Hei tietääkö joku voiko lievästä kissa allergiasta parantua?
Eli joskus 15 vuotiaana minulle on tehty prick testi minkä mukaan olen allerginen kissoille ja nyt olen aikuinen ja meillä on kissa 3v, ollut noin kuukauden. Olen huomannut välillä aivastelevani ja aamuisin saattaa olla nuhaa hiukan ja välillä kurkkussa tuntuu yms. mutta ei pahasti. En tarvitse allergialääkkeitä oireet eivät ole niin pahoja siis. Leikin paljon kissan kanssa ja käteeni, jossa on sen raapaisema jälki tuli eilen sellaisia kutisevia paukamia joita allergiatestissäkin, kun siis silittelin kissaa.
Joten voinko vähitellen tottua kissan hilseeseen vai tuleeko aina astma jos on vähänkin allerginen? Isoisälläni oli astma ja itselläni vähän atooppinen iho talvisin. Onko joku teistä allergisista tottunut vähitellen omaan kissaansa?Niin ja kissa on välillä ulkonakin, asumme maalla.
allerginen kissalle, voinko tottua omaan kissaani
5
255
Vastaukset
- nahkis
Allergeeneihin ei voi tottua.Astmakin voi tulla,sinuna heivaisin kissan.
- Helou Kissa
Minä luin juuri että voi tottua vähitellen, mutta siis onko muilla tietoa tai omia kokemuksia miten on käynyt?
Kissasta emme ole ajatelleet luopuvamme. Jos alkaa kokoajan nenä vuotamaan yms menen vaikka siedätyshoitoihin yksityselle ja maksan itseni kipeäksi. Kyse on nyt siis aika lievästä allergiasta vähän aivastuttaa joskus ei todellakaan kokoajan. - miisa355
Koiraan voi tottua, mutta kissaan ei kuulemma voi. Allergia saattaa jopa paheta. Itselläni on omakohtaisia kokemuksia. Kissasta en luopunut kylläkään, vaan allergialääkkeiden voimin jaksoin :)
- maxkatti
Meillä on pikkulikka todettu kissa-allergiseksi ja hän sai yhdessä paikassa selkeät oireet, kun siellä asusteli pari kissaa. Kuitenkin meille tuli muutamaksi kuukaudeksi vanha kissa ja muksu ei oireillut sille mitenkään.
- Helmeri
Kissa-allergia voi aiheuttaa loppuikäisen astman. Ainakin minulle kävi niin. Jouduin jopa sairaalaan alkuaikoina viikoksi lisähapelle. Tosin meillä oli myös joskus marsu, joka on pahin allergian aiheuttaja. Parasta olisi, että kisu annettaisiin hyvään kotiin, jossa ei ole allergisia ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244512
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333523Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203338Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774