Loppukiri ja

irtiotto-selänne

Kärsämäen ja Pyhäjärven valtuutetut.
Parasta mitä voitte tehdä kuntalaistenne tulevaisuudelle, on se että irtaudutte Selänteestä. Ja perustatte yhteisen tulevaisuuden.

Kaikki voi tapahtua erittäin mallikkaasti siten, että päätätte perustaa yhden yhteisen kunnan, valitsette kaupunginjohtajan ja alatte toimia yhdessä.

Siirtymävaiheessa johtajana voi erittäin erinomaisesti olla Hokkanen, koska Rinnevaara tekee (valitettavasti) lähtöä.

Pyhäjärvelle sopii kärsämäkiset kumppaniksi, ja sehän on myös heille eduksi.
puolestaan pyhäjärvisille on eduksi että kärsämäen laaja ymmärrys tukee yhteistyön jämäkkää kehittämistä.

76

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • innostaa

      Jopas jopas. hyvä esitys.

    • Jokikylänmies

      Kannatetaan, kyllä moinen on paljon paremi systeemi kuin tämä nykyinen tai tuonne Savoon haikaileva.

    • Botnia4

      Erittäin terve ajatus. Kaipa joskus on vallivaara vouhottanut napakunta ajatusta käräsmäki-pyhäjärvi-pihtipudas kunnissa.
      perustetaan siis ---nooh vaikka BOTNIAN city.

      haapajärvelle päin mennessä tulee kierouden läpikäyminen , vaan jos lähettään pohjoista tahi etelää kohti ollaan botnian imukäytävässä.

      • Eläpä veäristele

        Vallivaaran napakuntiin ei todellakaan kuulunut mainitsemasi Kärsämäki, vaan pj, pp ja pä kiuruvesi. Että eipäs yritetä naruttaa .


    • voi ei

      Kyllä taas kärsämäkiset yrittää pelastaa itsenyhäjärvisten avulla.

      Pyhäjärvisille ei todella ole mitään hyötyä.

      Että jpiste sille haekkaelulle.öön

      Ps. Joku yrittää ettei hyvä kunta ottaisi johtajaa itselleen- härvetköön !

    • Botnia4

      Onko Hokkasessa muka jotain vikaa? elä viiti, hän on oikeaa laatua ja henkeä, joka ei pelimiesten kelkkaan kapua.
      pian entisiä pelimiehiä ovat eekmannit tikanmäet ja muutamat muut väsähtäneet perässä polkijat.

      Pyhäjärvi hakeepi myöhemmin itselleen ihan maltilla pomon, hokkanen vie siirtymäajan yli ihan kivuttomasti.

      kannatan neuvottelujen aloittamista.

      • juu u

        Heti ensimmäinen hyviin suuri este on siinä että työ puhutta ihan veäree kieltä.

        Vertaa hakeepi - hakkoo


      • Meren eläkki.
        juu u kirjoitti:

        Heti ensimmäinen hyviin suuri este on siinä että työ puhutta ihan veäree kieltä.

        Vertaa hakeepi - hakkoo

        Taijat asua H-Järvenpeessä?


    • Botnia4

      Kielimuuri kärsämäen ja pyhäjärven välillä? niinkö? johan olet tyhjänpäiväinen ei ole olemassa muuta muuria kuin selännevouhottajien kassakaappisopimukset.

      Jokainen aikaa seuraava on nähnyt, kuullut ja lukenut sekä omakohtaisesti todennut ettei Selänne peruspalvelukonsepti ole toimiva.

      Organisaation kehittäminen sekä demokraatttinen johto ovat näennäisiä ja keinotekoista.

      Totuus Selänteestä että yhtymä on ÄÄRIMMÄISEN palvelujohtakeskeinen, haluammeko kuntamme uhrata tämänkaltaiselle tielle?

      Kiinnostavaa ja niin ajallisesti oikea aika on irrotautua Selänteestä. Kärsämäen että Pyhäjärven neuvottelut yhdistymisestä toimeksi. Iso osa perustoimista on siunausta vaille valmiina ELI NE RAAMIT ja loput pienet maalataan sovinnolla ja tuumaten.
      Kahvikupposen ja joskus jopa keittolautasen äärellä.

    • valtatie 4-tie

      Tuossa on ideaa. Kannatetaan.

      • 4 TIE.

        Siinäpä on idea tähän selänteen lopetus jättämiseen. Eikun toimintaan kannatusta riittää.


    • Botnia4

      Hokkanen on pitkän linjan tasainen kuntajohtaja.
      Hän sopii tähän kuumaan vouhkoaikaan tasoittamaan ja rauhoittamaan peliä.

      Poliitikoissa riittää vouhottajia joka vaunuun ja osa seisoo asemalla vielä senkin jälkeen kun maalilippu heilahtaa.

      Nöyryytettyjen kuntien niinkuin Kärsämäki; pieni, velkaorjuudessa ponnisteleva kunta ja vähän isompi kuntatalous kohdillaan olevan Pyhäjärvi, näiden kahden on erittäin kiireesti tehtävä pesäero haapajärvisiin.

      Nyt on monen miljoonan euron hetki tehdä KULTAINEN kädenpuristus Selänteelle.

      • EI

        Toivottavasti kärsämäkiset ei eksy pyhäjärvisten kelkkaan.


    • h-okkanen

      Olis erittäin hyvä murrokausijohtaja, eikä olis eilisen teeren tyttönen koppeloiden eikä ukkometsojen höyhennykseen kevätsoitimella.
      kelpo esitys, kmäki ja phj liitokseen.
      hokkanen ykkösnaiseksi.

    • Pyhäjärvinen

      Kylläpä kärsäkkkäät yrittää nyt plussillaan kovasti. Mutta kun asia on väärä niin eivät hyö yksin pääse ees nivalaan !

      Ja kun suunta, kieli ja talous on eri ,eli ei yhtenevä, niin siinä se.

    • ihka hyvä

      Erotaan selänteesta, kärsämäki ja Pyhäjärvi.
      Tehdään yhteistyötä. Se olisi molemmille hyvä ratkaisu

    • Velkaantuminen

      Voi hyvänen aika. Ei Pyhäjärven ja Kärsämäen voimavarat riitä mihinkään.
      Pyhäjärvi investoi hullun lailla. Velka/asukas kolminkertaistuu kahdessa vuodessa. Haapajärven velat pienenevät tasaisesti. 3-4 v kuluessa meillä on velkaa enemmän kuin Haapajärvellä.
      Mitä järkeä on aloittaa 5 milj.€ "hyvinvointi"talon rakentaminen ennen Lagunapäätöstä? Kuka vuokranmaksukykyinen sitä käyttää? Paljonko on sen käyttökulut vuodessa?
      Ja sitten ihan p...a asia. Investoida nyt Emolahden kouluun. Syntyvyys on vuodessa kahden koululuokan verran. Mitä järkeä on niitä jakaa viiden koulun kesken? Jää 0,4 luokan verran oppilaita/vuosi/koulu. Mitä järkeä on??????

      • Jokikylänmies

        Kyllä investointi oikeaan kohteeseen olisi ok, mutta nyt rahat menee hevon takapuoleen.

        Tuon miljoonan budjetointi "hyvinvointitaloon" on kyllä ihan hanurista, olisitte rakentaneet tuolla rahalla jotakin vaikka tuonne risteysalueelle. Tämä kohde ei tuota koskaan kaupungillem mitään, siitä tulee pelkästään menoja. Jos kerran on rahaa laittaa tälläiseen turhuuteen, niin miksi sitten noita kouluja lakkautettiiin säästöjen takia?

        600000 investoidaan kalasatamaan, joka on yksi turhake. Pelkästään tuolla rahalla voitaisiin noille kalastajille maksaa palkka kotiin vuosiksi, puhumattakaan muista kuluista joita kaupungille tulee vuoden aikana.

        Miksi ihmeessä Emolahden koululle satsataan 350000e, vaikka lapsia ei tulevaisuudessa riitä kaikkiin kouluihin? Oppilasmäärät tippunevat vuosi vuodelta, joten mahdolliset satsaukset pitäisi tehdä suurimpiin kouluihin. Ainoa toivomme lienee laguna, mutta eiköhän kannattaisi katsoa ensin ja touhuta vasta sitten.

        En kyllä ymmärrä tätä toimintaa, tuntuu joillakin olevan pahasti pallo hukassa.


      • pollen perseestä.
        Jokikylänmies kirjoitti:

        Kyllä investointi oikeaan kohteeseen olisi ok, mutta nyt rahat menee hevon takapuoleen.

        Tuon miljoonan budjetointi "hyvinvointitaloon" on kyllä ihan hanurista, olisitte rakentaneet tuolla rahalla jotakin vaikka tuonne risteysalueelle. Tämä kohde ei tuota koskaan kaupungillem mitään, siitä tulee pelkästään menoja. Jos kerran on rahaa laittaa tälläiseen turhuuteen, niin miksi sitten noita kouluja lakkautettiiin säästöjen takia?

        600000 investoidaan kalasatamaan, joka on yksi turhake. Pelkästään tuolla rahalla voitaisiin noille kalastajille maksaa palkka kotiin vuosiksi, puhumattakaan muista kuluista joita kaupungille tulee vuoden aikana.

        Miksi ihmeessä Emolahden koululle satsataan 350000e, vaikka lapsia ei tulevaisuudessa riitä kaikkiin kouluihin? Oppilasmäärät tippunevat vuosi vuodelta, joten mahdolliset satsaukset pitäisi tehdä suurimpiin kouluihin. Ainoa toivomme lienee laguna, mutta eiköhän kannattaisi katsoa ensin ja touhuta vasta sitten.

        En kyllä ymmärrä tätä toimintaa, tuntuu joillakin olevan pahasti pallo hukassa.

        Kyllä Jokikylänmies asiaa kirjoittaa. Nyt Asukkaat Ommellaa Herroin ja Narriin Napinlävet Kiinni! Potkut näille rahojen väärin käyttöjille. Vastuu ennen kaikkijaan rahojen hakijoille myös takaukset heille omasta omaisuudesta.


      • Erkkit

        Täällä taas joku kirjoittaa potaskaa. Kaikissa asioissa pitää olla hämmentämässä. Onko sinulla jotain muuta tietoo asioista. Valtuustohan sen päättää mihin investoidaan ja mihin ei... Et sinä enkä minä yksin, vaan henkilöt joita olemme äänestäneet. On siis ihan turhaa täällä mustamaalata asioita jos emme tiedä mitkä on todelliset tarkoitukset. Kunnellaan ja arvostellaan sitten jos ei niillä investoinneillä mitään savuteta. Jos ei tee mitäään niin siitäkin arvostellaa. Taitaa vaan olla niin että jostain pitää aina nostaa meteliä. Niin jpohtaja on saanut paikan muualta niin sitä ei enää sittenmollata. Näyttää jo arvostelu siirtyneen toiseen kuntaan j sen johtajaan. Hävetkää edes hiukan..


      • Kiutaköngäs
        Jokikylänmies kirjoitti:

        Kyllä investointi oikeaan kohteeseen olisi ok, mutta nyt rahat menee hevon takapuoleen.

        Tuon miljoonan budjetointi "hyvinvointitaloon" on kyllä ihan hanurista, olisitte rakentaneet tuolla rahalla jotakin vaikka tuonne risteysalueelle. Tämä kohde ei tuota koskaan kaupungillem mitään, siitä tulee pelkästään menoja. Jos kerran on rahaa laittaa tälläiseen turhuuteen, niin miksi sitten noita kouluja lakkautettiiin säästöjen takia?

        600000 investoidaan kalasatamaan, joka on yksi turhake. Pelkästään tuolla rahalla voitaisiin noille kalastajille maksaa palkka kotiin vuosiksi, puhumattakaan muista kuluista joita kaupungille tulee vuoden aikana.

