Ovatko nämä migreenin oireita?

migreeniäkö

Hei! Minulla tuli ensimmäistä kertaa tämä toispuoloinen järkyttävä päänsärky syyskuussa ja nyt viimeyönä uudelleen. Ensin minulla kertyi mieleen kaikki lähiaikoina tapahtuneet asiat, jotka ovat painaneet mieltäni jo parisen kuukautta. Sitten alkoi pikkuhiljaa oikeanpuoleista päälohkoa särkemään ja se kokoajan koveni ja koveni... lopuksi tuntui että koko oikeanpuoloinen osa päästä olisi ihan puutunut. Korvaa alkoi särkeä, samoin myös hampaita, juurikin vain tältä toiselta puolelta ja myös välillä oksetti. Sama pääkipu jatkui 5 tuntia ja jäi unet pois kokonaan viimeyöltä. Särkylääkkeen otin, mutta se ei helpottanut. Syyskuussa oli sama juttu, eli särkylääkkeet eivät tehonneet vaan sain migreenilääkkeen ja se vasta tehosi. Nyt minulla yön jälkeen on ollu pientä jumputusta vielä samalla puolella, missä pääkipu oli sen 5 tuntia. Olisiko nämä migreenin oireita?

4

304

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raakkuna1

      Olet oikeassa se on migreeniä, ja sen ensioireet on juuri tuollaisia. Niin voidaan ottaa esille kysymys, mistä migreeni aiheutuu. Niin kyllä se on pohdinta ikävistä asioista joita olet joutunut kohtaamaan. Ja migreeni lääkityksellä selviät pahimman yli, ja jonkin ajan kuluttua voit jättää lääkityksen poies, ja huomaat ettet tarvitse enää kivunlievitystä.

      Migreenin synty perustuu voimakkaisiin tunnetiloihin, joita ei tahdo kestää. Salut.

    • Syy on tiedossa!

      Migreenin syy on prob.bakteereiden puute limakalvoillasi.

      ..........jatkuu. Kahden tärkeimmän probiootti-bakteerin:
      1.(1.) Lactobacillus asidophilus ja
      2.(3.) Bifidobacterium luonnollisin saantilähde on lehmän raakamaito (=käsittelemätön maito).

      Mutta mihin ovat kadonneet hyvät/tarpeelliset Probiootti bakteerit vuosien saatossa:
      - Ennen vanhaan juotiin vasta lypsettyä lehmän raakamaitoa, jossa oli tärkeimmät Probiootti bakteerit Lactobacillus asidophilus ja Bifidobacterium. Eikä silloin sairasteltu niin valtavasti kuin nykyisin, ei ollut allergioita, eikä ollut vatsa, eli suolisto sekaisin, jne.
      - Olette varmaankin kuulleet tämän mystisen lauseen, jonka on esittänyt laktoosi-intoleranssia tai migreeniä sairastava henkilö:
      “Kun käyn hakemassa suoraan maatilalta lehmän raakamaitoa niin voin juoda sitä ongelmitta, mutta kun ostan kaupasta meijeriltä tullutta maitoa, niin laktoosi- ja migreeni-ongelmat alkavat heti”.
      >>>>>>>>>>>>>>Eli syy mm laktoosi-intoleranssi- ja migreeni-ongelmiin on Probiootti bakteereiden puutteessa!

      Herää kysymys:
      - Mihin tarpeelliset Probiootti bakteerit sitten katoaa?
      jatkuu................

      http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/

      • '

        :DDD olipa puppua


    • ukko30v

      probiootit on vatsan toimintaan vaikuttava bakteeri! Eikä taatusti vaikuta migreeniin mitenkään. Melkoista soopaa
      Se etteikö niistä muuten olisi hyötyä niin sitä en kiistä.

      "Migreeni on kohtauksellista päänsärkyä aiheuttava sairaus, joka johtuu periytyvästä häiriöstä aivorungon hermotumakkeissa. Sitä esiintyy yhdellä kymmenestä aikuisesta, enemmän naisilla kuin miehillä."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe