Television suhteen on tapahtunut muutoksia katsantokannassa. Koulu-tv-kielto poistettiin 1980-luvun alkupuolella. Samaan aikaan myös tv-kuvaajat päästettiin suviseuroihin.
Hoitokokouksia ei enää ole, ainakaan siinä määrin kuin 1970-luvulla. Mitä muita muutoksia?
Vl-herätysliikkeen muutokset?
10
188
Vastaukset
- ...
1960-luvulla kiharat hiukset ovat olleet syntiä. Nykyään vl-naisetkin ottavat permanentin halutessaan. Pikkupoikana hiukset olivat aina lyhyet.
- arpinmäki
70-luvun alussa sai katsoa koulu_tv:tä Mutta sitten se kiellettiin.
- ????
Nettiseuroja ei ollut joskus aiemmin, koska ei ollut nettiäkään. Joskus radio oli paholainen. Nykyään ainakin YLe1 -kanavaa kuunnellaan ja Radio Suomesta voi kuunnella uutiset, sään, merisään ja urheilua.
Päivämiehessä eikä muissakaan SRK:n julkaisuissa ei voi enää kirjoittaa lukijalle: "Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi". Nykyisen käsityksen mukaan "usko tulee kuulosta".- kuuro-vl
"usko tulee kuulosta". Eipä olisi "voittoset" tätä asiaa tajunneet ilman nähtyjä kirjaimia Raamatun lehdellä. Oikeasti tällä tarkoitetaan, että ihminen kuuntelee sisäistä ääntä. "Jolla korva on se kuulkoon" Jollain ihmisellä ei ole "korvia" ottaa vastaan Jumalan sanaa, siis ei ole ymmärrystä uskon kautta.
- syntikö loppui?
V. 1944 on annettu elokuvakielto oikein "kantimien kanssa" ja nyt sitten vl:tkin jopa arvioivat julkisesti elokuvia. Vrt. Kalevan leffavieras Anne-Maria Takkula tällä viikolla!
Permanentit olivat luvallisia vl-pappien puolisoille jo 60-luvulla ainakin Koillismaalla:)- Vanha vl
VL-pappien puolisoiden permanenttaus todellakin poisti permanenttisynnin SRK:n syntilistalta. Itse olen niin vanha, että muistan tämän.
- ...teillä täällä
näköjään on aivan joutavia jorinoita.
Mikään ei ole muuttunut, kun kaikki synnit on kaiken aikaa saanut uskoa anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden ja KAUTTA... olkoonkin, ettei aina ymmärretä, mitä tuo tähden/kautta sitten tarkoittaa. Joka tapauksessa JUmalan armosta.
Ukkojen ja muiden hörhäjen omavanhurskaat jorinat jääkäät omaan arvoonsa.
Ihan simppeli juttu. - jorisijoita riittää
>>> Mikään ei ole muuttunut, kun kaikki synnit on kaiken aikaa saanut uskoa anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden ja KAUTTA
- 15 + 22
Rebekka Naatus kirjoitti, että hoitokokouksista käytetään nykyisin toista nimitystä. Silti niitä edelleen pidetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2001546
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58961Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74666