Kokemuksia kuritusväkivallasta

No, aloitanpa tähän ketjuun vastaamisen.

Kuten edellisessä ketjussa todettiin, riippuu henkilöstä ja kurituksen voimakkuudesta kestääkö kuritusta kasvamalla kunnolliseksi ihmiseksi, vai jääkö traumoja.

Kuulun ensin mainittuun ryhmään, ei jäänyt traumoja.

Molemmat vanhemmat kurittivat minua ja veljeäni kun olimme pieniä, mutta VAIN SILLOIN; KUN SILLE KURITUKSELLE TODELLA OLI AIHETTA!!!

Tässä on mielestäni taitavan kasvatuksen ydin! Eli ei kuriteta turhanpäiväisistä pikkujutuista, vaan ainoastaan silloin kun lapsi on tehnyt kielloista ja uhkauksista huolimatta jotain todella väärää/vaarallista. Eli viimeisenä keinona, todistetaan että ollaan tosissaan, ja lapsen on pakko uskoa.

Meitä tukistettiin, annettiin "luunappeja", sekä saatettiin puristaa/kiskoa käsivarresta sen verran lujaa puristamalla, että hieman jo muistan hauikseen sattuneen. Ikinä ei missään tapauksessa lyöty/piiskattu, ja tämä on minusta hyvin tärkeää!! En ole koskaan kokenut, että minua/veljeäni olisi "pahoinpidelty" millään tavalla.

En edelleenkään, 27-vuotiaana, pidä saamaamme kuritusta pahoinpitelyn muotona, vaan kasvatuksen viimeisenä keinona, kun kuriton lapsi ei usko.

Voin käsi sydämellä sanoa, että jokaisen saamani tukkapöllyn olin ihan itse ansainnut, koska olin villi lapsi ja veljeni kanssa yhdessä riehaannuttiin toisinaan eikä uskottu mitään kieltoja.

Traumoja ei siis jäänyt, koska mielestäni sain tukkapöllyä vain hyvästä syystä, joten yhteenvetona: mielestäni olen saanut hyvän kasvatuksen, oikeanlaisilla ja täysin hyväksyttävillä kasvatusmetodeilla.

Olen täysin tavallinen, onnellinen 27-vuotias nainen, ja halusin jakaa tarinani osoituksena siitä, että ruumiillista kuritusta voi mielestäni harjoittaa myös oikein, niin karulta kuin tuo lause kuulostaakin!? :D

Nimenomaan OIKEIN, eikä omia stressejään lapseen purkaen!
Mutta eihän vanhempia opeta kukaan. Lastenhoidosta ei vanhemmille anneta läheskään samaa oppia kuin koulussa pakollisena päntättävistä kemiasta matikasta fysiikasta bilsasta jne. SYY MIKÄHÄN?

Ennenhän se saatiin automaattisesti jo perheessä ja vähintäänkin läheisessä sukuyhteisössä!

Aivan...

Eli kun annetaan asian olla. Ei anneta mitään seuraamuksia mistään.

Paitsi ne klassiset:
-Kotiaresti
-Ei viikko rahaa
-Ei puhelinta
-EI tietokonetta
-Ei kavereita
-Koulusta suoraan kotiin ja tehään läksyt.

Ja tästä se oppii mitä?
Kun se kotiarestissa miettii karkaamista
,ei viikkoraha kiinnosta ku lainaa kaverilta,
puhelinta ei tartte jos hengailee kavereiden kanssa
(on itseasiassa parempi vaan niin ei vanhemmat tiiä minne on karannu),
nettiä voi käyttää kirjastossa, j
a kaks viimestä sitte varmaa arvaatteki jo.

Tämän fiaskon jälkeen mietitte mikä meni vikaan,miks ei puhe toiminu?

Kyllä ne teidän pikku enkelit on sen yhen illan niin hellan lettan nätisti,mut seuraavana päivänä on ku ei mitää olis ja rehvastelee kavereilleen kuinka kova jätkä se on.

