Struumako?

Hei!

Olen 21-vuotias ihan perusterve nainen, ja olen menossa ultraääni- sekä röntgentutkimuksiin puolentoista viikon päästä kilpirauhaseni vuoksi. Se on kasvanut parissa kuukaudessa aivan hirmuisesti, parin viime viikon aikana jopa silmiinnähden levinnyt kaulajänteiden ohi (alta tai päältä). Kilpirauhasarvot olivat normaalit verikokeissa. Kyhmy/kasvain on vasemmalla puolella, on kova mutta tasainen pinnaltaan (myös lääkäri totesi näin), ja aiheuttaa minulle hengenahdistusta, äänen säröilyä ja palaa kurkussa. Mietin onko kyseessä todellakin struuma, joka on sukurasitteena myös äidin puolelta, kun tuo kasvaa niin kauheaa vauhtia. Vai voiko olla esimerkiksi syöpää?

Muutamia vuosia sitten sairastin akuutin kilpirauhastulehduksen jonka aikana rauhanen hieman kasvoi ja jäi sille sijoilleen, sen tunsi juuri ja juuri kaulalta esim suihkussa. Vasta parin viime kuukauden aikana se on alkanut kasvaa. Näkyy tosi hyvin jo muillekin, niellessäkin läpimitta näyttäisi lähenevän pian 10 senttiä. Lääkäriltä saan tiedot kahden viikon kuluttua, mutta pitäisikö lääkäriä yrittää kiirehtiä kun kasvu on niin kamalan nopeaa ja runsasta? Pelkään kuristuvani tätä vauhtia. Asun Tampereella, ja mietin että leikkausjonot ovat varmaan pitkiä? Pakko tuo pois on leikata, oli se mitä tahansa kun niin kuristaa.

Olisin kiitollinen jos joku osaisi vastata, tai jos jollain olisi vastaavaa kokemusta! :)
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!
Koko kilpirauhanen leikattiin eräältä tutulta.Kehottaisin mahdollisimman nopeaa leikkausta .Kasvannaisia on eri tyyppisiä.Nuorilla voi olla epiteelikudoskasvaimia,jotka eivät ole niin vaarallisia.sinun tapaus näyttää ihan samalta.Kilpirauhasarvoissa ei näy,että on kasvain.Kannattais kiirehtiä lääkäriajoissa,koska saattaa olla syöpää,,,

Äänestä

Siis olen kyllä viikon sisällä lääkäriin yhteydessä, heti röntgenin ja ultraäänen jälkeen. Mietin itsekin asian kiirehtimistä kun kaulalla alkaa olla tosi tukalaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori nainen 21v kirjoitti:

Hei!

Olen 21-vuotias ihan perusterve nainen, ja olen menossa ultraääni- sekä röntgentutkimuksiin puolentoista viikon päästä kilpirauhaseni vuoksi. Se on kasvanut parissa kuukaudessa aivan hirmuisesti, parin viime viikon aikana jopa silmiinnähden levinnyt kaulajänteiden ohi (alta tai päältä). Kilpirauhasarvot olivat normaalit verikokeissa. Kyhmy/kasvain on vasemmalla puolella, on kova mutta tasainen pinnaltaan (myös lääkäri totesi näin), ja aiheuttaa minulle hengenahdistusta, äänen säröilyä ja palaa kurkussa. Mietin onko kyseessä todellakin struuma, joka on sukurasitteena myös äidin puolelta, kun tuo kasvaa niin kauheaa vauhtia. Vai voiko olla esimerkiksi syöpää?

Muutamia vuosia sitten sairastin akuutin kilpirauhastulehduksen jonka aikana rauhanen hieman kasvoi ja jäi sille sijoilleen, sen tunsi juuri ja juuri kaulalta esim suihkussa. Vasta parin viime kuukauden aikana se on alkanut kasvaa. Näkyy tosi hyvin jo muillekin, niellessäkin läpimitta näyttäisi lähenevän pian 10 senttiä. Lääkäriltä saan tiedot kahden viikon kuluttua, mutta pitäisikö lääkäriä yrittää kiirehtiä kun kasvu on niin kamalan nopeaa ja runsasta? Pelkään kuristuvani tätä vauhtia. Asun Tampereella, ja mietin että leikkausjonot ovat varmaan pitkiä? Pakko tuo pois on leikata, oli se mitä tahansa kun niin kuristaa.

Olisin kiitollinen jos joku osaisi vastata, tai jos jollain olisi vastaavaa kokemusta! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu