antavat minulle voimaa jaksaa taas uuteen päivään. Kiitos, kun sain sinut tuntea, että sain olla pienen hetken "se ainoa".
Lainaa se oli, sehän oli selvää, ei kumpikaan mitään muuta olettanutkaan. Siksi tartuin jokaiseen kanssasi viettämääni sekuntiin, kuin hukkuva oljenkorteen, yritin pitkittää hetkiä, kerätä sinua muistoihini. Sormillani ja huulillani kartoitin vartalosi, piirsin mieleeni kuvan.
Muistoni sinusta säilyy lopun elämääni, kauniina, kukaan toinen ei ole koskaan polttanut minuun niin vahvaa tunnemuistoa.
Tämä aika ei ollut meitä varten, menneisyyden valinnat seuraavat meitä tulevaisuuteen, kieltävät ainoan oikean rakkauden. Ehkä joskus, tulevaisuudessa, tai toisessa elämässä voimme antaa toisillemme kaiken.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kauniisti muistelet ja elät päivääsikin nyt. Tuleva hetki nitoutuneena edellä elettyn, yhdistäköön rakkaus sopivalla tavalla. Niin ajattelen, sisimmässäni myös. Sisäinen ja ulkoinen on loppuviimein aina yhtä : ) Antaa elämän. Vaatiiko se sitten mitä muotoa; vai muodotonna parempi... Hankalaahan on tietää sekin että se nyt vain on sitä oikeaa.
En ole koskaan ennemmin ollut varmempi siitä, että nyt on todellinen rakkaus
kyseessä. Tätä tapahtuu vain kerran elämässä. Sydän sen sanoo.
Kiitos että olet ollut/ ja olet olemassa, elämäni merkittävin asia.
Älä ny ainakaan meinaa et toi se olis. !!
Kun sen oikean näkee, ei ole enää epäilyksen häivääkään.