Mitekäs ne vanhemmat joiden YKSITOISTA vuotias karkailee kotoa 9 jälkeen illalla?

"Pitää mennä lapsen tasolle ja puhua asiat halki"

Nykynuoriso ja yhä nuorempi ja nuorempi tietää että ne saa tehä mitä vaan kunhan on sen yhen kerran koiranpentu katseella
"Anteeks,ei tuu toistumaan

Minua on kuritettu pienenä tukistaen ja suun pesemisellä saippualla mutta siihen on loppunut silloinen käyttäytyminen. Ja ei, en ole saanut traumoja ja ihan kunnon kansalaisia ollaan. Mutta vanhempani eivät sitä ole tehneet vihoissaan. Ovat kurittaneet ja sitten silittäneet ja kertoneet miksi piti kurittaa ja että se mitä tein, on väärin. Ja tieto meni perille.
Nykypäivän torumisperiaatteella kasvatetaan mielestäni vain rikollisia lisää yhteiskuntaan.

Turhanpäiväisellä kurituksella saadaan kyllä helpolla hermoheikkoja tai/ja sosiopaatteja sun muita psykopaatteja aikaiseksi.

Lapsen täytyy itse tajuta ansainneensa kuritus ja myös hyväksyä se itsekin. Muuten kurittaminen on vahingollista. Myös käytettävä kuritustapa pitäisi harkita tarkkaan, jotta siitä ei tulisi isompaa traumaa. Ehkä joku viikkorahan peruutus tai muu vähemmän ikävä juttu. Fyysinen väkivalta on jo niin vakava juttu, että siihen tulee tarttua vain hyvin harvoin.

Itseäni kuritettiin muutaman kerran lapsena. En edes muista niitä tapauksia enää kunnolla. Omia lapsiani ei ole koskaan taas tarvinnut kurittaa. Joskus se vähän ihmetyttää itseänikin. Oma esimerkki on tietenkin usein se tekijä mikä saa lapsetkin toimimaan samalla tavalla kuin sinäkin. Eikä tässä olla edes mitään supervanhempia, jotka on koko ajan keksimässä kivaa lapsilleen. Aika perinteinen vanhemman malli meillä on muijan kanssa ollut kyseessä. Rajoja ja huolehtimista. Joskus valitettavasti jotain riidanpoikasta ovat joutuneet todistamaan, mutta ehkä sekin on ollut vain hyväksi. Liian siloiteltu kuva vanhemmistaan saattaa sekin olla haitallista.

Henkisen väkivallan käyttöä en kyllä uskaltaisi suositella mihinkään tilanteeseen. Aikuinenkin ihminen kestää sitä hyvin huonosti. Joskus tosin ihmisenä kasvaminen vaatii vähän sitäkin. Kaikkihan sitä täällä kuitenkin kohtaavat tavalla tai toisella ihan tuntemattomilta ihmisiltä. Se vaan pitää kestää ja sen kestääkin kun tajuaa, että nuo ihmiset katoavat kuitenkin pian jonnekin pois elämästämme. Sen sijaan oman vanhemman harjoittama henkinen väkivalta jää elämään koko elämämme ajaksi. Hänestä ei pääse yhtä helposti eroon kuin tuntemattomista ihmisistä.

Isäni "kasvattajana" käytti henkistä ja fyysistä kuritusta. Hiuksista repimistä, läimäyttelyä, potkimista, haukkumista, nöyryyttämistä... Hänen silmissään tuo oli normaalia kasvatusta. Minun mielestäni puhdasta väkivaltaa pienempäänsä ja heikompaansa kohtaan. Olin kuulemma ansainnut tuon kaiken, koska ärsytin häntä!
Tulos on se, että en halua olla ihmisen kanssa missään tekemisissä. Sellaiset arvet minuun on jäänyt.

[ Isäni "kasvattajana" käytti henkistä ja fyysistä kuritusta. Hiuksista repimistä, läimäyttelyä, potkimista, haukkumista, nöyryyttämistä... Hänen silmissään tuo oli normaalia kasvatusta. Minun mielestäni puhdasta väkivaltaa pienempäänsä ja heikompaansa kohtaan. Olin kuulemma ansainnut tuon kaiken, koska ärsytin häntä!
Tulos on se, että en halua olla ihmisen kanssa missään tekemisissä. Sellaiset arvet minuun on jäänyt. ]

Minulla täysin samanlaiset kokemukset, kuin sinulla. Minulla on arvet koitunut erittäin huonoon itsetuntoon, jota moni on käyttänyt hyväksi (työpaikalla ja jotkut vanhat kaverit vanhemmat edelleen, veljet..) ja koittaa käyttää edelleen, mutta en liiku näiden ihmisten kanssa enää ja se on saanut oloni itsevarmemmaksi.
Olin pienenä nurkaan hakattu lapsi ja viihdyin vain omissa oloissa.
Nykyään myös nautin suunnattomasti yksin olosta, vaikka käyn silloin tällöin kavereita morjenstamassa. Voimia teille muille :)

Todella mielenkiintoista lukea kokemuksianne!

Väkivalta ei ole tehokasta, sillä lapsi ei aina ymmärrä tekojensa seurauksia, eikä sitä miksi häntä rankaistaan voimalla. Kurittaminen voi päinvastoin aiheuttaa lapsessa kapinointia.

Lisäksi pelon ilmapiirissä eläminen hidastaa lapsen oppimista. Lapsi oppii nopeammin, kun häntä kasvatetaan ilman väkivaltaa.

Aivan. Minä kapinoin aina, vaikka sain kuinka kovin osumia. En hyväksynyt tapaa jolla minua kasvatettiin, mutta se oli isän mielestä hauskaa ja hän nautti nöyryyttämisestä, ja se nostatti minussa vihan pintaan.
Sain iskuja päähän jo pelkästään siitä, kun en mukulana vienyt sukkia pesukoneeseen, tai jos nukkusin liian pitkään vapaapäivinä, niin sänkyyn
kannettiin jääkylmää vettä, tai jos tunsin oloni todella ahdistuneeksi ja punastuin, niin isä tuli nauramaan viereen.

Koko perhe kärsi muutenkin jatkuvista tappeluista. Näin aikuisena mietin, että olisi pitänyt muuttaa heti mummolaan asumaan. Siellä olisin elänyt paremman elämän, mutta ei auta ruikuttaminen. Elämä voittaa.

Fyysinen kuritus on perseestä.

ruumiillisessa kurituksessa on se, että moni ei osaa käyttää sitä oikein, vaan käyttää sitä oman voimansa mittana lapseensa ja katsoo sen vielä oikeaksi.Todella tiukassa paikassa voi olla oikein että käytetään äärimmäistä keinoa, mutta mikään jokapäiväinen juttu se ei voi olla. Jatkuva läpsiminen, tukistaminen ja lyöminen alistaa lasta ja tekee lapsesta aran, tai sitten toinen ääripää, lapsesta tulee niin kapinallinen ja vihainen että hän käyttää väkivaltaa itsekin suhteessa toisiin. Tällaisesta poiskasvaminen vie ihmisellä puolet elämästä. Ja se n surullista. Siksi on hyvä että jo lastentarhassa ja ihan alakoulussa lapsille opetetaan että väkivaltaa ei saa käyttää. Ja että voi ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille jos kotona hakataan ja piiskataan. Tämä tieto estää myös vanhempia hakkaamasta niin paljon lapsiaan.
Itse en ole antanut ikinä anteeksi sitä, kun äitini piiskasi koko lapsilauman siksi ,että lapsilla oli ollut hauskaa kaupungin leikkikentällä, millaisia ennen oli, missä oli kaikkia ihania leikkikaluja. Enkä sitäkään anna ikinä anteeksi, että äitini poltatti 8-vuotiaalla veljelläni kaksi askia tupakkaa peräjälkeen, kun veljeni oli saatu kiinni tupakanpoltosta, Veli meni ihan keltaiseksi ja oksenteli. Hänhän olisi voinut kuolla moisen kurinpidon seurauksena. Ja monta muuta tapausta.
Itse annoin pojalleni selkään, kun hän monista ja toistuvista selityksistä huolimatta karkasi aina ikkunasta tai ovesta puolipukeissa ulos ja meni läheiseen jokeen. Joki on onneksi pieni vähäoja, mutta karkaamiset jatkuivat 2,5 vuotiaasta 5 vuotiaaseen, kunnes sitten annoin selkään ja sanoin että on pakko kun ei usko että sinne ulos pakkasella meneminen vähissä vaatteissa käy kuolemaksi. Taas kerran olin löytänyt hänet koskesta.joka oli kävelytien sillan alla vain toinen saapas jalassaan ja paitasillaan,ja märkänä. Ja pakkasta oli 7 astetta. Meni piiloon kun ei halunnut lähteä kylään kanssamme.Poika oli hiljaa viikon, mutta ei enää karannut koskaan. Minusta tämä oli se äärimmäinen tapaus , jossa jo piti muutoin puuttua asiaan kuin selittämällä, kuinka vaarallista on karata ja mennä joelle.

Kannattaa antaa kaikki asiat anteeksi, muuten voi kuoleman jälkeen tulla onkelmia. Ihan tosi juttu.

"Usein isät ja äidit vain toistavat omiensa isien ja äitien virheitä. Tärkeää on todellakin on ymmärtää, antaa anteeksi ja katkaista omalla kohdallaan tuo kierre."

Hyvä kun toit tämän tärkeän asian esiin. Tutkimuksissakin on havaittu, että kuritusväkivaltaa käyttävät ne vanhemmat, jotka ovat itse lapsuudessaan kokeneet väkivaltaa. Kierteen voi kuitenkin katkaista. Asiasta on hyvä jutella jonkun kanssa (esim. neuvolassa) ja tehdä töitä sen eteen ettei itse käytä väkivaltaa omaan lapseensa.

Aiheesta on keskusteltu myös Vauva-lehden keskustelupalstalla, jossa asiantuntijat vastasivat kuritusväkivaltaan liittyviin kysymyksiin: http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/77/viestiketju/1505617/kysymyksia_asiantuntijoille

Kyllä on kuritettu ja varmasti tuskan tunteet ovat olleet molemmin puolisia.

Monesti sain selkääni, mutta kun hakeuduin itsepuolustusryhmään ja turvallisuusalalle niin eräänä päivänä jälleen kun faija yritti hakata niin sai kyllä itte aikalailla takas, en saanut mitään syytettä, kun hätävarjelun piikkiin meni.

Eipä sen jälkeen enään hakannut.

Kotona kuritettiin aika pienistä tuhmuuksista. Luunappi, tukistus, joskus sai kunnolla kämmentä ja remmistä.
Kuritusta seurasi jos ei noudattanut vanhempien kehotuksia ja siitä varoitettiin etukäteen, sai mahdollisuuden lopettaa änkyröimisen.

En koe paljonkaan kärsineeni kurituksesta. Ei se enää pidemmän päälle pelottanutkaan. Puri vaan hammasta yhteen.

Kasvatusasiat ovat olleet kuuma puheenaihe kumppanin kanssa viime aikoina, ei ole minkäänlaista tarkoitusta toteuttaa omiin lapsiimme tuollaista. Se tuntuu jotenkin kuvottavalta ajatukselta.

On kuritettu. Ei jääny jälkiä. Vanhempiini on oikeen lämpöset välit. Tunnen ihmisiä, joita ei lapsena oo kuritettu, mutta välit vanhempiinsa huonommat ku itselläni. Mielestäni henkinen väkivalta on lapselle vaarallisempaa kun itseni kokema kevyt fyysinen kuritus.

