Vastaan itse: Olla velvollisuudesta ystävällinen. Velvollisuudesta seistä sanojensa takana yrittäen livetä ja häivyttää tapahtuneita. Miksi aina minulle. Puolisoni ja myös hän. Aivan samanlaisia molemmat.
Minä olen tullut tähän maailmaan äitini velvollisuudesta, minut on kasvatettu velvollisuudesta, säälien ja syyllistämällä. Nyt en osaa kohdata aikuisia ihmisiä ollenkaan. En kuulu tänne. Haluan pois.
Voisiko joku olla aikuinen? Ja kohdata minut ihmisenä?
Totuus ei pala tulessakaan.
Minä olen tullut tähän maailmaan äitini velvollisuudesta, minut on kasvatettu velvollisuudesta, säälien ja syyllistämällä. Nyt en osaa kohdata aikuisia ihmisiä ollenkaan. En kuulu tänne. Haluan pois.
Voisiko joku olla aikuinen? Ja kohdata minut ihmisenä?
Totuus ei pala tulessakaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että hän piti valehtelijana.
Mistä sellainen käsitys on voinut tulla?
Mitä helvetin väliä on millään. Mieti joskus omaa käytöstäs. EI JAKSA ENÄÄ.
Mieti itse omaa käytöstäs sen ihmisen suhteen.
kyseleen.
Yleensä siihen on joku syy, että joku pitää jotakuta epäluotettavana tai valehtelijana. Jollei ole mitään syytä mennä itseensä, silloinhan asia on helppo ja loppuunkäsitelty.
vaan paskanjauhantaa ... asiat ei oo aina nii helppoja. ei edellisistä kukaan.
niinhän nää onkin paskanjauhantaa. herkkä aihe tuo valehtelu näköjään.
väärinkäsityksiä.
herkempi kuin mikään muukaan aihe.
Totta, tiedän.
Saa jotkut vallan mykistymään.
höpöhöpö
älä vähättele! Valepukki!
Niin. Toivottavasti opimme jokainen.. ennen kuin on myöhäistä.
joo kyllä se kaunan kantaminen ja porukalla kärsiminen on aina paras vaihtoehto. vittu mitä porukkaa.
Hei, ei ollut tarkoitus, älkää pillastuko.
Olen vaan vähän epätoivoinen joskus.
jos hän jatkaisi tätä -peliä- vielä pitkään. Rupean olemaan jo niin väsynyt tähän epätietoisuuteen, että en tiedä onko tämä enää minkään arvoista. Toisaalta en haluaisi vielä luovuttaakaan, koska olen *melko* varmasti ollut oikeassa kaiken tämän ajan. Siltikään, en voi olla varma osuvatko arvailuni oikeaan, vai onko kaikki ollut vain oman mielikuvitukseni tuotetta? Ja sehän siinä onkin pahinta, että ei voi luottaa mihinkään tai kehenkään - ei edes omaan päähänsä. En luota ihmisiin, en ole luottanut enää pitkiin aikoihin, mutta jos voisi luottaa edes itseensä... Nyt mietin, pitääkö kaikki tämä ihana heittää hukkaan vain pelailun tähden? Vai onko mitään ihanaa ikinä ollutkaan? Onko se -ehkä, mahdollisesti- tulevaisuudessa tuleva onni kaiken tämän kärsimyksen arvoista? Pyydän sulta Jani: olen oikeasti todella väsynyt, tee jo loppu tästä. Kiitos.
Pahinta olisi että hän saisi minut uskomaan ja kohtelisi kuten vaimoaan.