karhunköynnös

Minua kiinnostais istuttaa karhunköynnöstä ruukkuun (muuten ilmeisesti leviää liian innokkaasti), mutta en mistään löydä alkua. Löytyykö täältä ketään, jolla olisi tätä ns. rikkakasvia itsellään? Ymmärtääkseni se alkaa melko helposti juurenpalasta. Voisinko ehkä saada pari palaa... :o)
154740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllähän se aika innokkaasti leviää, mutta helppo pitää kurissakin kun vain leikkaa ei-toivotut alut pois. Meiltä olisi voinut muutama taimi irrota, mutta vaikea tietysti tässä vaiheessa lähettää kun ovat kasvaneet jo aika pitkiksi.. Tiedä sitten lähteekö kasvamaan pelkästä juuren palasta kun kesä on jo alkanut..?

Äänestä
  • Ihan varmasti lähtee kasvamaan pelkästä juurenpalasta :-) Hetken se ottaa, että se juurtuu, meilläkin kk aina miettii keväällä-alkukesällä pitkään ennen kuin lähtee kasvamaan. Mutta kun sitten lähtee, niin kasvaa yhdessä hujauksessa.

    Kannattee tökätä juurenpalasia multaan, vaikka ruukkuun (kasvaa hyvin siinäkin), ei kovin syvälle. Ja kastella säänöllisesti, että juurtuu.

    Taimet tahtoo näivettyä, jos taimia irrottaa niin, että juuristo menee poikki, mutta virkoaa se jonkun ajan päästä. Mutta ihan saman asian ajaa, kun laittaa pelkkiä juurenpaloja.

    Äänestä

  • köynnökseen ihastunut kirjoitti:

    Ihan varmasti lähtee kasvamaan pelkästä juurenpalasta :-) Hetken se ottaa, että se juurtuu, meilläkin kk aina miettii keväällä-alkukesällä pitkään ennen kuin lähtee kasvamaan. Mutta kun sitten lähtee, niin kasvaa yhdessä hujauksessa.

    Kannattee tökätä juurenpalasia multaan, vaikka ruukkuun (kasvaa hyvin siinäkin), ei kovin syvälle. Ja kastella säänöllisesti, että juurtuu.

    Taimet tahtoo näivettyä, jos taimia irrottaa niin, että juuristo menee poikki, mutta virkoaa se jonkun ajan päästä. Mutta ihan saman asian ajaa, kun laittaa pelkkiä juurenpaloja.

    Hei!
    Uskaltaisinko pyytää... Olisiko sinulta (tai Tiinalta) mahdollista saada pari juurenpalaa vaikka kirjekuoressa (minä tietenkin maksan postimaksun)? Asun napapiirin tuntumassa enkä ole täältä kyseistä kasvia löytänyt. Ruukkuun ajattelin minäkin sen laittaa. Kai se täällä vähän pohjoisemmassakin kasvaa... Olisi mukava yrittää!

    Äänestä

  • mimmu kirjoitti:

    vaaleanpunainen karhunköynnös? Mulla on myös valkoista jonkin verran, mutta enempi vaaleanpunaista. Juurista kun ei oikein osaa päätellä, että kumpaa väriä se on, mutta suuremmalla todennäköisyydellä ne on varmaan vaal.punaista :-) Voin kaivella juuria sieltä täältä ja saattaahan siitä tulla mixauskin, se on ihan kiva yhdistelmä.

    Laita s-postiosoitteesi jos kiinnostaa! :-)

    Meiltä löytyy ainoastaan valkoista versiota. Voisinhan minä sitä pari palaa kirjekuoreen änkeä, laitatko sähköpostiosoitteesi tosiaan. Tai jos ihastunut lähettää sulle molempia värejä.. Perjantaina lähden lappiin ja olen viikon sitten poissa..

    Ei voi olla totta! Voisinko tosiaan saada sinulta alkuja? Täällä viherpeukalo (joka kyllä on aika vaalea) on aivan innoissaan! Ei ollenkaan haittaa, jos vaaleanpunaista on joukossa -vaikka kaikki. Tiinalta tulis valkoista, jos vain jaksaa sitä mulle lähettää. Lähetä sähköpostia, niin saat osoitteeni. ;oD

    Äänestä

  • tiina kirjoitti:

    Meiltä löytyy ainoastaan valkoista versiota. Voisinhan minä sitä pari palaa kirjekuoreen änkeä, laitatko sähköpostiosoitteesi tosiaan. Tai jos ihastunut lähettää sulle molempia värejä.. Perjantaina lähden lappiin ja olen viikon sitten poissa..

    Sinäkin lupauduit auttamaan köynnösmaanikkoa! Koska Ihastuneelta saattaa tulla ainoastaan vaaleanpunaista, niin voisitko tosiaan lähettää sinun penkistäsi valkoista? Laitan sähköpostiosoitteeni mukaan, jos otat yhteyttä, niin kerron osoitteeni myös sinulle. Ehkä siis voin etsiä multapussini... :o)

    Äänestä

  • köynnökseen ihastunut kirjoitti:

    vaaleanpunainen karhunköynnös? Mulla on myös valkoista jonkin verran, mutta enempi vaaleanpunaista. Juurista kun ei oikein osaa päätellä, että kumpaa väriä se on, mutta suuremmalla todennäköisyydellä ne on varmaan vaal.punaista :-) Voin kaivella juuria sieltä täältä ja saattaahan siitä tulla mixauskin, se on ihan kiva yhdistelmä.

    Laita s-postiosoitteesi jos kiinnostaa! :-)

    Tässä se tulee [email protected] ;o)

    Äänestä

  • tiina kirjoitti:

    Meiltä löytyy ainoastaan valkoista versiota. Voisinhan minä sitä pari palaa kirjekuoreen änkeä, laitatko sähköpostiosoitteesi tosiaan. Tai jos ihastunut lähettää sulle molempia värejä.. Perjantaina lähden lappiin ja olen viikon sitten poissa..

    Näethän sinä osoitteeni tietenkin jo vastauksestani Ihastuneelle, mutta laitan sen myös sinun viestisi alle eli [email protected]
    Kiitos jo näin etukäteen!
    ps. Miksihän osoitteeni ei näkynyt aikaisemmin, vaikka kirjoitin sen otsikon alla olevaan sähköposti -kohtaan...? En ilmeisesti osaa vieläkään käyttää tätä!

    Heips

    Jos matkalla käy köynnöksille köpelösti, minäkin voin sinulle lähettää. Valkoista on kilometritolkulla............ :-)

    Loppukesästä varmaan Helsinki - Ivalomitalta :-)

    Äänestä

  • Vääksyn karhunköynnös kirjoitti:

    Heips

    Jos matkalla käy köynnöksille köpelösti, minäkin voin sinulle lähettää. Valkoista on kilometritolkulla............ :-)

    Loppukesästä varmaan Helsinki - Ivalomitalta :-)

    Kiitos, otan mielelläni vastaan niitä juurenpaloja. Voihan tosiaan käydä niin, että Tiinalta ja Ihastuneelta mahdollisesti saamani köynnökset eivät jostain syystä kasvakaan. Lähetä minulle sähköpostia, niin vastaan sinulle. :o)

    Äänestä

  • köynnökseen ihastunut kirjoitti:

    vaaleanpunainen karhunköynnös? Mulla on myös valkoista jonkin verran, mutta enempi vaaleanpunaista. Juurista kun ei oikein osaa päätellä, että kumpaa väriä se on, mutta suuremmalla todennäköisyydellä ne on varmaan vaal.punaista :-) Voin kaivella juuria sieltä täältä ja saattaahan siitä tulla mixauskin, se on ihan kiva yhdistelmä.

    Laita s-postiosoitteesi jos kiinnostaa! :-)

    Hei! Minulle lähetettiin sähköpostia ja kysyttiin siitä vaaleanpunaisesta lajikkeesta. Jos sinulla niitä riittää, niin meitä kiinnostuneita näyttää olevan enemmänkin... Postimaksuista ei tosiaan tarvitse välittää. Minä lunastan mahdollisen kirjeen. :o)

    Äänestä

  • mimmu kirjoitti:

    Näethän sinä osoitteeni tietenkin jo vastauksestani Ihastuneelle, mutta laitan sen myös sinun viestisi alle eli [email protected]
    Kiitos jo näin etukäteen!
    ps. Miksihän osoitteeni ei näkynyt aikaisemmin, vaikka kirjoitin sen otsikon alla olevaan sähköposti -kohtaan...? En ilmeisesti osaa vieläkään käyttää tätä!

    Hei

    Laitoin Sinulle sähköpostia.

    Äänestä

Minulla ei ole tarjota alkuja, mutta sen sijaan olen kokeillut elämänlangan (=karhunköynnös?) kasvattamista ruukussa.

Opiskelijana säästän myös parvekkeen sisustamisessa. Siskon luona satuin vierailemaan sopivasti, kun elämänlangan versot olivan noin 20 senttisiä (elämänlankaa kasvoi lähes jokaisen marjapensaan juurella). Kaivoin muutamasta kohdasta juurakoita versoineen ja istutin ne kotona ruukkuun. Tällä hetkellä köynnös kasvaa reilu 10 senttiä päivässä ja mutkitellen pajuristikkoa pitkin vartta on kertynyt puolisentoista metriä. Olen kuitenkin pitänyt sen visusti erillään muista kasveista, jottei se pääse kiipeämään niitä pitkin.

Vettä tuuheahko kasvusto tarvitsee melko lailla. Toisaalta vaikka kasvi pääsisikin nuukahtamaan, virkistyy köynnös silmissä heti veden lisäyksen jälkeen.

Tällä hetkellä odottelen ensimmäisten valkoisten kukkien ilmaantumista. Juuri niiden takia alun perin innostuin kasvista.

Äänestä
  • hei kaikki minulla on suuri edellä mainittu kukkaköynnös,joka on tänä kesänä ostettu.joten nyt syksyn tultua tarvitsisin neuvoja miten talvehdutan ihanat kukkaset kuusamossa.Minulla on myös elämän lankaa jonka tiedän kestävän hyvin suojattuna.
    syysterveisin uma

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimmu kirjoitti:

Minua kiinnostais istuttaa karhunköynnöstä ruukkuun (muuten ilmeisesti leviää liian innokkaasti), mutta en mistään löydä alkua. Löytyykö täältä ketään, jolla olisi tätä ns. rikkakasvia itsellään? Ymmärtääkseni se alkaa melko helposti juurenpalasta. Voisinko ehkä saada pari palaa... :o)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu