Haluan vain kertoa teille kaikille oman kokemukseni, jos ymmärtäisitte.
En ollut koskaan mikään pro ana, en edes tiennyt mikä on anoreksia ennen kuin kolmannella sairaalajaksolla siitä minulle jotakin kerrottiin.
Sairauteni alkoi muistaakseni vuonna 2006, tuijotin vaakaa joka aamu, en silloin vielä ymmärtänyt että on sairasta tutkia painoansa jopa useamman kerran päivässä. Jossakin vaiheessa (vuosi oli jo ehkä vaihtunut 2007) läheiseni ja ystäväni huomasivat minun laihtuneen, he veivät minut lääkäriin josta suoraan jouduin sairaalaan. Sairaalassa itkin ja yritin syödä sitä mitä minulle tuotiin, en vain pystynyt. Muistan erittäin hyvin sen kuinka pakotin itseäni syömään en vain pystynyt nielemään. Samana iltana kun sairaalaan jouduin minulle laitettiin nenämahaletku. Olin yli viikon nenämahaletkussa, ja siitä alkoi syömisen opettelu.
Kun tämä sairaalajakso päättyi ei mennyt kuin 3kk:tta kun jouduin uudelleen sairaalaan. Olin niin huonossa kunnossa että vietin kaksi ensimmäistä päivää teho-osastolla, sydänvalvonnassa. Pulssini oli heikko.. Teho-osastolta siirryin tavalliselle osastolle jossa vietin kaksi kuukautta. Taas opettelin syömään, tippaletkut kädessä ja myös nenämahaletku tuolloin jouduttiin laittamaan.
Saman vuoden aikana olin yhteensä 5 kertaa sairaalassa pakkosyötössä, joista kaksi kertaa teholla.
Anoreksia vei elämästäni paljon.. Menetin paljon kavereitani, koska tärkeämpää oli liikunta ja laihduttaminen, todelliset kaverit jäivät.
Anoreksia alkoi parantua 2009 vuonna... Harmi vaan että nyt se on tainnut palata taikaisin...
Älkää hyvät ihmiset leikkikö syömishäiriöllä, ärsyttää itseäni pro anat jotka väkisin haluavat itselleen anoreksian, sanon vain että se on yhtä helvettiä kun se oikeasti tulee! Anoreksia on sairaus johon voi oikeasti kuolla, itse meinasin elämäni siihen jättää, nyt aion taistella viimeiseen asti, en halua antaa periksi, syön vaikka olisi kuinka huono olo!
Taistelkaa kohtalotoverit! Toivotan paljon voimia, ja että oma kokemukseni hieman edes auttaisi joitain ymmärtämään..
En ollut koskaan mikään pro ana, en edes tiennyt mikä on anoreksia ennen kuin kolmannella sairaalajaksolla siitä minulle jotakin kerrottiin.
Sairauteni alkoi muistaakseni vuonna 2006, tuijotin vaakaa joka aamu, en silloin vielä ymmärtänyt että on sairasta tutkia painoansa jopa useamman kerran päivässä. Jossakin vaiheessa (vuosi oli jo ehkä vaihtunut 2007) läheiseni ja ystäväni huomasivat minun laihtuneen, he veivät minut lääkäriin josta suoraan jouduin sairaalaan. Sairaalassa itkin ja yritin syödä sitä mitä minulle tuotiin, en vain pystynyt. Muistan erittäin hyvin sen kuinka pakotin itseäni syömään en vain pystynyt nielemään. Samana iltana kun sairaalaan jouduin minulle laitettiin nenämahaletku. Olin yli viikon nenämahaletkussa, ja siitä alkoi syömisen opettelu.
Kun tämä sairaalajakso päättyi ei mennyt kuin 3kk:tta kun jouduin uudelleen sairaalaan. Olin niin huonossa kunnossa että vietin kaksi ensimmäistä päivää teho-osastolla, sydänvalvonnassa. Pulssini oli heikko.. Teho-osastolta siirryin tavalliselle osastolle jossa vietin kaksi kuukautta. Taas opettelin syömään, tippaletkut kädessä ja myös nenämahaletku tuolloin jouduttiin laittamaan.
Saman vuoden aikana olin yhteensä 5 kertaa sairaalassa pakkosyötössä, joista kaksi kertaa teholla.
Anoreksia vei elämästäni paljon.. Menetin paljon kavereitani, koska tärkeämpää oli liikunta ja laihduttaminen, todelliset kaverit jäivät.
Anoreksia alkoi parantua 2009 vuonna... Harmi vaan että nyt se on tainnut palata taikaisin...
Älkää hyvät ihmiset leikkikö syömishäiriöllä, ärsyttää itseäni pro anat jotka väkisin haluavat itselleen anoreksian, sanon vain että se on yhtä helvettiä kun se oikeasti tulee! Anoreksia on sairaus johon voi oikeasti kuolla, itse meinasin elämäni siihen jättää, nyt aion taistella viimeiseen asti, en halua antaa periksi, syön vaikka olisi kuinka huono olo!
Taistelkaa kohtalotoverit! Toivotan paljon voimia, ja että oma kokemukseni hieman edes auttaisi joitain ymmärtämään..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla itselläni on vähän samanlainen tarina kuin sulla.. itse vielä syömishäiriön kierteissä. jos saa kysyä, mitkä olivat mittasi ennen laihtumista ja mihin mittoihin laihduit ja missä ajassa? söitkö paljon kaloreita?
Itsellä juuri osastojakso takana.. ja edessä ehkä taas yksi...