Se oli alkavaa kevättä silloin, nousevan auringon aikaa, kun ylllätit mut totaalisesti. Toit tullessasi elämän ilon voimakkaammin kun esiinpyrkivä auringon hohde. Katseesi, kosketuksesi saivat minut nousemaan kuin kukan routamaasta. Kevät muuttui kesäksi hymyssä suin, leikkien, nauraen, odottaen. Se oli varsinaista tunteiden runsauden aikaa. Yhtä monimuotoista kuin luonnon vehreys. Kesän aikana kukka kasvoi kauneimmilleen, sen nuppu aukesi ja sisältö paljastui. Sydän oli avoin. Selviytyminen vaati taistelua elämän edellyttämästä valosta ja vedestä. Se kesä koostui luvattomista leikeistä, vaarallisesta pelistä, elämän pienistä nautinnoista, ilosta ja hämmennyksestä, mutta se oli kuitenkin elämää. Syksy toi tullessaan pimeiden, kylmyyden, kasvavan epätoivon, ikävän. Aloin nuutua kuin kukka ilman elämän edellytyksiä. Nyt talvea vasten riudun, se vähäinenkin valo, elämän voima katoaa. Vieko talvi pois kaiken? Peittääkö lumi alleen sen mitä kanssasi koin? Ovatko kinokset niin korkeat että ne riittävät peittämään ikävän, onko talvi niin kylmä että se tappaa tunteet?
Neljä
vuodenaikaa
0139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.