Pitää muistaa, että lasten fyysistä kuritustakin on monen laista. Se onko kyseessä kevyt tukkapölly tai täydellä voimalla lapsen piekseminen ehkäpä vielä humalassa on kuitenkin eri asia. Tiedän kyllä että innokkaimmat kurituksen vastuttajat rinnastavat nämä toisiinsa, vaikkei asia niin ole. Itse saattaisin kuviutella tarttuvani lastani käsistä tai hiuksista, mutta sen pitemällä en menisi.

Olin ehkä noin 11-12 kun viimesen kerran on fyysisesti kuritettu. Siinnä iässä kurituksen tarve oli niin vähänen, että se tapaus on jääny mieleen. Muuten en muista kuritusta.

Mahtavaa, että olemme saaneet näin paljon keskustelua aikaan! UNICEFin ”Kuritus ei kasvata” –kampanja on loppusuoralla ja joudumme sulkemaan tämän keskustelun kampanjan päätytty. Mutta ei hätää, keskustelut pysyvät auki vielä tiistaihin asti!

No, kyllä voi pieni lapsikin ansaita kurittamisen, aina sain luunapin tai tukkapöllyn vain aiheesta, joskus koivunvitsasta parit iskut pakaralle. Asiat keskusteltiin sen jälkeen ja kun olin vähän aikaa itkenyt ja pääsi iskän ja äitin syliin ja kaikki oli hyvin.

Pidän itseäni ihan järkevänä ihmisenä, jolle opetettiin rakastavassa lapsuuden kodissa rajat. Itse en fyysistä kuritusta toki lapsiini käyttäisi, koska se on laitointa, mutta ei siinä itselle eikä sisaruksilleni mitään haittaa ole ollut.

Se on ihan eri juttu jos kännissä huudetaan ja huidotaan remmillä ja nyrkillä tai ylipäätänsä milloinkaan käytetään voimaa tai hakataan vain oman valtansa näyttämiseksi, ne ovat pahoinpitelyjä ja todellakin lastensuojeluasioita.

Ei se luunappi oikeasti juurikaan satu, se on enemmän nöyryyttävää... Tällä hyysäämisellä mikä nykymaailmassa on tulee varmasti suuri joukko rikollisia ja muita huonotapaisia ihmisiä, toki ei kaikista... toinen on hemmottelu joka pilaa lapset... nähty on.

kerran olen saanu vyöstä kun itkin kun en saanut, mitä halusin-- ja opin kerta laakista olla pyyämättä mitään, että saan kun on rahaa..

sain siskon mieheltä luunappeja koska söin peukaloa ja se oli jatkuvaa, niin en pitänyt hyvänä ideana, sitä pidin enemmän väkivaltana..

On kuritettu tukistelemalla ja luunapeilla.
Mitä opin. Pelkäämään ja valehtelemaan. Olin haastava lapsi jota laiskat ja ymmärtämättömät vanhempani eivät osanneet kasvattaa. koko nuoruuteni olin vihainen ihminen. Nyt aikuisena rauhallinen ja tasapainoinen kun pääsin vanhemmistani eroon.

Omia lapsia en ole satuttanut ja lapseni pitävät minua turvallisena ja rakastavana vanhempana.

Hei kaikille :) itse olen pienempänä kokenut jonkun verran kuritusväkivaltaa, luunappeja, tukkapöllyjä, kiinnipitoa yms yms. mutta millään tapaa ne eivät elämääni vaikuta. Paljon enemmän kipeitä muistoja henkisestä väkivallasta, haukkumisesta, alistamisesta, nöyryttämisestä. Hyväksyn kevyen ruumiillisen kurituksen mutten henkistä väkivaltaa. En myöskään hyväksy hyysäämis kasvatusta joissa lapset kasvatetaan hirveiksi pompottajiksi ja perheen pomoiksi.

