Mitä etua tuo maakuntarajan veivaaminen Iitille?

Kumma juttu

Yksityiskohtia: Nyt on mm. veroasiat jo siirretty Kouvolassa hoidettaviksi ja yhtä sun toista muuta on hoidettava muualla kuin kuin kotikylässä. Lahteen on tuplamatka kuntalaisella asioita hoitamaan ja se maksaa tuplasti myös. Valtuutetut ajattelevat omista lähtökohdistaan asiaa, eivät välttämättä kuntalaisten.

Miksi Iitti ylipäänsä tarjoutuisi omaehtoisesti kaukaisimmaksi liitännäiseksi Lahden alueeseen. Entinen valtapitäjä ja isolla alueella käräjäkuntana vaikuttanut mahtípaikka.

Rajojen muuttamisveivaus ei ole ilmaista kaikkineen. Tuoko se sinänsä mitään etua?. Hieman kylttien maalausta joillekin, mutta maalattaneenko niitäkään iittiläisillä peltipajoilla.

Iitti kuuluu koko alueeltaan Kymijoen vaikutuspiiriin, siis Kymijoen "laaksoon" ja siitä monet tarinat ja laulutkin kertovat. Lasken Iitin kyllä selkeästi Kymenlaaksoon kuuluvaksi.'

Iitti on osin pirstoutunut niin, että alueiden väliin jää mm. Kouvolaa; Jaalaa.

Osa Iitistä on selkeästi Kymenlaaksoa ja osan voi katsoa jotenkuten väenväkisin liittyvän Itä-Hämeeseen: Vuolenkoski., mutta sekin on tiukasti Kymen sylissä.

Kunpa voisi koko maakuntamuuttohalukkaan Iitin infran ja asukkaat kaupata sinne Päijät-Hämeeseen ja myydä maan Kymenlaaksolaisille Kouvolaan!

En kyllä tajua, kuka on lobannut ajatuksen valtuustolle, että noinkin yksimielisesti ovat hylkäämässä Kymikodin.

Pitäisi sitten mallata Iitin rajoja uuteen uskoon ja jakaa Kymeen ja Hämeesen omat osuudet, jos maakuntarajaa muka aletaan vekslata.

Onhan se lohdullista, ettei Iitissä ole muuta tarpeellisempaa huolta päättäjillä.

41

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KKRRPP

      Se etu maakuntarajasta on, että Pikku-Kouvolan tauti ei leviä Iitin kunnan alueelle. Tauti vie järjen ja saa rikospoliisit perään.

    • Tildu

      Ja mikähän se tauti siis on? Mitkä oireet?
      Iitintauti itseriittoisuudessaan on varmaan pahempi. Nyt alkaa Iitilläkin olla tarve liittoutua johonkin, pian mihin tahansa, kun yksin ei olekaan niin kamalan kiva olla.

      Onhan tuo Kouvolan meininki suurine virkamieskuntineen ollut aika sekavaa näin aluksi, mutta ehkäpä paranee, kun viekamiehet vähenevät ajan myötä. Jos vähenevät. Mitä useampi kokki ....

    • Iitti Iittiläisille

      Heh, Kouvola on Iitille pahasta. Kosintaa tehtiin väkisin jo 10 vuotta sitten. Käteen Kouvolalle vain mekkokankaat. Nyt kun Kouvolalle mieluinen morsian (luetaan helposti rahastettava kunta) on liukumassa Päijät-Hämeeseen (luetaan kuten kirjoitetaan, ei siis LAhteen) on oletettavaa että Kouvolalainen päättäja isoine maksulappuinen paniikissa. Kuten lehdessä luki iitin tavaraa haluaa moni lipaista mutta se ei ole kaupan :) Itsenäinen Iitti, Itsetunto Itsetuntemisen tulkiinta kohdillaan.

    • Kiinalainen juttu

      Kymikoti ? Onko se joku Kiinan eteiskamari?
      Etu syntyy kun pysytellään irti hankaluuksista.

      "Entinen valtapitäjä ja isolla alueella käräjäkuntana vaikuttanut mahtipaikka". Totta, Hameen linnan takametsistä (Itämaa?), Suur-Hollolan kaukaisin periferia (=rantaniityt), itsenäinen kirkkopitäjä 1450 alkaen.

      Tästä sitten eroteltiin osia ja osasia, joista ajastaan muodostui suurinpiirtein nykyisen suur-Kouvola väkirikkaimmatkin osat.

      Eli jos oikein kaukaista (alkuperäistä) hallintomallia jaetaan, niin kaiketi tässä vois sitten Suur-Kouvolan jakaa vaikka etelä-Kymenlaaksoon, päijät-Hämeeseen, etelä-Karjalaan ja etelä-Savoon. Siis jakaa infran näin ja kaupata asukkaat eniten tarjoavalle. Vaihdossa vaikka sitten kiinalaisia satatuhatta. Tämähän riippuu katsantokannasta.

      Siinähän tarkentuisi maakuntarajat riittävällä tarkkuudella vekslattua.

      Eiköhän se nyt taida olla jo pikkuhiljaa taas selviö, että pienissä "yksiköissä" toiminta on ihmisläheisempää ja reilumpaa. Oli sitten kyse kyläkouluista, perhekodeista, neuvolapalveluista, kahviloista, lihakaupoista, yms yms....
      Joten valtuuston lobbausajatuksen takana lienee kuitenkin suurehko osa iittiläisiä asukkaita. Ei tämä päätös taida kuvastaa pelkästään päättäjien huolia.

      Lohdullista on, ettei pohjoisesta Kymenlaaksosta ole katoamassa kansanperinteet, ainakaan kateuden muodossa.

    • Ehloin tahloin

      Mitenkäs se Päijät-Hämeeseen liittäminen korreloi Iitin omaitsenäisyyteen? Saahan sitä nytkin olla ihan rauhassa yksin.
      Kartan perusteella Iitti on kyllä Jaalaa enemmän Kymenlaaksossa. Jos jossakin muualla sitten, niin ehkä Itä-Uusimaalla ja vuolenkosken korvilta sinne Päijät-Hämeeseen. Onko se nyt mitenkää tarpeellista ja hyödyllistä tämä maakuntarajan veivausasia. Onko siinä kysymys jostakin kymenlaaksolaispelosta?
      Kyllähän iittiläiset aika hollolalaisittain puhuvat, se on myönnettävä. Meilänkii tahol kuuluu silt, et Hollolah päin ollah kallellaa.

    • Ernosti

      Joka kolkalta on Iitistä pidempi matka Kymenlaakson keskussairaalaan (Kotkaan) kuin Lahteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Iitti on ikääntymässä ja tämäkin on tärkeä asia. Toisaalta etu pätee kyllä myös sairaalasynnytyksiin.

      • Sairaala tulee

        Kop, kop!
        Kouvolaanhan ollaan rakentamassa upeaa maanmainiota keksussairaalaa kaiken aikaa. Monien toivomus, että se rakennettaisiin Keltakankaan sairaalan alueelle, ei näy toteutuneen, vaan nyt tuleva sairaala onkin lähempänä Iittiä, Kotiharjussako se nyt oli se uusi sijainti?


      • Kyläsairaala

        Oikein kun ajateltaisiin ja toimittaisiin, niin Iitti, itsenäinen kun halusta on, olisi pitänyt omasta sairaalastaan tiukemmin huolta, ettei kaikkia tapauksia tarvitse jyrryyttää Lahden ohi saakka sikäläläiselle sairaalalle.

        Kausalassa on tehty kaikenlaisia operatsuuneja entisaikaan ja toipuminenkin on ollut aika hyvää tasoa. Kun hyvin sairasta joudutaan kuljettelemaan, ei sekään ole kovin viisasta.

        Syntymäpaikkakin olisi kiva olla omassa kunnassa. Jos oikein satsattaisiin hyvään erikoisosaamiseen, saisi Iitti esim. synnyttäjiä laajalta alueelta.
        Hengissä olen itsekin kahden kirurgisen toimenpiteen koettuani Kusalan sairaalassa. Aika alkeellisen nielurisojen poiston pinnatuolilla istuen ja käden vamman ompelutapahtuman. Jos olisin joutunut melkein irtiroikkuvan peukalon kanssa lähtemään etsiskelemään jostai kaupungista apua (rahattomana!), olisin varmaan ilman peukaloa ja puolta kämmentä tänä päivänä.
        Kiitokset silloiselle lääkärille. Nimi on kadonnut, mutta taisi sittemmin siirtyä Heinolan reumasairaalaan hoitamaan potilaita.


      • Korjattavaakin on

        "Iitti on ikääntymässä", kun nuoretparit eivät uskalla muuttaa kuntaan, missä on huonot palvelut synnyttäjille.

        Iitissä on yhdistetty kukkakauppa ja hautaustoimisto. Se sopii ikääntyvään Iittiin. Kausalassa on myös Alkon palvelut, joten odotteluaika kuluu vanhemmalta väeltä hauskemmin.

        Lapsiperheen asiat ovat ehkä hyvin Kusalan keskustassa. Onhan kirjasto ja koulut.

        Asujaimet keskustan ulkopuolella eivät sanottavasti nauti nöistä, kun edes julkista liikennettä ei ole. "Koulupäivinä" vuoro suuntaansa ehkä, kesällä, viikonloppuina, jouluna ei mitään. Autoton on ihan jumissa.
        Kannattaa pilkata Kouvolan touhuja, kehua ja "ihastua Iittiin".


    • Iitin Tildu

      Eivät Iitin päättäjät ja virkamiehet ole sokeita. He ovat voineet vierestä seurata uuden Kouvolan sekoilua kouluverkoissa, kirjastoverkoissa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkosuunnitelmissa.

      He haluvat säilyttää kuntalaisilleen kohtuulliset peruspalvelut myös tulevina vuosina. Siinä on tarpeeksi perusteita suuntautua Lahden suuntaan.

      • A.N. Nikki

        Uusi Kouvola käytti etsikkoaikansa väärin Iitin suhteen. Liika uhoaminen ei herätä luottamusta. Näin käy helposti pikku kaupungin pikkuporvareille ja heidän kavereilleen. On ne sitten palomiehiä tai niitten esimiehiä.

        Kun ei ole ymmärrystä, niin pikku kaupungista lähtee hätäkeskus, hallinto-oikeus ja hovioikeus. Paperitehdas lopetetaan ja 500 hyvää veronmaksajaa jää työttömiksi.

        Kaupunginjohtaja haikailee terveyskeskuksen rakentamisesta suomonttuun. Erikoissairaanhoito siirtyy kokonaisuudessaan Kotkaan.

        Iitillä ei ole mitään syytä liittyä tällaisen luuserikaupungin tukijaksi.


    • Suo siellä,vetelä..

      Häpeäpilkku Kouvolan touhuissa tuli taas mieleen, kun uutusoitiin tuosta CHINA CENTERISTÄ! Siinä sitä oli mahtipontinen viritelmä ja nyt raunioita kaupataan ja varmaan lisää takkiin tulee.
      Kouvolassa on johto, joka tekee uskon Kouvolan edistymiseen ihan mahdottomaksi. Suorastaan naurettavaa rihkamatouhua ja ahnehtimista omiin taskuihin tuntuu olevan.

      Siinä se niksi, ettei varmaan senkään vuoksi iittiläiset katsele Kouvolan suuntaan.
      Mutta mikä sen parempi? Lähteäkö pankkihommeleitakin hoitamaan Lahteen saakka, kun Kusalassa ei enää esim. Nordeaa ensi vuodesta alkaen?

      Nordea ei näätsen pysty toimimaan enää Kausalassa, kuin tuottamatonta toimintaa on alkanut pankkiparalle ilmetä liikaa. Asiakkaat kyselevät lisääntyvästi neuvoja eivätkä kanna rahaa liikenteeseen.

      Eihän se pankki mikään pankkineuvontapalveluja antava taho ole?

    • Aina jano ja nälkä

      Neuvontapalvelut Kausalan Alkosta. Siellä on paljon esitteitä.

    • Luulen näin

      Kouvolan talous kaipaa kohennusta asiansa hyvin hoitaneelta (melko-) Iitiltä. Siinä sitä taustasyytä kerrakseen. Juuri tuo Kiina-sekoilu kaikkineen oli vain yksi tuhon tie Kouvolalle.

