Purjelehti

Oletteko törmänneet lehteen? Vaikea uskoa, että olisi pitkäikäinen aviisi. Kuvat hienoja juu, ei siinä mitään. Puuttuu vaan kunnon, veneilijöitä kiinnostava sisältö. Prosail makasiinin pohjalta ponnistanut ja jutukin joten saman sisältöisiä, elle peräti kopiota. Ilmestyyköhän sitä Prosailia vielä ? Golffi puolella löytyi.
221901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ProSail ilmestyy edelleen ja nykyinen päätoimittaja on tehnyt siitä oikean lehden ja todellista sisältöä siihen. Purjelehteä taas toimittaa ProSailin aikaisempi (ensimmäinen?) päätoimittaja, joten yhdennäköisyyttä ei kannata ihmetellä. Purjelehdestä minulle riitti kyllä pikainen läpipläräys kaupan lehtihyllyllä.

Äänestä
  • Selasin Purjelehti nro 4:ää kaupan hyllyllä. Kyllä oli hengetön tuotos. Sitä voi pari vuoden jälkeen julkaista artikkelin siitä, että Gulkronan kiuas on jäähtynyt, niin jäähtynyt aihekin. Vaikea uskoa, että viiden tuhannen painoksesta enempää, kuin 10 % olisi myytynä. mahdoton selittää mainostajille, Kustantajan tai siis julkaisijan täytyy olla todellinen syvätasku, että on varaa julkaista lehteä, jonka artikkelit ovat noin tyhjiä. Tottakai raportti Turun venemessuilta voi olla muista lehdistä poikkeava, jossa lähinnä todetään trendejä. Trendilehti. Veikkaan, että ei ilmesty enää vuoden päästä.

    Äänestä

Mahtava lehti ! Miellyttävä lukea kun ei mikään tekniikanmailma vaan aito elämyslehti hienoineen kuvineen!

Äänestä

Ensimmäinen suomalainen lehti, joka kokonaisvaltaisesti kattaa purjehduksen elämäntapana. Upea uutuut!

Äänestä

Miksi minulle tulee sellainen tunne, että nuo kaksi viimeisintä viestiä ovat lähtöisin lehden toimituksesta?

Äänestä
  • Mistä ihmeestä sellainen tunne :)

    Äänestä

  • Näillä palstoilla haukutaan jokainen lehti ja asia, joten itse olen oikein iloinen, jos joku kiittää ja kehuu lehteä. Pitäisi olla vissiin melkoinen teos, jotta kukaan täällä kirjoittavista suostuisi tilaamaan tai lukemaan. Vähän suhteellisuutta noihin vaatimuksiin niin maailma alkaa näyttää valoisammalta.

    Äänestä

  • Hei.
    Minä pidän lehdestä ja sen artikkeleista,en ole toimituksesta ja vastaan itse kaikesta mitä kirjoitan ja kaveripiirissäni ja muiden kuullen puhun.

    Ystävällisin terveisin Kalevi Turkulainen ,Helsinki Puotila

    Äänestä

Miksi lukea lehtiä kun voi lukea Suomi24:n purjehduspalstaa? Täällä se oikea tieto kuitenkin on, kaikki lehdet, asiantuntijat ym. on poikkeuksetta vääränlaisia tai väärässä.

Purjelehteä en tunne, mutta eikö se ole vain ja ainoastaan hyvä asia, että alalle syntyy kilpailua ja ihmiset yrittävät uusilla lehdillä. Jos käy niin että lehti ei tarjoa tarpeeksi kiinnostavaa luettavaa, niin ei se sitten menesty ja kuolee pois. Tuskin on keneltäkään palstalla notkujalta pois, vaikka lehti menestyisikin...

Äänestä
  • Hyvin näyttää purjelehdellä menevän. Toisin kuin Prosaililla joka lakkasi välillä ilmestymästäkin. Ottakkaa huomioon,että myös naiset purjehtivat ja liikkuvat saaristossa/mökeillä. Toisia ihmisiä ei kiinnosta pelkät uutiset aina ökyimmistä veneistä niinkuin prosailissa.

    Äänestä

Katselin juuri viime viikolla venelehtiä sillä silmällä. Useimpien sisältö on sellaista perusluotettavaa moottorimatkavenettä tai sitten iänikuisia teidentukkoja, traikulla matkustavia uistelupaatteja. Niitä kansa ostaa, itseäni ei juuri kiinnosta.

Jos tuo purjejuttu on sellainen ohut ja ennennäkemätön plari jossa on komeat kuvat ja taitto, niin minusta se näytti kiinnostavimmalta kaikista. Ajattelin palkita itseni sellaisen numerolla plus kaljalla kunhan hoidan yhden jutun ensin. Voi olla ettei nappaa kaikille.

Äänestä
  • Purje-lehti on täyttä roskaa ja kukaan oikea purjehtija ei oikeasti voi olla ko lehdestä kiinnostunut. Kauniita kuvia ja artikkeleita, jotka on kirjoittanut joku enemmän haaveilija kuin purjehtija. Purjehtija lukee Suomessa Vene-lehteä, Ruotsissa ei enää mitään kun Båtnyttistä tuli korostuneesti kuvalehti ja Saksassa Yachtia ja Palstekia jne.

    Äänestä

  • bullshittiä kirjoitti:

    Purje-lehti on täyttä roskaa ja kukaan oikea purjehtija ei oikeasti voi olla ko lehdestä kiinnostunut. Kauniita kuvia ja artikkeleita, jotka on kirjoittanut joku enemmän haaveilija kuin purjehtija. Purjehtija lukee Suomessa Vene-lehteä, Ruotsissa ei enää mitään kun Båtnyttistä tuli korostuneesti kuvalehti ja Saksassa Yachtia ja Palstekia jne.

    Näyttää että nämä purjehtijat eivät juurikaan ymmärrä veneilyä. Ovat tämän ajan marinakulkijoita.

    Äänestä

Se on hieno lehti. Vene-lehdessä on henkilöauton hintaisia ja matkailuvaunun näköisiä (yleensä moottori)veneitä, ja sellaisia uisteluveneitä joilla tientukko merkonoomit menevät pyydystämään kylkikaloja ja hettämään niitä takaisin veteen. Tiedän liikaakin moottoriveneiden tekniikasta. Ostan joskus tuollaisen Vene-lehden mutta mielummin Purjeen.

Äänestä
  • Jepp jepp, taidat "matkailuvaunuton" olla tosiaan lehden edustaja. Lehti on roskaa.

    Äänestä

  • bullshittiä kirjoitti:

    Jepp jepp, taidat "matkailuvaunuton" olla tosiaan lehden edustaja. Lehti on roskaa.

    No en ole lehden edustaja enkä milläään tavalla sidosryhmää, en edes tuttu kenenkään kanssa. Ethän sinäkään varmaan edusta tuota kalkkis Vene-lehteä, olet muuten vaan tottunut tilaamaan sitä 60-luvulla samalla kun musiikimakusi vakiintui?

    Äänestä

Prosail? - En ymmärrä alkuliitettä pro...

Äänestä

Lehtien lukemisen sijaan kannattaa lähteä purjehtimaan.

Se on paljon hauskempaa !!!!!!!!!!

Ja kaikki mikä siinä tapahtuu on totta.

Äänestä

Hei, nimimerkit Lepattaa ja Rym15.
Tervetuloa Purje-lehden 5-vuotissynttäri-illalliselle ja -purjehdukselle.
Ilmoittautua voitte Purjeen nettisivujen kautta.

Äänestä

palstaotoksen perusteella markkinoilla olis tilausta negatiiviselle lehdelle :-D

Äänestä

Tää lehtihän ilmestyy vieläkin! Nimittäin postilaatikkooni. Ei se vissiin niin huono ollutkaan ku alottaja väitti. Taitaa itekki olla jo kestotilaaja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lepattaa kirjoitti:

Oletteko törmänneet lehteen? Vaikea uskoa, että olisi pitkäikäinen aviisi. Kuvat hienoja juu, ei siinä mitään. Puuttuu vaan kunnon, veneilijöitä kiinnostava sisältö. Prosail makasiinin pohjalta ponnistanut ja jutukin joten saman sisältöisiä, elle peräti kopiota. Ilmestyyköhän sitä Prosailia vielä ? Golffi puolella löytyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu