Me ihmiset olemme outoja, monimutkaisia ja kauniita olentoja. Teemme typeriä asioita rakkaudesta ja ikävästä, kuten kirjoitamme typerille palstoille, ja teemme sen usein hyvästä tahdosta, suurempien voimien ajamana.
Silti moni haluaa kääntää sen toista vastaan. Leikkiä, huijata, hämätä, jäljitellä, kääntää vääräksi. Sanat täällä eivät ole tekoja ja joskus hyvä niin: vastuuta tulee opetella ja tietää milloin on aika toimia, milloin aika kuiskata turhuuksia yöhön. Sillä se tämä paikka on: päättymätön yö, jossa vain harvoin voi nähdä tutun valon kajastavan, mutta se valo aina katoaa ennen kuin se johdattaa perille. Ehkä se olikin vain harha, ehkä ohikulkija, joka ei tiennyt pimeässä kävelevänsä ajatustensa hallitsijan ohi.
Tämä palsta on yhtä kuin elämä: toisinaan kaunis, toisinaan ruma ja julma - kuin Metro -lehden tekstiviestipalsta. Ehkä vain meidän aikamme on sellainen, että meillä on tarve huutaa ajatuksiamme julki, ehkä olemme kaikki täällä liian yksin, jotta kukaan enää kuuntelisi, ymmärtäisi tai välittäisi. Ehkä emme. Ajatusten jakaminen toisten kanssa tekee elämän vähemmän yksinäiseksi, mutta parhaiten se sen tekee ystävien ja rakkaiden kanssa, jotka tietävät että ne ovat juuri sinun ajatuksiasi ja tulet kuulluksi juuri omana itsenäsi.
Joskus vain huudamme äänemme käheäksi yössä, eikä kukaan vastaa, tai se on vain kaiku. Täällä et voi tietää kuuleeko kukaan. Osoittakaa rakkautenne myös oikeassa elämässä, vaikka vain pienellä eleellä ja teolla, tehkää se tuntemattomalle tai tehkää se hänelle, joka sitä odottaakin. Nämä kirjoitukset täällä ovat vain rakkauden varjo.
Silti moni haluaa kääntää sen toista vastaan. Leikkiä, huijata, hämätä, jäljitellä, kääntää vääräksi. Sanat täällä eivät ole tekoja ja joskus hyvä niin: vastuuta tulee opetella ja tietää milloin on aika toimia, milloin aika kuiskata turhuuksia yöhön. Sillä se tämä paikka on: päättymätön yö, jossa vain harvoin voi nähdä tutun valon kajastavan, mutta se valo aina katoaa ennen kuin se johdattaa perille. Ehkä se olikin vain harha, ehkä ohikulkija, joka ei tiennyt pimeässä kävelevänsä ajatustensa hallitsijan ohi.
Tämä palsta on yhtä kuin elämä: toisinaan kaunis, toisinaan ruma ja julma - kuin Metro -lehden tekstiviestipalsta. Ehkä vain meidän aikamme on sellainen, että meillä on tarve huutaa ajatuksiamme julki, ehkä olemme kaikki täällä liian yksin, jotta kukaan enää kuuntelisi, ymmärtäisi tai välittäisi. Ehkä emme. Ajatusten jakaminen toisten kanssa tekee elämän vähemmän yksinäiseksi, mutta parhaiten se sen tekee ystävien ja rakkaiden kanssa, jotka tietävät että ne ovat juuri sinun ajatuksiasi ja tulet kuulluksi juuri omana itsenäsi.
Joskus vain huudamme äänemme käheäksi yössä, eikä kukaan vastaa, tai se on vain kaiku. Täällä et voi tietää kuuleeko kukaan. Osoittakaa rakkautenne myös oikeassa elämässä, vaikka vain pienellä eleellä ja teolla, tehkää se tuntemattomalle tai tehkää se hänelle, joka sitä odottaakin. Nämä kirjoitukset täällä ovat vain rakkauden varjo.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hieno kirjoitus, olen samaa mieltä kanssasi... silti on sanottava, että olen enenevässä määrin ymmällä ihmisten suhteen...
Kyllä, ope :)!
Alatko mentorikseni?
Summa summarum:
Vaikka mitä lukisin ja kirjoittaisin, mikään ei ole totta, paitsi mielikuvituksessani sillä samaisella sekunnilla.
Ei täällä ole ihmissuhteita. Ei täällä ole oikeita hetkiä.
Vaikka tiedämme, missä oikeat hetket ja ihmiset ovat.
Täällä on vain mielikuvia, niitä ruokkivia tarinoita. Kuten aloituskin.