Me napattiin meidän reput maasta ja lähdettiin kävelemään kohti Jussin kotia. Mä en voinu uskoa, mitä oli tapahtumassa - monta tuntia kaksin Jussin kanssa. Mun päässä pyöri kaikenlaisia villejä ajatuksia tulevasta, mutta mä halusin olla ajattelematta yhtään mitään. Jussi esti mun pään tyhjenemisen: ''Kun mä siellä luokassa pussasin sua - mä en voinu enää salata mun tunteita. Kuten mä jo sanoin, niin mä ihastuin suhun niin kauan aikaa sitten, että tää on tuntunu ikuisuudelta...''
Mä en voinut kuin nyökkäillä, mutta sitten Jussi täräytti. Sen ääni särisi: ''Mut sit toisaalta, mä olin niin pettynyt sun käytökseen. Sä olit mua kohtaan hirveen kylmä ja epämiellyttävä - ja mä mietin, että mitä mä olin tehny niin väärin ansaitakseni tollaista kohtelua. Jos mä en olis ollu niin umpirakastunut suhun, mä olisin varmasti ettiny jonkun toisen.''
Mua kouraisi vatsanpohjasta pahasti. Jussi oli oikeassa; mä olin ollu ihan täysi idiootti. Mä yritin selittää jotain epätoivoisesti: ''En mä oikeen itekään tiedä - sä vaan uhkasit mun asemaa, kun mä olin aina ollu mun luokan kingi ja tyttöjen-'' Jussi keskeytti mut: ''Mä halusin pysyä tyttöjen suosiossa, jotta mä saisin myös kundit mun puolelle. Siten mä olisin voinu mahdollisesti ettiä jonkun, jota mä rakastaisin... Vaikka sä et missään vaiheessa suhtautunut muhun positiivisesti, niin sä olit silti ainoa, johon mä iskin mun silmät.''
Jussi katsoi mua tosi vakavana. Mulle tuli jo mieleen, että kuinka paljon mua musertavia juttuja sillä oli vielä kerrottavanaan. Mä olin jo nyt ihan maassa, kun Jussi kertoi asiat niin kuin ne oli. ''Jussi, mä tiiän, että mä oon ollu ihan tyhmä...'' Mä jouduin keskeyttämään, kun pari mun lukiolaista käveli vastaan. Jussi huomas ne myös. Mun onneksi niillä oli joku - ilmeisesti - niin hyvä puheenaihe, että ne ei tainneet huomata mua eikä Jussia ollenkaan. Eivät edes moikanneet.
''Ei mun tarkoitus ollu saada sua pahalle tuulelle. Mä vaan halusin kertoa, miltä musta on tuntunut'', Jussi pahoitteli. Taas se oli ihan oikeassa. ''Kyllä mä ymmärrän - ei oo varmasti ollu helppoa...'' ''Mun talo on tuolla'', Jussi osoitti. Siellä oli neljä rivitaloa, jotka muodosti jonkinnäköisen suorakulmion. ''Mikä se noista on?'' ''Toi vasemmalla puolella oleva - ja siitä melkein päädyssä.''
Yksikään niistä taloista ei miltään luksuskodilta näyttänyt. Mua kävi jo sääliks Jussin puolesta. Mä katselin Jussin naapureiden pieniä, mutta siistejä pihamaita. Yhdessä oli jopa minipuutarha. ''Se on tää'', Jussi sanoi havahduttaen mut mun ajatuksista. Se oli rivin toiseksi viimeinen ovi, yhdeksäs kymmenestä - tai niin mä olin laskevinani.
Jussin talon piha oli kieltämättä aika koruton. Ei pelkästään siten, että niillä ei ollut mitään koristeita, mutta ei siinä pihalla ollut oikeastaan minkäänlaista sisustusta. Mulle tuli mieleen, että Jussin perhe saattoi tosiaan olla aika köyhä. Kysyä mä en kuitenkaan iljennyt.
Jussi kaivoi avaimen takin taskustaan ja päästi mut ensin sisälle. ''Kiva pytinki'', mä heitin. ''Parempiakin on...'' Jussi sanoi apaattisesti. Mua kadutti jo nyt, että olin ylipäänsä mennyt mitään sanomaan Jussin kodista. Mä huomasin kyllä, että Jussi ei liiemmin innostunut mun kehusta. Mä lampsin olohuoneen sohvalle istumaan, ja Jussi istahti mua vastapäätä.
Mä päätin rohkaistua ja kysyin: ''Ootsä ainoo lapsi?'' ''Toistaseks joo - mun vanhemmat on kyllä puhunu jo pitkään toisenkin lapsen hankkimisesta, mutta se on kai ollu tapetilla jo mun syntymästä lähtien... Mutta ei mua ainakaan haittaa. Mitä mä oon nähny, niin saan olla ihan tyytyväinen, kun ei ole muita vähä-älyisiä talossa.'' Mua inhotti, kun Jussi haukkui itseään. ''Sä aliarvioit itteäs. Sähän oot paljon parempi kuin mä melkein kaikissa aineissa!'' mä muistutin. Jussi huokaisi: ''Niinpä kai...''
Tunnelma oli oudon ahdistava. Rakkautta oli ilmassa, mutta Jussilla oli selvästi jotain muutakin sydämen päällä. Mä koin mun velvollisuudeks selvittää asia: ''Onko joku pahasti?'' ''Ei oo...'' Mä näin Jussin kasvoilta, että se halus sanoa jotain. Mun piti löytää täsmälleen oikeat sanat, jotta Jussi olis kertonut, mistä oli kyse.
Mä en voinut kuin nyökkäillä, mutta sitten Jussi täräytti. Sen ääni särisi: ''Mut sit toisaalta, mä olin niin pettynyt sun käytökseen. Sä olit mua kohtaan hirveen kylmä ja epämiellyttävä - ja mä mietin, että mitä mä olin tehny niin väärin ansaitakseni tollaista kohtelua. Jos mä en olis ollu niin umpirakastunut suhun, mä olisin varmasti ettiny jonkun toisen.''
Mua kouraisi vatsanpohjasta pahasti. Jussi oli oikeassa; mä olin ollu ihan täysi idiootti. Mä yritin selittää jotain epätoivoisesti: ''En mä oikeen itekään tiedä - sä vaan uhkasit mun asemaa, kun mä olin aina ollu mun luokan kingi ja tyttöjen-'' Jussi keskeytti mut: ''Mä halusin pysyä tyttöjen suosiossa, jotta mä saisin myös kundit mun puolelle. Siten mä olisin voinu mahdollisesti ettiä jonkun, jota mä rakastaisin... Vaikka sä et missään vaiheessa suhtautunut muhun positiivisesti, niin sä olit silti ainoa, johon mä iskin mun silmät.''
Jussi katsoi mua tosi vakavana. Mulle tuli jo mieleen, että kuinka paljon mua musertavia juttuja sillä oli vielä kerrottavanaan. Mä olin jo nyt ihan maassa, kun Jussi kertoi asiat niin kuin ne oli. ''Jussi, mä tiiän, että mä oon ollu ihan tyhmä...'' Mä jouduin keskeyttämään, kun pari mun lukiolaista käveli vastaan. Jussi huomas ne myös. Mun onneksi niillä oli joku - ilmeisesti - niin hyvä puheenaihe, että ne ei tainneet huomata mua eikä Jussia ollenkaan. Eivät edes moikanneet.
''Ei mun tarkoitus ollu saada sua pahalle tuulelle. Mä vaan halusin kertoa, miltä musta on tuntunut'', Jussi pahoitteli. Taas se oli ihan oikeassa. ''Kyllä mä ymmärrän - ei oo varmasti ollu helppoa...'' ''Mun talo on tuolla'', Jussi osoitti. Siellä oli neljä rivitaloa, jotka muodosti jonkinnäköisen suorakulmion. ''Mikä se noista on?'' ''Toi vasemmalla puolella oleva - ja siitä melkein päädyssä.''
Yksikään niistä taloista ei miltään luksuskodilta näyttänyt. Mua kävi jo sääliks Jussin puolesta. Mä katselin Jussin naapureiden pieniä, mutta siistejä pihamaita. Yhdessä oli jopa minipuutarha. ''Se on tää'', Jussi sanoi havahduttaen mut mun ajatuksista. Se oli rivin toiseksi viimeinen ovi, yhdeksäs kymmenestä - tai niin mä olin laskevinani.
Jussin talon piha oli kieltämättä aika koruton. Ei pelkästään siten, että niillä ei ollut mitään koristeita, mutta ei siinä pihalla ollut oikeastaan minkäänlaista sisustusta. Mulle tuli mieleen, että Jussin perhe saattoi tosiaan olla aika köyhä. Kysyä mä en kuitenkaan iljennyt.
Jussi kaivoi avaimen takin taskustaan ja päästi mut ensin sisälle. ''Kiva pytinki'', mä heitin. ''Parempiakin on...'' Jussi sanoi apaattisesti. Mua kadutti jo nyt, että olin ylipäänsä mennyt mitään sanomaan Jussin kodista. Mä huomasin kyllä, että Jussi ei liiemmin innostunut mun kehusta. Mä lampsin olohuoneen sohvalle istumaan, ja Jussi istahti mua vastapäätä.
Mä päätin rohkaistua ja kysyin: ''Ootsä ainoo lapsi?'' ''Toistaseks joo - mun vanhemmat on kyllä puhunu jo pitkään toisenkin lapsen hankkimisesta, mutta se on kai ollu tapetilla jo mun syntymästä lähtien... Mutta ei mua ainakaan haittaa. Mitä mä oon nähny, niin saan olla ihan tyytyväinen, kun ei ole muita vähä-älyisiä talossa.'' Mua inhotti, kun Jussi haukkui itseään. ''Sä aliarvioit itteäs. Sähän oot paljon parempi kuin mä melkein kaikissa aineissa!'' mä muistutin. Jussi huokaisi: ''Niinpä kai...''
Tunnelma oli oudon ahdistava. Rakkautta oli ilmassa, mutta Jussilla oli selvästi jotain muutakin sydämen päällä. Mä koin mun velvollisuudeks selvittää asia: ''Onko joku pahasti?'' ''Ei oo...'' Mä näin Jussin kasvoilta, että se halus sanoa jotain. Mun piti löytää täsmälleen oikeat sanat, jotta Jussi olis kertonut, mistä oli kyse.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.