ei hesburgeriin

Kymen Sanomat:
Raju turma leikkipaikalla - lapsen käsi poikki

Perjantai 18.11.2011 klo 12.38


Ravintola ei korvaa sen leikkipaikalla syntynyttä vammaa.

Kotkalaislapsen leikit saivat dramaattisen käänteen, kun hänen kätensä katkesi Kotkan Pasaatin Hesburgerin leikkipaikalla syyskuussa. Asiasta kertoo Kymen Sanomat.

Vamma syntyi, kun lapsi kolautti kätensä seinää päin.

Kymen Sanomien lukijan mukaan leikkipaikka on vaarallinen, sillä osa seinistä on pleksittämättä. Siitä johtuen seinässä on aukko, johon lapset pääsevät kiipeilemään. Kyseenalaisia ovat myös 90 asteen kaakeloidut betonikulmat.

Ei korvata

Ravintolapäällikkö Karin Laurenin mukaan Pasaatin leikkipaikka on lakisääteinen, johon leikkipaikan tuottaja on antanut säännökset. Vuoropäälliköt valvovat leikkipaikan turvallisuutta päivittäin tarkastamalla, että ympäristö ja leikkivälineet ovat turvallisia.

- Vanhempien tehtävänä on katsoa, että lasten leikit ovat turvallisia. Kotkalaispojan tapauksessa katsoimme, että emme ole korvausvelvollisia tapahtuneesta, koska leikkipaikka oli asianmukaisessa kunnossa, hän sanoo Kymen Sanomille.

Lähde: Kymen Sanomat
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On se kumma, ettei vanhemmille tunnu kuuluvan lastensa valvonta enää ollenkaan. Mihin ollaan menossa? Tai oikeammin on menty jo, sillä jäljet ovat nähtävissä joka puolella. Mutta pääasia tietenkin on että VANHEMMAT eivät vastaa mistään.

Äänestä

Olen samaa mieltä. Ollaan sitä missä tahansa, niin vanhemman kuuluu valvoa lastaan. Hyvä esimerkki kesältä maauimalasta: pikku tenava hyppeli itsekseen isoon altaaseen ilman vanhempaa. Kun uimavalvoja pyysi asiallisesti aurinkoa ottavaa äitiä katsomaan jälkikasvunsa perään, tämä närkästyneenä totesi: -Miksi? Sinunhan niitä kuuluu valvoa... Ja kyllä, menen minäkin edelleen Heseen lapseni kanssa.

Äänestä

Mielestäni Karin Lauren on osittain oikeassa, laki saattaa olla hänen puolellaan. Toisaalta imagolla on valtava merkitys yritykselle, joten olisi saattanut olla järkevämpää korvauttaa vahinko yrityksen vakuutuksesta.

Mikäli seinässä oleva aukko on vaarallinen, tai seinä on pleksittämättä leikkipaikka ei liene turvallinen. Turvallisuuden toteuttamisesta vastaa yritys, olipa leikkipaikka sitten lakisääteinen tai ei.

Toivottavasti viranomainen, jolle tämän alueen hyväksyntä kuuluu, tekee sinne pikaisen tarkastuksen. Jo yhdelle lapselle aiheutunut vamma leikkipaikalla ei saa toistua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei millään kirjoitti:

Kymen Sanomat:
Raju turma leikkipaikalla - lapsen käsi poikki

Perjantai 18.11.2011 klo 12.38


Ravintola ei korvaa sen leikkipaikalla syntynyttä vammaa.

Kotkalaislapsen leikit saivat dramaattisen käänteen, kun hänen kätensä katkesi Kotkan Pasaatin Hesburgerin leikkipaikalla syyskuussa. Asiasta kertoo Kymen Sanomat.

Vamma syntyi, kun lapsi kolautti kätensä seinää päin.

Kymen Sanomien lukijan mukaan leikkipaikka on vaarallinen, sillä osa seinistä on pleksittämättä. Siitä johtuen seinässä on aukko, johon lapset pääsevät kiipeilemään. Kyseenalaisia ovat myös 90 asteen kaakeloidut betonikulmat.

Ei korvata

Ravintolapäällikkö Karin Laurenin mukaan Pasaatin leikkipaikka on lakisääteinen, johon leikkipaikan tuottaja on antanut säännökset. Vuoropäälliköt valvovat leikkipaikan turvallisuutta päivittäin tarkastamalla, että ympäristö ja leikkivälineet ovat turvallisia.

- Vanhempien tehtävänä on katsoa, että lasten leikit ovat turvallisia. Kotkalaispojan tapauksessa katsoimme, että emme ole korvausvelvollisia tapahtuneesta, koska leikkipaikka oli asianmukaisessa kunnossa, hän sanoo Kymen Sanomille.

Lähde: Kymen Sanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu