Olipa hyvä selvitys kun joku kysyi mihin Veteraanien rahat on huvenneet. Ei ihme, että
edelleen pitää kerätä kuntoutukseen pääsemiseksi rahaa. Johan Kaliperikin sen mainitsi
Rintamaveteraanit ry:n osalta, heidän rahavarat olisivat 77 euroa mieheen, sotaveteraa-
niyhdistyksillä ja Sotainvaliideilla on enemmän mutta ei niillä varoilla pitkälle potkita.
Tämä selvitys taisi olla Suomi Expres-ohjelmassa.
Tulikohan nyt selväksi
3
<50
Vastaukset
- sopii ihmetellä
Mihin ne rahat olisi kadonneet.Veteraanien keräykset ovat olleet tuottoisia ja kansalaisten käsi katuttava,
Oisko käynyt kuten kävi SPR;n keräykselle, kun rahaa kerättääin Tsunamin hädän alaisten auttamiseen. Keräyksen tuotto oli n,. 29 000 0000, 00 euroa josta käytrttiin , n, 700 000,00 euroa itse tarkoitukseen, Loppu sijoitettiin Nordean rahatoihin ja osakkeisiin. Yhä tuolla kuitenkin kerjäävät pelti muki koursassa,
Kysymys kuuluukin missä kerätyt varat nyt ovat, ja onko niistä näiden alentuneiden osake kurssien jälkeen mitään mainittavaa edes jäljelläkään..- päivitetty 16,2.2010
Tänne avustusrahasi menevät!
Iltasanomien paperiversiossa oli juttu järjestöjen johtajien palkoista vuodelta 2009. Otin talteen, kun seuraavan kerran joku feissari lähestyy kadulla kysyn, että onko pomon palkka jo kerjätty.
TOP 15 vuositulot:
Sotainvalidien Veljesliitto, Pääsihteeri Juhani Saari ? 128 346,-
Unicef Suomi, Pääsihteeri Pentti Kotoaro ? 99 651,-
Syöpäjärjestöt,Harri Vertio ? 98 735,-
Suomen Punainen Risti, Pääsihteeri Kristiina Kumpula ? 98 228,-
Invalidiliitto, Toimitusjohtaja Harri Vertio ? 97 282,-
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pääsihteeri Mirjam Kalland ? 84 414,-
Suomen Sotaveteraaniliitto, Toiminnanjohtaja Markku Seppä? 76 698,-
Pelastakaa Lapset, Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta ? 74 625,-
Kirkon Ulkomaanapu, Toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen ? 74 326,-
Suomen Lähetysseura, Johtaja Seppo Rissanen? 72 079,-
Plan Suomi Säätiö, Pääsihteeri Riitta Weiste ? 61 548,-
Suomen World Vision, Toiminnanjohtaja Aki Temisevä ? 57 508,-
Suomen Luonnonsuojeluliitto, Toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen? 56 917,-
Amnesty International, Toiminnanjohtaja Frank Johansson? 50 337,-
Suomen Pakolaisapu, Toiminnanjohtaja Kim Remitz ? 45 452,-
http://hommaforum.org/index.php/topic,23585.0.ht
Minähän se olin ihmeissäni kun eräs sotaveteraanin vaimo ,joka hoitaa sairasta miestään "omaishoitajana" eikä tunne omaa terveyttäänkään hyväksi . Niin ehdotin ottamaan näihin järjestöihin yhteyttä jotka PITÄIS HOITAA NÄITÄ AUTTAMISASIOITA .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523