Mul on kuoleman pelkoa a sit pelkään että mulla tulee ero tyttöystävän kanssa. Nää on tosiaa vahvoi tuntemuksii eikä näitä sanoina voi kauheasti mitata. Pelkään kuolemaa sen takii ku kävin hiv ja b-hepatiitti testeissä. Se on sellane vanha yhdenillan tapaus, ilman suojausta, mikä on sillo tällö pelottanu ja nyt sit uskalsin/jaksoin parin vuoden jälkeen mennä noihin(silloin aikoinaan kävin parissa pissatestissä ja niissä ei ilmennyt mitään). Viikon joutuu odottaa näitä ja itken ja mietin kuolemaa tai varsinki sitä että kuolisin jonku parin, kolmen vuoden päästä. Ja että kaikki pieni ja suuri hyvä mitä on syntynyt katoaisi kokonaan. Mietin myös sitä että eihän poika voisi lähteä ennen vanhempiaan. En pysty hellittää vaik ajattelisin et kattoo sit vast tilannetta ku saa tulokset. En kykene odottamaan vaan rauhallisesti. Enkä jaksa paljoo tehdä mitään että en ajattelisi sitä.
Sit pelkään tuota eroo kun meil on etäsuhde ja alkaa käydä raskaaks tää etäisyys ku uskaltaa tunteita päästää enemmä valloilleen. On tässä toki muutakin mutta mun on vaikea tehdä selvää päätöstä että eroaako vai ei ku tunteita kuitenki on. Uskon et oon itkeny myös tämän takia.
En tiedä helpottaako tämäkään kun kirjottaa tänne mutta... ainaki sain vähä ajatuksia pois hetkeksi. Toki tämäkin arveluttaa että oon nyt sit "haavoittuva" ku uskallan tänne kirjoitella kaikkien nähtäville tämmöisiä minulle niin henkilökohtaisia ja vahvoja tuntemuksia. Käyn kyllä terapiaa mutta se on eriasia olla tääl yksikseen kotona ku hänen kanssa käydä asioita läpi.
Oon miettiny että tarvitsisinko jotain tekemistä päivittäin mutta tällä hetkellä en jaksa kertakaikkiaan. Ehkä se on hyvä itkeä kun siltä tosiaa tuntuu. Siitä on tosi paljon aikaa kun viimeksi näin on ollut.
Sit pelkään tuota eroo kun meil on etäsuhde ja alkaa käydä raskaaks tää etäisyys ku uskaltaa tunteita päästää enemmä valloilleen. On tässä toki muutakin mutta mun on vaikea tehdä selvää päätöstä että eroaako vai ei ku tunteita kuitenki on. Uskon et oon itkeny myös tämän takia.
En tiedä helpottaako tämäkään kun kirjottaa tänne mutta... ainaki sain vähä ajatuksia pois hetkeksi. Toki tämäkin arveluttaa että oon nyt sit "haavoittuva" ku uskallan tänne kirjoitella kaikkien nähtäville tämmöisiä minulle niin henkilökohtaisia ja vahvoja tuntemuksia. Käyn kyllä terapiaa mutta se on eriasia olla tääl yksikseen kotona ku hänen kanssa käydä asioita läpi.
Oon miettiny että tarvitsisinko jotain tekemistä päivittäin mutta tällä hetkellä en jaksa kertakaikkiaan. Ehkä se on hyvä itkeä kun siltä tosiaa tuntuu. Siitä on tosi paljon aikaa kun viimeksi näin on ollut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.