        Miksi ihmeessä Emolahden koululle satsataan 350000e, vaikka lapsia ei tulevaisuudessa riitä kaikkiin kouluihin? Oppilasmäärät tippunevat vuosi vuodelta, joten mahdolliset satsaukset pitäisi tehdä suurimpiin kouluihin. Ainoa toivomme lienee laguna, mutta eiköhän kannattaisi katsoa ensin ja touhuta vasta sitten.

        En kyllä ymmärrä tätä toimintaa, tuntuu joillakin olevan pahasti pallo hukassa.

        Puhut täyttä asiaa, mitään en korjaa kirjoituksestasi.
        Mutta miten h########sä nuita rakennuksia halutaan tehdä `?
        Eikös nuokin rahat vois laittaa tuottaviin sijoituksiin, eikä rakennuksiin jotka on vain riippakiviä ?


      • Jokikylänmies
        Erkkit kirjoitti:

        Täällä taas joku kirjoittaa potaskaa. Kaikissa asioissa pitää olla hämmentämässä. Onko sinulla jotain muuta tietoo asioista. Valtuustohan sen päättää mihin investoidaan ja mihin ei... Et sinä enkä minä yksin, vaan henkilöt joita olemme äänestäneet. On siis ihan turhaa täällä mustamaalata asioita jos emme tiedä mitkä on todelliset tarkoitukset. Kunnellaan ja arvostellaan sitten jos ei niillä investoinneillä mitään savuteta. Jos ei tee mitäään niin siitäkin arvostellaa. Taitaa vaan olla niin että jostain pitää aina nostaa meteliä. Niin jpohtaja on saanut paikan muualta niin sitä ei enää sittenmollata. Näyttää jo arvostelu siirtyneen toiseen kuntaan j sen johtajaan. Hävetkää edes hiukan..

        Jokainen aivoilla varustettu voi miettiä kannattaako investoida noihin edellä mainittuihin kohteisiin, Jos arvon päättäjät rahat moisiin laittaa, niin täytyy kyllä ihmetellä minkälaisia päättäjiä me tuonne valtuustoon on valittu.

        Olisi kyllä mielenkiintoinen tietää, että kuka ja ketkä nuo investointi kohteet on valineet, Lisäksi kuulisin mielellään perustelut, miksi rahat moisiin työnnettäisiin.

        Investoinnit on ihan ok, mutta kannattaisi todella miettiä mihin rahat laittaa


    • Botnia4

      elähän mittään, lapsen teko on muotia ja kotona alle 3v lasten äidit voivat pyöräyetllä perä perä uusia mukuloita.

      kuntaliitos sopii ihan hyvin, kärsämäki ja pyhäjärvi kimpaan.
      ei ole mitään mentettävää, jos vertaa selänteen kimppakivattomaan.

      haapajärven velkaisuusasteen lasku on kupla. sen kirstu posahtaa noin vuodessa, lastensuojelu ja perhetyö on päin persettä ko. kingipitäjässä. ja sen takia muut kolme kuntaa ottavat persnettoa omien kohderyhmiensä hoitohenkilöiden tuuratessa haapajärven ahneutta.

    • ihmettelevä vanhapoi

      mikä ihmeen takia aloitetaan valtaisa velanottaminen

    • sissi siksipä

      ettei säästetä itseämme ensin hengiltä ja syötetä säästöjä haapajärvisten molokkiin.

    • vale-ennuste

      Kyllä on tyhmää porukkaa,jotka kannattavat noin älyttömiä virheinvestointeja.
      Rinnevaara lupaa 5-6 uutta työpaikkaa kalustuksesta. Onko halukkaita?
      Ei varmaan yhtään päätoimista kalastajaa löydy. Taas on vale-ennuste.

    • salakkala

      tymyyttä on olla tekemättä, eihän kalastajia tuukkaan paikallisista, tänne muuttaa tosimiehiä ja naisia tekemään työtä.
      pyhäjärviset kun ei kerran viitsi, kitisevät vaan kaikesta, kaikista ja koko ajan

      • ei muuta ole

        Olet aivan oikeassa. Täällä itketään yötä päivää. Osataan lähinnä yhtä sanaa toistaa pyhäjärvi , pyhäjärvi, pyhäjärvi Se on koko maailman napa. Muuta ei ole.


    • Kiitos avusta.

      Prolaiset haluaa vauhdittaa kuntaliitosta ajamalle Pyhäjärven velkakierteeseen.
      Kiitos avusta käyhän se näinkin.

    • fakta asia

      Höpsisstä.

      Eikö meille tule se Laguuna? Siihen kehoitetaan valmistautumaan.

      Ei kaise kaup.hallitus ole prolaiset. Mitä te höpäjätte.

      Ihan viisaita Suomen Keskusta r.p.N jäseniä, sosiaalidemokraatteja ja jnee.

      Mikä ihmeen kirosana on Pro.

      Hienoa Pro tarkoittaa "jonkun puolesta" Pro Pyhäjärvi on Pyhäjärven puolesta.

      Nyt odotellaan valtiovallalta infoa tammikuussa uudesta kuntarakennelaista. Sitten nähdään, missä mennään ja

      kuka viimeksi nauraa.

      Haapajärvisille ei rahojamme säästetä. Se on fakta.

      "ei haapajärvisten puolesta" meillä säästetä.

    • villen pottu

      Pro Pyhäjärvi, valtuutettuinakin järki-immeisiä se on vaan näin.

      keskustan valtuutetuissa on myös ihan komeasti pyhäjärvi-hengen puolestapuhujia.

      uusi keskustan tarkoitusperät on jo vuoskiymmen sitten nähty, ja paskajälkeä tekevät "jankkaamalla" kun se tulee.kun se tulee ....nyyyyyyyyyyyyyyyyyt selänne syöksy!
      aah aah vanhalle tekee ------

    • negatiivinen pro

      Meillä ei pro tarkoita puolesta vaan vastaan Se on sitä että kaiken pitää ollaa niin kuin aina ennenkin. Mikään ei saa muuttua.
      Pitää olla kunnantalo, pitää olla johtaja esikunta, pitää olla turhaa byrokratiaa, pitää olla riidoisaa naapuurien kanssa.
      Pro ei meillä ole todellakaan mikään positiivinen sana. Päinvastoin.

    • -___________-

      olet vissiin perustajajäsen kertomallesi negatiiviselle proolle?

      itse olen tavannut positiivisesti ajattelevia pro pyhäjärvisiä.

      ihan joskus tuntuu, että kunnan asioita seuraavat tavalliset ihmiset ovat valovuoden edellä "kaikki kuten ennen " ajattelusta. he eivät halua että kuntaa johdetaan jt;n mallilla ja häntäheikkien tuella.

      Taisit nyt todella erehtyä porukoista.

      vai tarkoititko uusi kepulaisia ja vasureita ja kahta kolmea demaria?

    • jes jes kyllä

      olipas tämän vuojen paras ehdotus. et kannatan

    • umpiossa

      Valtuustossa prolaisuuden huomaa. Pyhäjärvi, pyhäjärvi täällä ollaan umpiossa.

    • kuka on noin umpio

      Oletko järissäsi, kun tuommosta kirjoitat?

      Tule, mene hyvä ihminen kaupunginhallituksen tilaisuuteen 30.11. keskuskoululle. ilmoitus Pyhäjärven Sanomissa.

      Pro Pyhäjärvi ei ole umpio. se on pyhäjärvisten etua ajatteleva yhdistys ja kaikki muutkin pro henkiseet (pyhäjärvi-henkiset) ajattelevat ihan muullatavoin, kuin sinä poloinen poika.

      On syytä olla prolöainen (Pyhäjärven puolesta) Kaivos jauhaa yhteiksöveroja. Asemamme on kartalla ihan viimeisen päälle oikea. Eurooppa-tie- kantatie, lentokenttä, rauatiet jne.

      Luonto,pyhäjärvi jne. Kyllä tätä pitää vaalia, eikä pirskotella pyhäjärvisten metsäomaisuuksia maailmalle.

      Pyhäjärvi-Kärsämäki. Siinä on työpari, joka voi tehdä yhteistyötä yhteisten asioiden hyväksi.
      ei haapajärvi, joka on kaukana ei mistään.
      haapajärvi joutaa nivalan kylkeen. Se on luonnollinen tulema.

      • lyhyet näkymät

        katseesi ei yllä kovinkaan kauas, Emolahden koululta on 3 min bussimatka Pyhäsalmeen ja sinne investoidaan, huhheijja, lyhyet on näkymät


      • kyykytystä

        Miksi tilaisuus on vasta päätösten jälkeen. Se osoittaa alamaisten aliarvostusta. On taas ihan kuin Venäjällä. Myöhäistä sitten on enää mielipiteitä kysellä. Tai ei niitä kyselläkään. Käskytetään ja kyykytetään veronmaksajia. Ja huudetaan lukaa.


    • keskipiste..

      Niin on, niinku sanot.
      Hyvä.

    • Nimi ratkaisee

      Tie ei elätä. Sehän on nähty. Sijaintimme on huono. Kaikki "veturit" Oulu, Jyväskylä jne ovat päivittäisten työmatkojen ulkopuolella. Toisin on esim. Kempeleellä, Käviällä, Mohoksella,Siilinjärvellä jne, jne.
      Ymmärrän kuntaliitoksen Kärsämäen kanssa. Mutta se on vasta alku. Prolaiset hyväksyy vaikka minkälaisen liitoksen, kunhan nimi on sen jälkeenkin Pyhäjärvi.

    • olemme pyhäjärvisiä

      Sehän onkin kaiken alku ja juuri:

      Pyhäjärvi on keskuspaikka !!!

      Olen havaitsevani, kun piireissä pyörii, että

      Uusikepuvanhavasuri linjan (vanha valtuusto) koettavat loukata Suomen Keskusta rp:tä,

      joka on Pyhäjärven kaupunginvaltuuston suurin ryhmä, sillä, että se on pro-henkinen. Ei prolainen, vaan Pyhäjärven puolesta. Päätöksissä, mikä on tärkeää juuri meille pyhäjärvisille.

      Hyvä Suomen Keskusta, niin pitääkin.

      Ei pidä markkinoida paikkakuntaamme tuonne jonnekin.

      Pitää ymmärtää oma sijansa ja tehdä työtä sen hyväksi, että säilymme itsenäisenä ja yhdessä oikeasti oikeiden kuntien kanssa.

      Se on molempien paras.

      Paras-laki kumoutuu v. 2012, jonka jälkeen astuu uusi laki kuntarakennelaki

      ja kuka puhuu pyhäjärvisten puolesta, elleivät pyhäjärviset.

      Hyvä valtuutetut. Olemme Teidät valinneet juuri tätä tehtävää varten.

      6000 tuhannen kuntalaisten puolestapuhujia ja tekijöitä.

      Ei veteläisten perässäjuoksijoita.

      Juoskoot vain nivalaan. Sehän se onkin riippa veteläisellä, kun nivala kutsuu....

      Tuo kuntaliitos vain nostaa päätään, ihan selkeästi näiden vanhojen kamujen, pitäjäneusosten, komusten leskiksen ja väisäsen
      haaveissa.

      Siis"jos ei lyhyen kaavan kautta, niin pitkän"-- sitäkö jaksatte jauhaa.

      Onhan tuo kuultu mm. kuntayhtymähallituksen toimissa, että meidän valtuuston puheenjohtaja seuraa päätöksissään vanhan valtuuston liitoshaluja,
      ja seuraa vetelä-istä kuin hai laivaa.

      Tuli mieleen se kerrallinen koko sivun kirjoitus veteläiseltä Pyhäjärven Sanomissa, kun kuntaliitos oli kuumimmillaan. Tulipa sieltä ohjetta, jos toistakin.

      Sijaintimme on paras mahdollinen, mutta jos silmälasit ovat niin sameat ja et ymmärrä, niin meillähän on sinulle vara antaa anteeksi, mutta unohtaa ei voi.

      • kuntareformi

        on turha hötkyillä mitään eikä mihinkään päin ennen uutta tärkeätä kuntareformia


    • piste 10

      Siinäpä se, tänä päivänä Selänteen palveluksessa (suorittava porras) olevat työntekijämme ajelevat puolet työajastaan tiellä, yksin yleensä autossa matkalla jostakin mataklle jonnekin.

      Ei mitään rotia!

      Että elä ala vätkyttämään nelostien kirouksesta, pyhäjärvellä on ykköskordinaatiot OULU KOKKOLA JYVÄSKYLÄ KUOPIO.
      matka on lähes kilometrilleen sama neljään ns suurkaupunkiin.

      haapajärvi ei ole sitä, ei edes ylivieska.

      pidä mielessäsi, ettei kuntalaisilta kyselty mitä he haluavat vuonna 2009.

    • oli ennen

      Valtaisa keskustelutilaisuus oli keskuskoululla ENNEN valtuuston Selänne päätöstä.

    • lakupekka

      Hyvinvointitalo. Sitten sinne voimaan hyvin.se talo kuuluu sinne pyhäjärvelle.hyvä. eihän tyuo ole kun 20 omakotitalon hinta. siinä lakuna insinöörit asuu?

    • hyvää tekee

      Laguna inssit nukkuisivat auditoriossa ja näyttelytiloissa. Huhheijaa. Pannaan se 5 milliä vaikka hyväntekeväisyyteen.

    • voi tätä revittelyä

      Otetaanpa nyt rennosti ja ajatellaan asiaa.

      Jos meille se laguna tulee, niin täytyy täällä kyläpahasessa jotain satsatakin.
      Auditorio pitää olla. Sellainen komistus on reisjärvelläsievissä ja kärsämäellä ja jonniinmoinen haapajärvisillä.

      Meillä ei ole.

      Jos puhutaan tanssikeskuksesta, niin miten voiaan ajatella, että vuosikymmenet rakennetaan urheilusaliin sellaisia laitteita kuin nyt-- ne maksavat maltaita. Samoin jäähalli. Kuka tietää, paljonko kulissit ja valo- ym. laitteet makavat.
      Lopetetaan haaveilut laguunasta ja tanssin keskuksesta. Mennään peiton alle ja sammutetaan valot. Sitäkö te tarkoitatte ja sitäkö te haluatte.

      Kun investoidaan, ei saa investoida, kun suunnitellaan, ei saa suunnitella, mutta samalla miksi ei suunnitella.

      On tämä niin köyhää puhetta. että ei voi kuin ihmetellä.

      Jokikylänmies, kun itse oli valtuustossa ja hallituksen puheenjohtajana kenkkäsi kaikki sivukylien hyväkuntoiset kiinteistöt/koulut pilkkahinnalla tuon taivaisiin. Ainoa, mikä näyttää fiksulta, on iisalmen sanomissa ollut juttu Taitomajasta.

      Muut kiinteistöt, kuten esim. Emoniemi ja Jokikylä, komu ja mitä kaikkea, ovat hukkaan hävitettyjä. ja yhteisiä varoja.

      ei edes kyläläisille haluttu jättää paikkaa, vaikka jokikylänmies on niin jokikylästä, että. ei välittänyt kylänsä historiasta tuon taivaallista.
      Lohvalaiset ovat pitäneet koulunsa ja kokoontumispaikkansa.

      Hietakylän koulu on mennyt, mutta siellähän on pyhäjärvinen yrittäjä ja toimintaa.

      Mitä ja ketä ja keitä nyt syytellään.

      Rahat vain kirstussa kannetaan kultatuolissa veteläiselle. Niinkö??

      • Kostamus.

        Näkkyypä asiat menevän taas katteus resuperseeseen. Ostakee kaikki paikat kyllä myövät rahat kätteen periaatteella!


      • Jokikylänmies

        Jokikylänmiehen nimimerkillä kirjoitteleva ei ole koskaan ollut edes ehdokkaana missään vaaleissa, se vain näin ilmoitusluontoisena asiana, kun tämmöisiä luuloja on täälä esiintynyt.

        Tuosta investoinnista Emolahden kouluun kyllä ihmettelen isolla äänellä, sillä eikö Emolahdesta ja Jokikylästä olla vieläkään opittu mitään. Niihin molempiin tehtiin miljoona remontit liikuntasaleineen ja muutaman vuoden päästä laitettiin lappu luukulle. Nyt tätä samaa hommaa ollaan tekemässä Emolahteen.

        Nyt kannattaisi unohtaa Emolahden remontit ja pistää lappu luukulle, sillä Ikoseen ei ole kuin 5-minuutin mata linja-autolla. Sama homma Rannankylällä, sieltä tulee sama matka Ruotaselle.

        Jotkut itkee noiden vanhojen koulujen perään. Totuus on kuitenkin se, että jos nuo vanhat jäärät eivät olisi tehneet aikanaan päätöksiä noiden koulujen lakkautuksista, niin ei meidän taloudellinen tlanteemme olisi näin hyvä. Pojat sai kakkaa niskaansa, mutta onneksi pitivät pintansa.

        Minusta on hyvä että investoidaan, mutta vain järkeviin kohteiisiin. Kalasatama, Emolahden koulu ja kulttuuritalo ei ole tämmöisiä. Tehkää ennemmin semmoinen monitoimihalli, josta löytysi keilarata, squashkenttä, sulkapallokenttä, ilmakiväärirata, lentopalokenttä yms. Tämä olisi paljon järkevämpi homma kuin jokin kulttuuritalo.

        Ja ne täydenkuun tanssit voitaisiin lopettaa saman tien. KELE...


      • Jokikylänmies
        Jokikylänmies kirjoitti:

        Jokikylänmiehen nimimerkillä kirjoitteleva ei ole koskaan ollut edes ehdokkaana missään vaaleissa, se vain näin ilmoitusluontoisena asiana, kun tämmöisiä luuloja on täälä esiintynyt.

        Tuosta investoinnista Emolahden kouluun kyllä ihmettelen isolla äänellä, sillä eikö Emolahdesta ja Jokikylästä olla vieläkään opittu mitään. Niihin molempiin tehtiin miljoona remontit liikuntasaleineen ja muutaman vuoden päästä laitettiin lappu luukulle. Nyt tätä samaa hommaa ollaan tekemässä Emolahteen.

        Nyt kannattaisi unohtaa Emolahden remontit ja pistää lappu luukulle, sillä Ikoseen ei ole kuin 5-minuutin mata linja-autolla. Sama homma Rannankylällä, sieltä tulee sama matka Ruotaselle.

        Jotkut itkee noiden vanhojen koulujen perään. Totuus on kuitenkin se, että jos nuo vanhat jäärät eivät olisi tehneet aikanaan päätöksiä noiden koulujen lakkautuksista, niin ei meidän taloudellinen tlanteemme olisi näin hyvä. Pojat sai kakkaa niskaansa, mutta onneksi pitivät pintansa.

        Minusta on hyvä että investoidaan, mutta vain järkeviin kohteiisiin. Kalasatama, Emolahden koulu ja kulttuuritalo ei ole tämmöisiä. Tehkää ennemmin semmoinen monitoimihalli, josta löytysi keilarata, squashkenttä, sulkapallokenttä, ilmakiväärirata, lentopalokenttä yms. Tämä olisi paljon järkevämpi homma kuin jokin kulttuuritalo.

        Ja ne täydenkuun tanssit voitaisiin lopettaa saman tien. KELE...

        Tuossaaikaisemmin tarkoitin Emoniemeä ja Parkkimaan, en siis jokikylää. Kirjoittaessa tuli katko maailman lyhimmällä pururadalla.


    • jossittelua

      Jos, jos ja jos. Järjen käyttö ei ole kielletty. Tehdään turhuuden taloa (5 milj) jos Laguna tulee ja jos, jos sitä silloin tarvitaan.
      Ei tehdä taloa ennen Lagunapäätöstä - eihän?

    • ei turhake

      Tuosta puheenollen, hyvinvointitalo OLISI pitänyt rakentaa reilu 10 vuotta sitten , jopa 20 vuotta sitten.
      täydenkuun festerihin on upotettu vuositasolla rakennelmineen a 70 000 euroa ja ohjelmisto päälle.
      kun laskee 10x70 000 ollaan summassa 700 000 tuhatta euroa!!

      festarit taitavat jatkaa yhä suuremmalla rakenteiden kasaamisella...no tämä on yksi kuluerä.
      käyttäjät...ajatelkaa upeita konsertteja , näytöksiä, esitelmiä, seminaareja---voi ihanaa kun on oivat nousevta katsomot ja muuta tykötulevaa tekniikkaa.

      Kyllä, hyvinvointitalo tarvitaan.

    • vanhukset eka

      Hyvin on pärjätty ilmankin. Tärkeämpää on turvata suurten ikäluokkien tullessa hoivaikään petipaikat kaikille. Nyt ovat jo "tupella".

    • vinosilmä

      teennäistä tuommoinen "ensiksi..."
      vanhuksille, lapsille jne tottakai, mutta oppinut aikuisväkikin tarvitsee houkuttimia tullakseen lieventämään huolestuttavaa huoltosuhdetta.

      hyvinvointitaloon saapi valtion avustuksiakin, ettei nyt pidä keuhkota ihan innolla.

    • oloneuvoksetar

      Aikuisväki tarvitsee ennen kaikkea työpaikkoja tullakseen tänne. Tämä hallitus ei ole saanut yhtään UUTTA yritystä syntymään.
      Jos ylimääräistä rahaa on, ennemmin elinkeinoelämään kuin tarpeettomiin
      taidetaloihin.
      Kokoustiloja tarjoaa jo moni yritys etupäässä tyhjillään.

    • outo tuntemus

      Ei kai kukaan luule, että tänne joku työiässä oleva perhe muuttaisi jonkun taidetalon takia. Ohhoijaa. Järkeä vähän peliin. Kyllä nyt oudot tuntemukset ja höpötykset on vallalla.

    • tarvitaan,tarvitaan

      voi taivahan talikynttilät.

      Kyllä ja ehdottomasti KYLLÄ hyvinvointitaloa tarvitaan.

      Onhan se sitten tosiaan käpykylän merkki, ellei sitä ole.

      Täällä on harrastetoimintaa vaikka millä mitalla.
      Tarvitaan konserttisali, tarvitaan näyttelytilaa, tarvitaan teatteritilaa, tarvitaan tanssiktilaa,
      tarvitaan luentiloja (laguuna). Ei ollenkaan vähäinen asia. Ja imago-asia vielä kaiken lisäksi.

      Ja noista työpaikoista puheenollen.

      Kysyn, mitä ovat näitä aiemmat valtuutetut ja hallitukset saaneet aikaan??
      Se on hyvä, asiallinen ja todella selvitettävä kysymys

      • käpykylän poitsu

        tämähän on käpykylä ja sellaisena pysyy


    • velat kasvuun

      Se ero on ainakin nykyiseen hallitukseen, että edellinen vähensi velkaa. Nyt velat lähtevät laukkamaan eikä edessä olevat 7 milj. investoinnit tuota yhtään vakituista työpaikkaa.

      • Arviointia L-aholta

        Voi kuinka paljon edellisellä hallituksella oli elinkeinoelämän ja kaiken muunkin näköaloja vaativan hallinnon tuntemusta.
        Tuntuu, ettei tämä hallitus pysty oikein katsomaan tulevaisuuteen. Sen politiikka on räiskyvää ja poukkoilevaa. Esimerkkinä totean surkuhupaisan ylä-Savon soteseikkailiun. Oltiin valmiit yhden salaisen Iisalmen reissun jälkeen tekemään "kaupat". Ei ollut tietoa hallintopaikoista, ei ollut tietoa päivystyksistä, ei ollut tietoa käytännöllisesti mistään. Sinne vaan silmät ummessa.
        Mitään arvoa ei valtuustonkaan enemmistö anna kokeneiden valtuuston jäsenten mielipiteille. Näyttää melkein siltä, että vaikka olisi kuinka hyvä ehdotus jollakin vähemmistöä edustavalla, se lytätään ihan vain periaatteen vuoksi.
        Kyllä toivoisi hieman arvokkaampaa käyttäytymistä hallitukselta ja johtajalta.
        Näitä mielipiteitä vahvistaa ehdotetut vain kuluja lisäävät investoinnit. Se osoittaa todellista tietämättömyyttä elinkeinoelämästä ja kunnallishallinnon talouden pidosta.


      • Kyläläinen3
        Arviointia L-aholta kirjoitti:

        Voi kuinka paljon edellisellä hallituksella oli elinkeinoelämän ja kaiken muunkin näköaloja vaativan hallinnon tuntemusta.
        Tuntuu, ettei tämä hallitus pysty oikein katsomaan tulevaisuuteen. Sen politiikka on räiskyvää ja poukkoilevaa. Esimerkkinä totean surkuhupaisan ylä-Savon soteseikkailiun. Oltiin valmiit yhden salaisen Iisalmen reissun jälkeen tekemään "kaupat". Ei ollut tietoa hallintopaikoista, ei ollut tietoa päivystyksistä, ei ollut tietoa käytännöllisesti mistään. Sinne vaan silmät ummessa.
        Mitään arvoa ei valtuustonkaan enemmistö anna kokeneiden valtuuston jäsenten mielipiteille. Näyttää melkein siltä, että vaikka olisi kuinka hyvä ehdotus jollakin vähemmistöä edustavalla, se lytätään ihan vain periaatteen vuoksi.
        Kyllä toivoisi hieman arvokkaampaa käyttäytymistä hallitukselta ja johtajalta.
        Näitä mielipiteitä vahvistaa ehdotetut vain kuluja lisäävät investoinnit. Se osoittaa todellista tietämättömyyttä elinkeinoelämästä ja kunnallishallinnon talouden pidosta.

        Kyllä täytyy olla samaa mieltä, ei tämä nykyinen politiikka näytä kovin hyvältä. Raha tuntuu polttavan hyppysissä ja pian taloustilanne on kuin jäähallilla.


    • heh hhh

      Siinämielipiteessä meni emolahden koulun investointi ja honkavuoren sähköliittymä.
      se on siis nolla euroa näihin hankkeisiin.

    • eipä enää kiinnosta

      niinhän tuo tuttava kertoi, että emolahden koululle olis investoitu 350 000 euron urheilusali
      ja Honkavuorelle 20 000 sähköliittymä.

      Miksi kaupunki maksamaan Honkavuoren liittymää?. Kuka kertoo?

      Nämä mielipiteet ovat sennäköset, että voi, voi ja oi,oi!!

      Voi tätä räkytysten määrää......

      Sanonpa, että johtajalla on todella arvokas käyttäytyminen, mutta minkä sille voi jos on tietoa , harkintakykyä ja arviointikykyä sekä taloushallintaa. Vieläkö turpeiset jaksatte
      haukkua ja nimitellä johtajaa. Koettakaa nyt miettiä vain niitä entisiä virheinvestointeja ja vääryyksiä, mitä olette juoksupoikina/tyttöinä tehneet.

    • konkurssinäky

      vai että johjtajalla talousnäkemyksiä, ne loppuu puoleen vuoteen

    • lopen. väsy

      jukka poika siellä jukka poika täällä..vaan milloin on kyseessä jukka-kumpi tai kampi?
      honkavuorelle polkumme vie...tai tanssien tähtiin auditorio.
      johan suut loksahtaa kansalla ammolleen ensi-viikon keskiviikkona 30.11.11 keskuskoululla. siellä taitaapi olla informoimassa haukuttu hallituskoalitio ja k-johtaja livenä.

      maanantain valtuuston kokouksessa tuutte taas huomaamaan mahtimiehen hyväveliverkostoveljeilyn.

    • läpinäkyvyys

      Kansaa kyykytetään. Sitten kysytään - vai kysytäänkö - mielipiteitä kun päätökset on tehty. Todella avointa ja läpinäkyvää.

    • myöhäistä jo

      Ennen vaaleja monet lupasivat uutta hallintokulttuuria. Todellakin luvattiin läpinäkyvyyttä.
      Olisin toivonut yleisötilaisuuden olevan ennen talousarvion laadintaa.

    • a.VOT

      Kannatta viedä jukka t tuvan taakse ja kysellä ihan nokakkain mitä sisäsovittuja asioita on listalla vuodeksi 2012 selänne kusettajien kanssa.
      nämä huseerajakusettajat ovat kiiskilä, veteläinen, ekmanni ja jukka.

      avoimuudesta tietää eniten jukka.
      sehän se on järjestelyjen kuningas-isä.
      avoimuus on jukan tapaan näin; kun kaupunginjohtaja ja hallitus pyhäjärvellä ehtii hädin tuskin muotoilla päätöksen ja toimintatavan niin jukka on edennyt tiedotuksessa lehtiin, selänteen kumppaneille, linjajohtajille ja kaverilleen ravolle.
      pyhäjärvisille sisäjengiläisille tyyli on niin totuttua, etteivät taida tajuta, että jukan tapa toimia on vastoin demokratista marssijärjestystä.

      rautalangasta vielä väännettynä
      jukka on yhtäkuin
      kaupunginjohtaja hallitus selänne kaupunginvaltuusto 27 jäs valtioneuvosto eu KAIKKI NÄMÄ yhdessä miehessä.

      ajatella, maailman ensimmäinen ihminen jota ei korvaa yhden kunnan väki eikä virkamisekoneisto eikä valtuutetut.

      Pidetään PYHÄSALMEN IHME silmiemme edessä.

    • kiitokset irtiotosta

      Oikea päätös on hallituksella ja viime tipassa,Pyhäkkäillä. on tuhannen taalan paikka.IRTIOTTO SELÄNTEESTÄ ON OTETTAVA: Kaikki siellä voi huonosti ,me haapajärvisekin olemme samaa mieltä ,kertoi joku.On katsottava rauhallisesti ja lähdettävä uudelta puhtaalta pöydältä asiaa viemää ja katsottava vaihtoehdot ja valtiovallan sanelut. Nyt on oltava kuntalaiset etunenässä oleva kuvio ,eikä yksittäisiä henkilöitä ja heidän firmojaan tukeva yhteistyö! Työntekijöiden etu on myös tosi tärkeä ilman heitä rattaat ei pyöri. Muistan jo henkilöstöpäällikön valinnasta oli heti alussa esitys että se kirjataan papereihin mutta kaikki viisaat selätti asian ja jätettiin säännöistä pois .Nyt sitten vetastiin ilman budjetointia ja kenellä se pyhäkkäistä taas oli väärä suunta .Tällä Jukalla ,tämä on valmis kaikkeen mitä ohi viedään. KIITOS AARNE JA TYYNE;te näytte tietävän säännöt.

    • 2,5 metriä

      Mukavaa että järkisyyt voittivat kaupunginhallituksessa.
      Pelottelut pois ja rivit tiiviiksi, pyhäjärven valtuutetut. Nyt puhuu kansan syvät rivit.

    • Kärsäkäs

      Jo vain me lttyä halutaan, mutta otetaan pyhäntäläiset mukaan ja keskushallinto Kärsämäelle. Olisi niin kuin parhaiten edustettuna eri suuntiin.

    • kuntamin. avustaja

      saapihan sen, hallinnon kärsäkyläset.
      soppii aivan passelisti, paitsi ettei silloin jos pyhäjärvi on mukana liittymisessä.
      ei sovi jotta köyhät ja velkaset alkavat isännäksi, käy pian kaurasesti.
      luulenkin sinun puhuvan liitoksesta haapajärvi, kärsämäki ja pyhäntä.

      piirtelin tuossa työpöydällä sunnuntairatoksi kuntakarttaa, laitoin silmät kiinni ja piirrustin keskipisteen kohdalla sellaisen niinku ovaalin kananmunan.
      tosin se näytti huonosti paistuneelta strusinmunalta tuo piirros...iso mittään sanomaton harmaa alue.

      sen plätyn sisällä olivat haapajärvi,nivala, haapavesi,siikalatva, pyhäntä, kärsämäki..pikku siivu reisjärveä ja lestijärveäkin.

      mielestäni kärsämäki voi olla pääpaikka..onhan siellä komiat kolme liikenneympyrää.
      joka suuntaan..eihän em. kunnat tiiä muutenkaan, mistä risteyksestä olis lähettävä paremman huomisen toivossa.

      kaupunkien ja kuntien johtoporras on aikaa sitten tipahtanut kehityksen kelkasta.

    • Kärsäkäs

      No tulisihan siihen liitokseen mukaan lopulta Haapavesi ja Pyhäjärvikin. Sitten, kun valtio ne siihen pakottaa. Sieltä ne tipahtaa, kuin kypsät päärynät ja Kärsämäki on keskuspaikka. Tulukoon sitten hallitsemaan kuka tahansa.

    • kohesio

      njhaa..hmm,,en usko että pyhäjärvi on koskaan tuossa konkurssikimpassa mukana.
      se taitaa joskus sitten vuosien päästä olla oma iso jöröjukkalandia.
      jöröjukkalandiassa (oms. pyhäjärvi) vallitsee autuus ja ilo, onni ja rauha, lysti ja hauskanpito.
      ihmiset ovat oppineet hymyilemään toisilleen irvistelyn sijaan,
      ovat omaksuneet toistensa käden reilun puristuksen , selän takana nyrkkiin puristelun sijaan.

      kaikkein parasta on että jöröjukkalandian esikuva, isoisä ja juurikas, on ottanut ja höngäissyt viimeisen hönkähyksensä ja oikaissut koipensa kunniakkaalla tavalla..vanhuuteen.

      mitäs tästä on lapsille kertomista?
      paljonkin hyvin opettavaistakin, peräti yksi iso oppi.suorastaan nokkela knoppi!

      jöröjukkalandian perusta oli yhden ihmeellisen tyhmän ja paksunahkaisen
      kepukkanisäkkäisiin kuuluneen urospoikasen siemenestä jalostunut ja kasvanut särkyneenkivenkylä.

      eli kun uskoo riittävän lujasti ja pitkään, uroskanakin munii.

    • m.öly

      Kun on tarpeeksi röyhkeä ja viekas niin velatkin muuttuvat saatavaksi.
      Veteläinen antaa lehdille lausumia haapajärven erinomaisesta asemasta vahvana peruskuntana.

      valetta kaikki tyynni.
      haapajärvi = pohjois-korea, mikäli seuraa on seurannut veteläisen touhuja.

      maaselän toimittaja on myös kuin pohjois-korean tiedotusväline, kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.

      joihinkin väärät tiedot uppoaa, toisiin eivät.
      minuun ei uppoa, ennen uppoaa titanic II. kunhan se on ensin rakennettu.

    • Ei voi olla totta

      Kirjoituksen aloittaja pitää yhtistyön toisenaa kivijalkana ARVATKAAPA ?

      Kärsämäkisten LAAJAA ymmärrystä !?!?

      Mijnjä sanoisin että heillä on laajat VELAT !

      Ei kiitos kelpaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.

      Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat
      Politiikka
      111
      18303
    2. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä

      Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell
      Maailman menoa
      156
      7439
    3. Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"

      "...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."
      Maailman menoa
      88
      4058
    4. Toksinen persuvasemmisto

      Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k
      Maailman menoa
      27
      3013
    5. Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa

      Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve
      Maailman menoa
      72
      2712
    6. Hotelli Kainuu konkurssiin

      Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin
      Kuhmo
      100
      2386
    7. Tikkunenällä on kovat luulot itsestään

      Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani
      Ikävä
      20
      2324
    8. "Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"

      Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt
      Maailman menoa
      106
      2169
    9. Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...

      ...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass
      Maailman menoa
      127
      2146
    10. Huomentaaaa

      Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil
      Ikävä
      38
      2022
    Aihe