Ei voi olla totta taasko?
Kävin kaksi kertaa vessassa kotona ja kiroan mielessäni pienen rakkoni.
Jaksaisinko kotia asti ja pyörin ympyrää ostoskeskuksessa ja huomaan yleiset vessat hampurilaisbaarin lähellä ja mieleeni tulee että tuossa lafkassa on varmaan huonot ruoat.
Kokeillaan kuitenkin josko tämä olisi tarpeeksi siisti pasikuikka, äh minulle tarpeeksi siistiä paikkaa olekaan. Käännähdän ympäri ja vilkaisen ettei kukaan näe salaista kyynärpäätekniikkaani oven aukaisussa ja reitti on selvä.
Pari asiakasta joten keskityn fiksaamaan tukkaani ja vilkuilen samalla puhtaimman näköistä lavuaaria.
Nyt ne lähti joten avaan kopin jälleen kyynärpäätekniikalla ja huomaan sen aika siistiksi.
Toimitan asiani ja nyt vaan sen "puhtaan" lavuaarin, hetkinen se oli kolmas vasemmalta ja avaan hanan paperilla ja pesen käteni.
Otan toisen paperin ja suljen hanan ja homma selvä.
Poistuessani vessasta desifioin käteni omalla desifiointiaineella mutta mietin samalla koskiko vaatteeni vessan seinään mutta nythän on pyykkipäivä muutenkin joten sekaan vaan.
Nyt vielä kirotulle automaatille näppäilemään saastaisia näppäimiä ja sitten kaupasta ulos.
Luojan kiitos automaattioville.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä että pystyt käymään yleisessä vessassa. Itsellä ei onnistu!
Käytä hanskoja jos pöpöt pelottavat.
moi,
yritä tehdä itsesi kanssa ajatustyötä. tiedät ettei ole syytä peljätä bakteereja mutta sairas mielesi tekee vaan tuon tempun. tiedän tunteen enkä mielellään itsekään mene ellei pakko ole yleiseen wc:n.
se on jo hyvä asia , että menet sinne. tee sitä vaan rohkeasti niin se kynnys mennä sinne vähenee. sitä täytyy vaan sinnitellä asian osalta riittävän kauan ennenkuin se alkaa tuottamaan tulosta. sama pätee kaikkiin pakko-oireisiin.
ja muista se, että et ole ainut ketä niin tekee. älä syyllistä itseäsi asiasta jolle et mitään voi. voit parantua parempaan kuntoon mutta vain sillä että menet kohti pelkojasi.
t. mies vaan