Olen alkanut kokea ihan kurkkua kuristavaa ahdistusta, kun työpäivä on ohi ja joudun lähtemään kotiin ja kohtamaan mieheni. Tuntuu, kuin olisin pahan vanki ja minulla ei ole voimia enää repiä itseni tästä irti.
Ehkä tämä on paniikkihäiriötä, mutta se ilmenee, vain kotioloissa. En ymmärrä tunnettani.
Luin blogia Narsismin riivaama ja siellä kuvattiin tilannetta mikä meilläkin on kotona. Sain siitäkin apua, kun huomasin etten ole ainoa tässä tilanteessa. Milloin ahdistus on jo siinä vaiheessa, että pitäisi hakeutua lääkärille ja onko muuta apua, kun jotkut turruttavat lääkkeet.
Blogin osoite: narsisminriivaama.blogspot.com
Ehkä tämä on paniikkihäiriötä, mutta se ilmenee, vain kotioloissa. En ymmärrä tunnettani.
Luin blogia Narsismin riivaama ja siellä kuvattiin tilannetta mikä meilläkin on kotona. Sain siitäkin apua, kun huomasin etten ole ainoa tässä tilanteessa. Milloin ahdistus on jo siinä vaiheessa, että pitäisi hakeutua lääkärille ja onko muuta apua, kun jotkut turruttavat lääkkeet.
Blogin osoite: narsisminriivaama.blogspot.com
Vastaukset 7
Vanhimmat
Repäise irti. Se on ainoa vaihtoehto jos olla erossa pahuudesta. Tunne kertoo totuuden ja sitä pitää kuunnella ja kunnioittaa.
Wau! Minkä viisauden latasit: "Tunne kertoo totuuden ja sitä pitää kuunnella ja kunnioittaa."
Rupesin ihan muissa, omissa asioissani tuota lausettasi tiiviisti miettimään! Onko tämä sitäkin, että ihan itse täytyy pyrkiä vastaamaan tunteeseensa toimimalla siihen suuntaan kuin ymmärtää ristiriitatilanteessa tunteiden 'toivovan'.
(Minä mietin ihan muita asioita kuin aloittajan aihetta nyt.)
On se nyt yks helkkari, kun pitää tota blogia mainostaa joka pirun palstalla. Etkö muuten saa lukijoita? Ja koko tarina on muutenki varmaan fiktiota. Miten yhdellä ihmisellä on voinut olla äiti, kaksi miestä ja nuoruuden ystävättäret narsisteja. Äidin ja miehen vielä uskoisin, koska se olisi selvä toimintamalli hakea tietynlaista miestä, kun äiti on narsisti. Mutta se että kaikki ystävättäret olisi myöskin ollut narsisteja, menee liian pitkälle. Olet jokaiselle palstalle kirjoittanut samanlaisen tarinan ja sitten alle blogin osoite. Luuletko olevasi uskottava? Kenellähän se narsismi mahtaa olla, kun pitää etsiä huomiota noin kauheasti.
SINÄ HAET LÄÄKETTÄ SIIHEN ETTÄ ON PIRULLINEN MIES, HAETKO MYÖS SILLOIN KUN ON VAIKKA HUONO ILMA,LÄÄKKEILLÄKÖ ASIAT PARANEE. ON OLEMASSA MYÖS HYVIÄ MIEHIÄ JOISTA SAA HYVÄN MIELEN,VAIHDA KUULE MIESTÄ ENNEN KUIN OLET MIELISAIRAALASSA.
Minäkin elin 2 narsistin kanssa. Sinne meni vuosia hukkaan ja lääkkeillä koetin jaksaa. Tuttua oli tuo että kotimatkalla ahdisti ja itketti. Jos olisi hyvä parisuhde sitä milellään rientäisi kotiin kertomaan kuulumisiaan. Narsistin, juopon tms kanssa sitä vaan sairastuu itsekin. Koettaa miettiä miten auttaa toista, syyllisttä ihteään. Ei näe poispääsyä. On takertunut silti toiseen, tottunut siihen kuvioon että pelkää että muunlasita elämää oisikaan. Luulee rakastavansa juoppoa, mutta miksi kukaan rakastaa ihmistä joka kohtelee sua huonosti? Koska oikeasti rakastaa sitä mielikuvaa jota luuli sen toisen olevan, eikä suostu päästämään irti. Tekis kipeää myöntää että on uskonut omaan kuvitelmaansa, haaveillut unelmien prinssistä, ihmisestä joka huomioi ja välittää, joka on kiinnostunut sinun tarpeista, luullut miestä toiseksi mitä se todellisuudessa on. Jätkä onkin itserakas ja luonnevikainen. Mutta kuule; Sinua kohdellaan rakas ihminen juuri niin kuin itse sallit. Vedä rajat sinua vahingoittaville ihmisille. Jos miehesi ei halua muuttua, mikä voi onnistua vain terapian kautta ei muuten (jos sittenkään) vaitoehdot on erota tai sitten kärsiä. Sinulla itsellesi on vastuu omasta elämästäsi. Muista että sinä päätät jatkossa miten sallit itseäsi kohdeltavan. Jos tiedät mitä miehesi on eikä hän muutu, et voi sitten syyttää häntä jos vapaaehtoisesti suostut huonoon kohteluun. Ryhdistäydy!
((Olen alkanut kokea ihan kurkkua kuristavaa ahdistusta, kun työpäivä on ohi ja joudun lähtemään kotiin ja kohtamaan mieheni. Tuntuu, kuin olisin pahan vanki ja minulla ei ole voimia enää repiä itseni tästä irti.
Ehkä tämä on paniikkihäiriötä, mutta se ilmenee, vain kotioloissa. En ymmärrä tunnettani.
Luin blogia Narsismin riivaama ja siellä kuvattiin tilannetta mikä meilläkin on kotona. Sain siitäkin apua, kun huomasin etten ole ainoa tässä tilanteessa. Milloin ahdistus on jo siinä vaiheessa, että pitäisi hakeutua lääkärille ja onko muuta apua, kun jotkut turruttavat lääkkeet.
Blogin osoite: narsisminriivaama.blogspot.com ))
Kait toi ihan normaalia on.
mistä saat apua, no eihän tänne voi numeroa antaa, joten en sit tiä. psykiatrilta, tai muilta kanssa ihmisiltä..
täällä yx, mut miten voimme puhua.?
vai niin