Vaikuttaa useammassakin sukupolvessa: isääni kuritettiin väkivaltaisesti, ja hän ei halunnut tehdä samaa omille lapsilleen, joten hän pysytteli muillakin tavoin etäisenä. Ettei suuttuisi ja menettäisi kontrollia.

Niin eli summansummarun:

-Kaikki jotka ovat saaneet selkäänsä pienenä AIHEELLISESTI: Ovat kunnon ihmisiä ilman traumoja

-Kaikki jotka sai selkäänsä pienenä AIHEETTA: Vieläki vähän f*cked up.

Eli pitäisi KAIKKI kurittaminen kieltää koska YKSI vaihtoehto on väärä??

Ei puututa siihen AIHEETTOMAAN kurittamiseen vaan jauhetaan siitä kuinka joku antoi tukkapöllyä pennulle kun se huus "Haista sinä lehmä v*ttu" keskellä kotipihaa.

Eli mitäpä jos otetaan se pää sieltä median per-seestä pois ja ajatellaan omilla aivoilla??

Minun lapsuudessani oli läpsimistä, tullapöllyä, ja kylmään suihkuun vaatteet päällä pakottamista. Kai niihin aina jokin syy oli, mutten enää muista mitä, muistan vain sen pelon. Vanhempieni mielestä meillä ei ollut väkivaltaa, minä taas näen asiat hieman toisin. Pelottavinta oli, kun isäni kerran raivostuksissaan kaatoi sänkyni nurin silloin kun makasin siinä. Oli jotenkin kauheaa, ja tosiaan se tunne kun kokee olevansa täysin vanhempien armoilla. Lapsuudestani muistan päällimmäisenä pelon siitä että tekisin jotain vahingossa väärin. Kyläpaikoista jos tultiin, niin johan analysoitiin kaikki virheet jälkikäteen, joita ei ollut alunperin edes ymmärtänyt tehneensä.

Koulussa jousuin kiusatuksi osittain siitä syystä, että olin liian heikoksi alistettu, enkä osannut laittaa ollenkaan vastaan. Sen taidon jouduin myöhemmin opettelemalla opettelemaan. Vanhempieni mielestä olin "hyväkäytöksinen lapsi", omasta mielestäni taas ainoastaan pelokas ja nujerrettu. Oli kyllä loistavaa kasvatusta, enkä ole näin jälkikäteen mitenkään kiitollinen. Väleissä ollaan kuitenkin edelleen. Tuossa edellä joku kirjoittikin, ettei lapsi välttämättä ymmärrä kaikkia tekemiään virheitä, ja väkivalta tuntuu ainoastaan kaoottiselta ja pelottavalta.

Kyllä on (: Muutaman kerran pienenä sain vyöstä selkään ja lukuisia kertoja tukistettiin :D herja pentu olin.. tiedän.. ja nykyään suhtaudun positiivisesti ! onneksi näin... tiedä millainen lellipentu minustakin olisi tullut. Nykyään kuitenkin ihan menestyvä ja tavoille oppinut kunnon kansalainen olen. (:

On kuritettu. Minua piiskattiin 12-vuotiaaksi asti. Fyysinen kuritus lakkasi, kun kerran puhuin äidille, että voisiko isä piiskata minua pikkuhousut jalassa, kun minua hävettää riisua ne. Sen jälkeen piiskaus lakkasi kokonaan ja kurinpitoon käytettiin minulle muita keinoja. Nuorempia sisaruksia piiskattiin sen jälkeenkin.

Vanha ketju, mutta oma kokemukseni aiheeseen: muutaman kerran tuli remmistä isän kädestä perinteisesti paljaalle takamukselle. Yleensä varastaminen tai jokin muu vakava juttu oli syynä. Äitin tukkapöllyistä en ole varma, taisi olla niin lieviä, etten edes muista. Olin kovapäisin lapsikatraastamme, sisarukseni elivät siivommin eivätkä selkäsaunoja saaneet.

Mitä ajattelen siitä nyt? Samalla tavalla kuin ensimmäinen kommentoija ja moni muukin. En kokenut niitä mitenkään epäoikeudenmukaisina, ne olivat seurausta vääristä teoistani. Palauttivat kaidalle tielle, ainakin vähäksi aikaa. On ikävää, että jotkut koittavat kyseenalaistaa tämän monien jakaman kokemuksen. Ikään kuin pitäisi uhriutua ja kantaa vanhemmille katkeruutta.

Toisaalta ymmärrän niitä, joiden kokemus ruumiillisesta kurituksesta on ollut epäoikenmukainen ja traumaattinenkin. Kannattaa kuunnella ihmisiä tarkasti, eikä vääntää heidän sanojaan omaan ajatusmaailmaan sopiviksi.

En lähtökohtaisesti kannata voimakeinojen käyttöä kasvatuksessa. Suurin osa lapsista uskoo puhetta. Sitten on se pieni osa, joka haastaa vanhemmat tiukemmin. Jos heille ei rajoja ja rakkautta onnistuta antamaan, tilanne kriisiytyy viimeistään murrosiässä. Nuorten suuret huostaanottomäärät kertovat tästä. Vanhemmat voivat jopa itse toivoa rajattoman teininsä huostaanottoa. Sitten laitoksessa tulevat rajat, muttei välttämättä rakkautta ):

Jos vartija/poliisi taltuttaa riehuvan ihmisen (pienintä mahdollista voimakeinoa käyttäen), tekeekö hän sen siksi, että hänellä meni hermot? Ei, vaan siksi, että ko. ihminen ylitti hyväksyttävän toiminnan rajat, eikä hän kuunnellut puhetta/ohjeita/sääntöjä. Voimakeinot ja fyysiseen koskemattomuuteen puuttuminen ovat AINA viimesijaisia keinoja. Niin myös lasten kasvatuksessa.

Olemme kulkeneet ääripäästä toiseen. Aikaisemmin ruumiillista kuritusta annettiin pienistäkin rikkeistä ja varmuuden vuoksi. Nykyään, vanhemmat eivät välttämättä uskalla edes fyysisesti ohjata lapsiaan, etteivät vaan "pahoinpitelisi" heitä. Äiti tai isä syyllistetään pienimmästäkin "rikkeestä". Kuka lapsia enää haluaa/uskaltaa hankkia tällaisessa ilmapiirissä? Vanhempiin ei luoteta eivätkä vanhemmat monin paikoin luota omaan vanhemmuuteensa.

Suomessa lasten kurittaminen on historiaa, mutta tilanne ei ole sama kaikkialla maailmassa. Havahduin siihen, kun tutustuin Afrikassa kasvaneeseen nuoreen leidiin, joka kertoi lapsena saaneensa usein keppiä sekä kotona että koulussa - ja tämä siis 2000-luvulla. Koulussa ei tunnettu mitään jälki-istuntoja tai mitään sellaista, vaan rangaistus oli aina keppiä paljaalle takapuolelle, ja yleensä niin että muut olivat näkemässä. Kotona oli tapana antaa kuria ylläpitäviä rangaistuksia, eli sinänsä ei ollut väliä kuka lapsista oli tehnyt mitäkin, vaan kaikkia lapsia rangaistiin ikäänkuin varmuuden vuoksi. Koulussa rangaistusvälineet olivat koululuokan mukaan, eli seuraavalla luokalle siirtyminen tarkoitti, että opettajan keppi vaihtui pidempään ja paksumpaan.

Kohtuullinen kuritus ei ole väkivaötaa

Olipa kerran kolme veljestä iät parin vuoden eroilla. Meno oli kiivasta välillä ja äitee meinasi välillä hermostua. Niinpä viikko-ohjelmassa oli piiskapäivä, jolloin kaikki kolme saivat piiskaa, samalla kertaa, kukin vuorollaan. Sitten seisottiin hiljaa varttitunti hosut kintuissa.