    • S(k)andaletto

      Iitin valtuustossa jyrähdellään liittymisestä Lahteen ja maakuntakin pitäisi mukamas vaihtaa. Mikään ei ole riitä, kun oikein uhotaan.

      Käyvätkö iittiläiset vaikkapa kenkänsä ostamassa Lahdesta ja muut erikoistuotteet?
      Eikö Kuusankoski ja Kouvolan keskusta ole halvemman ja nopeamman kulun päässä. Johan se kertoo, mikä on Iitille passeli kaveri.

    • heihulinaa.

      Me jaalalaaset oltaas haluuttu liittyä Poriin, muttei meitä kuultu täs liittymisasias.

      • Fakta homma

        Iitin tulisi liittyä Kouvolaan, koska Kouvolan apulaiskaupunginjohtajakin asuu Iitissä ja maksaa veronsa Iittiin. Moottorirata tullaan rakentamaan Tilolan kankaalle sen jälkeen, kun kuntaliitoksesta on tehty Kouvolan kannalta myönteinen päätös.


    • Iitinposki

      Eikös iittiläiset maksa ihan omia äyrejään ja kouvolalaiset omiaan? Jos joku iittiläinen tekee työtä Kouvolan kaupungin palveluksessa, niin se ei kait muuta mitenkään näitä verotusasioita - saati sitten kuntien ja makkuntien rajoja.

      Toisaalta se, että valtiovalta ottaa (vero)työntekijät pois jostakin kunnasta ja siirtää virat toiselle paikkakunnalle on vain valtion politiikan ilmenemismuoto. Jokainen voi sitten miettiä, että ovatko valtion toimenpiteet oikeudenmukaisia sitä menettänyttä kuntaa kohtaan. Iittiläisen näkökulmasta mikään ei muutu riippumatta siitä, että ovatko valtion työntekijät töissä Kouvolassa vai Lahdessa.

    • KK

      Niirasen pitäisi johtaa kaupungin työntekijöitä Kouvolasta käsin eikä Iitistä. Hänen pitäisi omalla toiminnallaan näyttää mallia kokonaisvaltaisesta sitoutumisesta Kouvolan kaupungin edunvalvojana.

      • Ohoh kullaista kotia

        Kuinkahan moni sitä saa töskennellä omassa kunnassaan. Melkoist rasismia, jos ei enää iittilkäinenkään saisi käyä töissä Kouvolassa tai Lahessa tai muualla ulkopaikkakunnalla.

        Laitetaan vaan Iitin ´rajat tukkoon, kun muualla on kaikki n i i n pahasti!

        Iitin osoitettava jokaiselle kunnassa asuvalle työpaikat. Pois joutava työmatkamatkailu ja työssäkäynti sallittakoon vain Iitin rajojen sisäpuolella, jos kirjoillakin Iitissä.
        Tätäkö ollaan vaatimassa sisäänlämpiävässä "kotikunnassa"?


    • Autoni nokka Lahteen

      Juuri iittiläisethän tässä ovat halunneet säilyttää jotakin itsenäistä Iitissä ja pitää ne rajat auki! Oletus on, että Kouvolaan voi mennä jatkossakin halutesssansa, mutta sinne ei ole pakko mennä.

      Kouvolaan sulauttaminen tarkoittaa nimenomaan sitä, että Iitti saa saman kohtelun mitä nyt on nähtävissä vaikkapa elimäkeläisten kohdalla. Lahteen ei tarvitse liittyä, mutta maakuntana voisi oikein hyvin olla Päijät-Häme.

      Tuli muuten mieleen, että jos kouvolalaisia noin kovasti kateeksi käy, niin voittehan tekin vaihtaa maakuntaa.

      • Tehkää mitä haluatte

        Erään valtuutetun asuinsivu on sinne Lahteen päin enempi. Siksiköhän tuntee kuuluvansa Päijät-Hämeeseen siinä Marjokankaan mansikkapaikoilla? N i i n lähellä Lahtea?

        Kausalassa on jo kulkuakin rajoitettu katu katkaisemalla asemalle pääsyyn. Tämäkö on linja. Vanhasta muistista meinaapi tulla ajetuksi päin aitaa ja kuoppaan.


    • Komuli

      Kyllä te iittiläiset sen jo arvaatte, ettei sinne Tilolan kankaalle mitään moottoriurheilukeskusta tule. Tämä keskus oli alun perin vanhan Kouvolan kokkareitten idea. Rakennusneuvos elätti toivoa sen rakentamisesta vielä 1,5 vuotta sitten Iitin ja Kouvolan kuntien yhteistyökokouksessa. No, pitäähän vanhalla miehellä olla unelmia. Tärkeämpää on saada kunnon tieyhteys Lahteen. Se oli sen yhteistyökokouksen toinen aihe. Ja puhuttiinpa vielä Kimolan kanavan sulkujen rakentamisestakin.

      En tiedä, mikä sai Esa Lehtisen hermostumaan Kouvolan ja Iitin syvenevästä yhteistyöstä. Oliko se Iitin teknisen toimen sulauttaminen Kouvolan tekniseen toimeen?

      Iittiläiset ovat kuulleet kauhutarinoita Kuusankosken, Elimäen, Anjalankosken ja Valkealan luottamushenkilöitä vanhan Kouvolan runnovasta asioiden valmistelusta. Tämä voi olla yksi syy, minkä takia iittiläiset katsovat luottavaisina Lahden suuntaan.

      • KK

        Talouden niukkuudesta huolimatta Iitin kunnanjohtaja jaksaa visioida moottoriradasta. Hyvä on eläkkeelle kohta siirtyvän kunnan virkamiehen suunnitella suuria veronmaksajien rahoilla.

        Ainoa järjellisyys 30 miljoonan euron moottoriurheilukeskuksessa on se, että Lemminkäinen Oy urakoi maanrakennustyöt sekä Jatke Oy talonrakennuskohteet.

        Joku ihmetteli, minkä takia Iitin kunta osti Lemminkäisen rakentamasta kerrostalosta asuntoja vuokrauskäyttöön, vaikka kunnassa on yli oman tarpeen tarjolla vuokra-asuntoja. Näin tämä hyvävelitoiminta pyörii myös Iitin kunnassa.


      • En nyt niin viisas
        KK kirjoitti:

        Talouden niukkuudesta huolimatta Iitin kunnanjohtaja jaksaa visioida moottoriradasta. Hyvä on eläkkeelle kohta siirtyvän kunnan virkamiehen suunnitella suuria veronmaksajien rahoilla.

        Ainoa järjellisyys 30 miljoonan euron moottoriurheilukeskuksessa on se, että Lemminkäinen Oy urakoi maanrakennustyöt sekä Jatke Oy talonrakennuskohteet.

        Joku ihmetteli, minkä takia Iitin kunta osti Lemminkäisen rakentamasta kerrostalosta asuntoja vuokrauskäyttöön, vaikka kunnassa on yli oman tarpeen tarjolla vuokra-asuntoja. Näin tämä hyvävelitoiminta pyörii myös Iitin kunnassa.

        Iitissä ei kukaan tohtine ääneen ajatella mahdollisuudesta korruptoituneisiin virkamiehiin? Kovin outoja vaan kunnan taloudessa tapahtuu ja suunnitelllaan?
        Mitä järkeä on esim. tuonne Kouvolan rajalle laatia yhteistyössä Kouvolan kanssa tai ilman tuollaista melurataa? Aikooko Iitti tällä tavoin tehä reviirinsä laajaksi sekä Lahden että Kouvolan suuntaan? Moottorirata ainakin estää kouvolalaisen asutuksen leviämisen Tillolan suuntaan tehokkaasti. Siellähän taitaa ennestään olla jo ampumarata taia -ratoja, paukkeesta päätellen. Ovatko Iitin vai entisen Kuusankosken paukkuratoja? Nyt lisäksi moottorimelut ja käryt, jos aie toteutuu.
        Ympäristöselvitys antanee kilttien virkamiesten tuella luvan rakentaa saastuttavaa toimintaa lisää salpauselän hiekkaiselle pohjavesialueelle.

        Mottona olkoon: Joka kulkee kahta tietä, halkaisee lonkkaluunsa.


    • Uuno Utelias

      Ihan uteliaisuudesta tiedustelen, mitä liitosaiheeseen nyt kuuluu?

      Ollaanko menossa Päijät-Hämeeseen ja ollaanko jättämässä Kymenlaakso?

      Entäs kuntaliitosjuttu?

      Ei ole tuttavapiirissä päättäjiä, niin kyselenpä täällä.

      • Kiva tori

        Täällä ei paljon kyselystä viisastu. Iittiläisillä ei juurikaan ole kotitietokoneita eivätkä käy keskustelua netissä. Keskustelut käyään kerran kuussa Kausalan torilla. Joskus muulloinki, jos on kiva ilma ja ilta. Siellä kannattaa asioita selvittää. Vastaukset ongelmiin voivat olla vaihtelevia ja osin epäselviä, mutta kivaa on.


      • perusiittiläinen
        Kiva tori kirjoitti:

        Täällä ei paljon kyselystä viisastu. Iittiläisillä ei juurikaan ole kotitietokoneita eivätkä käy keskustelua netissä. Keskustelut käyään kerran kuussa Kausalan torilla. Joskus muulloinki, jos on kiva ilma ja ilta. Siellä kannattaa asioita selvittää. Vastaukset ongelmiin voivat olla vaihtelevia ja osin epäselviä, mutta kivaa on.

        Kirjaston tietokoneille jatkuva jono. Vaikea on kommentoida internet keskutelua ja kirjoitus hidas kun vain taskulaskin kotona. Viime viikolla saatiin sähköt. Junaradalta otin hyppylangoilla kun on tuo rata vieressä.


    • Iitin Tildu

      Iitti yrittää selvitä vuotuisista käyttötalousmenoistaan. Mitään suuria investointeja ei ole luvassa. Matalalla profiililla mennään. Sorronniemeen saattaa joku hyvä veronmaksaja eksyä.

      Kouvolalaisista ei tykätä. Lahtilaisten kanssa on tultava toimeen.

      • Päätä särkee

        Onkohan tuo kirjoittajan yksityinen mielipide, että kouvolalaisista ei tykätä?

        Ei pitäisi yleistää. Mie tykkään Kouvolasta, Voikkaasta, Anjalnkoskesta, Valkealasta, Kaipiaisista, Utista...

        Onko helpompaa sympata kauempana olevaa kohdetta, aivan kuin suomalaiset symppaa afrikkalalisia?

        Nythän sieltä Lahdesta tuli Iitin maksettavaksi melkoinen lisäsairauskululasku. Eikö budjetin laadinta onnistu? Miksi alimitoitettu? Jos olisi realistinen talousarvio, ei tällaista tuli uutisointiin. Rahaa palaisi yhtä lailla, mutta voitaisiin sanoa, että budjetissa pysyttiin.


      • letkuna Iittiin
        Päätä särkee kirjoitti:

        Onkohan tuo kirjoittajan yksityinen mielipide, että kouvolalaisista ei tykätä?

        Ei pitäisi yleistää. Mie tykkään Kouvolasta, Voikkaasta, Anjalnkoskesta, Valkealasta, Kaipiaisista, Utista...

        Onko helpompaa sympata kauempana olevaa kohdetta, aivan kuin suomalaiset symppaa afrikkalalisia?

        Nythän sieltä Lahdesta tuli Iitin maksettavaksi melkoinen lisäsairauskululasku. Eikö budjetin laadinta onnistu? Miksi alimitoitettu? Jos olisi realistinen talousarvio, ei tällaista tuli uutisointiin. Rahaa palaisi yhtä lailla, mutta voitaisiin sanoa, että budjetissa pysyttiin.

        Saahan sitä tykätä. Mutta päättäjillä on vastuu tuloksista. Joten Lahteen vie Iitin tie.

        Tämä kuntaliitos-sekoilu on keskusta-kokoomuksen touhuja. Toteuttaa EU määräyksiä.

        On rikkaita että köyhiä kuntia. Mutta pakkoliitospeli ei tuo rahaa siihen saumaan.


    • Kunta Kinte

      Kuules Esa, siulla on kaunis ja älykäs puoliso. Kysy häneltä, mitä pitäis seuraavaks tehdä. Hää tuntee nää vanhan Kouvolan kokkareitten metkut. Et mee paljoa pieleen.

