Vihaan itseäni ja vihaan muita ihmisiä. Oon niin raivostunut kun toiset ihmiset on onnellisia. En siedä sitä kun jotku on onnellisia ja hehkuttaa sitä. En mä ennen ollu tällanen mut olen masennuksen myötä tullut tällaiseksi. Olen katkera ja kateellinen ihmisille joilla menee hyvin. En jaksa enää tätä paskaa. Tulispa kuolema.
Vihaan elämää
Masentunu mies
4334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voih kurja! Ja vanhakos oot?
Se kun ei 'saa jotakin', tekee vihaiseksi. Hyvä kun tiedostat.
Kuitenkin esim. just katkeruus syö meitä sisältä päin, siksi kannattaa yrittää sopeutua kulloisenkiin tilanteeseen. Semmosta on mulla menossa.
Otetaans sekin huomioon, että vaikka nyt just joku jossakin hehkuttais onneaan ja täydellistä elämäänsä, niin se valitettavasti ei kenenkään kohdalla ole pysyvä olotila. Vuorotellen me kaikki ollaan onnistumisessa ja epäonnistumisessa, rakkaudessa ja täysin yksin.
- Taivaassa kaikki tasan! Se auttaa mua.
Ei sillä oikeestaan väliä minkä ikäinen olen kun nyt tuntuu jokatapuksessa tältä. Mutta kun kerran kysyttiin niin 22-vuotias (muutaman kuukauden päästä 23). Tuntuu vaan siltä että vuodet kuluu elämästä enkä edisty missään enkä koskaan pääse tavoitteisiini. Eikä mulla itseasiassa taida juuri mitään tavoitteita ollakkaan. On vaan sellanen tunne että en ole koskaan missään onnistunut enkä voi tulla onnistumaankaan. Sen verran toivottomassa tilanteessa olen henkisesti. Kaikkein eniten mua masentaa varmaan se että ei ole koskaan ollut naista ja kokemus naisista on pyöreä 0. Se tekee mut vielä katkerammaksi kun tiedostan sen että kaikki johtuu mun omasta pelkuruudestani. Vaikeaa on olla olematta kateellinen niille joilla koen olevan jotain korvaamattoman tärkeää mitä itsellä ei ole. On todella vaikeaa elää itsensä kanssa kun on syntynyt pelkuriksi. Ei silloin pysty hyväksymään toisten onnea jos ei itse pysty koskaan olemaan onnellinen. Rahasta ja omaisuudesta en kuitenkaan ole kenellekkään kateellinen.
Niin minustakin tuntuu, vihaan ja inhoan itseäni en muita, itse olen ajanut sinne mistä en löydä tie takasin. Herään itsemurha ajatukset surraa päässä vatsassa iso ilkeä tunne joka ei häviä.Tiedän että oma virhe on,mutta elämä on menättänyt kaiken ilon ja halun jatkaa.Yrittänyt itsemurhaa en ets se onnistunut ei kumma etten tykkää itsestäni, kaikki menee pieleen.
En mäkään hyviä ihmisiä vihaa. Joskus tulee vaan sellanen tunne että vihaan kaikkia. Masennus ja ahdistus aiheuttaa sen tunteen. Myös raskaat epäonnistumiset saa mut tuntemaan vihaa. Alkaa vaan ärsyttään se että elämässä pitäis näytellä onnistunutta ja että kaikki olis muka hyvin. Se on niin raskasta näytellä vaan mielyttääkseen muita ihmisiä.