänkin akneen, jos akne tuntuu potilaasta haitalliselta. Apu löytyy, joten kirjavasta naamasta on aivan turha kärsiä.
-Reseptivalmisteita onkin sitten markkinoilla monia. Jos käytät e-pillereitä, kannattaa keskustella vaihtamisesta sellaiseen merkkiin, joka samalla auttaa akneen (esim. Diane Nova). Yleisimpiä lääkärin määräämiä voiteita ovat esim. Dalasin ja Differin. Ne ovat yleisesti hyvin siedettyjä, mutta ihon kuivumista saattaa esiintyä joillakin. Siihen auttaa rasvaton perusvoide. Suun kautta otettavillä lääkkeillä paranee myös selässä ja rinnassa kukoistava akne, mutta nämä lääkkeet on tarkoittu vaikeaan akneen ja sivuvaikutukset voivat olla haittaavia. Tällainen on esim. Roaccutan, jota voidaan määrätä, kun muut hoidot eivät ole tehonneet.

-Tärkeintä on muistaa, että kunkin hoidon teho näkyy vasta viikkojen kuluttua. Ihon uusiutuminen kun kestää noin neljä viikkoa. Yleensä vaikutusta katsotaan kolmen kuukauden ajalta, jonka jälkeen päätetään, jatketaanko hoitoa, vai tulisiko sitä jotenkin muuttaa. Myös nopeus on valttia; mitä nopeammin hakee apua, sitä vähemmän jää ihoon pysyviä arpia.

Kärsivällisyyttä!

28

15641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo

      Jep, ihan asiaa puhut. Suurimmalla osalla ihmisistä todellakin viimeistään Roaccutan tehoaa akneen, usein päästään helpommillakin konsteilla. Ja mielestäni tuota Roaccutania ei kannata syödä, jos sitä ei todella tarvitse.

      Sitten löytyy myös tapauksia (minä....), johon ei tehoa kunnolla mikään hoito. Eli kuten olen aiemminkin sanonut, akneen ei ole olemassa parannuskeinoa. Sen "parantaa" aika.

      • ............

        En usko että kehenkään olisi oikeasti tepsinyt nämä apteekin voiteet.

        Kyseessä on silkka placebo-vaikutus.

        Kun jokin tuote ärsyttää ihoa tarpeeksi - niin potilas erehtyy kuvittelemaan että siitä olisi todella apua sairauteen.

        Antibioottikuuri saattaa auttaa hetkellisesti mutta ei sekään ole todellinen lääke akneen.

        Isotretinoiini on ainoa josta voi saada tuloksia, mutta ei siihenkän kannata luottaa sataprosenttisesti.

        Koska tässäkin lääkkeessä haluttu vaikutus on vain yksi sen sivuvaikutuksista.


      • Joo
        ............ kirjoitti:

        En usko että kehenkään olisi oikeasti tepsinyt nämä apteekin voiteet.

        Kyseessä on silkka placebo-vaikutus.

        Kun jokin tuote ärsyttää ihoa tarpeeksi - niin potilas erehtyy kuvittelemaan että siitä olisi todella apua sairauteen.

        Antibioottikuuri saattaa auttaa hetkellisesti mutta ei sekään ole todellinen lääke akneen.

        Isotretinoiini on ainoa josta voi saada tuloksia, mutta ei siihenkän kannata luottaa sataprosenttisesti.

        Koska tässäkin lääkkeessä haluttu vaikutus on vain yksi sen sivuvaikutuksista.

        "En usko että kehenkään olisi oikeasti tepsinyt nämä apteekin voiteet."

        Kyllä se bentsoyyliperoksidi minulla tehosi ihan oikeasti. Eihän se tietenkään aknea paranna, mutta helpottaa oireita.

        "Koska tässäkin lääkkeessä haluttu vaikutus on vain yksi sen sivuvaikutuksista."

        Ja tällä on sille aknepotilaalle mitä merkitystä? Hän ottaa tuota lääkettä, koska se helpottaa akneoireita ja ne muut vaikutukset ovat silloin hänelle, niitä sivuvaikutuksia.


      • ........
        Joo kirjoitti:

        "En usko että kehenkään olisi oikeasti tepsinyt nämä apteekin voiteet."

        Kyllä se bentsoyyliperoksidi minulla tehosi ihan oikeasti. Eihän se tietenkään aknea paranna, mutta helpottaa oireita.

        "Koska tässäkin lääkkeessä haluttu vaikutus on vain yksi sen sivuvaikutuksista."

        Ja tällä on sille aknepotilaalle mitä merkitystä? Hän ottaa tuota lääkettä, koska se helpottaa akneoireita ja ne muut vaikutukset ovat silloin hänelle, niitä sivuvaikutuksia.

        "Ja tällä on sille aknepotilaalle mitä merkitystä? Hän ottaa tuota lääkettä, koska se helpottaa akneoireita ja ne muut vaikutukset ovat silloin hänelle, niitä sivuvaikutuksia."

        Väitinkö että sillä olisi jotain merkitystä itse potilaalle?

        Isotretinoidi on ainoa lääkitys, jolla on mahdollista saada aikaan muutakin kuin pelkkää oireiden lievitystä.

        Tämä oli pointtini.


      • kaiken koklannut

        No aikakaan ei välttämättä paranna, olen kohta 50 ja ongelma on taas pahempi kuin vuosiin... Mutta olen aika tottunut vaivaan, tosin se on tietyiltä osin rajoittanut ja pilannut elämääni, joten suosittelen kaikille ihotautilääkäriä ja kunnon kuureja heti kun vaiva alkaa ahdistaa liikaa.


      • kaisa91361
        kaiken koklannut kirjoitti:

        No aikakaan ei välttämättä paranna, olen kohta 50 ja ongelma on taas pahempi kuin vuosiin... Mutta olen aika tottunut vaivaan, tosin se on tietyiltä osin rajoittanut ja pilannut elämääni, joten suosittelen kaikille ihotautilääkäriä ja kunnon kuureja heti kun vaiva alkaa ahdistaa liikaa.

        Akne pillereiden - http://track.fi.derminax.com/product/Derminax/?uid=2484&sid=1386&pid=123&bid=advandec Sain tilaukseni ajallaan ja tabletit toimivat hienosti.


    • epätoivoinen

      juu, minä olen 16 vuotias tyttö ja olen todellakin potenut masennusta aknen takia. Pahimmillaan itsetunto oli niin nollassa etten paljon kotoa ulos lähtenyt.
      Sitten menin ihotauti lääkärille ja hankin jotain isotratinofal (tuo nimi ei kyllä menny ihan nuin) ja se kyllä auttoi!!! Siis lääkkeen aikana mulla ei ollut finnin finniä, ei mustapäitä ja hiuksetkaan ei rasvoittunut! Olo oli ihana =)
      ...ja sitten kun reilun puolen vuoden kuluttua kuuri loppui, kesti vain muutama kuukausi kun sen tehokin loppui. Siis taas alkoi tulla sekä finnejä että mustapäitä. Ja tässä tilateessa olen edelleen. Tosi kurjaa kun pitää ruokavaliolla yrittää pitää kukkiva iho kurissa. Ja eikä sekään tepsi.

      Siis, yhdyn moniin muihin ihmisiin sanoen että "aika parantaa haavat" (lue: aknen)
      Ei kannata luottaa lääkäreihin, jotka mainostavat tuotteen pitkäaikaisesta vaikutusajasta, sillä sitä se ei minun kohdallani ollut! Voimia kaikille akne-potilaille.

      • N23

        Minulla ei ole edes aika parantanut aknea. Kuten ei myöskään vuoden Diane Nova-kuuri eikä puolen vuoden Roaccutan-kuuri, jonka pitäisi olla kaikista tehokkain lääke. Pahinta on se, että akneni on kiusakseni levinnyt lähes joka paikkaan, esim. sääriin, päänahkaan ja genitaalialueelle. Onneksi minulle ei kuitenkaan tule lähes koskaan pahoja ihonalaisia tai kivuliaita finnejä.

        Sen verran pahalta tämä kuitenkin näyttää, että meikkivoidetta on käytettävä joka päivä. Sosiaaliset suhteetkin ovat kärsineet ongelmani takia. Esim. en voinut näyttäytyä ex-poikaystävälleni ilman meikkiä, koska pelkäsin, että hän pitää minua kauheana rupikonnana. Kun sitten viimeinkin rohkaistuin olemaan ilman meikkiä noin vuoden suhteen jälkeen, jätti hän minut muutaman kuukauden päästä.

        Itsetuntoni on todella matalalla ja olen ollut sinkkuna puoli vuotta ja torjun aina kaikki ihastelijat. Luulen, että pohjimmaisena syynä siihen on se, että häpeilen vartaloani. Pääsenköhän koskaan eroon tästä ongelmasta???


      • HOBITTI
        N23 kirjoitti:

        Minulla ei ole edes aika parantanut aknea. Kuten ei myöskään vuoden Diane Nova-kuuri eikä puolen vuoden Roaccutan-kuuri, jonka pitäisi olla kaikista tehokkain lääke. Pahinta on se, että akneni on kiusakseni levinnyt lähes joka paikkaan, esim. sääriin, päänahkaan ja genitaalialueelle. Onneksi minulle ei kuitenkaan tule lähes koskaan pahoja ihonalaisia tai kivuliaita finnejä.

        Sen verran pahalta tämä kuitenkin näyttää, että meikkivoidetta on käytettävä joka päivä. Sosiaaliset suhteetkin ovat kärsineet ongelmani takia. Esim. en voinut näyttäytyä ex-poikaystävälleni ilman meikkiä, koska pelkäsin, että hän pitää minua kauheana rupikonnana. Kun sitten viimeinkin rohkaistuin olemaan ilman meikkiä noin vuoden suhteen jälkeen, jätti hän minut muutaman kuukauden päästä.

        Itsetuntoni on todella matalalla ja olen ollut sinkkuna puoli vuotta ja torjun aina kaikki ihastelijat. Luulen, että pohjimmaisena syynä siihen on se, että häpeilen vartaloani. Pääsenköhän koskaan eroon tästä ongelmasta???

        hei IKUINEN ONGELMA. akne on sairaus, joka on hoidettava. mene ihotautilääkärille ja pyydä kallein lääkekuuri mikä löytyy - tiedän tuttavani pojan, jolla oli tosi paha akne - hoitui n. vuoden rankalla lääkekuurilla. kasvot olisivat arvilla ilman hoitoa. ja viinaa ei saa juoskennella kuurin aikana kuin vähän, joten mota hyötyä kerralla!! odottelu ei auta tässä sairaudessa, joten laita töpinäksi.


      • N23
        HOBITTI kirjoitti:

        hei IKUINEN ONGELMA. akne on sairaus, joka on hoidettava. mene ihotautilääkärille ja pyydä kallein lääkekuuri mikä löytyy - tiedän tuttavani pojan, jolla oli tosi paha akne - hoitui n. vuoden rankalla lääkekuurilla. kasvot olisivat arvilla ilman hoitoa. ja viinaa ei saa juoskennella kuurin aikana kuin vähän, joten mota hyötyä kerralla!! odottelu ei auta tässä sairaudessa, joten laita töpinäksi.

        Olen köyhä opiskelija, joten tiukkaa tekee edes maksaa lääkärissäkäyntimaksu. Roaccutan maksaa niin paljon, ettei edes kuukauden tulot riitä siihen. Täytyy vaan odotella, että joskus saisin pysyvän työpaikan.


      • HOBITTI
        N23 kirjoitti:

        Olen köyhä opiskelija, joten tiukkaa tekee edes maksaa lääkärissäkäyntimaksu. Roaccutan maksaa niin paljon, ettei edes kuukauden tulot riitä siihen. Täytyy vaan odotella, että joskus saisin pysyvän työpaikan.

        hei. tarkista onko sinulla esim. jokin vakuutus jolla saisit osakorvaavuuden lääkkeistä?selvitä mitä opiskelijaterveydenhuollossa sanotaan asiaan? ole tiukkana siellä. toinen juttu olis se, että sanot lääkärille, että aknesi aiheuttaa sinulle psyykkisiä oireita (masennus, paniikkihäiriö) ja pahoja - voisit saada erikoissairaanhoitona tai kelan korvauksena ne lääkkeet.yksi vaihtoehto on ottaa laina, näinkin on tehty - asia on hoidettava nyt, iho on tärkeä.


      • Joo
        N23 kirjoitti:

        Olen köyhä opiskelija, joten tiukkaa tekee edes maksaa lääkärissäkäyntimaksu. Roaccutan maksaa niin paljon, ettei edes kuukauden tulot riitä siihen. Täytyy vaan odotella, että joskus saisin pysyvän työpaikan.

        Se Roaccutan-boxi maksaa korvausten jälkeen noin €60 ja siinä on 100 tabua. Ne muiden tehtaiden valmisteet ovat vieläkin halvempia. Eli ei se nyt niin kauhean kallista ole, kun se annostus menee vielä painon mukaan. Nais-immeisellä luultavasti kestää tuo yksikin boxi pari kuukautta.


      • N23
        Joo kirjoitti:

        Se Roaccutan-boxi maksaa korvausten jälkeen noin €60 ja siinä on 100 tabua. Ne muiden tehtaiden valmisteet ovat vieläkin halvempia. Eli ei se nyt niin kauhean kallista ole, kun se annostus menee vielä painon mukaan. Nais-immeisellä luultavasti kestää tuo yksikin boxi pari kuukautta.

        Olen amk-opiskelija eikä meillä ole kunnollista maksutonta terveyshuoltoa kuten yliopisto-opiskelijoilla. Mielestäni 60 euroa/kk on iso summa, kun joutuisin kuitenkin syömään sitä ainakin vuoden että tehoaisi. 720 euroa en ole valmis maksamaan, kun nytkin täytyy miettiä miten seuraavan vuokran saisin maksettua.


    • tyttönen

      Minulle todettiin aika paha akne, ns. stressiperäinen, joka "onneksi" enimmäkseen esiintyi vain poskissa. Iho oli tosi tulehtuneen näköinen ja ihon alla oli talikasautumia.

      Kun sitte viimein sain itseni raahattua ihotautilääkärille, hän määräsi minulle puolen vuoden antibioottikuurin, skinoren-voidetta sekä dalacin liuosta(paikallisesti). Päätin kuitenkin kokeilla vain skinorenia, vaikka lääkäri totesikin, ettei niin syvällä oleva akne paikallisella hoidolla lähde pois.

      Akne alkoi oireilla syksyllä ja vasta alku vuodesta04 kävin näyttämässä ongelmaani. Käytin skinorenia n. neljä ja puoli kk. Tuloksia alkoi näkyä ensimmäisen kuukauden kuluttua ja nyt tilanne on se, että jäljellä on arpia; osa punaisia. Kun talipaukamat hävisivät siirryin käyttämään Bm geeliä skinonerin sijasta, ja tehnyt sitä n.3 viikon ajan. Pieniä muutoksia ehkä on havaittavissa, arvet ovat hieman tasoittuneet ja punoitus haalistunut, mutta sitä en kuitenkaan uskalla sanoa, että geeli olisi sen tehnyt, koska aikakin ja stressivapaa elämä osittain parantaa.

      Samalla kun aloitin skinorenin tein totaalisen uudistuksen puhdistus- ja voidevalikoimiini. Olin niin kyylästynyt ihoni kuntoon, että marssin myös kosmetologin puheille, joka suositteli minulle phytomer sarjaa. Olen käyttänyt kyseisen sarjan puhdistumaitoa, voidetta sekä kuorintatuotetta, ja olen ollut todella tyytyväinen.

      Aknen hoidossa kannatta muistaa, että maltti on valttia. Jos akne alkaa oireilla niin, kipin kapin osaavien ihmisten juttusille, niin he neuvovat mitä tehdä.

      • milena3

        Hyvä että toi skinoren on auttanu sua ton verran oon niin toiveikas sen suhteen sain tänään ihotautilääkärin määräyksestä tota ! (:


    • AkneOrNoAkne?

      juu , itse aloin kyllä heti käyttämään Brevoxyl:iä kun huomasin että minulla on akne , ja 2-3 kk päästä vaikutukset näkyivät selvästi .
      nyt olen sitä ehkä vuoden käyttänyt (ellen kauemminkin , todella pidän tästä tuotteesta) ja kun kerron jollekkin ystävälleni että minulla on akne ,
      he katsovat silmät pyöreinä ja kysyvät jtn tyyliin " onko ? ei olis arvannu ku ei ainakaa näytä siltä " nimittäin
      välillä on päiviä jolloin ei ole naamassa näppylöitä ollenkaan : D
      Brevoxyliä on siis myytävänä ihan apteekeissa ilman reseptejä .
      kannatta kokeilla ( ; tietysti enhän tiedä miten se muiden ihoille vaikuttaa .
      omassani näkyy selkeä muutos heti kun brevoxyl loppuu ja joudun korvaamaan jollakin miedommalla .

    • Kjerri

      Mikähän auttaisi oikeasti PAHAAN akneen, minulla alkoi akne jo kolmos-nelosluokalla ja olen nyt menossa kasille ja koko ajan vain pahenee. Yksityisellä ihotautilääkärillä olen rampannut ties kuinka kauan ja mikään ei ole tehonnut, nyt täällä ei edes kys. lääkäri enää käy. Ja olen tosiaan nyt menossa kasille ja joitakin lääkkeitä en ole voinut vielä käyttää koska en ole ollut tarpeeksi "kypsä" tai jtn, ja ihan oikeasti alkaa tuntua että en nyt mene ollenkaan kohta kouluun jos tästä vielä pahenee, on sen verran paha ettei saa peitettyä millään ja uskallan tuijottaa vain lattiaa ollessani ihmisten ilmoilla. HELP!

    • fjdjdrjdr

      Isotretinoin actavis

    • neutrogenasta apua

      Moikkelis!
      Mää oon kärsinyt aknesta jo neljä vuotta. Mulla tuli aika paljon isoja valkopäitä, jotka kovettu ja jos niihin koski nii ne saatto lähtee pois iholta jättäen kauheat punaiset läiskät.

      Vuos sitten lääkäri antoi minulle reseptin clindoxyl geelistä joka auttoi vähän joihinkin finneihin mutta se kuivatti ja saattoi vaan pahentaa asiaa. Talvella kävin uudestaan lääkärillä ja se ei antanu minulle mitään koska olen 15 vuotias ja antibiooteissa on haittavaikutuksia koska huonojen bakteerien lisäksi kuolee jonkun verran niitä hyviä bakteereja ja vastustuskyky kärsii.

      Nyt onneksi uskalsin ostaa neutrogenan spot stress control kuorinta ainetta ja kasvovettä ja sen ansiosta oon saanu ihoni kuntoon, enää on naamassa jäljellä pari valkopäätä. Muut kaupan aineet ei oo auttanu mutta neutrogenasta oli mulle apua. Purkki maksaa jotai 7-8 euroa mutta kannattaa kokkeilla .

