"Psykiatria ei todellisuudessa edes ole lääketiedettä. Mikään muu lääketieteen ala ei aiheuta sinänsä terveeseen elimistöön - eritoten aivoihin - selviä vaurioiksi tulkittavia muutoksia ja sitten katso niiden olevan "terapeuttisia" tai jotenkin "sairautta parantavia". Esimerkiksi mielialalääkkeet kiihdyttävät neurogeneesiä eli uusien aivosolujen kehittymistä, mitä psykiatria pitää osoituksena lääkkeiden aivoja "parantavasta" vaikutuksesta. On kuitenkin vanhastaan tiedetty lääketieteellinen fakta, että neurogeneesin kiihtyminen on aivojen vaurioitumiseen yleisesti liittyvä korjausreaktio esimerkiksi päähän kohdistuneen fyysisen iskun jälkeen. Todellisuudessa lääkkeet saavat aikaan kemiallisia vammoja, joiden korjausyritykset mielivaltaisesti tulkitaan "terapiavaikutukseksi". Psykiatria on täynnä vastaavanlaisia esimerkkejä aivotoiminnallisen häiriön tai aivovamman tulkitsemisesta "terapeuttiseksi" Totuus on se, että kun sielullisia ongelmia lähdetään "parantamaan" kemiallisesti, niin tuloksena ei voi olla lääketieteellisestä näkökulmasta muuta kuin luonnollisen ja terveen elimistöllisen toiminnan häiriintymistä ja tuhoutumista. Psykiatria tulisi tämän takia lopettaa. Oikea lääketiede saa aikaan elimistön parantumista eikä tuhoutumista. "
Hyvä kannanotto toisaalla suomi24-palstalla.
Talonmies.
272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen menettänyt täysin uskon psykiatriaan, alkaen sen tieteellisestä pohjasta, sen käyttämiin keinoihin ihmisiin ja sen vallasta.
Viimeiset orjamme ovat mt-kuntoutujia, jotka tekevät työtä, joka on heidän "hoitoa", jolloin sen tuottoa ei tarvitse maksaa heille. Mille muulle ryhmälle voitaisiin tehdä samaa?
Olen vielä ko. alan ammattilainen. Tai, no nyt jo entinen ammattilainen. Hävettää, että olen ollut osa tuollaista -paskaa-.
Onko suomessa paljon scientologeja? ya know, Tom Cruise etc..