Kyseinen äänestys pitäisi suorittaa niin sitten enemmistön päätöstä kunnioitettaisiin eikä kenelläkään olisi nokan koputtamista asiasta, koska sehän olisi Suomenkansan enemmistön päätös.
Kannabishörhöille kysymys kumpi saa enemmän kannatusta puolesta vai vastaan?
Kannabishörhöille kysymys kumpi saa enemmän kannatusta puolesta vai vastaan?
Vastaukset 128
Vanhimmat
Ennen sitä on kuitenkin viisi-kymmenen vuotta kulutettava siihen, että päihdekasvatuksesta ja -uutisoinnista tehdään totuudenmukaista ja tasapuolista. Nykytilanteessa keskivertokansalainen ajattelee "huume on huume ja se pitää olla laiton", mutta kansalainen ei edes ymmärrä tätä kehäpäätelmäksi. Perusasiat on oltava kohdallaan.
Alkoholiuutisoinnissa on noudatettava samaa logiikkaa kuin huumeuutisoinnissa. Ei puhuta "huumeista" vaan aineista nimillä. Alkoholiuutiseen on huumeuutisen tavoin liitettävä informaatiolaatikko, jossa kerrotaan suomalaisen alkoholinkäytön sekä kansanterveydellisistä että taloudellisista vaikutuksista yksilölle ja yhteiskunnalle. Alkoholinkäytön seurauksia ei saa mediassa esittää "hassunhauskoina".
Käymieni keskusteluiden perusteella uskon, että valtaosa kannabiksen ystävistä on samaa mieltä. Onko kansanedustaja valmis allekirjoittamaan omalla nimellään addressin, jossa vaaditaan päihdevalistuksen ja -uutisoinnin saattamista totuudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi ja 10v kuluttua kansanäänestystä kannabiksen depenalisoinnista?
Veikkauksia...
Suomalainen/Eki/Kansanedustaja ja milläs nimmareilla tänne nyt oletkaan kirjoitellut.
Onko todella niin, että sinulta puuttuu täysin kyky ajatella? Etkö todella osaa mitään muuta kuin jankuttaa?
Kun ei vastausta kuulu vai eiköhän lopputulos olisi mieleinen?
olla mieleinen, mikäli tuo Narcin esittämä muutos päihdetiedotuksessa ja valistuksessa tapahtuisi.
Elät todella haavemaailmassa.
voisi veikata noin puolen miljoonan suomalaisen äänestävän järkevämmän lain puolesta. Asiallisemman tiedotuksen vaikutuksesta tuo joukko kasvaisi entisestään.
Määrä ei ole lähelläkään puolta miljoonaa ja toisaalta häviäisitte äänestyksessä silti.
No on se hyvä että sinä "tiedät" kaiken, et joudu keskustelemaan tai perustelemaan mielipiteitäsi.
Sinänsä luulen, että tämä väittely on turha, koska asiasta päätettäneen ilman kansanäänestyksiä.
Mutta osoitin vaan sen et suurinosa Suomalaisista on kannabista vastaan.
Eduskunnassa se päätös tulee ja kielteisenä niinkuin tähänkin asti.
"Mutta osoitin vaan sen et suurinosa Suomalaisista on kannabista vastaan."
Voinhan minäkin osoittaa, että Suomen presidentti on Tarja Halonen. Sen osoittaminen ei ihmeitä vaadi.
Onkohan muuten suurin osa suomalaisista myöskin hormooneja vastaan? Ne kun on suomessa dekriminalisoitu.
Kun tuota vänkäämistä jatkat?
Minä olen heittänyt muutamia faktoja peliin ja osoittanut et sua vituttaa alkoholin laillisuus ja kannabiksen laittomuus.
Minua taasen ei vituta yhtään et kannabis on laitonta siinä vissi ero.
faktoja peliin myös siitä, että Suomen huumepolitiikka toimii, estää huumeiden käyttöä ja niistä syntyviä haittoja.
Huumehörhöille.
Jokainen vastaa itse siitä et toimii Suomenlakien mukaisesti niin siinä samalla toimii myös huumepolitiikka.
Se et huumehörhöt eivät noudata lakia on vain ja ainoastaan teidän huumehörhöjen oma vikanne katsokaa peiliin.
Kukaan ei pakota käyttämään huumeita mikäli joku niitä käyttää voi vaan syyttää siitä itseään.On aivan turha syyttää joka asiasta yhteiskuntaa.
yhdestäkin maasta, jossa kovat rangaistukset ovat vähentäneet huumeiden käyttöä.
Mut saavathan ainakin huumehörhöt kärsiä nahoissaan kovemmat tuomiot.Niinkuin sanoin kukaan ei pakoita käyttämään huumeita se on aivan hörhönarkkarien oma moka, jos huumeisiin sekaantuu,
Pääasia ei siis olekaan se, että päihdeongelmat saataisiin kuriin. Ihan sama kuinka paljon päihteiden ongelmakäyttö kasvaa, kunhan vain kannabiksen polttelijoille läiskitään mahdollisimman kovat tuomiot. Kun kännikahakan seurauksena kuolee joku, sovelletaan lievintä asteikkoa.
Halveksittavaa yksisilmäisyyttä.
sinua ei siis kiinnosta haittojen vähentäminen, ja kansanterveydelliset näkökohdat, vaan se, että "huumehörhöt saavat tuntea nahoissaan kovemmat tuomiot"? No, siinä tapauksessa olet ainakin sopivan nimimerkin tähänkin keskusteluun valinnut :P
Lyhyesti:Arvon Narkkarihörhöt lopettakaa huumeiden käyttö niin huumeongelmatkin loppuvat.
Tuijottakaa peiliin niin näette syyllisen huumeongelmaan.
Kun arvon narkkarit lopettavat huumeidenkäytön.
Mikäli eivät niin saavat kärsiä sen nahoissaan.
"Elät todella haavemaailmassa."
millä perusteella luokittelet kaikki kannabista käytäävät huumehörhöksi?se todistaa ainoastaan sen että sulla ei oo hajuakaan mistä puhut...
vkonloppuisin alkoholia käyttävä ei ole juoppo mutta jos poltan silloin tällöin vkonloppuisin niin olen huume hörhö...
nyt en kyllä oikein ymmärrä
Minä elän todellisuudessa.
Huumeidenkäyttö on laitonta
Rikollisesta toiminnasta annetaan asianmukainen rangaistus.
Ei olisi minkään laista huumeongelmaa, jos ei olisi näitä hörhönarkkareita.
Mutta, kun niitä hörhönarkkareita löytyy niin silloin kyseisten henkilöiden jäädessä kiinni huumeidenkäytöstä/myynnistä/hallussapidosta kuuluu saada asianmukainen rangaistus.
huumeita käyttävät ovat päänsä sekoittaneita huumehörhöjä.
Heidän elämäntehtävänsä on vain ja ainoastaan oman päänsä sekoittaminen hinnalla millä hyvänsä.
on kannabiksen käytön suhteen useimmissa EU-maissa: ei rangaistusta. Se on sitä haittoja vähentävää politiikkaa, sano.
Kuten tuossa toisessa ketjussa sanoin, tässähän se on yleisöllä mainio tilaisuus arvioida liki 20 vuotta kannabista aktiivisesti ja säännöllisesti, silloin tällöin liiallisessa määrin käyttäneen henkilön pään selkeyttä.
"Kannabis on laiton päihde
laittomia päihteitä käyttävät ovat päänsä sekoittaneita laiton päihde -hörhöjä."
Mitä elämäntehtäviin tulee, yksi jonka olen itselleni ottanut on Suomen sairaan päihdekulttuurin kehittäminen terveempään suuntaan. Ja kuten sanoin aiemmin, terve päihdekulttuuri ei suinkaan välttämättä tarkoita kannabiksen laillistavaa kulttuuria.
-sairaan päihdekulttuurin kehittäminen terveempään suuntaan-
Tekstiä olet suoltanut sivu tolkulla, mutta eipä ole juuri mikään muuttunut mihinkään.
Kannabis on edelleen laitonta ja me kansanedustajat tulemme pitämään siitä huolen, että se myös pysyy laittomana.
Idiootin perusjuntin esittäminen keskustelupalstoilla antaa muille kannabiksenystäville loistavan tilaisuuden esittää faktoja kannabiksen puolesta asiallisesti antaen hyvän kuvan käyttäjistä ja puolestapuhujista.
Jos "Kansanedustaja" kuitenkin on kannabiksen vastustaja, hän tekee karhunpalveluksen itselleen provosoimalla ilman kunnon selityksiä omille kannoilleen. Tai no, ei kannabiksen laillistamisen edistäminen ole vastustajillekaan karhunpalvelus, koska kansanterveys tulee paranemaan ja maailma pelastuu. ;)
Kannabista on kokeillut tai käytti 4.9% suomalaisista 15-64 -vuotiaista v.1992. Vuonna 2000 luku oli 9.9%. 15-34 -vuotiaiden keskuudessa vastaavat luvut ovat 10.1% ja 16.6%.
Nousu on siis kaksinkertainen, nuorten aikuisten kohdalla puolitoistakertainen. Tämä huolimatta siitä, että huumausainelainsäädäntöä on tänä aikana kiristetty.
Amfetamiinin suhteen luvut ovat 0.2% ja 1%, nousu on siis ollut _viisinkertainen_. Tämä on helkkarin huolestuttavaa.
Vapaan huumepolitiikan Hollannissa vastaavaa kasvua ei ole tapahtunut, ei kannabiksen eikä kovien huumeiden osalta.
Lähde: European Monitoring Centre of Drugs and Drug Abuse, vuosiraportti 2003.
http://annualreport.emcdda.eu.int/pdfs/stattab01-en.pdf
EMCDDA on EU:n yksikkö, joka kerää keskitetysti EU:n alueella tiedot päihteiden käytöstä.
Kun nuoriso käyttää huumeita?
Päinvastoin. Mielestäni nuorten jatkuvasti kasvava päihteiden käyttö on erittäin huolestuttava suuntaus. Kehittyvälle psyykelle päihteet ovat aivan eri mittakaavassa vahingollisia kuin aikuiselle.
Pääsyyllinen tähän olemme me vanhemmat, jotka hyväksymme sen ja annamme siihen esimerkin.
Huumeista ei ole muutakuin haittaa niin miksi niitä muka pitäisi laillistaa.
että kannabiksen niputtaminen samaan kastiin kovien huumeiden kanssa johtaa kovien aineiden huolestuttavaan suosioon. Tästä tuo Narcin mainitsema amfetamiinin käytön viisinkertaistuminen Suomessa suht lyhyessä ajassa on hyvä esimerkki. Hollanissa on saatu tuollaiset valtavat kasvut ehkäistyä.
Vai pakottaako?
Oliko muita tyhjiä argumentteja?
Morfiini on huume. Sitä on käytetty kauan kipulääkityksessä.
Kannabis on huume. Sitä käytetään (ja on käytetty) syövän, AIDSin, glaukooman, hermosairauksien, migreenin ja lukemattomien muiden vaivojen hoidossa.
Ritalin on huume, sitä käytetään ADHD:n hoidossa.
Ja niin edespäin.
Olet siis todistettavasti väärässä, "huumeista" luetelluista aineista on paljonkin hyötyä.
Ja sillä et ,jos joku narkkari vetää päänsekoitus tarkoituksessa samaa ainetta on vissi ero.
Sinä et sitä tajua, kun olet itse huumeriippuvainen hörhö
Entä jos käyttää lääkkeenä sellaista ainetta, jota jossain muualla maailmassa jo laajasti käytetään ja määrätään lääkkeeksi, mutta ei vielä Suomessa? Onko silloin narkkari, ja jos on, niin mitä tämä tarkoittaa?
Ja kun tätä ainetta sitten aletaan Suomessakin jossain vaiheessa määrätä lääkkeeksi, silloin ei kai sitten enää ole narkkari, vaikka vuosikymmeniä olisi ensin ollutkin?
Suosittelen todellakin jo lääkäriin menoa niin kyllä se lääkärisetä sulle antaa oikeen lääkityksen äläkkä ole huolissasi onko se huumetta vai ei kyllä se setä tietää mitä sun tapauksessa pitää käyttää ;)
En uskalla millään mennä. Pelottaa, että antavat vielä samaa kuin sinulle, ja sitten lähtee järki päästä lopullisesti...
Ei ne sulle sen pahempaa myrkkyä kehoosi laita kuin mitä tähän astikkaan olet vetänyt kroppaasi.
esim. bentsodiatsepiiniryhmän lääkkeistä? Mietin vaan, kun niitä niin vaarattomiksi logiikallaan väittää, oishan ne sentään lääkärin määräämiä, toisin kuin ne huUUuuUumeeet. :-)
Lääkäri määrää lääkkeet sairauden takia ei sen takia et te huumehörhöt vedätte nupit turvoksiin vain ja ainoastaan päänsekoittamis tarkoituksessa.
saattaa ihan hyvässä uskossa ja tarkoituksessakin määrätä. Mutta mitä tiedät itse bentsojen vaikutuksista, verrattuna esim. kannabikseen?
Entä määrääkö lääkäri myös esim. rentoutumistarkoituksessa nautitun saunaoluen? Onko yhden tai kahden oluen juoja "nupit turvoksissa" ja "pää sekaisin hinnalla millä hyvänsä"?
Vastaus: ei. Eikä ole välttämättä kannabiksen kohtuukäyttäjäkään.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa! :o) Tappiota on vaikea tunnustaa.
Tulihan se ritari valkealla hevosella apuun :o)
No väittääkö uljas ritari myös sitä, että kannabishörhöjen paratiisissa eli Hollannissa olisi nyt tämän vapaamman huumepolitiikan johdosta vähemmän huumeiden käyttäjiä kuin päinvastaisessa tilanteessa?
...jos tekisit oikeita töitä?
Tsekkaappa samalla miten väkivalta ja omaisuusrikosten määrän on käynyt...Ihan pienenä vinkkinä ennen kuin alat suurella suulla kehumaan tilastoillasi.
Muistaakseni Suomessa oli Euroopan suurin määrä väkivaltarikoksia, Venäjän ja muutaman muun Itä-Euroopan maan jälkeen.
Ja suurin osa pahoinpitelyistä, tapoista, raiskauksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena Suomessa.
"Perinteisesti väkivaltarikollisuus on liitetty päihteiden väärinkäyttöön, mutta tilastojen mukaan tämä suhde koskee lähinnä alkoholin käyttöä. Vuonna 2001 väkivaltarikosten määrä väheni 1,4 prosenttia edellisestä vuodesta." STAKES, linkki: http://www.stakes.info/files/pdf/Tilastotiedotteet/Tt12_03.pdf .
Väkivalta- ja omaisuusrikollisuus Suomessa on noussut samaan tasaiseen tahtiin kuin (etenkin!) poliisin näkyvä valvonta ja juoppopidätysten määrä on pudonnut. Nousu kahdenkymmenen viime vuoden aikana ylittää moninkertaisesti huumeiden käytön kasvun.
Julkista infoa, tarkista ensin ja huomauta sitten jos on huomauttamista.
Niin, siis tietysti suhteessa väkilukuun Euroopan korkeimpia väkivaltarikostilastoja.
Kirjoitit:
"Määrä ei ole lähelläkään puolta miljoonaa ja toisaalta häviäisitte äänestyksessä silti. "
- Varsin skeptiseen visioon nojaat. Huolestuttava piirre kansanedustajassa.
Arvioin kannabiksen depenalisaatiota puoltavan 750-1.000.000 suomalaista. Sen verran hapan on menneisyyden valistus ja aineen demonisointi. Viisaammat ymmärtävät totuuden.
Naapurin äijä
kannabismyönteinen
Jälleen kansanedustajaksi aivan posketon heitto.
Mikä ihmeen pillipiipari sinä oikein olet?
Naapurin äijä
kannabismyönteinen
Eli toisin sanoen vaikka juoppopidätysten määrä on laskenut, niin omaisuus- ja väkivaltarikokset ovat lisääntyneet, kiitos yhä pahenevan huumeongelman? Kiitos myös sen, että kannabiksen polttajien = huumeiden käyttäjien, määrä on kasvanut?
Väkivaltaisuus ja uho on varmaankin tässä kansassa sisäsyntyisistä, vertaa vaan suuriin viinimaihin. Niissä juodaan alkoholia, mutta em. tilastot pysynevät kohtuullisina. Kulttuureissa on eroa.
Olisin kiitollinen, jos voisit osoittaa yhteyden omaisuus- ja väkivaltarikosten kasvun ja kannabiksen harrastajien välillä. Lisäksi olisin kiinnostunut kuulemaan mitkä muut tekijät mielestäsi ovat johtaneet omaisuus- ja väkivaltarikoksien lisääntymiseen? Ilmeisesti olet perehtynyt asiaan, kun teet tuollaisia rohkeita tulkintoja ja päätelmiä annetuista tilastoista.
Kiitos jo etukäteen.
Vai mitä **** sitten symboloikaan, jotain viivaa...? Voitko sitten jollain tasolla kumota huumeiden käytön ja omaisuusrikosten välisen yhteyden?
Rähinäviina on ollut suomalainen luonteenpiirre jo vuosikymmeniä (-satoja). Aina yhtä hyvin se on maittanut ja aina yhtä hyvin puukko on heilunut. Siitä sitten, miksi väkivaltaisuus on lisääntynyt voidaankin osoittaa syyttävällä sormellä pääosin sitä sontaa, mitä TV meille joka päivä suoltaa. Katsopas vaikka jo näitä MTV3:n pikkulasten ohjelmia viikonloppuina (Digimonit yms. taistelut).
vastaavat juntit kyllä tavallaan pakotatte käyttämään PÄIHTEITÄ.Ei tollasia selvinpäin kukaan ajatteleva ihminen kestä.Ja kun näiden kanssa on vielä pakko olla tekemisissä.Jos ja kun tulevaisuudessa näitä ei enää ole olemassakaan ja on uusi sukupolvi vallassa,niin minusta tulee täysin raitis.Kannabis lailliseksi ja konservatiivit vanhainkotiin.Siinä teille uusi suunta.
Voin kommentoida ainoastaan KANNABIKSEN käytön sekä omaisuus- ja väkivaltarikosten välistä yhteyttä, jos ensin voit osoittaa sen yhteyden. Ilman todistettua yhteyttä näiden asioiden välillä en voi kumota oletettua yhteyttä. Kysymyshän ei ole nyt mielipiteestä...
Muiksi tekijöiksi omaisuus- ja väkivaltarikosten kasvuun nimeät suomalaisen alkoholikulttuurin ja medioiden tarjoamat väkivaltaiset ohjelmat? Näiden osalta olen kanssasi samaa mieltä.
...sitten ole huume? Kun toteat sen, niin em. yhteys on toteen näytetty. Kumoa se jos pysyt. Älä kuitenkaan ala puhua kannabiksen hyödyistä, niitä tällä palstalla on jo "viljelty" liikaakin.
Voisitko määritellä sanan "huume"? Entä mikä on "miedon huumeen" ja "kovaksi luokitellun huumeen" välinen ero? Ja kyllä, kannabis on miedoksi huumeeksi luokiteltu aine. Tämä ei kuitenkaan toteennäytä yhteyttä, että omaisuus- ja väkivaltarikoksien kasvu olisi riippuvainen kannabiksen harrastajien määrästä.
Toisin kuin ilmeisesti luulet kannabiksen harrastajilla on varaa tietoisesti valittuun nautintoaineeseensa aivan samoin kuin alkoholin nauttijoilla on varaa olueeseensa ja kossuunsa. En usko, että alkoholinkaan kohtuukäyttäjä joutuu tekemään omaisuusrikoksia voidaakseen ostaa alkoholia. Tosin itse en edes osta kannabista vaan kasvatan omaan tarpeeseeni. En siis tue rikollisjärjestöjä enkä myy.
Lisäksi toisin kuin alkoholi kannabiksen käyttö ei aiheuta aggressiivisuutta vaan nimenomaan päin vastoin.
En halua korostaa kannabiksen hyötyjä tai haittoja, sillä kumpiakin löytyy. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus valita hänelle sopivin mieto päihde ilman mahdollisia rangaistuksia edellyttäen, että muille ihmisille ei koidu häiriötä.
Laitanpa tännekin:
Alkoholilaki luku 2b
23 § (30.8.2002/764) Anniskelupaikan järjestys
Päihtynyttä ei saa päästää anniskelupaikkaan. Asiakas, joka käyttäytyy häiritsevästi tai jonka päihtymys on selvästi havaittavissa, on poistettava anniskelupaikasta.
24 § Anniskelukiellot
Alkoholijuomaa ei saa anniskella:
2) häiritsevästi käyttäytyvälle tai selvästi päihtyneelle
Lakia rikotaan Suomessa jatkuvasti. Saavatko lainrikkojat asianmukaisen rangaistuksen?
Kannattasko mennä tienposkeen tutkan kanssa ja kaikki, jotka ylittävät määrätyn nopeuden vaikka vain yhdellä km/h niin ei muutakuin merkkaa "päiväkirjaasi" kaikkien rekkarit ylös jne.
Tiesitkö, että autolla ajaessa käännyttäessä risteyksessä pitäisi käyttää vilkkua....miksi kaikki eivät käytä sitä?
Tiesitkö ettei punaisia päin saa kävellä?
Tiesitkö ettei kerrostaloissa saa elämöidä klo 22.00 jälkeen tiesitkö?
Olet todella katkera alkoholinjuojia kohtaan, joten otanosaa.
Alkoholi politiikka ei tule Suomessa muuttumaan kuin korkeintaan vapaampaan suuntaan niinkuin olemme saaneet vastikään huomata.
Henkeäni ja terveyttäni on suomalaisessa ravintolassa alkoholilain rikkomuksen myötä uhattu ravintolassa usein. Päivittäin uhataan suomalaisesa ravintolassa alkoholilain rikkomisen myötä tuhansien muiden ihmisten henkeä ja terveyttä. Kysymykseni kuului rangaistaanko päivittäin tehdyistä alkoholilain rikkomisista asianmukaisesti. Misi et vastaa?
Poliisin tehtävä on kyttäillä tutkan kanssa tienposkessa. Ja 1km/h nopeusrajoituksen ylitys on maksiminopeuden ylittäminen, joka tulisi rangaista liikenteen vaarantamisena.
"Tiesitkö, että autolla ajaessa käännyttäessä risteyksessä pitäisi käyttää vilkkua....miksi kaikki eivät käytä sitä?"
Tiedän, ja käytän. Poikkeuksetta. Sen vuoksi, että suomalaiset eivät kunnioita lakia.
"Tiesitkö ettei punaisia päin saa kävellä?"
Tiedän.
"Tiesitkö ettei kerrostaloissa saa elämöidä klo 22.00 jälkeen tiesitkö?"
Tiedän. Tiedän myös, että tätä ei säädetä laissa vaan kerrostalon järjestyssäännössä.
Onko tarkoituksesi osoittaa, että kun riittävän moni ihminen lakia rikkoo, se menettää merkityksensä?
Tiesitkö, että nykylainsäädännön mukaan Suomessa on vähintään puoli miljoonaa huumausainerikollista?
Onko tarkoituksesi osoittaa, että joidenkin lakien rikkominen on hyväksyttävää, toisten ei?
Mikäli joku ajaa autolla esim. muutaman km/h ylinopeutta esim. 100km/h rajoituksen kohdalla
ei se minun maailmaani ainakaan kaada.
Huumeiden käyttöstä,myynnistä,hallussapidosta taasen kannattaa rangaista mitä kovimman mukaan.
Tästä on siis pääteltävissä, että mielestäsi tieliikennelaki ja liikenneturvallisuus ovat yhdentekeviä asioita. Yhtä lakia on noudatettava, toista voidaan vapaasti rikkoa.
Mitäs virkaa lailla sitten on?
Entä kun se pientä ylinopeutta ajava kolaroi sinun kanssa, vammauttaa sinut loppuelämäksesi ja tappaa lapsesi ja puolisosi?
Entä kun sinä pientä ylinopeutta ajaessasi kolaroit toisen kanssa, vammautat jonkun ja tapat hänen lapsensa ja puolisonsa?
Ja mikäli joku kuolee normaali nopeutta ajettaessa niin se ei haittaa sit niin paljoo vai mitä?
Nopeusrajoitusta noudattava noudattaa lakia. Nopeusrajoituksen ylittävä rikkoo sitä ja vaarantaa muun liikenteen.
Kun sitä oikein miettii, se on aika yksinkertaista, eikö totta?
Erään laulajan sanoja lainatakseni "myrskyn jälkeen on pouta sää" eikä se vaadi kovin kummoisia ennustajan lahjoja.
Seuraavan kerran, kun joku kuolee auto onnettomuudessa niin käy kertomassa omaisille et ei se mitään, kun se vastaantulijahan ajoi aivan normaalia nopeutta.
Minä kun en mielipiteitäsi jaa.
Sen sijaan seuraavan kerran kun joku kuolee kännikahinan seurauksena, käy sinä kertomassa omaisille "Ei se mitään, nehän otti vain laillista alkoholia".
Voisitko hivenen selventää miten tuo lainaus nyt liittyi edeliseen puheenvuorooni?
Juomaan alkoholia.
ole pakottanut ketään käyttämään kannabista.
Sen sijaan olet kertonut, että yhden lain rikkominen on mielestäsi oikein, mutta toisen ei. Olet myös kertonut, että mielestäsi liikenteen vaarantaminen ei ole niin paha juttu.
"You're desssspicable!"
- Daffy Duck
Siltikin suosittelen MIELUMMIN ajamaan autolla lievää ylinopeutta kuin käyttämään huumeita.
Mahdollisen hengenvaarallisen tilanteen tuottaminen on mielestäsi pienempi rike kuin maksimissaan vain oman kehonsa turmeleminen kannabiksella?
Sinullapa on kiero moraalin käsitys.
Sanomaasi voi sanoa saivarteluksi.
-Mahdollisen hengenvaarallisen tilanteen tuottaminen -
Oli puhe 100km/h rajoituksella muutaman km/h ylinopeus eli noin 102km/h.....joo kyllä nyt maailma pelastuu, jos kukaan ei enää koskaan ajaisi ylinopeutta :)
Kannabiksella enintään tekee itsellensä tiedostaen hallaa. Liikennerikkomukset voivat aiheuttaa sivullisten henkien menetyksiä, kyllä siinä mielestäni on suuri ero.
Koska muuten olen sanonut käyttäväni laittomia päihteitä?
Käsittääkseni poliisi ei edes puutu tuollaisiin noin 5km/h ylinopeuksiin, joten se siitä ;)
Ajaessani ylinopeutta vaarannan poikkeuksetta muiden kanssaliikkujien hengen. Saatan aiheuttaa jonkun kuoleman valinnallani.
Polttaessani kotonani itsekasvattamaani hamppua, en vaaranna kenenkään henkeä, edes omaani, en rahoita ammattimaista rikollisuutta, mm. vaarallisten huumeitten maahantuontia, prostituutiota tai asekauppaa.
Kun kerran olet noin helvetin asenteellinen, voisitko nyt kertoa minulle, miksi rikoksesta joka VAARANTAA toiset, ei välttämättä tarvitsisi rangaista mutta rikos jolla EI OLE UHRIA kuuluu rangaista kovemman kautta?
Pure sitä
Naapurin äijä
ylpeä kannabismyönteinen
Enpä tiedä vielä, vasta aika näyttää. Kansanedustajat myöntävät, että suomalainen päihteiden käyttö on ongelmallista. Mikäli olisit kansanedustaja, sinäkin myöntäisit tämän.
Mikäli kansanedustajat todella haluaisivat tehdä asian hyväksi jotain, he aloittaisivat sen samasta suunnasta kuin minä: ruohonjuuritasolta.
En muuten ole vielä tavannut ainuttakaan todellista kansanedustajaa, jonka kirjallinen ilmaisu olisi tuolla tasolla. Yleensä he eivät tapaa tehdä virheitä kieliopissa tai oikeinkirjoituksessa.
Käsittääkseni tämä on keskustelupalsta ja se mitä sinä höpiset kielioppi virheistä ei voisi kiinnostaa pätkääkään ;)
Yleensä nämä kielioppi höpisiät ovat tuolla teiniosastolla, mutta riittää niitä näköjään täälläkin.
Sinulla on näköjään muitakin ongelmia kuin huumeriippuvuus.
Et ole kansanedustaja. Kyvyttömyytesi tuottaa virheetöntä suomenkieltä osoittaa sen toistuvasti. Miksi siis esiinnyt sellaisena?
Juuri sitä nimimerkkiä mitä minä käytän.
Sinun nimimerkkisi taasen sopii sulle hyvin, koska olet narkkari.
Mikä on "narkkari"?
Varo vaan ettet säikähdä näkemääsi.
Mikä on "narkkari"?
Vaan peilistä....kurkkaa vaan ihan rohkeasti ;)
Mikä on "narkkari"?
Jos et tiedä, voit vapaasti sanoa "En tiedä".
Eihän sulla tietty oo peilii......no kyllä sä ny jostain sen löydät käy vaikka pöllii jostain kaupasta.
Mikä on "narkkari"?
Edelleen, jos et tiedä sen myöntäminen ei ole häpeällistä.
Minusta näyttää, että yrität ärsyttää minut niin, että postaukseni putoavat keskivertoKLK:n tasolle. Tätä nimitetään trollaukseksi. Voit yrittää, mutta RSI iskee kauan ennenkuin onnistut.
Sinä olet narkkari/huumeriippuvainen jne
Kato nyt sinne peiliin niin näet huumeriippuvaisen ihmisen.
Aika surkeita ovat kyllä nämä sinun vetosi näissä kirjoituksissa. Jos argumenttisi ovat jokaisessa kirjoituksessa samaa tasoa (kuten näyttää olevan), tajuat kai itsekin, että lukijat joutuvat pakostakin huomaamaan sen tosiasian, että "narkomaanit" ovat sinua paljon fiksumpia. Eikö tämä yhtään hävetä?
Mitä sinä muuten näet peilistä, kun sinne katsot? Voitko olla tyytyväinen näkemääsi?
Mitähän ne suomi24:sen lukijat nyt aattelevat ;)
Mikäli yhtään tarkemmin ajattelet niin narkkareita on vedetty jo 6-0 pidemmän ajan ;)
"Mikäli yhtään tarkemmin ajattelet niin narkkareita on vedetty jo 6-0 pidemmän ajan ;)"
Ehkä, mutta ei ainakaan sinun toimestasi. Niin hyvä et ole, vaikka ehkä itse niin luuletkin.
Yhteiskunta sen sijaan vedättää niin "narkkareita", kuin myös tavallista kansaa. Tämän vedätyksen ansiosta järjestäytynyt rikollisuus ansaitsee tässä maassa 1 - 2 miljoonaa euroa joka päivä, verottomasti, ja ongelma vain kasvaa joka päivä. Osalla tästä rahasta ostetaan Suomesta näennäisen laillisia yrityksiä, joiden takaa johdetaan järjestäytynyttä rikollisuutta. Näitä yrityksiä on Suomessa jo lukuisia, ja joka vuosi niitä tulee lisää. Kymmenen vuoden päästä puhutaan sadoista yrityksistä, joiden takaa löytyy rikollisorganisaatio. Tämä ei ole kauhukuvien luomista, tämä on konkreettinen totuus.
-Ehkä, mutta ei ainakaan sinun toimestasi. Niin hyvä et ole, vaikka ehkä itse niin luuletkin.-
Olet näköjään tyhmempi kuin luulinkaan :)
Meilläpäin vejätys tarkoittaa älyllistä höpläytystä.
Keskustelut "Kansanäänestys" ja "Tutkimustietoa hörhöille" 1&2 on yhteensä luettu lähes 6800 kertaa. Puheenvuoroja on kolmisensataa.
Arvon maan hiljaiset, jotka olette näitä seuranneet. Kansanedustajan aloitteesta kutsun teidät jälleen sanomaan sanasenne. Millaisia ajatuksia keskustelut teissä ovat herättäneet?
Mitä tulee viestien määrään niin voisiko sanoa et kuin kärpäsen paska.
Suomi24:n keskusteluissa on yli 5.925.000 viestiä
En käytä ainuttakaan laitonta päihdettä...
NARKKARIIIIIII::::
Et ainoastaan käytä "Kansanedustaja" -nimimerkkiä vaan vaihdat nimimerkkiä jatkuvasti... Olet sama henkilö, jonka kanssa väittelin aiemmin, mutta esiinnyit nimimerkillä "Suomalainen". Käytät samoja argumetteja ja samoja lauseita. Kuka tahansa, joka seuraa keskustelua, voi tehdä tämän huomion. Lisäksi voisi kuvitella, että olet myös nimimerkki "Eki", muun muassa.
Miksi ihmeessä? Et kai tosissasi luule, etteivät palstaa lukevat ihmiset näe nimimerkkien läpi, varsinkin noin läpinäkyvän trollin?
Ei ainakaan minun veroeuroilla moisia turhia kansanäänestyksiä tulisi järjestää. Ylipäänsä ei mitään kansanäänestyksiä kun ei suomalaisia vaalitkaan kiinnosta. Kyllä näin on.
Eiköhän se ole paras kun jokainen äänestää ihan itse omassa pikku päässään mitä kannattaa käryttää ja mitä ei. Tai sujauttaa vaikka äänestyslapun pipoonsa ja laskee sitten äänet. Silloin ei varmasti jää varaa valittaa.
Mulla olis ainakin vähän koputtamista tästä holhousyhteiskunnasta missä ei saa päättää omista asioistaan, eikä toisaalta tarvi niistä vastatakkaan. Ollaanko me joku lammaslauma, vai miksi eduskunnan täytyy esim. päättää, milloin kauppias saa pitää kauppaansa auki?
vaikuttaa oikein mukavalta ja fiksulta mieheltä.Suorastaan älyn jättiläinen.Älyämpäri voisi auttaa kyseistä raukkaa ongelmiensa kanssa.
Jo liian kanssa ainakin juttusi perusteella ;)
Vejätä lisää!
Minä ainoastaan vedän naisia ......
Ps.eikä puhuta mistään turpaan vedosta ;)
"Mikäli yhtään tarkemmin ajattelet niin narkkareita on vedetty jo 6-0 pidemmän ajan ;)"
"Minä ainoastaan vedän naisia"
Voin antaa sinulle vinkin... nainen on huomattavasti mielenkiintoisempi otus jos jätät tämän vejättämisen niidenkin kanssa hiukka vähemmälle.
Naisia pitää nimenomaan vetää milloin edestä milloin takaa ;)
Vejät naisia ja kannankäyttäjiä. Vai kuvitteletko kannankäyttäjiä naisiksi?
Miten vain, edelleen minä keksin kummankin poppoon kanssa mielenkiintoisempaakin puuhasteltavaa.
Pulkassako vedät?
Kaksi eriasiaa ;)
"Mikäli yhtään tarkemmin ajattelet niin narkkareita on vedetty jo 6-0 pidemmän ajan ;)"
Tuossa sinä just kerrot, että käytät sanaa vetää ja vedättää tismalleen samassa merkityksessä.
Narc-sedällä ei nyt ole enempää aikaa leikkiä, mutta jatketaan taas toinen päivä. Jos nätisti pyydät, voin kertoilla sinulle mitä kaikkea mukavaa niiden naisten kanssa voi tehdä sen vetämisen/vejättämisen sijasta.
Tarkemmin ajatellen, enpä taida. Saattaisit vahingossa vaikka lisääntyä...
..... ;)
Sisaruksia on sen verran, että isä sen taidon todistettavasti hallitsee. Mamin olemuksesta päätellen vieläpä hyvin.
Sinua taas en viitsi opettaa. Ainakaan ennenkuin käyt steriloitavana.
Eipä sinusta opettajaksi olisikaan ;)....nooh ehkä huumausaineitten käytön opettajaksi olisit melko sovelias.
"Eipä sinusta opettajaksi olisikaan"
Sinähän se varsinainen ihme olet. Kaiken muun lisäksi osaat jo kertoa ihmisen sukupuolisen kyvykkyyden ja taidot päihdepoliittisten kommenttien nojalla. Mene kuule äkkiä vaikka lähimmälle yliopistolle ilmoittautumaan tutkimuskohteeksi, kiinnostusta riittää varmasti.
"ehkä huumausaineitten käytön opettajaksi olisit melko sovelias"
Enpä ole asiaa tuolta kantilta ajatellut, mutta ehkä kohtuukäyttäjä todella olisi parempi kouluttamaan kohtuukäyttöä kuin ex-narkki tai absolutisti. Kiitos, laitanpa korvan taakse.
"koekaniiniksi" tutkimukseen missä tutkitaan huumeidenvaikutusta aivotoimintaan ;)
Kun en "huumeita" käytä.
Sen sijaan jos osuu silmiin tutkimus, jossa mitataan pitkäaikaisen hampunkäytön vaikutuksia, voit olla varma, että osallistun jos mahdollista on.
Munsta on mielenkiintoista, että ihmiset, joilla on vaikeuksia oman äidinkielensä hallinnassa ovat kovasti kiinnostuneita ottamaan kantaa jonkun muun aivojen toimintaan.
"huumeidenvaikutusta" p.o. huumeiden vaikutusta
-Munsta on mielenkiintoista, että ihmiset, joilla on vaikeuksia oman äidinkielensä hallinnassa ovat kovasti kiinnostuneita ottamaan kantaa jonkun muun aivojen toimintaan.
Niin mitä tarkoittaa MUNSTA?????
Ei kannata yrittää esittää viisaampaa kuin on ;)....
"Munsta" on puhekielinen vastine kirjakielen sanalle "minusta". Ilmaisulla on murrepohja, muistaakseni se on alun alkujaan kotoisin Varsinais-Suomesta. Vrt. "mnää".
Oliko muuta huomautettavaa kielenhallinnastani?
Jutuistasi saa vaan sen kuvan.
Ottamatta sen enempää "kansanedustajan" kieliasuun kantaan voin todeta sulle aivan ystävällisesti.
Olemme suomi24 palstalla ja jokainen saa ja voi kirjoittaa juuri sellaisella kirjoitusasulla kuin haluaa siinä ei ole sulla eikä muillakaan hörhelöillä nokankoputtamista.
Hauskaa kesän jatkoa niin kansanedustajalle kuin muillekkin.
Ei, en koe pätemisen tarvetta.
Kiva kun piipahdit keskuuteemme. Onko sinulla lisää uutisia meille kerrottavana?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=598&posting=22000000003662729
Herätysss......
kaikki savuapinat ylös.....
Onko tämä taas sitä vejättämistä?
.......
Sarcasm, definition:
Noun 1. sarcasm - witty language used to convey insults or scorn; "he used sarcasm to upset his opponent"; "irony is wasted on the stupid"; "Satire is a sort of glass, wherein beholders do generally discover everybody's face but their own"--Johathan Swift
Synonyms: caustic remark, irony, satire
...ttu kun pitää peruskäsitteitä selittää...
....
Ystävällistä.
.....