Jossain määrin peruskurssin alussa tuntui harjoittelu välillä liian masokistiselta, väkivallan ihannoimiselta. En oikein oo heti ymmärtänyt että miksi pariharjoitteluissa pitää mäiskiä toisia. Tiedän kyllä että sillä tavalla valmennetaan tosielämän tilanteisiin, mutta siltikin tunnetasolla se tuntuu jotenkin järjettömältä. En oo siis tykännyt siitä iskujen vastaanottamisesta, lähinnä siitä kivun tunteesta. Yks kerta oli kyllä kunnon rääkki ja turruin siihen kivun tunteeseen. Pikkuhiljaa oon tottumassa siihen. Kouluaikoinani olin aika rauhallinen tyyppi ja välttelin kaikenlaisia tappeluita, joten siinä mielessä karate on erikoinen valinta. Välillä oon tosiaan miettinyt että onko karate ihan väärä valinta mulle. Teen useimmat liikkeet parillenikin aina liiankin pehmoisesti ja varovaisesti. Ajattelen vähän liian paljon ettei kukaan satuta itseään.
Minkälainen asenne teidän mielestä on hyvä tän välttämättömän iskujen vastaanottamisen suhteen, että voidaan pariharjoituksiakin tehdä monipuolisesti ?
Minkälainen asenne teidän mielestä on hyvä tän välttämättömän iskujen vastaanottamisen suhteen, että voidaan pariharjoituksiakin tehdä monipuolisesti ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aloittelijoiden kanssa kontakti on mitä milloinkin ja pieniä ylilyöntejä tulee helposti, koska kontrolli ei ole hallinnassa.
Ajanmittaan kivunsietokyky kasvaa ja kontrolli paranee, silloin Karatea voi vääntää jo kovemmin.
Iskujen vastaanottaminen tuskin on järkevää edes Karatessa. Toisinaan on hyväksi vääntä kovempaa ja tuntea miltä osumat maistuvat. Tosipaikan tullen ei mene ensimmäisestä tällistä paniikkiin.
Kipu opettaa, mutta turha kipu vituttaa.