Mulla ei oikeestaan ois edes syytä kirjoittaa tänne. Mutta haluan silti purkaa sydäntäni... Minulla on lapsi. Ihana pieni tyttö. Minulla on myös mies. Ihana kultainen mies. Minulla on uusi koti. Ihana oma koti. Silti tuntuu, että jotain on vialla... Olen yksin vaikka tunnen, että minua rakastetaan. Itken, enkä tiedä syytä. Nythän kaiken pitäisi olla niin kuin aina toivoin. Nythän elän sitä unelmaa, mikä minulla oli jo lukio aikoina. Mikä mättää...? En kaipaa mennyttä. En osaa odottaa tulevaa. En ole väsynyt, mutta en osaa enää hymyillä. Olen ihan tyhjä. Sainko kaiken liian äkkiä... Voiko ihminen olla liian onnellinen? Meninkö onnellisuuden yli? Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Olisiko niin, että kun on jotain mistä haaveilla, pysyy onnellisena. Onko tyyntä myrskyn edellä...
mikä vialla
anni
51001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen joskus kuullut puhuttavan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Lienee aika yleistä. Tietysti en tiedä kuinka pieni tuo tyttösi on, joten paha mennä sanomaan voisiko kyseessä olla tämä.
Joka tapauksessa, voimia ja jaksamisia sulle :)
minulla sama juttu,minulla on 6 kk tyttö,olen erittäin onnellinen ja menin juuri naimisiin silti sama tunne kuin sinulla.luulen että olen masentunut.tämä on kamalaa.itkettää vaan koko ajan.
toivon vaan että jaksan joku päivä hymyillä.
Ystävälläni suurin piirtein sama tilanne (hänellä ei lasta). Hän tapasi miehen, he menivät todella pian kihloihin, ja edelleen todella pian muuttivat yhteen..
Silloin puhuimme monet kerrat, tai pikemminkin minä kuuntelin ja yritin parhaani mukaan auttaa, hän itki...ja pitkän aikaa itkikin! Kunnes hän ei enää kestänyt, ja meni juttelemaan ammattiauttajalle! Auttaja oli sitä mieltä, että hänelle oli tapahtunut elämässä liian paljon lyhyen ajan sisällä, ettei hän ehtinyt sisäistää kaikkea! Ystävälleni riitti tämä tieto, ja parantuminen alkoi heti. Nyt hän elää onnellisena saman miehen rinnalla ja rakentavat innolla yhteistä tulevaisuuttaan:)
Eli näinkin voi olla! Minun ohjeeni on sinulle, että mene puhumaan asiasta ammattiauttajan kanssa: he tietävät niin paljon paremmin ja osaavat kertoa vaihtoehtoja paranemiselle! Ja joskus on hyvä puhua ns. ulkopuoliselle ihan muuten vaan..se tekee hyvää! ( Itse kokeneena voin sanoa!)
Voimia ja jaksamista sinulle, ja uskoa, että kaikki kääntyy vielä parhain päin!!
Hali:)
Lapsen saaminen muuttaa kaiken. Ainakin aluksi... Meillä oli myös alku rankkaa (en tiedä kuinka alussa te olette, mutta kuitenkin..) ja vaikka kaikki oli juuri niin kuin olin kuvitellutkin, silti vaan itketti ja tuntui että mikään ei tunnu miltään...On iso asia opetella uusi arki ja uudet rutiinit jotka ovat ainkin aluksi lapsen määräämiä. Mikään ei enää onnistu tosta-noin-vaan ja molemmat vanhemmat ovat aikalailla kiinni kotona. Meidän kohdalla on käynyt niin että olemme pikkuhiljaa alkaneet taas käydä harrastuksissamme, ystävien kanssa ulkona ja yhdessäkin olemme muutaman kerran päässeet nauttimaan tuulettumisesta. Omalta kohdaltani voin sanoa että jos en kävisi harrastamassa ja tuulettumassa välillä, minulle olisi luultavasti vieläkin ahdistunut ja riittämätön tunne. Kun saan välillä ikävöidä lastani, miestäni ja sitä pientä elämää kotona, sinne takaisin tuleminen tuntuu taas ihanalta ja maailman tärkeimmältä asialta. Itseasiassa usein olen lähtenyt baaristakin kotiin kesken illan vieton kun on tullut vaan niin kamala ikävä :/
Et kerro sen enempää miten arkeanne elätte mutta muistakaa elää myös ihan sitä omaa elämäänne!!! Vaikka lapsi on kaikkein tärkeintä elämässänne, on myös elintärkeää joskus saada olla ihan itsekseen ilman sitä vastuun painavaa taakkaa. Ei lapsi saa kuitenkaan pyörittää ihan kaikkea elämisen rutiineja.
Toivottavasti löydätte keinot selviytyä! Toivotan kaikesta huolimatta hyvää kesää ja voimia!!!
Kun on niitä haaveita, on mitä odottaa ja mihin suunnata. Kun on saanut kaiken mahdollisen odottaa jotakin ihmettä eikä tiedä enää mitä odottaa, silloin on tuskanenkin olo aika ajoin. Tuntuu toisaalta helpottavalta kun taas toisaalta on huono olo. Toisaalta tuo että tapahtuu paljon samoihin aikoihin, jää paljon käsittelemättä, jolloin tuska vain yltyy. itse kokeilisin seuraavaa. mietit nyt jokaista askeltasi elämässä. Oli ne sitten minkälaisia hyvänsä. mieti tärkeitä tapahtumia elämässä. muista että kaikki ratkaisut mitä olet tehnyt ovat hyviä ratkaisuja! yhtäkään huonoa ei ole, vaikka joskus siltä tuntuu. Se on ollut niin hyvä ratkaisu kun silloin on ollut mahdollista tehdä. Ollaan itselemme hiukan armeliaampia. Itse pinnistelin aikoinani liikaa, väsyin. Toisinaa väsyn edelleen. Silloin auttaa kun pysähdyn ja mietin yhtä asiaa kerralaan. Mutta tuosta saavutetuista jutuista... Eteesi saattaa tupsahtaa aivan uusia tuulia, ota silloin ne vastaan ja sillin sinulla on taas mahdollisuus miettiä mitä sitten?
Joskus on vain hyvä tutkiskella itseään ja asioita ympärillä ja antaa tunteidenkin tulla. Itke! itke rauhassa, mutta jaa jonkun kanssa pahaa oloa. ei kannata silti jakaa sydäntää monille eri ihmisille silloin silloin rikkoutuu itse enemmän. Ammattiauttaja on yksi todella hyvä vaihtoehto eikä sen aina tarvitse olla psykoterapeutti. Itse jutelin joskus aikoinaan krkon diakonin kanssa. tilasin hänelle ajan ja kerroin tuskatiloistani ja se auttoi!!Toivon sinulle paljon voimia eteenpäin! Ja muista et ole yksin, meitä on paljon.