Kuinka paljon jaksaa ?

Olen huono lohduttamaan ja tukemaan, enkä osaa kuvitellakaan kuinka pahalta sinusta tuntuu. Vastaan kuitenkin.. Itsellänikin pyörinyt mielessä samat asiat, kyselen miksi juuri minulla pitää mennä huonosti, ystävilläni asiat on hyvin ja on aina ollut. Olen myös vihainen mutta en tiedä kenelle. Olen epäonnistunut opiskeluissa, syrjäytynyt ja tulevaisuus pelottaa. Tuntuu että epäonnistun kaikessa. Minulta löydettiin viitteitä kasvaimeen, odotan lisätutkimuksia. Paras ystäväni kuoli n. kuukausi sitten. Näen jatkuvasti painajaisia kuolemasta. Pelkään jatkuvasti myös erään toisen ystäväni tekevän itsemurhan sillä hän on sairastanut pitkään vakavaa masennusta. Mietin ja odotan koska voin elää "normaalia" elämää, ilman ylimääräisiä huolia ja katkeruutta.

Hei ihmiset. Tämä aikakausi on välinpitämättömyyden ja pinnallisuuden aikakausi ja sosiaalisuus on vain niille, jotka osaavat pelata. Vanhaan aikaan monet asiat olivat huonommin, mutta ihmisiä ei työnnetty niin herkästi ulos omasta elämästä, vaikka oli vaikeuksia. Nyt täytyy olla menestyjä, eli näytellä menestyjää. Olen kokenut, että vaikka asiat olisivat paremmin kuin muilla, niin jo se, että on kritiikkiä tätä vallitsevaa arvomaailmaa kohtaan, riittää tuomaan tilaa ympärille.
Autan teitä surullisia ihmisiä nyt ainoalla tavalla, joka on tässä mahdollinen. Ajattelen teitä ja teidän tilannettanne samalla kun ajattelen omaa tilannettani. Pyydän voimaa meille kaikille. Tämä ei ole uskonnollinen ele, minulla ei ole uskontoa vaikka jumala on.
Kannattaa nähdä elämän pienet ilot, seurata luontoa, sen viisautta. Ihminen on keskenkasvuinen apina, ei siltä kai voi paljoa vaatia...

En tiedä, mutta mun mielestä joku stoppi /raja sille jaksamisellekin pitäisi laittaa, että ei tämän elämän tarkoitus ole mun mielestäni pelkkä kärsimys. Kyllä täällä pitäisi niitä ilojakin olla. Eihän tätä muuten kestä / jaksa. Et voisi säästää vaikka johonkin Malesian matkaan tai menisit Kiinan muurille. Ihan mitä vaan, mutta jotta saisit muuta ajateltavaa. Tämä Suomi on muutenkin niin masentava, että vähemmästäkin masentuu ja sitten kaikki surut ja murheet päälle. Jos on vaan pelkkiä taakkoja ja suruja, niin eihän ihminen enää jaksa. Sitä sairastuu enen pitkää ja kuolee pois. Sitten se on myöhäistä. Joten iloitse - ota ilo vastaan elämääsi.

Pitää oppia hyväksymään,että elämä ei ole reilu ja tasapuolinen,eikä kukaan ole antanut lupausta,että se olisi helppoa tai kivaa.Voi joko luovuttaa tai sinnitellä eteenpäin,vaihtoehdot ovat tasan tarkkaan siinä.Itse olen kovan tien kulkenut,miltei kaiken pahan ja ikävän ja elämän raadollisuuden nähnyt ja kokenut ja vieläpä useaan kertaan osan asioista.Näin se vain menee,enkä enää jaksa enkä viitsi pohtia,miksi näin,vaan yritän tehdä pienillä hyvillä asioilla itselleni elämästäni elämisen arvoisen joka päivä.Suruille täytyy antaa tilaa ja aikaa,muttei mitään järkeä jäädä niihin vellomaan.Kaikki synnytään,kaikki kuollaan,enkä usko ainakaan minun läheisten toivovan,että jäisin heitä loppuelämäksi suremaan.Materia taas on vain materiaa,sen menetys kirpaisee,mutta kaikkeen tottuu ja oppii.Anteeksianto pahaa tehneille on taas vapauttavaa,saa tilaa hengitellä vapain mielin,kun ajatukset siirtyvät muuhun,kuin ikäviä tehneisiin ihmisiin.Olen myös opetellut olemaan armollinen itseäni kohtaan,enkä enää vaadi kohtuuttomia,vaan parhaani tehneenä riitän täysin.Näillä eväillä olen saanut elämäni sirpaleet jonkinlaiseen järjestykseen ja nähnyt elämässä jopa kauneutta ja hyvyyttä.

Elämä on hirveän epäoikeudenmukaista ja tajuan hyvin miten katekroituu ja katkeraa ihmistä ei saisi soimatakkaan koska täysin ymmärrettävää se on. Toisille elämässä on aivan liian kovat taakat. Mitenkähän aloittaja voi tänä vuonna, onko yhtään helpottanut?
Itseäni on lohduttanut "näkymättömän maaiilman "läsnäolo kun oli vaikeinta. En tiedä jos itse menettäisin lapseni kestäsinkö sitä mitenkään :(

Joku kirjoitti tämän ajan kovuudesta ja totta se on, ihan järkyttävän kylmää touhua. Olen ajatellut, että kuitenkin todella monet kokevat tämän ajan kylmyyden ja suoritus keskeisyyden vieraaksi jote emme ole yksin kuitenkaan.

Yhyy Toinen nainen vei mieheni! Minulla oli 2 vuoden salasuhde! Yhyyy mies vaihtoi minut kesällä, kuumaan Tyhmään myyjään:( Tunnen itseni tyhmäksi:(( " Minun säärimies nuolee toista" Mitä teen?? Myyjä on kuuma kuulemma ja päivä-uni....Mä katkeroidun:( Alemmuus iski. Please help. T , ap

elämän koukeroita ymmärtäsi...jokaisella omat murheensa vaikka näyttääkin että toiset pääsevät helpommalla...joku sanonta, kelleen ei anneta enempää murheita kun jaksaa kantaa...eli toisilla vahvemmat "hartiat" kuin toisilla...siihen tuudittaudun kun tämä elämä koettelee, että mä jaksan...joku toinen ei jaksais...vaikka kyllä suoraan sanottuna alkaa vituttaan kun aina tulee näitä vaikeuksia, että pää halkee...mutta eteenpäin vaan on mentävä