      • Pään kääntäjä

        Niin aina niin. Se, joka päättää, ei päätäkään. kotona on varsinainen sopankeittäjä, joka panee kunnan asiat sekaisin tai mallilleen mielensä mukaan. Ainahan ukoilla on pää, mutta akka on se, joka pään kääntää,


    • Komuli

      Kyllä se Iitin tarkastuslautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja saa unohtaa muutamaksi vuodeksi moottoriratahankkeen Kouvolan kanssa. Kouvolalla on paljon tärkeämpiä investointikohteita, joihin vähät rahat suunnataan. Taitaa olla Iitilläkin vähän sama tilanne. Päijät-Hämeestä tulee vuosittain isoja yllätyslaskuja, joihin talousarviossa ei ole varauduttu.

      • YIT

        Niinhän siinä kävi, että Kouvolan kaupunginhallitus 22.10.2012 päätti, ettei Kouvolan kaupunki ole toistaiseksi mukana Iitin moottoriurheilukeskus-hankkeessa. Huono asia gryndereille, mutta kun kaupungin taloustilanne on todella kireä muutaman vuoden ajan.


    • Kimolan kanava

      Iitin ja Nastolan kuntaliitos on iittiläisten edun mukainen kuntaliitos. Liitos Kouvolan kanssa tarkoittaisi palvelujen vähennyksiä ja iittiläisten vaikutusmahdollisuuksien merkittävää heikennystä.

      Vaikka osa nykyisen Kouvolan luottamushenkilöistä ei kannata laita-alueiden palvelujen karsimista, työskentelee virkakoneisto palvelujen karsinnassa kuitenkin systemaattisesti. Luottamushenkilöt eivät näet tiedä ihan kaikesta, mitä karsintaa tapahtuu virkakoneiston omana toimintana.

      Iitin ja Nastolan kuntaliitos vahvistaa Lahden ja Kouvolan välisen alueen elinvoimaa ja antaa houkuttelevan vaihtoehdon yritystoiminnalle sekä asumiselle.

      • Eiköhän Iitti pärjää

        Liitos kyllä päinvastoin vie elinvoimaa. Ainakin toisen kunnan johtajan elinvoimaa. Tai ainakin tittelin. Palkkahan kaikilla virkamiehillä säilyy ja virka jonkun takuujutun perusteella, joten mitään säästöjä eivät liitokset siltä osin tuo.
        Taisi Kouvolassakin käydä niin, että ylempien vakanssit nostettiin korkeampiin nimikkeisiin ja sitä kautta ylempiin palkkaluokkiin. Ja onhan niitä liitokseen liittyviä byrokratioita hoitamaan koottava eri toimintoja virkamiehineen. Se maksaa myös.

        Miksi elinvoimainen itsenäinen Iitti ei olisi yhtä hyvä kuin naimakauppa Nastolan kanssa? Mitä suurta lisäarvoa se toisi?


      • Ilman kanavaa

        Asuneekohan tämä nimimerkki "Kimolan kanava" Kimola/Vuolenkoski akselilla. Paljon on, mikäli vain yksi henkilö nimimerkin takana on, tehnyt tietynlaista puffausta jopa Iitin pään menoksi. Tarjoillut uusia kuntajohtajia ym.


    • Uusikylä

      Sillä viisiin vesistöt pääosin ovat sitten Iitti/Nastolassa, vaikka onhan sitä Kymeä liitteineen Kouvolassakin. Kuitenkin Urajärvi, ja Lyöttilän alue menevät uuteen kuntaan.

      Mikäköhän tulee lapselle nimeksi? Siitä sitten seuraava taistelu. Purnahenkeähän Iitissä riittää aiheesta kuin aiheesta. Vai?

      Ehdottaisin vaikkapa sellaista kuin Uusikylä.

    • Nastalainen

      Kunnan rajalla on HIisiö. Siitä saisi todella hauskan nimen yhdistyvälle Nastola-Iitille. Lyhyt nimi on aina parempi.

      • kausaali

        Nastola Iitti = Niitti

        Ei kai sentään? Tehdään nyt selvitykset ensin ja todetaan, ettei säästöjä synny. Ei tämä väkisin survottu kuntaliitos-hömpätys kuitenkaan etene tämän hallituksen aikana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe