Martinan poissaoloa ja ovat ottaneet exänsä kans toisensa fb-kaverilistalle juuri. No, kaikkihan sen tiesi, että Martina on väkisin roikkunut Stefussa ja vahtinut häntä.
Stefu hyödyntää
....................
371136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kyseinen toiminta on piilotettu Stefen seinältä, mutta ei vastapuolen.
No ei Stefu ole varsinaisesti ollut enää aikoihin Martinan kanssa. Ihan muut sillä on jo kauan ollut mielessä. Ei ole siis mikään ylläri.
Aivan. Vain Martinan mukaan heillä on mennyt "paremmin kuin koskaan".
Stefu asuu Martinan kämpällä ja hoitaa koiraa mallikkasti.
Koiranhoito voi sujua mallikkaasti ja siinä samalla pitää exäänsä yhteyttä vaikka fb:ssä nyt jonkun aikaa ihan rauhassa Martinan häiritsemättä. Luuleeko Stefu olevansa ovela, kun on piilottanut exänsä kaveruuden. Exän seinällä se kuitenkin on kaikkien näkyvillä.
Martina joutuu tässä naurunalaiseksi tämänkin asian takia (muissa asioissahan se on ollut naurunaiheena pitkään mm. "laulajana"). Mutta saa maistaa omaa lääkettään...
No eiköhän ole molemmat naurunalaisia. Miten täällä jaksetaan jauhaa tollasista turhakkeista?
Joku valehtelee nyt, koska bloginsa mukaan Martina vei koiran jonnekin hoitoon. Eiköhän sillä Stefulla ole tärkeempääkin tekemistä, kuin olla koiranvahtina.
TÖrkeen hyvännäköinen se Steppulin exä... oli pistänyt fb sivulleen itsestään ihan uuden kuvan, kun makaa biksuissa tropiikissa. ja näköjään se exä on ainakin väliaikaisesti mennyt afrikkaan.
Kuvaa peliin! Onko rinnat isot, onko luomut vai muovitissit kuten Maralla?
Faces on monta S.... .....ta mut kyllä sen Stefun ex-sän erottaa niistä taviskaimoista.
Tajuttoman upee lyyli se on facen kuvassa kun se makaa beachilla hinkit silleen sopivasti näkysällä!!
Jätesäkki-mara joutaa tunkiolle kun ex-lyyli astuu kehiin
Näyttävä nainen, eikä ole mitää rumia tatuointeja kropassa.
on eksällä nähtävästi rahhaa ku matkustaa koko aika. ei köyhäpummi niinku mara
Voin kuvitella kuinka se ämmä nuskii Stepun kännyn ym kun palaa viidakosta!! Toivottavasti Stepun ei ns. "kaadu polkupyörällä" sit ämmän tullessa Suomeen...
STEPU! Pidä ittes miehenä ja jätä mokoma onnenonkija ja hyväksi käyttäjä!! Saat parempiakin ja ikäisiäsi naisia. Miksi tyytyisit rakennekauhuttareen jolle lähinnä naureskellaan!!
Teet itsestäsi naurettavan ollessasi naisen kanssa jolla on MAINE ja se on HUONO!!
Stepu on niin tyhmä että se elättää haaska-Maraa, vaik sillä varmaan olis mahis ton upeen exsänsä kaa.
Mikä silläki heittää pääkopas??
Mistä tiedät vaikka Stefu olisikin kiinnostunut Martinasta? Vaikeata ottaa kantaa kun ei ole nähnyt exää. Kai nimi selviää jossain vaiheessa, jotta voi käydä fb:ssä ihailemassa ko. henkilöä. On ainakin hoitanut statuksensa ulospäin hyvin koska roskalehdet jättävät rauhaan.
Ei se muija mikään superhyvännäkönen oo. Ihan tavis. Mut jos vertaa Martinaan niin aika monesta mimmistä tulee SUPERHYPERMEGAJÄTTIKAUNOTAR...
MAKUASIA!!!!!!!!!
Juuri näin, ei tosiaan se Stefun eksä mikään huippumalli ole. MUTTA, tässä nyt mietitään sitä kehen verrataan. Ja Martinaan verrattuna ON älyttömän kaunis.
Ei niistä kahesta voi samana päivänä puhua. Ex on kaunis, freessi, nuori, älykäs, nykyinen on tyhmä jäteläjä.
Jos Stefu ei välittäis,tykkäis,viihtyis, tai rakastais Martiinaa niin hittoako se siinä roikkus jos SuperHyvännäköisetFiksutKaunottaret sen ympärillä pyörii kuten väitätte?! Valinnan varaa ois mut edelleen on Martiinan kans eli eiks se jotain teille kerro? Tai sit se jätkä on vain täys tumpelo nais asioissa ja sokee!
Antakaahan Stefun itse päättää kenen kans on ja jos se on Martiina niin se on hänen valintansa ja se siitä.
MIksi Stefan sitten on yrittänyt jättää Martinan, jos sitä rakastaa? Miksi Stefan itki ja rukoili Saaran perään, jos Martinaa rakastaa? Miksi Stefan on ottanut Saaran fb-kaveriksi heti Martinan häivyttyä maasta?
Eiköhän kylmä totuus nyt kuitenkin ole se, että Stefan rakastaa Saaraa, mutta tyytyy kakkosvaihtoehtoon, kun ei Saaraa tunnu takaisin saavan. Eikä Stefan siihen nyt ketään kolmatta enää ota sotkemaan tuota kuviota. Tekee tiukkaa tälläkin kuviolla saada Saara palaamaan luokseen.
Saara on ykkönen ja Martina kakkonen.
JUURI NÄIN!!!!
Niin, Stefan on YRITTÄNYT JÄTTÄÄ Martiinan, jos se ois tosi mies niin SE JÄTTÄIS Martiinan eikä vain yrittäis ja piste.
Millä keinoin, pakottomallako, vaiko kiristämällä M saa aikuisen miehen olemaan suhteessa väkisin??
Tai poikanenhan se vielä on mutta aikuinen eli yli 18v,perätikö yli 20...Esko oli Mies isolla M:llä, tää poju on vielä vaan niin.......poju:)
Niin, ehkä ei tälllä hetkellä yritä ihan täysillä, vaan pitää Martinaa, kun se on vaihtoehto 2 ja helposti saatavilla.
Mikään Stefun käytöksessä ei kuitenkaan viittaa siihen, että hän olisi rakastunut Martinaan. Yhdessä hengaileminen ja ajanviete on ihan eri asia kuin se, että oikeesti rakastais toista.
martina osaa käyttää miehii hyödyks, esko laitto sen paksuks, mut ei muuhun kelvannu ja stepull on fyffee eikä se heti lopu.
toi on marsun näkökulmasta supernamskista, mut stepu on todella niin skidi ettei se ilmeisesti yhtään tajua mikä mahdollistaja ne marsulle on..
voi ny vaan toivoo et se upee saara ottais stepun äkkii takas, mä haluun kuulla miten se hirviömartti sen selittää... hahhhaaa ku se jää yksin lehdelle soittelemaan.....
Martti saa sellaisen raivokohtauksen,kun tajuaa Stefun ja Saaran pitäneen yhteyttä hänen poissaollessaan.
Myös Nora Vuorion ja Eskon kuvat edellisessä Seiskassa saattavat riipaista Martin mieltä.
Putoaminen UMK-kisasta tulee tekemään osansa Raivo-Martin pahantuulisuudelle. Enpä haluaisi olla hänen naapurinaan, kun mekastus näistä asioista alkaa. Vai uskooko joku, että Martina hymyilisi hempeästi tyyliin, "no, elämä on".
Mahtaako Norasta tulla Vickylle äiti? Kun Martina ei siihen näytä pystyvän.
Stefu on koittanut kaikkensa irtautuakseen Martinasta mutta jokainen joka tuntee Martinan, tietää että on pelottava suorastaan.
Jos Saara ottaisi takaisin, se olisi heti kaikki ohi.
saara ottaa stepun takas, koska eka askel on jo otettu eli maran selän takana on taas ruvettu pitään fb yhteyttä! jee!!
maralle on Niin oikeen et eskol on antaa koti ja varamutsi vikkelle ja stepul kohta taas saara. mara katos: näin käy ku ajattelee vaan omaa etua ja itteään.... tulee paskanen loppu. he hee
Loppujen lopuksi elämä menee niin, että jokainen saa maistaa omaa lääkettään. Martina kai luuli, että elämä on NAMSKIS.
Namskis... hihiiihiiii..... :) Hyvä ilmaus.
Mutta tietättäkö...äiti on aina äiti.
Bioliginen äiti ei tarkoita sitä, että olisi hyvä äiti. On niin monenlaisia äitejä aina ihanista ja rakastivista välinpitämättömiin ja poissaoleviin.
Ja varmasti ei äiti on aina äiti.!!!!!! Toi ei oo äiti, sillä ei ole kehittynyt äidillistä minää tai vastuuta.
Sille on vaan namskis et muut hoitaa vikkee niin sen ei tarvi vaivautuu,ku omat tyhjäntoimitukset on niin paljo kivempii ku lastenhoito ja lapsen elämästä vastuun kantaminen....nytki on paljon kivempi ryntäillä viidakos ku raahata aamupimeellä lapsi tarhaan - joka aamu ja ajoissa! Häiritsee aamu-unia pahasti et tarvii välil nousta ylös,hemmetti.
Niin ja miettikää sitä, sen ei tarveis viedä lasta tarhaan koska se on työtön. Mutta se on niin laiska ja uskomaton, että se vie silti! Vie muksun tarhaan vaikka itse makaa kotona ja välillä käy vähän tukkaa laittamassa!
Kampaajaksi opiskellu, eikä viitsi edes omia hiuksia laittaa (tai ei osaa).
VAI NIIN