    • Roni K

      Hei,

      olen kärsinyt aknesta puolet elämästäni. Käynyt iholääkärillä kymmeniä kertoja, kokeillut vuosien mittaa kaikkea mitä pystyy eri kosmetologihoidoista ruokavalioihin, syönyt myös eri lääkkeitä. 15 vuoden aikan olen löytänyt ainoastaan kaksi oikeasti auttavaa hoitoa:

      toinen on roaccutane lääkekuuri ja toinen led-valohoito.

      Roaccutane kuurien jälkeenkin ihoni taipuu herkästi akneen ja olen ylläpitänyt hyviä tuloksia led-kasvohoidoilla. Omistan nykyisin kotikäyttöön tarkoitetun valon , löytyy huuto.netistä led-kasvovalo nimellä. Suosittelen.

    • lievästikatkeroitunu

      Täytttä shaissea!Sori vaan apteekkari, mutta teidän uskollisimpana EX-asiakkaana voin sanoa ettei suurimmasta osasta teidän lääkkeitä ole mitään apua ainakaan kunnolla PAHAAN akneen!Kaikenlaista on kokeiltua (brevot yms roacuttanit) ja jonkin ajan ehkä auttavatkin kunnes taas tulee pettymys ja naama hajoaa!Nyt heitin kaikki purnukat mäkeen ja hoidan ihoani oliiviöljyllä sekä aloitan maidottoman, gluteenittoman ja VHH-dietin.Jos auttaa niin en tule enää ikinä ostamaan ainoatakaan hömppä tuotetta teidän puljusta!

      • abcdaa

        niin siks siinä sanotaanki että jos paha akne, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen..


    • 293i394i239i492

      Mulla kaikki kaupan geelit sun muut testattu puolen vuoden ajan eikä auttanu yhtään, sen jälkeen apteekista haettiin jotain voiteita eikä nekään auttanu vaikka pullon käytti loppuun (n. 3kk), lääkäri määräsi dalacinia joka auttoi vähemmän kun muut aiemmin käytetyt. Nyt kohta 3 vuotta ollu akne, haittaa sosiaalista kanssakäymistä jonka takia olenkin koneella yleensä koko päivän (7-22h) ja nyt en tiedä mitä pitäisi tehdä.

      • koklannut

        No mene ihotautilääkärille ja hommaa roakuuri! Ei siinä nyt muu auta, äläkä turhaa mieti sivuvaikutuksia, itselläni esimerkiksi niitä ei ollut.


    • auttakaa

      oon 14v tyttö ja en nyt tiiä onko mulla akne mutta finnejä ja PALJON!!! finnini ovat yleensä pieniä mutta niitä on niin paljon että stressaan koulun uima päiviä koska silloinhan ei voi olla meikkiä peittämässä ongelmaani. ostin proactivin ja se auttoi mutta ei todellakaan niin paljon mitä odotin. tarkoitan että hukkaan menivät nekin rahat. olen kokeillut apteekin tuotteita ja kaikkea mutta ei auta. poskissa minulla ei ole finnejä juuri koskaa mutta ongelma kohdat ovat otsa,leuka ja nenän ala ja sivupuolet.

    • milena3

      Mulla ei nyt niin paljon finnejä ole mutta kuitenkin ne haittaa mua haluisin vaan olla ilman meikkivoiteita joten päätin hakeutua ihotautilääkäriin. Lääkäri ja lääkkeet makso jotain 130 euroa tosin sain kelalta takasin. Alotin nytte syömään siis lääkäriltä saatua tripoman antibioottikuuria tarkotettu yleisimmin virtasatien tulehduksiin ja hengitysteiden infektioihin. Tätä samasta lääkettä suositellaan finneistä ja ihon epäpuhtauksista kärsiville koska se tappaa bakteereja ihossa. Ainoo sivuvaikutus
      minkä voin saada on ihottuma ja jos se alkaa pitää lääke lopettaa. Sain myös skinoren
      voidetta joka pahentaa ihon tilaa aluksi mutta sitten tuhoaa kaikki finnit yms. Suositeltiin myöskin että käyttäisin jotain ihon puhdistus tuotteita nimittäin jossain
      paikkakunnilla vesi on kalkkista mikä voi aiheuttaa sementtiä ihoon. Tämän lisäks
      käytän erisanin kosteuttaavaa kasvorasvaa jota oon ennenki käytelly. Saa nähä
      auttaako noi voide ja lääke mitään. Uskois ainakin koska tossa on jo aika paljon
      ihon bakteereita tuhoavia tekiöitä. Haluaisin vaan että voisin nähä itteni vuoden päästä että onko mitään muutosta tapahtunu.

    • chiotoir

      Ajattelin vähä jakaa omia lääkekokemuksiani, ihmisille jotka mahdollisesti pohtii lääkevaihtoehtojaan. Itsellä aknea esiintyi jaktkuvasti naamassa ja selässä, sekä välillä käsivarsissa ja rintakehässä. Olen ollut aknelääkityksillä katkoillen neljän vuoden ajan. Pääasiallisesti olen ollut tetralysalilla. Ensimmäinen reseptini olikin tetralysal kuuri ja avicid voide. Tetralysal ei kuitenkaan poistanut itsellä finnejä täydellisesti, että välillä iho repeili ja voidetta en ole oikein koskaan käyttänyt, koska se lähinnä kuivatti ihoa (mikä on normaalia).
      Olin ensin kaksi vuotta tällä lääkityksellä ja jouduin tosiaan jatkuvasti olemaan kuurilla, että korkeintaan olin kuukauden tai pari poissa kuurilta. Kuitenkin, koska lähinnä vain hillisti oireita, halusin puhua ihotautilääkärini kanssa muista lääkevaihtoehdoista. Lääkkeeni vaihdettiin Isotretinoiniin. Lääkkeelle oli listattu paljon eri sivuvaikutuksia, joista monet olivat niin vakavia, että pelkäsin kuurin aloittamista. Kuurin vakavuudesta kieli mm. se että kuurin aikana säännöllisin väliajoin piti käydä labrassa mittaamassa maksa-arvot ja kuurin aikana raskaus oli kielletty sikiölle aiheutuvien vaurioiden takia. Se nyt ei ollut itsellä ongelma, koska olen nykyäänkin neitsyt.
      No, lääkkeitä tosiaan otettiin ja 4 päivää kuuriin polveeni tuli kuurista johtuen niveltulehdus (lueteltu sivuoire). Lisäksi aina, kun revin lihatikun sormesta irti, kohta tulehtui ja siihen tuli mätäpesäke (luetelru sivuoire), mikä ei kylläkään ollut sen suurempi vaiva. Olin lääkityksellä n. 8kk ja sinä aikana polvitulehdukseni välillä uusi, minkä takia päätinkin vaihtaa takaisin tetralysaliin, jota käytän taas nykyään. Mutta tässä se kaikista ihanin osuus: polvitulehdukset eivät loppuneet isotretinoinin lopettamiseen, vaan uusivat nykyäänkin n. 2kk välein. Että tosiaan ihmisille, jotka harkittee isotretinoinia: lukekaa ne kaikki sivuoireet tarkaan ja pohtikaa, jos olette seksuaalisesti aktiivinen, että kannattaako riski.
      Tästä linkistä voitte käyä kattomassa isotretinoinin pakkausselosteen: http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humpil/6/340186.pdf

    • caffedoppio

      Bionin tuotteet, suosittelen testaamaan, paras ihonhoitosarja mitä tähän mennessä käyttänyt. Käytän niitä yhdessä meinebasen kanssa, ja apua on ollut.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4185
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1904
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1770
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1719
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      469
      1578
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1355
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      462
      1288
    Aihe