90 vrk:ksi ensivuonna. Kuten UPM-Myllykoski tänä vuonna.
UPM-Kymi sei shokkiin
22
764
Vastaukset
- eipä tarvi kanavaa
Loppu tulee. Kuolinkouristukset alkavat.
- Paper.
90 päivän erektio paperimiehillä. Pääsepähän vähän pitemmäksi ajaksi etelän lämpöön.
- Paperimies
Noo,empä nyt hirveesti kehuis!
Se voi olla että ei tartte tulla töihi ollenkaan.
No en tiedä onko se sulle sitten yhtä juhlaa, mutta monelle paperimiehelle ei ole.
Siellä jo mylsässä ja kouvolassa myydään uutta taloa ketkä mylsäsltä kenkää saavat.
Kun se rahan tulo sieltä paperitehtaaltakaan ole niin suurta ollut että sillä niin herroiksi eleltäis.
Kyllä täällä kymilläkin saa olla pelko perseessä koska se kitkutus loppuu ja ei tarte lähtä piippuja kohti mihinkään aikaan enää velvoitteesta.
Kun sehän on varmaa että tämäkin loppuu,eikä ole enää montaa vuotta. - 10+16
Paljonkos niitä taloja oli myynnissä Voikkaan loppumisen jälkeen? Taisit olla samaa julistamassa sillon. Uusia taloja ei tunnu olevan kun niillä myynnissä ketkä tekee niitä myyntiin. Ois nimittäin hakusessa eli tiedän tilanteen.
- Rahalla saa
No kylläpä näkyy olevan!Ja tiedänkin että tulee jos ei vielä tullut tai mennyt!
Ja mulle nyt on sama pystyykö joku maksamaan talonsa työtömyyspäivä rahoilla vai ei.Tai saako joku töitä että saa jotenkin talonsa maksettua.
No huonosti sulla on tietoa.Ei ne varmaankan ilmasiksi niitä myy.Joten et saa hyödynnettyä tilannetta että saisit kolmensadan tonnin talon puoleen hintaa.Joten säästä vaan vielä jonkin aikaa.
Se oli voikkaalla varmaankin eri juttu.Ai miten niin?
No siinäpä sulle miettimistä.Jos et keksi, voin sulle kertoakkin sen - Virkailijat
VIRKISTYKÄÄ ennekuin teiltä kaikilta viedään työpaikat.
- umpikieroo
Komeasti on noussut tehtaita ulkomaille. Rakentain ja ostain. Suomen valtio velkaantuu hirveää vauhtia. Liekkö hyö rahottaneet niitä Kreikan lisäksi.
- Tehtahitta
Kymijoki kohta virtaa ?
- Myrkyttynyt
joki.
- normisuomee
Eipä löytynyt putsaajaa. Vastuunkantaja on taas veronmaksaja.
- Leonid.K
Ei kannata olla paperimiehille kateellisia, kyllä he palkkansa eteen joutuvat vielä tekemään vuorotyötäkin. Ei hekään ole kultalusikka suussa syntyneet. Kuvitteletteko, että heillä on niin suuret palkat? Ei siellä kaikki ole paperikoneen hoitajia. Ei niitä ole montaakaan. Vanha savolainen sananparsi: Älä elä kateessa se syö sinut ja rasittaa sinua.
- Maxim.G
Leonid.K!!Puhut vähän mutta asiaa!!Ja sitä paitsi Upm on yksityinen firma,maksakoon vaikka miljoonan liksaa per/äijä,mitä se ketään pitäisi kiinnostaa???Sinne on aikanaan ollut kaikilla samat mahdollisuudet päästä eikä jäädä kaivamaan paskaista nenää ja persettä kotiin!!Hankkikaa elämä ikuiset valittajat ja etenkin töitä,helvetin sosiaali pummit!!!Lähetetään valittajat Kreikkaan lakaisemaan sumua!!!
- ei paperitehtaalle
surkiat on liksat niemessä. 900 - 1100 euroa kuussa käteen riippuen vakansista. verottaja vie 25-35% muut sosiaalimaksut sairaskassa,paperiliitto ym.
Ja ei palautuksia. Joten jos tuntipalkka 14- 18€/h keskituntiansio n.28€/h.
eipä paljon loppujen lopuksi jää kolmivuorotyöläiselle, muuta kuin hirvee ressi töistä.ei siellä tänäpäivänä istu kuin sellaiset kenen työ on täysin valvomotyötä.
