Tuntuu vaan että olisin maailman ainoa ihminen jolla ei ole minkäänlaista sosiaalista elämää. Olen siis "jo" 19v (tyttö). eikä matkan varralla ole jäänyt yhtäkään kaveria mukaan. Onko se kovinkin normaalia, ettei ole tähän ikään mennessä saanut yhtäkään kaveria tai edes mitään seurustelukokemuksia?
Viimeksi mulla oli kunnon kavereita silloin ala-asteella (nekin kääntyivät vastaan ja alkoivat kiusata), yläasteella pari tyyppiä joiden kanssa tuli viettyä aikaa, lukiossa ei oikeastaan ketään koska syrjäydyin masennuksen takia. Tällä hetkellä kärsin täydellisesti yksinäisyydestä eikä ole ketään kenelle jutella. Kukaan ei soita, kukaan ei välitä, kukaan ei edes tiedä olemassaolostani. Vain pohjaton yksinäisyys ja masennus seuralaisina.
Lukiossa siis tulee nähtyä ihmisiä (mutta ei ne ole mun kavereita ja suurimman osan ajasta olen sielläkin yksin), ja mua pelottaa suoraan sanottuna aika paljon, että minkälaista mun elämä tulee olemaan lukion jälkeen? Ei ole ketään kenelle puhua eikä minkäänlaista tukiverkkoa. Muutto opiskelujen perässä pelottaa, koska silloin hautautuisin entistä enemmän yksinäisyyden verkkoon, jos en jotenkin onnistu voittamaan pelkojani. Sitäkin enemmän tosin pelottaa, että mitä jos en pääse minnekään? Jään kotiin makaamaan työttömänä, kun töidenkin hakeminen on kamalan vaikeaa ilman koulutusta ja ja työkokemusta.
Tuntuu että nuoruus valuu hukkaan. En ole ikinä käynyt baarissa (koska ei ole ketään kenen kanssa mennä) eikä muutenkaan ole tullut viettyä sellaista normaalia teinielämää. Olen aina vaan kotona koneella, kattomassa leffoja, lukemassa kirjoja ja harrastamassa juttuja joiden tehdään yksin neljän seinän sisällä. Ei vaan pysty olemaan kuten muut, koska olen jo näin vanha ja tottunut tähän olotilaani. En siis nauti olotilastani mutta muuttuminen on aika mahdotonta, kun ei ole ketään ihmisiä ympärillä.
Oikeastaan aloin miettiä näitä juttuja kun katsoin YLE Areenasta "Kotini on hautani" ja sitä kautta päädyit tänne foorumille. Huomasin, että oon ihan samanlainen kuin sen ohjelman henkilöt. Hautaudun kotiini enkä ikinä käy missään. Voin oikeastaan nähdä tulevaisuuteni samanlaisena vielä viiden vuoden päästäkin.
Toinen juttu mitä en ymmärrä on se, että kuinka porukka valittaa täällä "yksinäisyydestä", vaikka seuraavassa lauseessa jo kertovat, että kyllä heillä sittenkin on poikaystävä ja rakastava perhe. Mitä yksinäisyyttä se silloin muka on? Ei mulla ole mitään poikkista, ei yhden yhtä kaveria, vanhemmatkin on alkoholisteja eikä niitä paskaakaan kiinnosta. En oikein osaa samaistua näihin "yksinäisiin", kun heillä on kuitenkin muutama kaveria, seurustelukumppani tai joitakin muita suhteita taustalla. Mitä jos jollakulla ei vaan ole mitään tai ketään?
Viimeksi mulla oli kunnon kavereita silloin ala-asteella (nekin kääntyivät vastaan ja alkoivat kiusata), yläasteella pari tyyppiä joiden kanssa tuli viettyä aikaa, lukiossa ei oikeastaan ketään koska syrjäydyin masennuksen takia. Tällä hetkellä kärsin täydellisesti yksinäisyydestä eikä ole ketään kenelle jutella. Kukaan ei soita, kukaan ei välitä, kukaan ei edes tiedä olemassaolostani. Vain pohjaton yksinäisyys ja masennus seuralaisina.
Lukiossa siis tulee nähtyä ihmisiä (mutta ei ne ole mun kavereita ja suurimman osan ajasta olen sielläkin yksin), ja mua pelottaa suoraan sanottuna aika paljon, että minkälaista mun elämä tulee olemaan lukion jälkeen? Ei ole ketään kenelle puhua eikä minkäänlaista tukiverkkoa. Muutto opiskelujen perässä pelottaa, koska silloin hautautuisin entistä enemmän yksinäisyyden verkkoon, jos en jotenkin onnistu voittamaan pelkojani. Sitäkin enemmän tosin pelottaa, että mitä jos en pääse minnekään? Jään kotiin makaamaan työttömänä, kun töidenkin hakeminen on kamalan vaikeaa ilman koulutusta ja ja työkokemusta.
Tuntuu että nuoruus valuu hukkaan. En ole ikinä käynyt baarissa (koska ei ole ketään kenen kanssa mennä) eikä muutenkaan ole tullut viettyä sellaista normaalia teinielämää. Olen aina vaan kotona koneella, kattomassa leffoja, lukemassa kirjoja ja harrastamassa juttuja joiden tehdään yksin neljän seinän sisällä. Ei vaan pysty olemaan kuten muut, koska olen jo näin vanha ja tottunut tähän olotilaani. En siis nauti olotilastani mutta muuttuminen on aika mahdotonta, kun ei ole ketään ihmisiä ympärillä.
Oikeastaan aloin miettiä näitä juttuja kun katsoin YLE Areenasta "Kotini on hautani" ja sitä kautta päädyit tänne foorumille. Huomasin, että oon ihan samanlainen kuin sen ohjelman henkilöt. Hautaudun kotiini enkä ikinä käy missään. Voin oikeastaan nähdä tulevaisuuteni samanlaisena vielä viiden vuoden päästäkin.
Toinen juttu mitä en ymmärrä on se, että kuinka porukka valittaa täällä "yksinäisyydestä", vaikka seuraavassa lauseessa jo kertovat, että kyllä heillä sittenkin on poikaystävä ja rakastava perhe. Mitä yksinäisyyttä se silloin muka on? Ei mulla ole mitään poikkista, ei yhden yhtä kaveria, vanhemmatkin on alkoholisteja eikä niitä paskaakaan kiinnosta. En oikein osaa samaistua näihin "yksinäisiin", kun heillä on kuitenkin muutama kaveria, seurustelukumppani tai joitakin muita suhteita taustalla. Mitä jos jollakulla ei vaan ole mitään tai ketään?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mistä päin Suomea olet? Eihän sitä tiedä vaikka voisit löytää täältä hyvää seuraa.
Moi!
Noi vanhemmat alkoholistina ei tosiaan osaa ottaa huomioon asioita.. Mut 19v. seurustelematta ei oo vielä kuitenkaan erikoista, itse en ole seurustellut vaikka oon 25v. vakavammin kenenkään kanssa.. Enkä usko että se ois ulkonäkö tai luonne syynä koska kuitenkin on ollut yhden yön juttuja ja kavereita on ollut vaikka siltä ei aina itsestä tuntuiskaa.. Jos siltä tuntuu nii kirjottele tännepäin, juttelen mielelläni lisää talvitulee_1atluukku.com
Tänne käy kirjoittamassa myös ihmiset jotka kokevat hetkittäistä yksinäisyyttä tai jotka ovat vain uteliaita.
Itse olen vähän erakko, eli vietän paljon aikaa omissa oloissani, mutta minulla on muutama kaveri kuitenkin olemassa, joita näen silloin tällöin. Joten kaipa voisin olla osa hetkittäisestä yksinäisyydestä kärsiviä, vaikka välillä on henkisesti rankkaa jäädä ulkopuolelle kaikesta. Uusiin ihmisiin minun on vaikea tutustua, vaikka pystyn kyllä juttelemaan muille ainakin jonkun verran. Sitten kun pitäisi jotenkin läpäistä se muuri, että pääsisi tutustumaan toiseen, silloin en tiedä mitä tehdä.
Ja siksi en ole vieläkään seurustellut kenenkään kanssa, vaikka kohta olen 24-vuotias. Sinä olet vasta 19, ja nainen, joten sulla on vielä mahdollisuuksia.
Täältä löydät varmasti kohtalontovereita. Käy laittamassa tietosi vaikka tuonne yhteystieto-ketjuun, niin kenties löydät sitten kavereita :)
"Tuntuu että nuoruus valuu hukkaan. En ole ikinä käynyt baarissa..."
On jotenkin surullista, että jatkat lauseesta "Tuntuu että nuoruus valuu hukkaan." lauseeseen "En ole ikinä käynyt baarissa.".
Huohh...
Mitä jos sen sijaan, että voivottelet sitä ettet ole kuin muut, määrittelisit itse mikä elämässä on tärkeää? Se voi toki olla baarissa ravaaminen jos sellainen ihminen satut olemaan, mutta älä ikinä ajattele, että elämäsi menee hukkaan sen takia, ettet noudata muiden standardeja. Se on pelkkää illuusioita.
Elämässä on järjettömän paljon mahtavia asioita, joista valita ne itselleen tärkeät. Miksi ihmeessä niin monet ihmiset ovat jumittuneet tähän baarielämään, aivan kuin se olisi jokin elämän kiistaton kohokohta? Saattaa johtua suomalaisten metsäläisyydestä tämä perspektiivin kapeus. Suurin osa suomalaisista - varsinkin nuorista - ei keksi viikonlopulle lähes mitään muuta tekemistä kuin ryyppääminen. Se vasta on elämän hukkaan valumista. Eikö?
Ymmärrän toki, että sinun on vaikea muodostaa omaa mielipidettäsi, koska et koskaan ole ollut baarissa. Ymmärrän, että olet siksi herkempi ulkoiselle paineelle. Ratkaisua en valitettavasti osaa antaa. En suosittele omaa ratkaisuani: vuosikausien ryyppäystä ja muiden hyväksynnän huoraamista. Voin kuitenkin omasta puolestani sanoa, ettet todellakaan jää paitsi mistään elämää mullistavan upeasta. Sitä vain syntyy sellainen ruusuinen kuva, kun seuraa sivusta.
Toki näissä ryyppytouhuissa saa sellaisen pinnallisen hyvänolon tunteen, kun on lauma hyväksyntää säteileviä lajitovereita ympärillä. Mutta jokaisen kannattaisi edes kerran elämässään pysähtyä ja kysyä itseltään: haluanko elämältä jotain enemmän kuin pelkkää pinnallista hyvänolon tunnetta?
Niin, ei se baareilu ja ryyppääminenkään todellakaan ole mitään hääppöistä, ainakaan erakoituneelle. Toki siinä pöhnässä tulee paremmin juttuun ja iloisena jakelee numeroaan kaikille lapsuudentuttavuuksille, mutta sitten kun huurut häviää ja on taas oma ahdistunut itsensä, niin eipäs viitsikään vastata niihin outoihin yms. soittoihin ja saa vain nyrpeitä katseita seuraavalla kerralla kun taas sattuu huuruilemaan. Ja onhan ne tyypit muutenkin yleensä sellaisia baarijuoppoja joiden kanssa ei selvänä kiinnosta olla missään tekemisissä.
Kyllä minä ymmärrän sinua. Minulla aika samanlainen tausta. Ymmärrän senkin kun sanoo, että ei ole koskaan käynyt baareissa. Lauseen voisi oikeastaan muotoilla " en ole koskaan käynyt bilettämässä" ystävieni kanssa. Minä osasin sinun iässä kyllä olla yksin, käydä yksin shoppailemassa, kahvilla, elokuvissa... aina oma itseni vain seurana. Kukaan ei lukiossa edes muistanut minua ja olinkin ainoa abi joka ei saanut kutsua abibileisiin. Kuulin vasta jälkeenpäin naapurilta, että sellaiset oli ollut. Uudelle paikkakunnalle muutto on kuitenkin mahdollisuus. Minä kirjaimellisesti keksin itseni uudelleen uudessa ympäristössä ja se onnistui. Sain ystäviä, kokemuksia ja elin kerran normaalia parikymppisen elämää. Uusi paikka ja uusi koulu voi olla sinullekin mahdollisuus keksiä itsesi uudelleen ja heittää vanha painolasti pois.
Kirjota tohon, voishan sitä jakaa kokemuksia jonku kanssa. Oon täysin yksinäinen erakkoluonne.
[email protected]
Mäkin olen jo 23 enkä seurustellut eli sulla on vielä aikaa!
Samoista ongelmista kärsin minäkin jos haluat vaihtaa ajatuksia kirjoita [email protected]
Kyllä siihen paris-neljäs vuodes tottuu ettei kukaan tule rakastamaan sua, kuten ei muakaan. Yksin olen ollut jo yli 6 vuotta joten en mä odota edes mitään enään. Puhelinkin on ihan turha kapistus mulla kun ei soi ikinä. Joo jos olis tyttöystävä nii
emmä valittasi et olen yksinäinen, mut en usko et tulee koskaan olemaan tyttöystävää vaikka kaikki sitä hokee et kyllä se vielä löytyy. jos ei kuudes vuodes ole löytänyt ketään niin ei se sit löydy koskaan.
terve ! täällä on myös yksinäinen nuorinainen jolla ei ole ystäviä tarttunut vaikka ikää jo 30.
tämä suomalainen kurja kulttuuri sitä että ei ketää kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin kokeiltu on monesti eri kursseilla tai työssä , jokaisella on jo se oma "porukkansa "jonka kanssa viikolloput kulutetaan
.
olen monesti miettinyt mikä on vika olen kuitsekin puhelias ja sosiaalinen ikävä kyllä en tykkää baareista enkä juo mut kai sitä seurana voi kaupungilla pyöriä..
itsekkin kaipaan välillä ihmistä jolle kertoa "mitä todellakin kuuluu" minulla ei ole perhettä olen sioituslapsi joten sekin pelästyttää monet :(
tuntuu ihan hirveältä kun oikeen ajattelee että jos tulee joku hätä niin ei kenelle kertoa .
kiinnostais tietää mistä ja miten ihmiset tutustuu ja löytää kavereita (ystäviä) ? itse olen sellanen menevä nuori ollut aina yksi todellakin kurjaa kulkea tai juhlia , ahdistavaa ajatella kohta joulu ja ei sitä perhettä jonka kanssa sen juhlisi .
ymmärrän aloittajan tuskan mut eipä tämä koneella naputtelu meille seuraa tuo joten nyt kavereita etsimään ja tutustuun uusiin ihmisiin , voimia kaikille savassa veneessä oleville
Moi. Täs sit äippä 48v. jolla on 4lasta. 30v. 28v. 24v. 20v. ja ymmärrän sua oikein hyvin....ei se mitään outoo oo, jos sul ei vielä oo seurustelekokemuksia,mut enemminkin toi yksinäisyys on paha juttu :( mun tytöl, kohta 21v. oli just tollasta kun sulla ja toki äitinä olin huolissan, mut nyt hänellä on miesystävä ja äipän huoli kevenee :) mä voin kuunnella sua ja kertoo myös aikuisen yksinäisyydestä jos vaan haluut???????? eli [email protected] puhnro en viel si ainakaan laita, ettei tuu ns. turhii soittoja, mut sua haluaisin auttaa/kuunnella jos mahollista :)
Joo et ole ainut :) Itsekin olen huomannut vasta jälkeenpäin, että melkein jatkuvasti kävelee vastaan monenlaista ihmisrauniota... Sellaista elämä valitettavasti usein on: pitää olla kyynärpäätaktikoija - tai tulee tuupituksi. No, onneksi on myös niitä inhimillisiä ihmisiä, mutta mulla ainakin otti hetken muuttua ja löytää oikeaa seuraa...
Itse sain, suurimmista sotkuista jo selvittyäni, vertaistukea yllättävältä taholta. Saattais olla että nyyti.fi:n tai tukinet.net:in kautta löytäisit apua. Ellet sitten pääse jonkun koulun kautta terapiaan? Se auttaa, suosittelen!
Joka tapauksessa, "matti meikäläisiltä" mitään ymmärrystä näyttää olevan aivan turha hakea...
Se mitä nimimerkki "Kotifilosofi-" kirjoitti tuossa alla, on todella hyvä pointti:
" -- jokaisen kannattaisi edes kerran elämässään pysähtyä ja kysyä itseltään: haluanko elämältä jotain enemmän kuin pelkkää pinnallista hyvänolon tunnetta? "
Olet parhaassa mahdollisessa iässä: pian sinulla on vapaus, lukiosta päästyäsi, tehdä elämälläsi sitä mitä haluat! Älä hermostu, jos et juuri nyt tiedä, mihin tahdot loppuelämäsi laittaa. Aloita pikkuhiljaa ja kuuntele itseäsi (älä anna muiden päättää puolestasi!). Käy TE-toimistossa ja opon luona sen mukaan miltä tuntuu.
Tai laita mulle mailia: anis_2001[at]hotmail.com .
Oon 24-vuotias tyttö; sen enempää sun ei tarvi periaatteessa edes tietää, mutta jos jaksat lukea, kerron mielelläni mailissa lisää itsestäni :) Ainakin voisin yrittää autella sinua kehittämään tarinaasi enemmän sen näköiseksi kuin sinä itse haluat sen olevan. (Myös muut keillä samansuuntaista: kirjoittakaa!)
Pääasia: sinä selviydyt kyllä! Sinunlaisiasi ihmisiä tarvitaan. Voit luottaa siihen, että saat tulevaisuudessa parempaa kuin mitä olet tähän asti saanut. Sinun pitää vain päättää se!
Itse tein aina aloitteita et olisin halunnut tutustua naisiin mut ketään vaan ei kiinnosta tällänen rumilus. Monen monta kurssiakinolen käynyt mut siel vaan jengi tuijottaa taululle tai tietokoneelle jos jotain yrittää puhua toiselle. Ei ne ole sinne kavereita tullut hakemaan vaan opettelemaan turhia asioita. On tää vit..tumaista elämää kun ei ole yhtään kaveria tai ketään kelle puhua mtään. Joulukon tulee ja neljän seinän sisässä sekin menee.
Mä oon 19-v jätkä, lukio loppu just ja tuntuu siltä kun ei elämässä olisi enää mitään. Ei mulla lukiossakaan ollut ketään varsinaisia kavereita ja olin silloinkin tosi yksinäinen. Nyt kun en enää käy lukiossakaan, on elämä todella tyhjää ja joskus tuntuu siltä, että se on ihan turhaa. En tee juuri mitään muuta kuin istun koneella, soitan kitaraa tai katson telkkaria. Joka ilta mietin, että olipa taas niin vitun turha päivä. Edellisen kerran tapasin perheen ulkopuolisen ihmisen noin 2 viikkoa sitten. Mitään kavereita mulla ei nyt ole.
Oon lisäksi kokenut itseni aina vähän ulkopuolisesti. Mua ei kiinnosta samat asiat kuin muita. En tykkää käydä baareissa tai ryypätä tai bilettää seduiloissa. Ja tuntuu että just sitä kaikki mun ikäiset tekee. En myöskään ole kiinnostunut urheilusta yms. Ainoa harrastus mikä mulla on, on musiikki ja kirjoittaminen.
Joskus pari vuotta sitten mulla oli tyttöystävä, mutta sekin juttu loppui. Kaipaan kyllä todella paljon tyttöystävää ja seurustelua, mutta kun ei mulla mitään sosiaalista elämää ole, niin eipä taida sekään toteutua.
En vaan tajua, minne voisin mennä tai mikä tähän mun tilanteeseen auttaisi. Kun en ole mitenkään yltiösosiaalinen ihminen, enkä tunne paljoa muitakaan.
Sulla on nuoruutta vielä jäljellä vaikka kuinka. Et ole vielä vanha ja pystyt kyllä löytämään uusia tapoja olla ja elää.
Mä suosittelen sulle muuttoa opiskelujen perässä. On paljon helpompi tutua ihmisiin, joiden kanssa on oikeasti jotain puhuttavaa, kun on kiinnostunut samoista asioista. Uudet opiskelijat jotka ovat muuttaneet toiselle paikkakunnalle ovat kaikki enemmän tai vähemmän yksin siellä uudessa paikassa.
Rohkaistu ja tee aloite. Kysy vaikka että mitähän kello on kun mulla ei ole kelloa?
jutunjuurta on maailma täyttä ja netti vielä lisäksi
älä jää koneelle istumaan liiaksi mene vaikka kävelylle
mulla on vähiten sosiaalista elämää maailmassa
Juu u sama on aika paskaa et mun isä on alkoholisti ja me joudutaan äidin kaa kuuntelee sitä samaa paskaa mitä se jauhaa joka helvetin kerta lomalla kavereit ei kiinnosta pyytää mua ulos kun on niitä toisia joiden kaa on kivempi liikkua :/