Kuuntelin hetken radiosta jonkun virolaisen naisen kommenttia siitä, miten me suomalaiset emme olisi ehkä yhtään mitään, ellemme olisi saaneet kulttuuriamma Euroopasta - siis kaiketi myös Virosta.
Minä väitän, 10 vuotta sukututkimusta tehneenä ja Suomen vanhasta historiasta kiinnostuneena ruohonjuuritason kansalaisena, että ei tainnut tämäkään virolainen akateemikkonainen oikein tietää, mistä puhuu.
Niin kauan kuin tietoja on saatavilla, Suomen sivistystaso ei ole ollut yhtään alemmalla tasolla kuin muuallakaan Euroopassa. Ainut on köyhyys. Ensin rahat Suomesta veivät ruotsalaiset ja samalla tapattivat lukemattoman määrän meitä suomalaisia - varsinkin miehiä, sitten Venäjä. Nyt on vuorossa EU, jonka talutusnuorassa nämä demokraattiset diktatuurit vaeltavat silmät sokeina.
Köyhyys ei tarkoita sivistymättämyyttä, sen näkee, kun katsoo ihmistä sinne sielun peiliin - silmiin. On loukkaavaa kuunnella näitä edellä mainittuja herjauksia - myös valtiomme päättäjiltä.
Jos Suomen vanhusvoittoisia pieniä kuntia ei olisi pakotettu ottamaan vastaan lisää elätettäviä, kenties se rasistisuuskin olisi vähäisempää. Jonkun ne rahat kaikkien elättämiseksi on hankittava ja se taho on ruohonjuuritaso. Kun harjoitetaan tyhmää politiikka, siitä ei kärsi vain yksi ihminen, vaan suurempi massa. Se, joka ei saa päättää, ketä pitää elättää ja ketä ei, eikä näistä asioista saisi edes puhua, muutoin on heti rasistinen. En kannata näitä ilkeitä herjaajia, he ovat oma ryhmänsä, sillä itsekin olen saanut kärsiä heidän ilkeyksistään.
Nyt kun virolaiset pääsivät EU:hun, sitä ollaan niin sivistynyttä. Eikös ne virolaiset naisetkin ole päässeet rikastumaan siksi, kun muuttivat Suomeen ja Suomi antoi heille oikeat mahdollisuudet toteuttaa itseään, vai mitä? Miksi ihmeessä he eivät kirjoittaneet kirjojaan Virossa, sillä silloin ei tarvitsisi olla kateellinen?
Suomalaisuudesta ja ...
ent.suomimummo
1
146
Vastaukset
- juu....
On sitä joillakin aikaa miettiä mitä joku toinen olisi tai ei olisi jos oisi käynyt niin tai näin. Vaikka kyllä muuten pidän virolaisista.pientä pätemisen tarvetta vieläkin kyllä esiintyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882513- 671455
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841388EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111202- 81923
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe34785Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102781- 54773
- 30706