puolisolleni. Uskomatonta. Huh huh! En halua kokea mitään kenenkään muun kanssa kuin sinun.
Vaikka tulisi jotakin tilaisuuksiakin, niin en vaan halua. Se oli vissiin mun kohdalla niin että sinä ja hän näyttäs vähän siltä.
Kiva.
Vaikka tulisi jotakin tilaisuuksiakin, niin en vaan halua. Se oli vissiin mun kohdalla niin että sinä ja hän näyttäs vähän siltä.
Kiva.
Vastaukset 26
Vanhimmat
saako kysyä mitä tarkoitit viimeisellä lauseellasi, ei oikein ymmärtänyt täysin?..." se oli vissiin mun kohdalla niin että sinä ja hän näyttäs vähän siltä"....
Muuten kirjoituksesi oli aika jännä, taitaa olla jotain vakavempaa, siis henkisellä tasolla, meneillään toisen kuin puolison kanssa?
niin että siltä tämä nyt näyttää että sinä ja hän.
siis että sinä ja hän = kuulutte toisillenne, paremmin siis kuin sinä ja puoliso-ko?
No, kun noin suoraan kysytään niin minä en ole se jolta kysytään että kuulutaanko paremmin, en osaa sanoa.
Sinä ja hän tarkoitti tässä tapauksessa puolisoani ja häntä. :/
Kaksi ihmistä elämässäni. sitä siis.
eli et osaa tehdä päätöstä, kumman kanssa jatkaa? kuulostaa siltä, että tunnet "häneen" aikaa syvääkin vetoa, mutta puoliso on toki puoliso aina. Mikä estäisi hänen kanssa elämisen ja mikä taas puolisosta eroamisen? Kysyn suoraan, vaikka tuntematon oletkin, mutta ehkä auttaa sinua myös miettimään syntyjä syviä.
Mikä? Hän on varattu kuten minäkin. hänellä on perhettä kuten minulla.
Jos hetken sivuutetaan nuo em. syyt, niin se että olen sitoutunut vuosien aikana tähän perheeseen, en tiedä mitä puolisolleni tapahtuisi jos eroaisin..(ajatusleikkiä).., lapset tarvitsevat ehjän kodin, puolisossani ei ole ihmisenä ja lasteni vanhempana mitään puutetta. Olen varma että toista samanlaista ei ole yhtä huolehtivaa ja rakastavaa. En voi verrata häntä ja tätä toista ihmistä keskenään, kun ovat niin eri maailmasta. Ei vaan voi. Toinen on marsista ja toinen venuksesta lähestulkoon erot ovat niin suuret.
Minä olen ainoa syy; puolisoni pitäisi hankkia itselleen parempi puoliso, tunnen niin suurta riittämättömyyttä hänen rinnallaan. Mutta tuo kun rakastaa niin ei kai sitä voi sivuuttaa vaikka toisaalta sitten on olemassa hän :-)
Nämä ovat ihan faktoja.
ihan hienosti kuitenkin osasit asian esittää. Ajattelet hienosti ja arvostat puolisoasi, sen kuulee kirjoituksestasi. Ehjä perhe lapsille on kaunis ajatus, ja jos puolisosi on rinnallasi erittäin hyvä kulkemaan ja asiat tuntuu toimivan, ehdottaisin, että sinä pyrkisit näkemään myös itsessäsi muitakin kuin riittämättömyyden tunnetta ja alat olemaan puolisollesi se mitä hän ansaitsee. Toki ymmärrän, että jos kokee "hänet" omakseen ja välittää voi olla että tunteista ei pääse irti. Mutta ehkä itsetutkiskelun paikka ja oman elämän arvojen mittausten uudelleen arviointi.
Jos taas myös puolisosi olisi sitä mieltä, että olet riittämätön ihan käytännön tasollakin, niin sitten voisitte yhdessä pohtia, onko vain lasten takia hyvä pysyä yhdessä. Heillä kuitenkin olisi hyvät vanhemmat, vaikkakin eri kodeissa(toki tämäkin vain ajatusleikkinä) Lapset kuitenkin aistivat kun vanhemmat etääntyneet ja kokevat toisensa riittämättömiksi. Siitä tulee turhautuneisuus ja lopuksi vain pahaa mieltä josta ei puhuta ja sen jälkeen täys stoppi, ahdistuneisuus, riidat jne. jne... Miksi koet riittämättömyyttä?ja jos tämä toinen hän on myös parisuhteessa ja perheellinen niin olisiko kuitenkin hyvä pysyä samassa tilassa kuin nyt, koska sitten mahd. kaksi perhettä ajautuu erilleen ja kysymys on kuitenkin aina se sama, onko se sen arvoista, onko se tuleva uusi parisuhde ensi humujen jälkeen yhtään sen kummempi ja ihanempi ja päätyykö se samaan kuin mahd. tämäkin jos vain keskitytään hakemaan jotain syvempää ja ihanempaa ja kauniimpaa. oletko mies vain nainen?
Hyviä ajatuksia sinulle. Kaiken kaikkiaan kyse on siitä mihin ihminen päättää sopeutua ja mitä keinoja hänellä on tuohon sopeutumiseen.
Ennen "häntä" en edes kirjoitellut tänne, vaan mulla oli tarkat keinot ja päämäärä, mistä haen elämälleni sen jonkun punaisen langan.....ja olin ajatellut sen olevan työ sillä se olisi ja tulee olemaan ainoa asia joka joka tapauksessa on minulle se joka antaa leivän... kaikki muu on sivuseikkaa.
Minä olen nainen. Olen pettynyt siihen että kysyit tuota, sillä se vesittää kirjoituksesi, senkin käärme. Jos olet hän, niin se muuttaa kaiken.
Siis hyviä ajatuksia sinullA.
Kysymys on meidän parisuhteessa siitä, että heikkona ei kelpaa. Ja kukas niin sanookaan, se on pienipieni pikkuinen kääpä joka vaatii ja vaatii :!
Mikäs nyt ollessa kun kaikki on hyvin. :-)
Pidin sinua käärmeenä siksi koska palstat ovat syvältä----kaikenlaista yrittäjää, jokaisella joku oma kortti hihassa kuitenkin. sori.
Miksi ajattelit että en olsii puolisolleni se mitä hän ansaitsee?
"Mutta ehkä itsetutkiskelun paikka ja oman elämän arvojen mittausten uudelleen arviointi."
Kuka puhuu?
Kerro itsestäsi enemmän? Oppiarvo? siviilisääty? Ammatti?
Nämä kolme ratkaisee, eikä mikään rakkaus tsori!
nainen puhuu. normaali sorvari,elämässään kokenut, itseänsä tutkinut ja omia arvioja myös päivittänyt tilanteen niin vaatiessa. Käytännössä määrittänyt mitä itse elämältä haluan ja mitä en. Itsekkyys terveellä tavalla on hyvästä.Siinä on myös pysytty. ajattelen ennekuin toimin, siksi tämä AP:n kirjoitus pysäytti, hän oli selvästi pohtinut asiaa, vaikka ei suoranaisesti lauseessa sitä esille tuonutkaan. Hän on tietoinen ristiriidasta ja haluaa palavasti saada vastauksia niihin. Rakkaus merkitsee paljon, mutta kyllä niitä arvoja elämässä täytyy aina silloin tällöin päivittää, jos tuntuu että ne alkaa luisumaan sivuraiteille ja ei enää tiedä mikä arvo ylimpänä ja mikä alimpana. Tämä siis vain minun mielipide, en puhu muiden puolesta, meitä kun on moneksi.
En ole hän, enkä ole käärme, olen nainen itsekin ja olen sen tyypin nainen että itsekin pohdin moneen otteeseen jos olen jotain suurta tekemässä. Kirjoituksesi vain pysäytti minut, ei siksi että odotin sen olevan joltain ehkä minulle, vaan siksi, että koin sen aolevan aitoa ja kunnioittavaa puhetta ja kertomista siitä, kuinka tulisi toimia jos tilanne olisi niinkuin sinulla hänellä ja puolisolla on. Se miksi sanoin, että olisi aika olla se, mitä puolisosi ansaitsee- Sinä koet riittämättömyyttä, silloin pidät itseäsi alempana, vähempänä tai pienempänä kuin puolisosi. Voit nousta samalle tasolla ja olet henkisesti hänelle se mitä hän ansaitsee. Itsetunto nollassa, riittämättömyys toiselle, se näkyy ja tuntuu myös toiselle. Sitä tarkoitin. Ja jos toinen on vahvempi, se kantaa sinut myös vahvaksi, vaikkakin kyseessä olisi joku toinen hän jossain jota kaipailee. Ja toki voit sopeutua, lapset voi sopeutua, loppu perhe, muut perheet, ja sekä toinen hän voi sopeutua. Kaikkihan lähtee itsestään ja siitä missä päättää olevansa vahva ja missä päättää onnistuvansa. Toivon suunnattomasti, vaikka en tiedä sinusta mitään, että saatte hyvän lopun tälle, on se sitten jatkumoa puolison kanssa tai uusi alku "hänen " kanssa. Elämä on elettäväksi tehty, se vain täytyy elää tavalla jossa tuntee itsensä riittäväksi, hyväksi ja arvokkaaksi.
"Sinä koet riittämättömyyttä, silloin pidät itseäsi alempana, vähempänä tai pienempänä kuin puolisosi. Voit nousta samalle tasolla ja olet henkisesti hänelle se mitä hän ansaitsee"
Puolisoni on suorittaja ja täydellinen ihminen joka ei koskaan tee virheitä. Katsoo ja varmistelee että kaikke menee oikein. Viimeiseen hengenvetoon asti. Lähes kellontarkka, pedantti supersiisti virheetön, jolla kuitenkin on ne omat heikot kohtansa ja niihin olen aikonani rakastunut. En tuohon jonka kanssa jaan arkeni. Se on totuus.
Mutta hän on myöskin hyvin itsekeskeinen --minun tehtävä on elää kuin kuulukin. vaimona miehelle.
Mikä on vähättelyä?Mä luulen että et tiedä mistä puhut kun kirjoitat tuota.
Sori kun sanoin sua käärmeeksi vaikka vastasit noin kivasti.
"Mutta hän on myöskin hyvin itsekeskeinen --minun tehtävä on elää kuin kuulukin. vaimona miehelle"- Tässä tän kaiken juju. Sinut on suunniteltu olemaan jotain, mitä et ole tavalla joka olisi täydellinen miehellesi. Elät siis tilanteessa, parisuhteessa tms. jossa sinulta odotetaan suoritusta, ja kun et kykene tai et halua tai et vain ole sen tyylinen suorittaja koet itsesi riittämättömäksi. kun elämään on astunut se hän, joka ei odota sinulta suoritusta, ei odota täydellisyyttä, vaan ymmärtää ne inhimilliset virheetkin siinä elämän kulussa, niin se viehättää. Saat siis olla oma itsesi, virheineen päivineen, ilman täyspäiväistä suorittamista.
..." jolla kuitenkin on ne omat heikot kohtansa ja niihin olen aikonani rakastunut. En tuohon jonka kanssa jaan arkeni"..... - Jos arki askaruttaa ja et tunne iloa arjesta, et saa tunnetta jossa pystyt myös itse suoriutumaan samalla tasolla(jota sinulta ei pitäisi odottaa edes, kaikki kun me olemme yksilöitä ja oman tavan tyylisiä suorittajia/tekijöitä)asioista, on varmaan syytä pohtia, mitä tulevaisuus sitten todella on. Oletko jatkossa yhtä onneton, olisitko iloinen sen toisen hänen kanssa, onko hän erilainen mies kuin puolisosi ja punnita ihan konkreettisesti, mitä haluaist olla tässä parisuhteessa-saatko/pystytkö olla sitä, mitä saisit olla toisessa parisuhteessa hänen kanssaan jos tilanne siihen etenisi?
Tiedän mistä puhun, olen kokenut sen itsekin, mutta tilanteessa ei ollut silloin toista häntä, mutta lapset kylläkin. Päätöstä ja ajatuksia pyöriteltiin pitkään ja päädyin itse ratkasuun jossa lähdin 8 vuoden parisuhteesta ollakseni vahva, itsenäinen ja arvokas nainen, jolle elämä ei olisi toisen rinnalla päivittäistä suorittamista ja täydellisyyden hakemista sekä esittämistä. Tällä hetkellä, kolme vuotta erosta, olen tyytyväinen päätökseeni sillä kasvoin ihmisenä, naisena ja arvioin asiat uusiksi- mitä minä olen, mitä minä haluan, mitä minä odotan tulevalta, puolisolta, ihmisiltä ylipäätänsä jne.... Pahoittelen pitkää tekstiä, mutta on mukava jakaa ajatuksia jos se edes hiukan avaisi muidenkin ajatuksia:)
Mitä sun exälle kävi?
Miten ympäristö on suhtautunut ratkaisuusi?
ei mitään, kiitos ajastasi.
Kuinka lapset suhtautui?
Mikä on tilanteesi työmarkkionoilla, onko se silleen stabiili ja tunnet hallitsevasi työsi niin että sun ei tarvitse miettiä esim. sitä? Ainoaa asiaa joka merkitsee oikeast yhtesikunnalle jotakin --tuoda veromarkkoja valtion kassaan riittävästi yhteiseen hyvään...??
lapset suhtautuivat alkuun miettivästi ja toki hiukan onnettomasti,uusi tilanne jännitti ja varmaankin olivat hiukan "tuuliajolla" omine itseineen kun oli kaksi kotia jne. mikä on ymmärrettävääkin. Vanhemmat eroaa ja sama tasanen, arkirutiini ei enää etene niinkuin ennen. Nyt jo vanhempina ovat kertoneet ja puhuneet avoimesti tunteistaan ja olemme pyrkineet puolin ja toisin muutenkin olemaan avoimia.aina saa siis itkeä, ja mielellään avoimesti kertoa miltä tuntuu, hyvässä ja pahassa. samaa tein lasten kanssa pienempänäkin ja uskon, että perusturvallisuuden tunne on aunatnut heille helpomman tavan sopeutua. Lasteni isä, ihmetteli ratkaisua, mutta oli jo nähnyt ja tiedostanut tilanteen jo jonkin aikaa, sillä niinkuin aiemmin sanoin, tyytymätön ihminen, riittämätön ihminen omaa myös huonon itsetunnon jne.... ja kärsii monin tavoin, jolloin kärsii myös toinenkin osapuoli. ero oli molemmille vaikea, mutta päätin , että lähden ja mieheni on vain kestettävä, sillä aikuinenhan hän on. Ja koska hän oli niin suoraviivainen suorittaja jne... ajattelin, että hän varmasti pärjää myös siksikin(minunhan oli pitänyt sopeutua hänen aikatauluilleen, suorituksilleen, täydellisyyden hakemiseen ym. yms. joten hänen elämähän ei siitä suuresti siten olisi tullut muuttumaan, ainut , että saman katon alla ei olisi enää sitä ihmistä jota vetää ns. perässään siinä täydellisyyden maastossa. Hän on tahollaan uusissa naimisissa nyttemmin, eikä siinä kauan mennyt kun uuden löysi. Mutta samanlainen sykkivä kiireys ja suoritus jatkuu, se ei ole muuttunut minnekkään, joten vuosia sitten tein oikean ratkaisun ja poistuin elämästä joka ei tyydyttänyt minua henkisellä eikä fyysiselläkään tasolla ko. asioiden vuoksi. En välittänyt ympäristöstä, koska rupesin nimenomaan ajattelemaan mitä minä haluan , mitä minä ole. Päätin, että teen ratkaisut yksin, ja myös elän niiden kanssa. Alkujärkytyksestä selvittyään, en menettänyt ketään läheistä, aidot kaverukset jäi, muut lähti sen jälkeen kuka minkäkin syyn takia. He olivat lähinnä siihen ns. siihen kulissiin kuuluvaa ylläpitävää suoritteiden tuomaa lisäpainetta ystävien muodossa. TYöni kanssa, ei ole ikinä ollut ongelmaa, olen alusta asti pitänyt huolta, että jos muuta ei ole niin työ pysyy, sen verran itsekäs olin. On siis jotain johon tukeutua, jos toinen ei tue. Edelleen samassa työpaikassa ja osaan työni, vaikkakaan se mitään toimitusjohtaja tasoa ole, mutta minulle juuri sitä mitä haluankin tehdä...toisten ajatuksista viis. Mutta siis tuon ja olen tuonut veroraha jo monia monia vuosia tälle maalle, vaikka parisuhteessakin olin tuolloin. En lopettanut täysin omaa elämääni tuolloin, ja se oli minun onni.
Vaikea sanoa mitään ... hyvä että olet pärjäillyt hienosti. Meillä mies on kyllä hyvin dominoivassa osassa lasten kasvatuksessa ja meillä on tietty arvojärjestys täällä, vaikka olevinaan tasa-arvoista arkea elämmekin.
Näin se vain on. Jos tästä meinaan lähteä, niin mun pitäsi olla moninkertaisesti vahvempi ja päättäväisempi. Pitäisi olla jokin selkeä syy miksi lähteä enkä tiedä keino tai syytä mikä tuo vois olla. Toinen? Mutta: tilanne ei ole niin onneton ja toivoton, tämä sallii minulle paljon myös hyvää. Taloudellisesti vakaampi tilanne. Sallii huomattavasti enemmän toteuttaa itseä. Sitäpaitsi kaksin tässä velassa on satoja euroja edullisempaa kuin maksaa sinkkuna suurta yksiötä/kaksiota jonne lapset vois tulla tai asua? tms...
En ole henkisesti vahva, olen masentunut ihminen, tiedän että lapseni tarvitsevat ihmisen, joka on vakaa ja turvallinen. Toivottavasti lause ei näyttäydy kovin rumana lukijoille, olen aivan normi ja järkevä, hillitty ja hallittu nainen, mutta kyllä se helpottaa arkea kun on ihminen joka tietää mitä tulee tehdä ja toimia :/
Lapseni tarvitsevat minun rakkautta..... voi aina löytyy selityksiä..
Kiitos sulle kommentoija....
No, tuli vähän mollivoittoista tekstiä. Riittämättömyys -en tiedä miksi tunnen sitä? Ehkä se on väärä ilmaisu, se kumpusi ajoilta, jolloin olimme ns pohjalla ja mieheni ei hyväksynyt sitä, että en vain pystynyt hoitamaan asioita siten kuin hän olisi halunnut.
Minusta ei ole huono asia ollenkaan, että voin antaa miehen päättää asioista silloin, kun itse en jaksa ja tiedän että hän ns. hoitaa homman. Miksi en tukisi häntä? Lisäksi olen tuntenut, että hän menestyy koska suhteemme on tälläinen.
Välillä ajattelen ja tunnen, että tämä ei ole muodikasta olla näin ja naisen pitäisi olla vahva ja tasa-arvoinen joka asiassa.
Usvasyvä -8 vuotta on loppujenlopuksi aika lyhyt aika olla yhdessä. Kuinka paljon yrititte muuttaa toimintatapojanne ennen eroanne? Luulen että samoihin aikoihin meidänkin suhteessa oli tuo kriisi.
Helpolla ihmisenä kasvu ja parisuhteessa pysyminen ei ole tullut ja on jättänyt jälkensä, mutta tässä olemme nyt ja olemme ehkä vähän aikuisempiakin. Jos oikein keskittyy penkomaan toisen huonoja ominaisuuksia, niin lista olisi varmasti loputon, mutta minäkö tässä sitten olen se täydellinen? :-)
Mutta kaikki on suhteellista ja aina välillä kyllä hiipii mieleen se kiehtova ajatus siitä toisesta....Se on jopa pelottavaa, sillä vain hän on saanut minut tuntemaan jotakin niin ...sille ei ole sanoja. Voi että!
Kirjoituksissasi on paljon ajatuksia, kiitos niistä.
Hienosti punottu yhteen ja ajatuksesi ovat hyvin hienoja. Juuri näin kun pohdit asiaa enemmän ja syvemmin, punnitset asian kantoja ja yrität saada vastauksia, selkenee polku siten , että tiedät kuinka edetä. Hienoahan se on jos rakkautenne kestää ja riittää ja jos suhteenne kuitenkin toimii monellakin tasolla, siitä olisi hyvä yrittää pinnistää vielä uudelleen ja uudelleen suhde kukoistamaan jos halua kuitenkin löytyisi. Kerroit , että olet masentunut, ja et välttämättä pysty hoitamaan asioita hyvin tai loppuun saakka, ja silloin puolisosi saapuu kantavaksi voimaksi. Jos kuitenkin puolisosi edelleen on siinä rinnallasi ja jaksaa sinua, vaikka oletkin masentunut ja aina ei löytyisikään itsetuntoa tai kokisit olevasi heikko, niin toisaalta.... voisitko kertoa juuri näin miten tänne kirjoitit hienosti, asiat hänelle?
Ja- meistäkun ei kukaan ole täydellinen, ei edes puolisosi, eikä se toinen hän. Enkä minäkään:) Toivon suuresti jaksamista sinulle, ja toivottavasti saat ajatuksesi kasaan ja pääsisitte yli,vaikka sitten vain sinun heikkoudesta, riittämättömyydestä tms. Oikeen mukavaa joulun odotus aikaa ja jos mahdollista, pyri hetkeksi saamaan toinen pois ajatuksistasi ja keskityt mieluummin omaan itseesi ja sinun sisinpääsi.
Kiitti vaan, ei nuo nyt hyvin hienoja ole todellakaan, musta tuntuu että niitä voi pyöritellä loputtomiin asioiden sen kummemmin muuttumatta. Suurin muuttuja olen minä itse. Siinä mielessä, mitä todella haluan? En halua tätä, mutta en pysty muuhunkaan. Erityisen hauskaa, kun tässä nyt oikein urakalla pohdin kanssasi tätä, niin sain todellisen POMMIN mieheltäni taas, enkä taaskaan tiedä mistä saan voimia koota itseni kun kohtaan hänet kunhan kotiutuu duunistaan :-), voi ..., mä en haluaisi millään. Hän on armoton, ja haluaa ehdottomasti katsoa minua hetken! Aina, kun saan jotenkuten elämän järjestykseen kaikkien tapahtuneiden osalta, kaikki alkaa alusta. Sellaista se on hänen kanssaan. Turhaakin turhempaa jollakin tasolla.
Mutta ei tämä nyt vesitä tuota aiemmin kirjoittamaani. Tämä on myötä- ja vastamäkeä.
Mutta, tätä se on, minun arkeni. Hyvää joulun odotusta.
niin se on täälläkin. Sä olet mun mies vaikkemme olekaan yhdessä...
kiitos, jos vaan kelpaa niin kivat sulle.