Ja sekös perseestä on,voipi mennä kokeilemaan.- ei paperitehtaalle
eiku kahdessa viikossa.
kuussa n.2000€ - Uskossa on hyvä elää
"muuta kuin hirvee ressi töistä.ei siellä tänäpäivänä istu kuin sellaiset kenen työ on täysin valvomotyötä.
Ja sekös ********** on,voipi mennä kokeilemaan"
Heh.Ai pelkkää valvonta työtä. No ei se ihan noin mene.
Mut älä ole moksiskaan. Kun jostain syystä noista töistä on kaiken laisia uskomuksia. - Ulkomaille nyt
ei paperitehtaalle kirjoitti:
eiku kahdessa viikossa.
kuussa n.2000€saa matkustella työttömät, ansiosidonnaisella.
- yks jamppa
no kerroppa mikä ei mennyt noin?,voin sitten valaista asiaa.
vähän epäilyttää ettet tiedä edes aitojen sisäpuolella olevista töistä mitään.- Uskossa on hyvä elää
Jos systeemit risaa, niin varmasti tiedät jaloissasi sen kotia lähtiessä, tai otat lekan käteen joka vartin päästä kun systeemit pelaa. No ei tarvi tarkemmin kai selittää, kun tunnut tietävän.
Voi morjens, mistä teitä riittää.
Arvaa mitä nyt täällä tähän aikaan tehdään.
- Tilin tallin
"Voi morjens, mistä teitä riittää"
Älä tee itsestäsi tähteä tai korvaamatonta,koska sellaista ei ole!
Koska olet koneenhoitajan ja päälämmitäjän nähnyt kentällä.Eihän sinne men kuin hädissään olevat ja lopputiliä pelkäävät.
No ehkä jonkun sellasen tänäpäivänä,joka pelkää pallinsa puolesta.
Ei siintä vanhan jermun tarvitse lähtä leka kourassa se olet sinä joka lähtee kun käsketään,näköjään.
Täällähän ollaan nykyään asenteella ,kyllä herra,kyllä herra.
Ja taukotuvan oven kun laitat kiinni,paskanjauhanta,ja mollaaminen työkavereista alkaa saman tien ja mielummin pomoille. Ja tuntuu että kuulut niihin - silinteri mies
Et ole näköjään työskennellyt tehtaassa Tilin tallin??Nimimerkkisi kertoo jo älykkyytesi ja tietämyksesi kyseisestä alasta,koneenhoitaja ja vanha jermu on samalla tavalla letkun päässä ja risauksissa mukana kuin nuorempikin.Mistähän Hitlerin paperiteehtaasta olet sökö tietosi urkkinut!!??Selvitä asiat ennenkuin kommentoit säkkipimeitä!!!!
- Janppa.
"Leonid.K!!Puhut vähän mutta asiaa!!Ja sitä paitsi Upm on yksityinen firma,maksakoon vaikka miljoonan liksaa per/äijä,mitä se ketään pitäisi kiinnostaa???Sinne on aikanaan ollut kaikilla samat mahdollisuudet päästä eikä jäädä kaivamaan paskaista nenää ja persettä kotiin!!Hankkikaa elämä ikuiset valittajat ja etenkin töitä,helvetin sosiaali pummit!!!Lähetetään valittajat Kreikkaan lakaisemaan sumua!!! "
Suurin osa täälläkin itkevistä rassukoista on töissäkäyviä nuoria miehiä, joita potuttaa kun ei riittänyt äly parempiin hommiin sinne tehtaalle aiemmin :) hah hah...
Vaikea uskoa kenenkään aikuisen mussuttavan täällä kateudesta vihreänä, katkeruus kun tunnetusti paistaa aina läpi, sitä on vaikea piilotella. Katkeran mieli on kuin kuiva kasa p*skaa, josta tuuli tuo aina vainun nenään. - nahka reuhka mies
Eihän pölli julli koskaan ole älyä tarvinnut, riittää kun työmaalleen osaa kipaista. kossupullon korkin avaamiseen jo pyytävätkin bandidosin poikien apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355316Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki833449PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1163185Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423043Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne622905Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv912731Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142421Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032287- 1601749
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91390