Kuinkahan aloittaisi.. Siis olen mies, Seinäjoelta (Etelä pohjanmaalta)
Minulla on edellisestä avioliitosta 2 ihanaa, kaunista ja huumorintajuista tytärtä, 9 ja 10 vanhat, jotka asuvat luonani, ts. muodostamme jonkinmoisen perheen.
Pitkäaikainen avioliittoni päättyi aikoinaan kolmannen lapsen keskenmenoon, ja siitä seuranneeseen erkanemiseen, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, purin omaa pettymystäni ja ahdistustani, täysin järjenvastaiseen hillittömään työntekoon ja mitä kummallisimpiin projekteihin, jotka eivät johtaneet yhtään mihinkään.
Olen yrittänyt ja aloittanut monta suhdetta avioeroni jälkeen, jotka ovat päättyneet omasta aloitteestani hyvinkin nopeasti (seksi ihan kymppiä.. but), lapsille en esitellyt kuin yhden naisen ja yritin silti kaikkeni, etten vetäytyisi kuoreeni, mikä minulla on valitettavasti tapana, vaikka olen johtavassa virassa keskikokoisessa yrityksessä.
Asiat pakkavat mutkistua siinä vaiheessa kun tuon oman näkemykseni esille suhteesta, mihin kuuluu välitön lapsen hankinta. Minulla on ikää jo neljäkymmentä ja perillisen saamisesta on tullut minulle lähes pakkomielle ja kun rykäisen asian esille, naiset yleensä säikähtävät.
Olen mielestäni loistava isä ja asiasta saanut jopa tunnustusta, niin opettajilta kuin muissakin yhteyksissä... Tupakoin, mutta en käytä esim alkoholia laisinkaan.
Mutta mieltäni kalvaa ajatus, kun lapset lähtevät joskus pois kotoa, jään yksin ja elämäni muuttuu täysin tarkoituksettomaksi, siis tyhjäksi ja merkityksettömäksi.
Kasvoin itse ilman isää ja minulta puuttui siis täysin roolimalli aikoinaan, en uskonut pärjääväni tässä hommassa laisinkaan, mutta kun esikoiseni syntyi, niin ymmärsin mikä oli kutsumukseni ja elämäni tarkoitus, oli suorastaan häikäisevää huomata olevansa vihdoin jossain asiassa hyvä! Jos ei jopa parempi kuin muut.
Olen useana iltana miettinyt lapsia nukkumaan laittaessa, minkälaisen johdatuksen ansiosta olen saanut niin ihanan elämän, mutta samalla kadehtinut pariskuntia jotka työntävät lastenvaunuja, uutta elämää vaalien.
Inko ihan normaalia, että mies kokee tämänkaltaisia tunteita? Joskus pääsee itku kun repii rintaa vauvan kaipuu. Ja miksi minulla on niin vaikea hyväksyä ketään rinnalleni? olen välissä ajatellut, että särkyykö perheidylli uudesta äitipuolesta?
Kaipa tämä on avioliitossaan arpeutuneen ihmisen ennakkoluuloja, haluaisin silti eheäksi, oikean ihmisen seurassa.
En käsitä tseäni...
Minulla on edellisestä avioliitosta 2 ihanaa, kaunista ja huumorintajuista tytärtä, 9 ja 10 vanhat, jotka asuvat luonani, ts. muodostamme jonkinmoisen perheen.
Pitkäaikainen avioliittoni päättyi aikoinaan kolmannen lapsen keskenmenoon, ja siitä seuranneeseen erkanemiseen, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, purin omaa pettymystäni ja ahdistustani, täysin järjenvastaiseen hillittömään työntekoon ja mitä kummallisimpiin projekteihin, jotka eivät johtaneet yhtään mihinkään.
Olen yrittänyt ja aloittanut monta suhdetta avioeroni jälkeen, jotka ovat päättyneet omasta aloitteestani hyvinkin nopeasti (seksi ihan kymppiä.. but), lapsille en esitellyt kuin yhden naisen ja yritin silti kaikkeni, etten vetäytyisi kuoreeni, mikä minulla on valitettavasti tapana, vaikka olen johtavassa virassa keskikokoisessa yrityksessä.
Asiat pakkavat mutkistua siinä vaiheessa kun tuon oman näkemykseni esille suhteesta, mihin kuuluu välitön lapsen hankinta. Minulla on ikää jo neljäkymmentä ja perillisen saamisesta on tullut minulle lähes pakkomielle ja kun rykäisen asian esille, naiset yleensä säikähtävät.
Olen mielestäni loistava isä ja asiasta saanut jopa tunnustusta, niin opettajilta kuin muissakin yhteyksissä... Tupakoin, mutta en käytä esim alkoholia laisinkaan.
Mutta mieltäni kalvaa ajatus, kun lapset lähtevät joskus pois kotoa, jään yksin ja elämäni muuttuu täysin tarkoituksettomaksi, siis tyhjäksi ja merkityksettömäksi.
Kasvoin itse ilman isää ja minulta puuttui siis täysin roolimalli aikoinaan, en uskonut pärjääväni tässä hommassa laisinkaan, mutta kun esikoiseni syntyi, niin ymmärsin mikä oli kutsumukseni ja elämäni tarkoitus, oli suorastaan häikäisevää huomata olevansa vihdoin jossain asiassa hyvä! Jos ei jopa parempi kuin muut.
Olen useana iltana miettinyt lapsia nukkumaan laittaessa, minkälaisen johdatuksen ansiosta olen saanut niin ihanan elämän, mutta samalla kadehtinut pariskuntia jotka työntävät lastenvaunuja, uutta elämää vaalien.
Inko ihan normaalia, että mies kokee tämänkaltaisia tunteita? Joskus pääsee itku kun repii rintaa vauvan kaipuu. Ja miksi minulla on niin vaikea hyväksyä ketään rinnalleni? olen välissä ajatellut, että särkyykö perheidylli uudesta äitipuolesta?
Kaipa tämä on avioliitossaan arpeutuneen ihmisen ennakkoluuloja, haluaisin silti eheäksi, oikean ihmisen seurassa.
En käsitä tseäni...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei kiinnosta ketään
Voi miesraukkaa! Olisit tyytyväinen, kun lapsesi muuttavat pois kotoa. Alat elää sitä parasta vaihetta elämässä, jota omaksi elämäksi kutsutaan.
Paras vaihe on, kun on nyyti sylissä... Olen ruvennut tosissani harkitsemaan synnyttäjän/ Äidin hankintaa vaikka sitten venäjältä, olen vakavarainen ja jotakin on jopa säästössä. Olen laskeskellut ja budjetoinut asiaa moneen kertaan, liian moneen kertaan...
Suunnitelma on melko selvä, äitikin pärjää ja ei tarvi olla "persaukisena", tunnustan lapsen nimilleni ja maksan "ruokot", vaikka aion kyllä pitää kakaran itelläni, tai järjestää asian niin, että asustelevat sitten samassa talossa.
Tuskin tässä tulee laki vastaan??
Mielipiteitänne kaivaten... Onko ajatus aivan "pipi?"
10000€ niin pääset isäksi
"Mutta mieltäni kalvaa ajatus, kun lapset lähtevät joskus pois kotoa, jään yksin ja elämäni muuttuu täysin tarkoituksettomaksi, siis tyhjäksi ja merkityksettömäksi."
Vauvariippuvaiset naiset (joiden on pakko lisääntyä) koska muuten tuntevat itsensä tyhjiksi ja tarpeettomiksi, käyttävät härskisti lapsia hyväksi (hoitavat mielenterveyttään lasten kautta), ovat jo tarpeeksi oksettavia tapauksia, niin nyt ilmestyy jostain isä jolla on sama tauti.
Jos kirjoituksesi oli totta, niin mene tutkituttamaan pääsi.
Toivon todella, että tyttäresi pystyvät aikanaan riuhtaisemaan itsensä irti ja pääsevät elämään omaa elämäänsä, vaikka isä parkuisi kuinka.
Lapsesi eivät ole tulleet tänne maailmaan korjaamaan sinun mielenterveydellisiä ongelmiasi (oman isän puute), vaan vastuuntuntoinen aikuinen käsittelee kipeät asiat terapiassa, eikä takerru lapsiinsa ja käytä heitä hoitokeinona.
Tiukkaa tekstiä, mutta pistää niin vihaksi kaikki hörhöt.
Asiaa kaks viimeistä viestiä.
Vaihdetaanko meilit? Olen harkinnut oman lapsen tekoa, mutta en kaipaa miestä elämääni. Sovitaan järjestelyt kuntoon ja laitetaan tuulemaan! En tarvi rahojasi, mutta asunto olisi mieleinen.
Pummi, jolle lapsi on pelkkä kauppatavara.
Tavataanko ja jutellaan aiheesta? Olen hyvännäköiseksikin kehuttu, vaalea ja hyvät mitat omaava, pitkä nainen Seinäjoelta. En tupakoi ja käytä alkoholia. Kuinka saisimme yhteyden toisiimme? kävisikö sinulle esim. Ilkan kautta? Laitan ilmoituksen merkillä: bi-girl78
Epätoivoinen bi-seksuali (nimimerkin mukaan), joka ei kelpaa kenellekään.
Haluaisin tutustua sinuun. @ please!
Ilmeisesti vauvaholisti, jonka oksitosiinitasot alkaa olla edellisen lapsen jäljiltä jo niin matalalla (lapsi jo 2 v), että kaipaa epätoivoisesti uutta ruisketta keneltä tahansa mieheltä.
Provoja on nämä jotka naisina vastaa ja taitaa olla koko kirjoitus..Ihmisen hinta ja arvo on tarjouksessa näköjään!
Eipä taida provoja olla, onhan näitä. Ja kun tarkemmin ajattelee, mitäs pahaa tuossa sitten on? Varmasti parempi isä kuin moni muu vaihtoehto, jos tähän kurjaan maailmaan pitää lisää lapsia sattaa.
Kunnollista isäehdokasta on vaikea löytää, varsinkaan noin huolehtivaa. En täysin ymmärrä tyypin saamaa arvostelua, mutta ymmärrän kyllä täysin jos naiset osoittavat halukkuutta jatkaa geenejään kyseisen tyypin kanssa.
Hmmm.... Josko vielä yhden tekisi ;)
Jep. Oon kolmekymppinen insinöörinainen kovalla vauvakuumeella varustettuna. Pidän enemmän vanhemmista lapsista, mutta haluaisin silti ihan oman nupun elämääni. Niinpä muiden lapsien olemassaolo perheessä jo ennestään ei haittaisi yhtään, päinvastoin! Mulle riittäisi yksi, mutten halua piloille hemmoteltua kersaa, joten sisaruksia on hyvä olla. Vakituisessa työssä, urheilullinen ja hyvännäköinenkin olen, mutta lisääntymishaluista miestä en ole onnistunut löytämään. Olisitkohan se sinä? ;)
Heh :DDD En tiiä oliko tuo aloitusteksti provo, mutta jos ei niin Ihana mies taitaa olla kyseessä :)
Tunnen itseasiassa muutaman muunkin vauvakuumeilija miehen, joille ei vaan sitä "oikeaa" naista ole löytynyt..Harmi sinällään..Onnea siis etsintään!!! :)